Roudarin elämää – oppaana Antti Toiviainen

Kansainvälinen läpimurto ei tarkoita muutosta pelkästään bändille, vaan myös yhtyeen henkilökunta on uuden tilanteen edessä. Heille muutos voi olla jopa suurempi kuin itse yhtyeelle. Antti Toiviainen on kiertänyt kiertueteknikkona miltei maapallon ympäri, joten kysytään millaista roudarin elämä nykyään on.


Nightwishin ja HIMin kitarateknikkona työskentelevä Toiviainen tiivistää työnkuvansa seuraavasti:
– Pääpiirteittäin miun tehtävä on huolehtia siitä ettei soittajan tarvitse miettiä mitään muuta kuin soittamista. Tulla suoraan keikalle intron aikana, ottaa kitara käteen ja soittaa. Lavalla kaiken pitää olla valmiina, juomat, pyyhkeet ja settilistat. Keikan jälkeen se on siinä, soittaja voi painua pehkuihin. 

Roudari on eri asia kuin teknikko. Silti teknikko on Antin mielestä roudari. Yleensä jako menee niin, että roudarit vain siirtävät kamoja ja teknikot pystyttävät ja huoltavat ne.
– Meidän rundeilla on aika hyvin järjestetty apuroudarit eli local crew, joka kantaa kamat. Tuleehan niitä kamoja joskus pakostakin pakattua ja kannettua.

Kyse ei ole kuitenkaan laiskuudesta. Jos teknikolta menisi vaikka käsi poikki, tilalle olisi aika vaikeaa ottaa joku roudari tuosta vaan teknikoimaan.
– Ei ihan paras skenaario soittajan kannalta. Loppuunmyyty keikka ja otetaan tuosta toi seppä kitaroita katsomaan. On se niitä joskus virittänyt…

Sattuman kauppa näyttelee suurta osaa teknikon hommiin päätymisessä. Toiviaisen tapauksessa homma käynnistyi Don Huonojen monitorimiksaajana toimivan kaverin kautta, joka tunsi Toiviaisen kitarakyvyt ja halukkuuden alalle. Pikahälytys kesän festareille Don Huonojen viimeisenä vuonna jatkui syksyn jäähyväiskeikoille. Hyvin hoidettu rupeama poiki samaisen kaverin kautta seuraavaksi Anssi Kelan konserttisalikiertueen.

Ensimmäisellä keikalla Tykkimäellä Antilla ei ollut mitään hajua mitä pitää tehdä. Töihin ryhdyttiin kuitenkin saman tien.
– Oli sellainen kuvitelma että sitä vaan istuskelee lavan reunassa kielen katkeamista odotellen. Ei miulla ollu mitään omia työkalujakaan. Ei siellä aina kauheesti tarviikkaan. Lähdin vain reppu selässä roudariksi.

 

Repusta työkalusalkkuun

Kymmenen vuotta alalla työskennelleen Toiviaisen työ on muuttunut koko ajan ammattimaisempaan suuntaan. Suurin muutos on eri kiertueiden mittavat esivalmistelut.
– Ainakin isompien bändien kanssa homma on nyt hyvin organisoitua. Kaikki on pitkälti valmiina ennen kiertuetta. Kiertueella ei paljon enää kamoille tehdä ellei ole pakko. Kamat on huollettu ja piuhotukset katottu kuntoon.

Nightwishissa Antin vastuulla oleva tavaramäärä on melkoinen, mutta yllättäen mukana on vain kolme kitaraa. Kitaristi Emppu Vuorinen soittaa aina samalla kitaralla.

Kieliä sen sijaan otetaan runsaasti. Jos kiertueella on 60 keikkaa, niin mukaan lähtee noin 80 settiä. Joka keikalle vaihdetaan uudet kielet.
– Helpottaa omaa mielenrauhaa, kun tietää että kielet ei katkea ainakaan kulumisen takia.

Monella bändillä on eräänlaisena vakuutuksena laitevalmistajien kanssa tehtyjä endorsement-sopimuksia, joilla kamat järjestyvät tarvittaessa paikallisestikin.
– Varmasti pystyisi soittamaan paikalliselle diilerille. Käsittääkseni varsinkin ESP:llä toimii homma hyvin. Tämä ei ole kuitenkaan faktatietoa. Nightwishillä ei edes ole kauheasti noita diilejä, koska se on helpompaa jos on omat kamat. Ei tarvitse käydä poseeraamassa missään markkinointitilaisuuksissa.

Mutta eikös soitindiili ole joka muusikon unelma?
– Kyllä minäkin soittaisin mieluummin Gibsonilla vaikka saisin sata kitaraa muualta. Olen vannoutunut Gibson-fani, vaikka miulla ei ole mitään diiliä… Only Gibson is good enough, pohtii haastateltavani ääneen.

Itse kiertueella toimimista harjoitellaan paljon. Tätä periodia kutsutaan ennakkotuotannoksi, hienommin pre-produktioksi. Parin vuoden kiertueen aikana niitä on useitakin. Edellisellä Nightwish-rundilla yhtye meni jo viikkoa ennen jenkkikiertueen ensimmäistä keikkaa paikan päälle. Kesän festareita varten taas vietettin viikko pyrotreeneissä Joensuu Areenalla.

Se, kuinka paljon tavaraa otetaan mukaan, riippuu siitä miten matkustetaan. Nightwishin kiertueelle otetaan yleensä kaikki tarvittavat mukaan.
– Kun lennetään esimerkiksi Etelä-Amerikkaan, niin mukaan ei pysty ottamaan kaikkia painavampia kamoja. Meillä on lento-set-up erikseen ja sitten joutuu vuokraamaan kamoja paikan päältä. Jos mennään rekalla niin kaikki kamat lavasteita myöten on mukana.

HIMilla taas oli aikoinaan kolme back-linea. Suomessa, Saksassa ja Jenkeissä. Nyt Saksan backline on jäänyt pois.

 

Damage Controllia

Nightwishissa Antti hoitaa pelkästään kitarapuolta, mutta HIMis-sä myös bassokamat. Antin mukaan basso ja kitara eivät juurikaan eroa toisistaan vaikka kyseessä on erilainen soitin. Perushuollossa toimenpiteet ovat samat. Kielten vaihdon yhteydessä tarkistetaan kaularauta ja talla. Muuta ei yleensä tarvitse tehdä. Kuinka hyvin kitaran huolto oli Antilla hallussa alkuaikoina?
– Silloin kun menin Nightwishiin, niin Floyd Rose -kitaroista ei ollut mitään hajua. Miulla oli ollut vaan Les Pauleja – peruskitaroita. Piti sitten lainata kaverilta ”floikkarikitaraa”, johon tein kielenvaihdon. Olisi aika noloa mennä maailmanluokan bändiin ilman mitään käsitystä miten kielet vaihdetaan. Kyllähän sen oppii.

Isommat huollot, kuten nauhojen vaihdot Antti teettää luottomiehillä. Samoin vahvistimet huollatetaan ammattilaisilla aina ennen rundia.
– Mukana on aina varaputket, jos tarvitsee. Muuhun ei ole tietotaitoa. Vahvistinpuolessa on semmonen juttu, että jos käyttää vuokrakamoja niin heti ensimmäisenä on tarkistettava että onko ne kunnossa ja miltä ne soundaa. Sitten haetaan lähelle sama soundi mikä se alkuperäinen on.

Miten se soundi haetaan, jos on kyse eri vahvistimesta? Antin ensimmäinen vastaus on tarkat korvat. Nightwishissä on myös oma etuaste mukana, jossa se soundi aika pitkälle jo on.
– Tottakai vähän pitää vielä vahvistimesta ruuvailla. Kitaran pitää soundata hyvälle. HIMissä taas on enemmän nuppeja käytössä niin silloin joutuu testailemaan enemmän niitä balansseja.

Enemmän tarkoittaa HIMissä kolmea nuppia ja neljää kaappia, jotka ovat samanaikaisesti käytössä. Bassossa riittää sentään kaksi nuppia ja kaksi kaappia. Soundit on merkattu nappulakohtaisesti, mutta hienosäätöä tarvitaan, kun jokainen paikka on hieman omanlaisensa. Sitten ovat vielä varavahvistimet.
– Jos yksi tilttaa niin se vaihdetaan. Varmistuksia pitää vähän ite miettiä. Kannattaa käydä mielessä läpi, että mistä päästä sitä alkaa purkamaan jos joku ei kuulu. Joskus joutuu aloittamaan kitarasta ja etenemään piuhoja pitkin, että onko kaikki kiinni.

Molemmissa bändeissä on nykyään teknikoillakin korvamonitorit. Kun aina ei näe kaikkea, niin nyt kuulee heti jos joku häviää, ja vikojen hallinta helpottuu kummasti. Jos mahdollista, joka teknikolla on vielä oma miksaus.
– Mie haluan tietenkin kuulla kielisoittimet mahdollisimman lujaa. Meillä on myös talkback-mikit, että pystyy kommunikoimaan muiden teknikoiden kanssa. Soittajien kanssa ei vielä, mutta sekin on mahdollista.

 

Tekniikan aallonharjalla

Laitteet ja tekniikka uusiutuvat koko ajan ja siellä aallonharjalla pitäisi jotenkin pysyä mukana. Antti pyrkii pysymään ajan hermolla, muttei ole kuitenkaan niin innokas että koko ajan olisi lukemassa jotain uutisia ja testailemassa. Mies ei ole myöskään ensimmäisenä tuputtamassa omia ajatuksiaan, ellei:
– Jos tulee joku loistava idea, kyllä mie sen kerron. Kunnioitan kuitenkin, että jos kitaristi haluaa soittaa jollain tietyllä vehkeellä niin sillä vedetään.
– Esimerkiksi HIMin basisti (Mikko ”Mige” Paananen) on tehnyt itse fuzz-pedaalin, joka on miun mielestä loistavasoundinen. Hänkin kysyi epävarmana että vedetäänkö tällä? Vedetään vaan, siinä on parempi fiilis ja hyvä soundi. Ei ehkä käytännöllisin kooltaan, mutta miksei. Ja onhan varalla kaupan fuzzi.

Migen rakentama kolmen fuzzin yhdistelmä on koteloitu armeijan panoslaatikkoon ja sisältä löytyvät mm. Marshallin Supa-fuzzin ja Voxin Tone Benderin replikat.
Ruotsalaisen Hypocrisyn rundilla Antti tutustui Kemper Ampsin systeemiin, jolla voi profiloida oman kitarasoundinsa käytettävään laitteeseen.
– Se toimi niin hyvin, että mainostin Empulle ja sitä aletaan nyt testata. Tulee luultavasti seuraavalle Nightwishin rundille käyttöön. Vaikka olenkin vanhojen putkivahvistimien ja fuzzipöristimien fani, niin tänä päivänä kun lentäminen ei ole kauhean halpaa, niin tuossa putoaa aika paljon kiloja.
Kiertueeni murmelina

Tien päällä jokainen päivä toistaa samaa kaavaa, ainoastaan keikan aloitusaika saattaa vaihdella.
– Päivä alkaa aina samaan aikaan. Ensiksi mennään sisään ja ehkä syödään aamupalaa. Kamat sisään ja aletaan pikkuhiljaa kasata niitä. Kun kamat on pystyssä, alkaa linjatsekit. Bändi tulee paikalle ja tekee soundchekin. Kyllä siinä päivä menee ihmetellessä.

Yleensä ennen keikkaa on pari tuntia luppoaikaa. H-hetken lähestyessä bändi ei ole ainoa jonka pulssi nousee.
– Jostain syystä aina jännittää ennen kuin eka sointu soi. En muista olisko ollut yhtään keikkaa, ettei olis jännittänyt. Kyllä se syke hiukan kovempaa naputtaa kuin lepotilassa. Jos se menis siihen että ”ei tässä mitään” niin veikkaan että jotain sattuisi. Pitää koko ajan olla hereillä ja seurata sitä tilannetta.

Keikan jälkeen kitarat vain pyyhitään. Kielet vaihdetaan seuraavana päivänä. Vedon jälkeen menee noin kaksi tuntia ennen kuin on mahdollista päästä nukkumaan.

Viikko-ohjelmassakaan ei suuria vaihteluita ole. HIMin viimeisimmällä jenkkikiertueella soitetaan kolmen-neljän keikan putkissa joiden välillä saattaa olla on muutama välipäivä. Mukavinta matkustustapaa tiedustellessa bussikyyti nousee ylivoimaisesti kärkeen.
– Pääset heti punkkaan, sen sijaan että pitäis lähteä odottelemaan lentokentälle pariksi tunniksi. En tykkää muutenkaan lentokentistä ja lentokoneista. Bussirundaamisessa on ehdottomasti puolensa. Välillä on hienoja illanistujaisia, kun mennään paikasta toiseen. Jos seuraavana päivänä on välipäivä niin bussissa saattaa olla aika railakas meno.

 

Stadionilta kellariin

Maailmalla erilaisia houkutuksia riittää hiukkasen eri malliin kuin Suomessa. Miten pidetään pää kylmänä maailman merillä?
– Jaa-a, miun pää on vissiin kylmänä koko ajan. Onhan siellä maailmalla kaikenlaista. Sitä pitää vaan miettiä mikä on tärkeätä. Tää on työtä, ei kannata mokata.

Välipäivinäkään ei varsinaisesti riehaannuta.
– Järkevintä olisi levätä niin paljon kuin pystyy, mutta aina ei malta. Keikkapäivänä ei ihan hirveesti tule katottua mitään nähtävyyksiä. Silloin voi ehkä jonkun kävelylenkin vetää muttei mitään suurempaa. Välipäivinä olen sitten pyrkinyt lähtemään aina kun mahdollista. Joskus se on rankempi päivä kuin keikkapäivä.

Välipäivältä maksettava palkka on bändikohtainen asia. Jotkut maksavat puolet, toiset ei mitään. Joka päivältä tulevat kuitenkin päivärahat. Ahdistaako palkkatyöläisenä välipäivien suuri määrä?
– En ajattele ollenkaan noin. Joko tekee duunia tai ei. Sitten kun on rundi, niin siellä ollaan. Tottakai jos joskus kattoo että nyt on seitsemän keikkaa kolmessa viikossa, niin tulee vähän kalliiksi. Välipäivinä rahaa myös menee. Ei se ilmaista ole.

Yleensä palkka maksetaan keikkojen mukaan. Eräällä rundilla bändi maksoi tietyn köntän koko kiertueesta. Antin kohdalla keikasta maksettava korvaus on sama joka paikassa. Maanosien tai maiden vaihdot eivät vaikuta hintaan.

Toiviaiselle on tuttua kiertäminen myös pienempien bändien kanssa, joiden kanssa myöskin olot ovat aika erilaiset.
– Käytiin tekemässä Painin (ruotsalainen metallibändi) kanssa aika legendaarinen kuuden keikan kiertue Englannissa. Transitilla koko bändi ja tekniikka. Ne paikat oli ihan lääviä. Yhden paikan nimikin oli Cellar, sinne mentiin kapeita kellarirappusia pitkin ja sitä ei oltu varmaan siivottu sen jälkeen kun se oli rakennettu 70-luvulla. Siis 1870-luvulla… Sinne mahtui varmaan viisikymmentä ihmistä ja paikalla oli ehkä 30.

Jo paikkansa paaluttaneiden artistien kanssa tilane on sitten aivan toinen.
– Isoilla bändeillä asiat on järjestetty tosi hyvin. Ruuat, juomat ja kaikki on kunnossa. Hyvä työpaikka.

 

Muista viitata opon tunnilla

Roudarin työ on yhtä suhdanneherkkä ala kuin heidän edustamansa artistin. Muoti ja yleinen mielipide saattaa muuttua kahden kuukauden välein. Mitään takeita työn jatkumisesta ei ole.
– Se on rock’n’roll -hommaa. Ei tällaiselle alalle voi edes mennä jos tuota miettii liikaa. Jos vaatimuksena olis saada kuukausipalkka kahdeksi vuodeksi eteenpäin, niin ei onnistu.

Se, kuinka pitkälle elämää Antti pystyy suunnittelemaan, riippuu bändeistä. HIMiä tehdään keväällä niin pitkään kuin tarvitsee, jonka päälle tulevat kesän festarit. Syksy onkin sitten vielä ihan auki.
– Nightwish jatkaa ensi vuonna ja sinne olen ainakin lähdössä. Tällä hetkellä tulevaisuudessa on kumminkin noin puolen vuoden kysymysmerkki.

Roudari joutuu siis elämään pienessä epävarmuudessa koko ajan. Antti myöntää että alan vaihto on käynyt mielessä.
– Olis varmaan kannattanut opon (opinto-ohjaaja) tunnilla viitata. Välillä kun tuolla pyörii niin sitä miettii, että mitä myö täällä tehhään? Lapset kasvaa kotona ja ite istut jossain missä lie… Eihän se mitään helppoa henkisesti ole. Kaikissa töissä on hyvät ja huonot puolet.

 

•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2014Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 
23.04.2017
|
Teksti: Misha Koivunen  | Kuvat: Tommi Posa

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy