Jimmy Webb, Dave Lindholm Helsingin Juhlaviikot, Huvila-teltta 22.8

Image

Juhlaviikkojen Huvila-teltan ohjelmisto on tänäkin vuonna monipuolinen ja mielenkiintoinen. On tuttua ja tuntematonta, ja sitten näitä eläviä legendoja, kuten maanantaina esiintynyt Jimmy Webb. Hän on jo ikämies, mikä näkyikin yleisön keski-iässä.

Jimmy Webb on vanhan amerikkalaisen laulunkirjoitusperinteen osaaja, monien klassikkolaulujen tekijä, jolla kirjoa löytyy viihdeballadeista rockiin ja kantrin sävyihin. Hän on myös kirjoittanut ansiokkaan Tunesmith – Inside the Art of Songwriting –kirjan, eräänlaisen oppikirjan laulunkirjoittajille.

Image

Vaikka Jimmy Webb on tehnyt laulaja-laulunkirjoittajana paljon omia levyjä, hänen kappaleensa ovat tulleet tunnetuksi nimenomaan muiden esittäminä. Webbin suurimpien hittien ja niiden esittäjien ympärille myös rakentui Huvilan keikka. Biisilista  ei tarjonnut mitään suoranaisia yllätyksiä, vaan esitteli läpileikkauksen hänen hittivuosistaan 1960-luvun lopulta ´70-luvun alkupuolelle. Se, että Webb esiintyi yksin vain pianon kanssa toi laulut esiin siten kuin hän ne aikoinaan kirjoitti.

Webb esitti ainoastaan kahdeksan kappaletta ennen encorea, mutta parituntinen meni silti ihan mukavilla siivillä.  Keikka alkoi Highwaymanilla ja Waylon Jenningsin muistelulla. Perään Galveston ja By the Time I Get to Phoenix, ja tarinointia liittyen niin Glen Campbelliin kuin mentori-Johnny Riversiin, jonka ohje Webbille tekstittäjänä oli: where´s the message? Tärkeä uran avittaja oli myös Frank Sinatra, jonka tunnetuksi tekemä Didn´t We kuultiin konsertin neljäntenä kappaleena.

 

Image

 

Webb ei laulajana pysty toistamaan kappaleita aina samalla loistokkuudella kuin niiden tunnetut esittäjät. Tämä tuli ilmi esimerkiksi Fifth Dimensionin versiona hitiksi nousseessa Up, Up and Awayssa, mutta yleisöstä löytyy kuulemma aina avittajia melodian korkeimmassa sävelessä; näin myös Huvila-teltassa. Art Garfunkelin tutuksi tekemä All I Know, Webbin tunnetuin ”maantieteellinen” kappale Witchita Lineman sekä Richard Harrisin alunperin levyttämä McArthur Park päättivät setin. Encoressa Webb muisteli vielä Rosemary Clooneyta.

 

Image

Nostalgiaahan tämä oli, mutta siihen nojaten Jimmy Webb tarjosi yleisölle paitsi poikkeuksellisen komeita lauluja, muutenkin peruskonsertista piristävästi poikenneen kokonaisuuden kaikkine tarinoineen laulujen ympäriltä. Itse olisin kyllä vaihtanut All I Know- tai Didn´t We –slovarin sijaan P.F. Sloaniin, mutta en valita.

 

Image

Jimmy Webbin uraa ja kuulumisia pääset tarkastelemaan lähemmin tämän linkin kautta.

 

Image


Lämmittelijänä esiintynyt Dave Lindholm aloitti uuden levynsä kappaleella
Hoida Puut. Sen jälkeen kuultiin tunnetuimmat yleisönsuosikit häneltäkin. Ja yleisö tykkäsi.

 

Valokuvaaja Minna Hatisen EN AVANT -valokuvanäyttely kutsuu tutustumaan Sipoon Nikkilän ’Kokkiborgiin’ lauantaina 10.9.2016 klo 10-16:00.


Entisen Nikkilän sairaalan keittola ja pesula muuttuvat asunnoiksi, kun Sipoon Itäisessä Jokipuistossa käynnistyy uusi rakennusprojekti syyskuun lopulla. Arkkitehti E.A. Kranckin suunnittelema, vuonna 1914 valmistunut talo edustaa tyyliltään myöhäisjugendia. ’Kokkiborgiin’ tulee yhteensä 16-18 uniikkia huoneistoa, joukossa mm. loft-asuntoja.

Image

Peruskorjausta odottanut rakennus on ollut innostava työympäristö alueella asuvalle valokuvaaja Minna Hatiselle, joka kuvasi autiossa talossa tähtitanssijaa-koreografia Minna Tervamäkeä. EN AVANT -valokuvasarja on nähtävissä lauantaina 10.9. Osa rakennuksesta on silloin avoinna yleisölle klo 10-16. Samalla on mahdollisuus tutustua rakennusurakoitsijan 3D-suunnitelmiin.

Tapahtuman järjestää Jokipuisto-seura ry yhteistyössä rakennusurakoitsija Sisco Oyj:n ja valokuvaaja Minna Hatisen kanssa.
Lakkautetun Nikkilän sairaalan rakennusten peruskorjaus asuintaloiksi aloitettiin vuonna 1999. Itäiseksi Jokipuistoksi nimetty alue sai ensimmäiset uudet asukkaansa vuonna 2002.

Tällä hetkellä asumiseen peruskorjattuja rakennuksia on 10. Lisäksi kaksi rakennusta toimii alakouluna ja päiväkotina. Neljä entistä sairaalarakennusta odottaa vielä peruskorjaustaan. Alustavan aikataulun mukaan ’Kokkiborg’ on valmis ottamaan uusia asukkaita vastaan  kesällä 2017. Lopullinen aikataulu tarkentuu rakennusluvan aikataulujen myötä.

"Kokkiborgin" osoite on Pilvilinnantie 1, 04130 Sipoo. Itäinen Jokipuisto sijaitsee aivan Nikkilän keskustan tuntumassa.