Mapex Black Panther Velvetone - musta pantteri murahtaa!

|
Image
 

Teksti:Tommi Saarela

 

Black Panther -virveleistä on kasvanut oma arvostettu rotunsa Mapexin
valikoimaan. Velvetone-rummusto pohjautuu pari vuotta sitten julkaistuun saman nimiseen virvelimalliin..

Black Panther -alamerkin nimissä on vuosikymmenen ku luessa esitelty tukku mainioita virvelirumpuja. Olikin vain ajan kysymys milloin Mapex keksii lanseerata suosikkibrändinsä kokonaisiin setteihin.

Ison virvelivalikoiman malleista on poimittu parhaita puuyhdistelmiä, joiden arveltiin soveltuvan kokonaisiksi rummustoiksi. Kaksi ensimmäistä viime vuoden puolella markkinoille tuotua Black Panther -rummustomallia perustuvat Blaster- ja
Velvetone-virveleihin. Riffi kokeili näistä jälkimmäistä.

Black Panther -setit myydään runkopaketteina, jotka on koostettu kolmesta tai neljästä tomista yhdellä tai kahdella bassorummulla. Rakenne ja pintaviimeistely on sama kuin mallina olleella virvelillä, joten esimerkiksi Velvetone-virvelin voi hankkia erikseen runkopaketin päälle, mikäli kaipaa settiä joka on veistetty yhdestä puusta niin ulkoisesti kuin soinniltaan.

Velvetone-setissä on päällimmäisen ja alimmaisen vaahterakerroksen välissä tuhti kerros pähkinäpuuta. Reilun kahdeksan millimetrin vahvuiset rungot ovat vähän tuhdimpaa tekoa kuin markkinoilla keskimäärin, minkä voi havaita muun muassa pienenä ylipainona rumpuja paikoilleen asennellessaan.

 

  HUOM! Oheinen katkelma oli vain lyhyt näyte artikkelista, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin painetussa versiossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.