Thad Beckman: The Beckman Method - Blues Fingerpicking With Droning Bass

|
Image
 

Lauluntekijä Tom Russellin keikkakitaristina parhaiten tunnettu Thad Beckman johdattaa soitonoppaassaan bluesimprovisoinnin ja samanaikaisen bassosäestyksen yhdistämiseen. Sormipikkaukseen tutustuttavia kirjoja on julkaistu paljon, mutta tuskin montaa, joissa tulokulma on nimenomaan improvisoinnissa.

Kirja koostuu kymmenestä Beckmanin säveltämästä harjoituksesta, joista jokaisesta on soitettu kirjan cd:lle normaalitempoinen ja hidas versio. Lisäksi vaikeimmista kohdista löytyvät vielä lyhyemmät, alleviivaavat pätkät. Kirjassa kukin harjoitus taas on sekä nuottina että rytmin sisältävänä tabulatuurina allekkain aseteltuna.

Kaikki harjoitukset seuraavat 12-tahdin kaavaa E-duurissa. Sävellajivalinta on luonteva, sillä kappaleet on soitettu standardivirityksessä, jolloin vapaa e- ja a-kieli helpottavat säestyksen ylläpitämistä.

Beckman on taitava kitaristi, ja kirja tarjoaakin koruttomasta ulkoasustaan huolimatta sekä tekniikkaa kehittävää että musikaalista sisältöä. Aivan vasta-alkajille tätä opasta ei ole tarkoitettu, sillä sormipikkauksen perusteet tulee olla hallussa, samoin kuin rytmin lukeminen joko nuotista tai tabulatuurista. Kirja sisältää myös cd:n.

Lisätietoja