Ikimuistoiset sessiot – Antti Riihimäki alias DJ RZY

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoiksi. Mielenkiintoisia tarinoita miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Vuorossa tällä kertaa Antti Riihimäki, myös nimellä DJ RZY tunnettu tuottaja.

Ennen kuin hypätään Antti Riihimäen valitsemien sessioiden kimppuun, lienee syytä käydä pari jutussa esiintyvää termiä läpi.
Biitti/ Tracki: Rapin tai laulun alla soiva tausta. Hiphopissa käytetään termiä biitti, 
kun taas pop-musiikissa puhutaan trackeista. 
Molemmat siis tarkoittavat samaa asiaa.
Twiikkaus: Hienosäätö
Fiittaaja: Kappaleessa esiintyvä vieraileva artisti
 
 

Antti Tuisku: Kaunis Kaaos (Warner Music Finland, 2010)

Antti Tuiskun seitsemäs studioalbumi oli Antti Riihimäen ensimmäinen iso tuotanto. Siihen asti mies oli puuhaillut lähinnä itsekseen, kunnes tarjoutui tilaisuus osallistua Redraman ”Samma på svenska” -albumin tuotantoon. Levy-yhtiönä oli Rähinä Records.

– Biitit oli Lassen (Mellberg eli Redrama), joita me myös jonkin verran fiksattiin yhdessä. Mutta pääasiassa mun homma oli äänittäminen, ja pääsin jonkin verran kokeilemaan siipiäni myös tuottamisen puolella. Työskentely Redraman kanssa antoi uskoa omaan juttuun, koska se kuunteli mua – untuvikkoa – vaikka oli itse tehnyt jo monta albumia ja kerryttänyt kilometrejään musiikkialalla.

Samaan aikaan Riihimäen siskon poikaystävä, silloisen Smak-yhtyeen vokalisti Kalle Lindroth, ja biisintekijä Samuli Sirviö olivat kirjoittaneet Tuiskun kanssa kolmistaan kappaleita. Kone- ja koodaamispuoli ei ollut heille kuitenkaan vielä tuttua, joten Lindroth kysyi Riihimäkeä mukaan kokeilemaan parin biisin rakentamista. Uusi tiimi viimeisteli muutamat sävellykset ja parina päivänä sekä yönä niistä synnytettiin kiukulla nippu versioita. Tuotokset lähetettiin levyn A&R:lle, Asko Kalloselle.

– Olin silloin Elements Musicin järkkäämällä biisinkirjoitusleirillä, jossa etsittiin eräälle X-Factor -tyypille biisejä. Silloin mulla ei ollut vielä mitään kustannussopimusta. Leireillä ryhmät koostetaan usein kolmen hengen tiimeistä: sanoittaja, melodian kirjoittaja ja tuottaja. Viimeisenä leiripäivänä Kalle soitti, että Kallonen on liekeissä meidän biiseistä, että saataisiin koko levy tehtäväksi. Oli makee fiilis ja se loi uskoa siihen että oma juttu toimii, vaikka ei ollukkaan kauheesti kilsoja alla.

– Muistan, kun mentiin täristen Askon luo neuvottelemaan ensimmäistä tuotantobudjettiamme ja puhumaan aikatauluista. Aikaa meille annettiin kolmisen kuukautta ja olimme korvaukseen tyytyväisiä; saimme sen mitä pyysimmekin. Se oli jännittävää ja hauskaa aikaa. Lyötiin kaikki asiat kuntoon yhdessä palaverissa. Kun kyseessä oli Warnerin iso artisti ja tärkeä tuotanto, niin vähän tietenkin jännitti: tää on vietävä kunnialla maaliin. Ja koska kyseessä oli ensimmäinen kaupallinen tuotantomme, ei meillä ollut mitään kokemusta mihin pystyis turvautumaan, että ”onhan tää ennenkin onnistunut”. Ainoa julkaistu tuotokseni oli se Redraman EP, joka nyt ei kuitenkaan ollut täysin mun tuotantovastuulla.

Koneet käynnistettiin, biisejäkin oli jo jonkin verran valmiina: osa Kallen, Samulin ja Antin aloittamia ja osa biiseistä oli valittu eri säveltäjiltä. Lisää kuitenkin tarvittiin. Jokaisella oli selkeät tontit. Riihimäki tuotti ja käytti koneita, Sirviö ja Lindroth heittivät tuotantoideoita ja niitä toteutettiin yhdessä. Tämän lisäksi levyntekoa helpotti se, että Sirviö on taitava kitaristi ja Lindrothilla on laulupuoli erinomaisesti hallussa.

– Meillä oli Albertinkadun ja Isoroban kulmassa (Helsingissä) studio, jossa periaatteessa vietettiin yks kesä kokonaan. Huone oli pieni, ilmastointilaite rikki ja lämpötila kohosi taivaisiin. Ei siis mikään ihanteellinen työympäristö kolmelle tuottajalle plus artistille.

Albuminteon alkuvaiheessa levyn punainen lanka oli vielä vähän hakusessa. Riihimäen visio kuitenkin oli, että se löytyisi luontevasti, kunhan tutustuu siihen, miten artisti tuntee asioista ja mitä hänellä on sanottavanaan.

– Ei sitä etukäteen pysty koskaan täysin päättämään minkälainen albumi tehdään, mutta kun sä istut studiolla artistin kanssa useita päiviä putkeen, niin kyllä se punainen lanka alkaa muodostua. Siinä oli semmosta tutustumista Anttiin artistina; mitkä jutut on hänelle omiaan, minkä takana hän pystyy seisomaan ja mitkä asiat nostaa hänellä ihokarvat pystyyn. Musan pitää olla artistin näköistä.

Siinä vaiheessa levylle valikoitunut biisimateriaali oli jo yhdenmukaista ja Antin näköistä ja siitä oli helppo jatkaa. Levyn teko on toisinaan stressaavaa ja paineita kasautuu kaikille. Keltanokkana Riihimäki koki esikoistuotannossaan tällaisia hetkiä useaan otteeseen.

– Jossain vaiheessa tuli puhetta miksaamisesta ja Asko kysyi haluisinko mä miksata? ”Voinhan mä”, vastasin, vaikka samalla tiesin, että en ollut vielä miksannut mitään julkaisua valmiiksi. Olihan sitä silloisessa opiskelupaikassani Stadian musiikin tuottaja- ja musiikkiteknologilinjalla tehty ja harjoiteltu sen verran, että tekninen puoli oli jotenkuten hallussa. Olen aina ajatellut, että jos haluan edetä urallani, niin vastaan erilaisiin työtarjouksiin myöntävästi, vaikka vähän jännittäisikin. Kädet mutaan vaan, siinähän sitä oppii. Ja niinhän mä sit tosiaan sanoin. Muistan kun levylle valittiin Patric Sarinin ja Paula Vesalan biisi, ”Yksinäinen”. Sarin oli Friedilla (Fried Music, tuotanto-yhtiö, jossa Riihimäki nykyisin työskentelee) jo silloin. Patelta tuli biisidemo meiliin ja hahmoteltiin kimpassa, että jotain tähän suuntaan tuotanto voisi olla. Antti – kuten yleensä kaikki muutkin artistit – on aika malttamaton, ja soivia versioita on saatava nopeasti kuunteluun: on pakko demottaa jotain. Soitin vanhempieni kotona läppärini näppäimistöllä pianoriffin uuteen demoon ja koodasin rumpubiitin kymmenessä minuutissa. Sitten Pate oli jotenkin kuullut sen, ja ilmoitti, että ”Eihän tää tällanen voi alkuunkaan olla. Kyllähän me voitais tuottaa se täällä.” Okei… nostettiin kädet pystyyn, mietittiin, että tässä vaiheessa ja tällä aikataululla ei lähdetä ”skabailemaan” tuotannoista, joten ne teki sen sitten Friedilla ja Arttu Peljo miksas sen. Me kuultiin se just vähän ennen masterointia ja kun vertaili omia miksauksia Artun miksauksiin, niin oli semmonen fiilis, että hyvää päivää, toi saattaa hiukkasen pomppaa esiin tuolta. Ei se sit kuitenkaan haitannut ketään muuta, mutta vielä tänäkin päivänä Kaunis Kaaosta kuunnellessa korviani punottaa, kun Artun miksaama raita tulee stereoista.

– Toi oli semmonen hetki, missä ballsien pitää riittää. Tilanteet, missä sun tuotos laitetaan jonkun kovan jätkän kanssa samalle viivalle, saattavat tutisuttaa punttia.

Luulin että siinä vaiheessa, kun biisintekijä päästää tekeleensä käsistään, hänellä ei ole enää asiaan mitään sanottavaa, ihmettelen Riihimäelle.

– Kun kyseessä on pienen piirin jutut ja biisintekijät ja tuottajat tekevät toistensa kanssa hommia ristiin, niin on vaan luonnollista, että debattia käydään. Olis tietysti kiva, että silloin kun olet pelkästään tuottajana jollain levyllä ja saat biisinkirjoittajilta biisejä, ettei siihen biisimateriaaliin tarttis enää koskea, mutta aina sitä säätöä ja pientä korjausta tulee. Teksti ei osu aina kohdalleen ykkösellä, melodioita korjaillaan ja sovituksia jumpataan.

Uuden tuotantotiimin ensimmäinen osuma oli Hyökyaalto-biisi, joka on edelleenkin yksi Antti Tuiskun isoimpia hittejä. Sävellyksen takana olivat Aku Rannila, Mikko Tamminen ja Saara Törmä.

– Ensimmäinen demo biisistä oli tosi hyvä: kertsi vähän ontui, mutta c-osa oli taas törkeen kova ja kuulosti ihan kertsiltä. Ehdotettiin muutoksia biisintekijöille ja parin päivän päästä meilissä oli versio, jossa C-osa oli laitettu pienellä muokkauksella kertosäkeeksi ja sen jälkeen kappale rupes hengittämään. Se oli ensimmäinen onnistunut biisinkorjausoperaatiomme. Biisin kirjoittajat olivat myös samaa mieltä lopputuloksesta.

Ennen Hyökyaaltoa oli ollut toinen itsetutkiskelun paikka, tai suorastaan hätä, sillä todellinen tykkihitti loisti vielä poissaolollaan. Ensimmäisenä sinkkuna oli jo julkaistu Atlantti-niminen kappale, josta tekijät olivat hyvinkin innoissaan. Biisi ei kuitenkaan lähtenyt plaaniin toivotulla tavalla.

– Atlantista ei tullut toivottua superhittiä, mutta Hyökyaalto pelasti tilanteen. Sen jälkeen pystyimme itsekin huokaisemaan helpotuksesta ja keskittymään projektiin ihan eri tavalla.

Riihimäen neitsytmiksaus eteni biisi kerrallaan ja joitain kappaleita palloteltiin paljon levy-yhtiön kanssa. Ennen kuin Hyökyaallosta muodostui levyn ykköshitti, oli kappaleen kanssa painittu aika tavalla.

– Hyökyaallon tuotannon kanssa oli vähän ongelmia. Biisi ei meinannut millään ruveta potkimaan. Kuunneltiin referenssejä ja tehtiin useita erilaisia versioita. Se oli ehkä joku versio numero kymmenen, joka sitten toimi. Joidenkin muidenkin biisien kanssa tuli tylystikin bumerangia, mutta aika nopeasti tajusi homman nimen eikä ottanut palautteita turhan henkilökohtaisesti. Onneksi myös positiivista palautetta tuli.

– Asko A&R:nä on helkkarin hyvä ja kokenut. Kun sillä on tota soittajataustaa myös, niin se osaa hyvin haastaa tuotannoissa, vaikka välillä tuntuisikin, että ollaan eri aaltopituudella. ”Kokeilkaa tähän selloa”. ”Okei, tota en kyllä yhtään ajatellut”, mutta sitten juuri se sello saattaakin avata jonkun ihan uuden kulman siihen tuotantoon.

– Sama miksauksessa; levyn A&R saattaa tuoreilla korvilla pyytää, että jotain hyvää tuotantojuttua nostetaan miksauksessa kovemmalle. ”Ai näin?” ”Eikun vielä kovemmalle!” Aluksi korjaus saattaa kuulostaa oudolta, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen tajuaa, että näinhän sen pitääkin olla. On vain hyvä, että korvia on paljon.

Alkaako jossain vaiheessa visio loppumaan, kun biisistä väännetään kymmenen versiota?

– Tuollaisissa tilanteissa kikkapussi saattaa useinkin tuntua aika tyhjältä. Mutta kertaakaan ei ole noussut kädet pystyyn. Pitää luottaa intuitioon; kyllä sen sitten tuntee kun tuotanto istuu ja soi hyvin.

Kuunnellessaan nyt Kaunis Kaaos -albumia, Riihimäki toteaa, että voisihan miksaus ja tuotanto vähän paremmaltakin kuulostaa. Mutta tuotos on sen hetken kuva ja silloin asioita ei oltaisi voitu tehdä millään muulla tavalla.

– Kyllä sieltä edelleen nousee se Paten biisi ja Artun miksaus. Se soi kovempaa ja paremmin. Ne vaan on asioita, mitä ei tiennyt silloin. Ei ollut takataskussa mitään kikkoja, eikä tajunnut välttämättä edes mikä tuotannossa on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Kyllä me ihan oikeita asioita ja valintoja tehtiin, mutta ei vaan ehkä osattu hyödyntää niitä oikein. Käytin silloin miltei pelkästään softasynia. En omistanut silloin mitään analogivehkeitä, ja se saattaa tehdä soundista vähän muovisemman kuuloista. Silloin emme tienneet, miten paljon hyvää analogisynan käyttäminen voisi tehdä. Ja vaikka käytimme ulkopuolisia soittajia, olisi niitä voinut käyttää vieläkin enemmän.

– Yksi asia oli ajatus siitä, että kaiken pitäisi isossa kaupallisessa tuotannossa kuulostaa ”täydelliseltä”. Olis pitänyt vähemmän hioa kulmia, tehdä asioita rohkeemmin. Se että kappaleen tuotannossa on jokin soitin vähän epävireessä tai jonkin soittimen taimi heittelee, saattaa tehdä siitä just täydellisen.

– Olihan ton levyn synnytys aika kiukkuvetäsy tohon kärkeen. Mutta kiireinen aikataulukin oli pelkästään hyvä juttu. Levyjä tehdessä jossain vaiheessa tulee aina kiire ja mä aloitin nää duunit ehkä koko urani kiireisimmällä proggiksella. Opimme ainakin paineen alla tekemisen jalon taidon. Deadline on oikeasti paras kaveri monessa tapauksessa. Ja sehän meni tosi hyvin. Myi platinaa ja levy-yhtiössä oltiin tyytyväisiä.

Kuten edellä jo todettiin, ei Antti Riihimäen debyyttituotanto mitenkään huonosti mennyt. Hyökyaalto-single saavutti latauslistalla sijan 12 ja myyntilistalla sijan 14. Itse albumi myi ilmestymisvuonna 2010 kultaa ja seuraavana vuonna rikkoutui platinaraja. Albumia on Ifpin mukaan myyty tähän mennessä 24 062 kappaletta.

 


Cheek: Kuka muu muka 
(Warner Music Finland 2013)

Albumi, joka viimeistään nosti Cheekin kotimaisten artistien megaluokkaan, on myös Riihimäelle isoin ja tärkein projekti, johon hän on osallistunut. Yhteistyötä Jare Tiihosen eli Cheekin kanssa oli takana jonkin verran, kun kaksikko oli työstänyt Tiihosen edelliselle Sokka irti -albumille Kyyneleet-nimisen kappaleen. Takaraivossa kyti ajatus, että yhteistyötä pitäisi jatkaa. Kuka muu muka -levylle oli tässä vaiheessa yhteistyönä tehty vasta kesäkumibiisi Jossu. Riihimäellä oli kuitenkin vielä siinä vaiheessa lusikkansa Antti Tuiskun Toisenlainen tie -levyn viimeistelyssä, yhteistuotantona Hannu Korkeamäen kanssa.

– Antin levy ei ollut silloin vielä valmis ja Jarelta oli jo useam-paan otteeseen tullut viestiä, että koska mennään studikalle? Toisenlainen Tie oli silloin loppusuoralla eikä mulla yksinkertasesti riittänyt aika toiseen proggikseen – kaikki sovitut duunit on tietenkin aina hoidettava kunnialla loppuun asti. Kun Tuiskun levy viimein valmistui, oli Cheekin albumi edennyt muiden tuottajien kanssa jo sen verran, että levy oli melkein valmis. Mutta yksi idis oli, jota Jare ei ollut saanut istumaan oikein mihinkään muotoon. Idis kantoi nimeä Timantit On Ikuisia. Biisin teema tuntui tosi kiehtovalta, aitous ja musiikin ”ikuisuus”, ja mä sain sillon hyvin kopin siitä.

Biisiä alettiin työstää ja molemmilla oli tunne, että kun kappale saadaan maaliin, niin siitä tulee todella kova. Tämä oli samalla kummallekin tutustumisen aikaa myös ammatillisessa mielessä, vaikka miehet olivat olleet kavereita jo pitkän aikaa.

– Meni tosi monta sessioo siihen, että haettiin oikeeta fiilistä biittiin, että Jare pääsi kirjoittamaan räppejään. Ajatus rupes pikku hiljaa löytymään, mutta tosi kauan siihen meni. Biisistä on monta versiota erilaisilla biiteillä ja tempoilla. Ja viimein tempon nostolla alkoi löytymään oikeanlainen draivi. Kertsi ei kuitenkaan toiminut vieläkään, joten mentiin studion pianon ääreen ja rupesin hakemaan sointuja ja lauleskeltiin siihen päälle. Yhtäkkiä alkoi homma löytymään ja kertsistä saatiinkin jo hyvä, muttei ihan vielä täydellinen.

Tiihonen ilmoitti, että hänellä on seuraavana päivänä palaveri Warnerin kanssa ja haluaisi soittaa Timantit on ikuisia -biisin demoa siellä. Ehditäänkö sitä vielä vähän ”twiikata”, jotta kertosäkeeseen saataisiin vielä vähän lisäpotkua?

– Mä mietin, että mitä tässä muka ehtisi enää saada aikaiseksi parissa tunnissa? Mutta sitten koettiin aika maaginen hetki, kun saatiin oikeestaan se poweri siihen kertsiin siinä yhdessä sessiossa. Mun mielestä sen biisin siisteys on siinä, että kertsi on monitasoinen. Kertosäe kasvaa koko ajan ja siinä vaiheessa kun luulet, että nyt ollaan jo tapissa käännetään vielä isompi vaihde silmään. Titteli on kova ja melodia vahva, mutta lisäpotku niillä woo-huudoilla ja iskuilla kertsin perään synty just ennen tätä Jaren tärkeetä sinkkupalaveria. Sekoilin vähän biitin kanssa ja Jare totes: ”Ei helvetti, tää on ihan saakelin kova! Älä muuta mitään, näin tän täytyy mennä!”

– Warnerilla oltiin ihan liekeissä siitä biisistä, vaikka musta vielä sillon tuntui, että me oltiin vaan nopeesti tehty jotkut twiikkaukset, joita sit vielä säädetään ”valmiimman” kuuloseksi. Esimerkiksi se rukoustyylinen ensimmäinen säkeistö on myös räppibiisille aika epätyypillinen juttu, rummut tulevat mukaan vasta ekan kertosäkeen lopussa. Kun kysyin Jarelta, että koska tän pitää olla valmis, niin vastaus oli, että sehän on jo valmis. Mulla kesti pieni hetki tajuta, että se kertosäkeen magiikka syntyi just sillä hetkellä ja että on aika makeeta, että pihistellään rumpujakin noin kauan.

Mistä sitten tietää koska biisi on kohdillaan?

– Pitää vaan olla pokkaa viheltää homma poikki sitten, kun siltä tuntuu. Nyt ei tehdä enää mitään. Tää tuntuu nyt just hyvältä. Harva biisi paranee ylituottamisella.

– Usein tapahtuu myös niin, että lähdet hieromaan ja hieromaan tuotantoa ja loppujen lopuksi palaat siihen viikko sitten tehtyyn ensimmäiseen versioon. Suljet kokeilemalla pois mahdollisuudet siitä, että joku toinen tuotannollinen lähestymistapa biisiin voisi toimia paremmin. Timantit on ikuisia oli hyvä esimerkki siitä, että asiat voivat onnistua myös puolivahingossa. ”Vahinkojen” tapahtumiselle on musiikin tekemisessä mielestäni aina annettava mahdollisuus. Timantit on ikuisia oli oikea biisi oikeeseen paikkaan ja tavallaan räjäytti Jaren suosion. Yhtäkkiä niitä biisejä alkoikin syntyä lisää, Parempi mies ja Kuka muu muka.

Parempi mies -kappaleessa fiittaamassa on Samuli Edelmann. Riihimäki muistelee, että Samulin valinta vierailijaksi oli selkeä ja että Edelmannin kanssa työskentely oli jännä paikka.

– Olen aina arvostanut miestä kovasti. Oltiin Leri Leskisen Musicworks Helsinki -studioilla äänittämässä Samulin lauluja. Jare oli tehnyt tekstin, joka lähetettiin Samulille viikkoa aikaisemmin. Sitten studiossa kun tavattiin, Samuli sanoikin, että tää teksti ei oikein sovi hänen suuhunsa. Siinä oli taas kerran tilanne, jossa piti tehdä nopeita ratkaisuja. Jos teksti ei toimi hänen laulamanaan, koko biisi menee pilalle. Lopulta Jare ja Samuli muokkasivat tekstin lopulliseen muotoonsa vain paria sanaa muuttamalla. Koko sessio laulatuksineen kesti muutaman tunnin ja siinä hässäkässä oli vaikea vielä sanoa, oliko teksti oikeasti tarpeeksi hyvä, vaikka se siltä silloin tuntuikin. Onneksi se tuntui siltä myös seuraavana päivänä!

– Jaren tekstit perustuvat aitouteen ja siihen, että hän oikeasti pystyy seisomaan sanojensa takana. Provosoivaa Jaren musiikista tekee se, että teksteissä on välillä aika härkäsiäkin läppiä. Mutta ne kaikki on totta.

Kuka muu muka -kappaletta tehdessä Tiihonen kysyi, että ”Voinkohan mä oikeesti sanoo, että ’mä rokkaan ens vuonna stadionin’?” Elettiin aikaa, jolloin edessä olivat vasta Cheekin jäähallikeikat.

– Mä sanoin, että jos sä sen nyt sanot, niin kyllähän sä sen sit teetkin. Se oli ollu sen unelma ja sen se sit kans teki. Ja pariin otteeseen.

Fiiliksissä oli kappale, jonka biitin tamperelainen tuottajakaksikko Millionaire Men oli tuottanut. Biisiä ei oltu kuitenkaan vielä saatu ihan maaliin, joten Tiihonen pyysi Riihimäkeä tuottamaan kappaleen loppuun. Ja mikäs sen mieluisempaa.

– Mä kuuntelen sen biitin kerran pari läpi, muokkaan niitä juttuja kuuntelussa tulleiden ideoiden pohjalta. Jare on tykännyt ideoistani ja luottaa tekemiseeni. Tommoset twiikkaukset ovat olleet tosi hauskoja.

Toinen tamperelaisten synnyttämä ja Riihimäen loppuun saattama kappale oli Äärirajoilla. Hän kiitteleekin Millionaire Menin biittejä hyvin inspiroiviksi. Hän korostaa, ettei muiden tekemien biittien ”twiikkauksessa” pyritä jyräämään alkuperäistä ajatusta, vaan lopputulos on hyvä yhdistelmä kumpaakin osapuolta. Onko olemassa jonkinlaista kolmiodraaman vaaraa, kun levyä tehdään alussa yhden porukan kanssa, mutta homma hoidetaan loppuun muiden kanssa?

– Mä en usko, että sellaista vaaraa on. Me kaikki tuottajat tehdään kuitenkin about samaa hommaa samoine paineineen ja ongelmineen, ja ollaan kaikki kuitenkin hyviä kavereita. Itelle on käynyt ihan samanlaisia juttuja, että on ollut tosi tyytyväinen johonkin juttuun, mutta joku tulee siihen hetkeen ja tekee sen jonkun jutun eri tavalla tai siihen ympäristöön tuorein korvin vähän freesimmin. Ei niistä voi tai saa loukkaantua. Tää on duuni, missä ei saa ottaa itseensä. Mennään kuitenkin aina artistin ehdoilla, minkälaisen taideteoksen se haluaa tehdä. Tää duuni olis kyllä todella raskasta, jos ottais aina itteensä. Mutta tottakai itsetunnon kolahduksiakin tulee.

Kuka muu muka oli albumi, joka ei juuri jättänyt Riihimäelle mitään hampaankoloon. Hänen mukaansa kyseessä on albumi, jossa tähdet olivat kohdillaan.

Ja niin todella olivatkin: Wikipedia tietää kertoa, että albumi nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Albumi oli listalla yhteensä neljäkymmentä viikkoa ennen kuin se siirtyi mid-price-listalle. Kuka muu muka myi kolmessa päivässä tuplaplatinaan oikeuttavan määrän levyjä, yli 40 000 kappaletta. Ifpin tilastojen mukaan myyntilukuna komeilee 75 836 kappaletta.

Albumilla oli monta tuottajaa, jotka vaihtelivat biisikohtaisesti. Mukana olivat Riihimäen lisäksi MMEN, Sakke Aalto, Beni Blankko ja OP Beats. Kaikki albumin singlet olivat Riihimäen tuottamia.

 

 

Cheekin 
jäähalli-, festari- ja stadionkeikat

Cheek valmistautui kotimaan mittakaavassa jättimäiseen pyristykseen. Tiedossa oli niin festari- kuin jäähalli- ja stadionkeikkaa. Tiihonen pyysi urakan musiikilliseksi tirehtööriksi Antti Riihimäkeä, vaikka tiedossa oli, että tämän kokoluokan live-projektia hän ei ollut koskaan tehnyt. Alussa olivat jäähallit.

– Ajattelin, että kyllä tän nyt saa hoidettua. Tulta päin. Paineet olivat kovat, kun edessä odotti kaksi loppuunmyytyä jäähallia. Tän täytyy mennä maaliin.

Paineista huolimatta keikkojen rakentaminen oli Riihimäelle unelmien täyttymys. Ensiksi kasattiin bändi. Riihimäki otti vastuulleen koskettimet.

– Bändin kokoaminen oli yllättävän helppo homma. Oli yks automatka studiolta himaan, kun aloin soittelemaan tyyppejä läpi. Ensimmäisenä soitin rumpali Mikko Sirénille (Apocalyptica, Kengurumeininki), joka oli broidin kavereita. Hänen soittamista olen aina ihaillut, ja Mikon kaltaisen, jopa väkivaltaistyylisen rumpalin bändiin saaminen oli yksi tärkeimmistä asioista. Yksi toisensa jälkeen bändi kasaantui tämän yhden automatkan aikana. Mukaan saatiin myös soittajia, jotka olivat jo olleet mukana Cheekin livebändissä muutaman vuoden takaisilla festarikeikoilla.

– Taustanauhoilta tuli meidän livessä paljon kamaa, koska meidän tavoite oli saada live soundaamaan todella tykiltä. Taustanauha on siis tukemassa kokonaissoundia, pelkän bändin kanssa lopputulos olisi ollut täysin erilainen. Ajattelin aluksi, että mä läppäriltä soittelen niitä taustanauhoja, enkä ollut juurikaan kelannut asiaa sen enempää. Sitten tajusin, että tässä on iso kompastusvaara. Onneksi otin siis yhteyttä myös lyömäsoittaja/ rumpali Richard Murtoon, joka on tietääkseni yksi ainoita Suomessa operoivia ison kokoluokan live-setuppeja pyörittäneitä tyyppejä. Häneltä saimme jykevän taustanauhanpyöritys-kaluston ja sen lisäksi saatiin kasvatettua myös bändin rumpupatteristo isommaksi.

– Jäähalleja varten keikkoja treenattiin pari viikkoa intensiivisesti. Pyysin muiden biisien tuottajilta raitoja ja taustanauhasysteemiä kokosin samaan aikaan.

Alkuun keikoista nauttimisen kanssa oli vähän niin ja näin. Etenkin ensimmäinen jäähalliveto oli Riihimäen mukaan suht kuumottava keikka.

– Mutta se jälkimmäinen oli vain nautintoa, se meni tosi hyvin. Ekalla keikalla oli joidenkin mielestä kovempi lataus. Ekalla keikalla tuli myös pari kolme mokaa mitä juhlakansa ei kuitenkaan ollut edes huomannut.

Kun keikkojen suunnitteluprosessi nytkähti liikkeelle, Riihimäki oli täystyöllistetty parin kuukauden ajan. Kokonaisuuden hahmottaminen alkoi settilistan kasaamisesta.

– Vasta settilistan selvittyä pääsee sovittamaan kunnolla, millaisia sovituksia, mihin kuoroa, mihin jousia jne… Se oli tosi intensiivistä.

Kun jäähallista lähdettiin konserttisaleihin ja festareille, paketti pysyi miltei samana. Ainoastaan fiittajien määrä väheni ja jouset jäivät pois. Fiittaajista Yasmine Yamajako ja Diandra kiersivät ahkerimmin mukana. Riihimäen mukaan bändin mukana pitäminen myös konserttisaleissa ja kesän festarikeikoilla oli Tiihoselta hieno veto. Mistään ei tingitty.

– Me haluttiin olla kesän isoin. Se, ketä jengi tulee tsiigaa.

Kevään aikana Riihimäki alkoi hahmottelemaan Stadion-keikkoja. 

– Hiottiin bändi ihan huippuun ennen stadionia. Se oli elämäni rankin ja siistein kesä. Yli kaksikymmentä festarikeikkaa, tuotin Jarelle pari uutta biisiä Kuka muu muka – Stadion edition -painokselle ja tein stadikkasovituksia siinä samalla joka paikassa. Keikkadösässä, hotelleissa, bäkkäreillä, kaikkialla. Stadikan luoma paine oli tosi iso. Kroppakin kiitti jossain vaiheessa pienillä ekstra sydämentykytyksillä, mutta vointi oli kuitenkin koko ajan hyvä ja jaksava.

– Sitten kun mentiin stadikalle, homma oli niin hyvin hallussa, että pystyimme nauttimaan keikoista täysin siemauksin. Jäähallilta tuttua jännitystä ei samalla tavalla ollut ilmassa, eikä ollut juurikaan pelkoa stipluista, me oltiin treenattu setti timantinkovaksi.

Stadionia edelsi treeniperiodi Helsingin Kaapelitehtaalla, jonne piirrettiin koko lava. Treenit vedettiin läpi isolla PA:lla fiittaajien kanssa. Kun Stadionilla alkoi rakennukset olla valmiina, siirryttiin sinne treenaamaan pari päivää ennen vetoja.

– Kaikki siellä tuki meitä ja oli meitä varten. Fiilis oli niinkuin kuuluukin, oikealla stadikkabändillä. Jotain yllätysmomentteja treeneissä tuli: esimerkiksi jotkut fiittaajat pääsivät paikalle vasta kenraaliharjoituksiin. Siihen päälle viisitoistahenkinen soittokunnan bändi ja kolmekymmentä cheerleaderia. Olihan siinä paljon pyöritettävää.

Kun mennään festareilta stadionille, tulee mieleen ensimmäisenä, että miten hommaa voidaan vielä kasvattaa?

– Yllätyksellisyyttä tehtiin uusilla sovituksilla, yllättävillä soittimilla jne. Biisien pitää kuitenkin kuulostaa itseltään, mutta esimerkiksi biisejä yhdistävät uudet interludet eli välisoitot tuovat keikalle lisää sisältöä ja vahvistavat punaista lankaa. Mukaan saatiin myös fiittaajia, jotka eivät aikaisemmin olleet live-seteissä vierailleet, kuten Katri Helena. Siitä se hahmottuu, palanen palaselta. Viikkoa ennen keikkaa luulin, että kaikki on vielä ihan levällään, mutta ei sitä silloin tiennytkään, kuinka valmiita me jo oltiinkin.

Cheekin konsertti Helsingin Olympiastadionilla oli ensimmäinen yksittäisen suomalaisen artistin siellä järjestämä konsertti. Alkuperäinen konserttipäivä oli 23. elokuuta 2014 ja liput varattiin loppuun 71 minuutissa. 
Pian niitä tuli myyntin myös verkkohuutokauppoihin moninkertaisin hinnoin. Viiden päivän kuluttua lipunmyynnin aloittamisesta stadion oli loppuunmyyty. Suuren suosion vuoksi stadionilla päätettiin järjestää lisäkonsertti päivää aiemmin 22. elokuuta. Sen liput varattiin loppuun 35 minuutissa.
 

•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2015Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden itsellesi esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. Riffin voi ostaa myös digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia numeroita myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

17.09.2017
|
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Tommi Posa

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy