EHX Tortion – porrastettua särötystä

|
Image

Säröpedaali voi olla simppeli, yhteen tiettyyn soundityyppiin tähtäävä laite, tai toisaalta sellaisen voi suunnitella anneiltaan miltei kokonaista vahvistinta vastaavaksi purkiksi. EHX Tortion kuuluu tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Olen jutellut Electro-Harmonixin väen kanssa muutamia kertoja musiikkimessuilla ja saanut käsityksen, että suunnittelupalavereissa ideat sinkoilevat, eikä ehdotuksia hylätä ainakaan siksi, että tuloksena olisi erikoisia soundeja tai laite kiinnostaisi vain pientä osaa soittajia.
Mukaan on aina mahtunut mitä kummallisimpia muljuttimia, vaikka EHX:n päätuotteet ovatkin juuri niitä halutuimpia efektejä: säröttimiä, modulaatiota ja viiveitä.

Aivan lähihistoriassa säröteemaan on paneuduttu monelta eri kantilta ja tuloksena on ollut mm. laitteita jonkin tietyn soundin muodostamiseen (Satisfaction, East River Drive) tai EHX:n vastine toisen firman tuotteelle (Soul Food). Nyt käsiteltävä EHX Tortion puolestaan antaa käyttäjälle runsaasti pelivaraa omien asetuksien hakemiseen.

Kunnon kotelointi

Tortion on rakennettu tanakkaan metallikoteloon, jossa säätimet ja kytkimet näyttävät olevan samoja kestäväksi havaittuja tyyppejä, joita EHX käyttää muissakin laitteissaan. Käyttöjännitteenä on 9,6 volttia, ja mukana tulee virta-adapteri niitä varten, joiden laudassa ei jo valmiiksi ole virransyöttöä. Pariston käyttäminen vaatii neljän tosi tiukkaan kierretyn pohjalevyn ruuvin avaamista.
Säätimien tekstit ja merkkiviivat ovat pienehköjä, eikä niitä hämärässä helposti erota, mutta eiköhän asetukset ole kulloinkin laitettu kuntoon ennen käyttötilannetta.

Piirilevyn ytimessä on kolme vaihetta JFET-tyyppisiä transistoreja, joiden maineeseen kuuluu yliohjatun vakuumiputken ominaisuuksia muistuttava käyttäytyminen. Tälle esiolettamukselle saatiinkin katetta testin mittaan.
Kannattaa vielä huomioida, että laitteessa on linjatasoinen ja kaiutinsimulaattoripiiriä hyödyntävä lähtöliitäntä sekä tietysti true bypass.

Pannaanpa soimaan

Jos JFET’ien läsnäolo on jo herättänyt mielikuvan vahvistinnupin kaltaisesta toiminnasta, lisää tukea ajattelulle tulee mustien säätimien rivistä, jossa on volyymi, kolme eri kaistojen sävynsäätöä sekä gainia kahdessakin portaassa – aivan kuin perinteisessä nupissa ikään.

Tutustuminen alkaa pre-gainin kevyemmällä annostelulla Low, jolla on sillekin kaksi esitasoa, Full isommalle soinnille ja Tight matalia taajuuksia rajatummin suosien. Tämä säätimen asento vihjailee plexinupin vähemmän herkkään tuloliitäntään.

Ja toden totta, itse soundikin muistuttaa erään ilmalaivan mukaan nimetyn bändin äänimaailmaa: tulee harmonisesti jyrähtävää yksittäisten äänten, voimasointujen tai kompin laajentumista isommaksi ja ylä-äänien melkein osiin purettavaa kirjoa, kipakoita komppisivalluksia sekä plektrankäyttöön ja kitaran volyymisäätimen asentoon reagoivaa tasapainoilua melkein puhtaan ja pistävästi rosoutuvan välillä vaikkapa bluessävytteisen rockin tiimoilta.

Kun pre-gain käännetään asentoon High, onkin jo epätodennäköisempää saada ulos puhtoista sointia, ainakin jos varsinaista gain-säädintä on jo hiukankin avattu. Nyt soundi menee jo modernimman hi-gainvahvistimen osastoon ja ollaan hard rockin, grungen tai minkä vain reilummin rytisevän tyylin äänimaailmassa. Vaikka gain avataan kokonaan, ei pelkkä pedaali puhtaaseen vahvistimeen ajettuna mene millään muotoa epämukavan ylilyönnin alueelle.

Eikä tässä vielä ollut kaikki EHX Tortionin anti. Ylimääräinen potku sointiin saadaan polkaisemalla päälle Boost vasemmanpuoleisesta kytkimestä. Se toimii joko JFET’ien jatkoksi tai erikseenkin ja sille on oma kahden valkoisen säätimen rivi keskellä pedaalia – volyymi ja gain, eikä muuta. Tämä osio nimensä mukaisesti vahvistaa signaalia, ja aika roimastikin tarvittaessa: jos ei metallisärö vielä täysin lohjennut toisella kytkimellä, niin nyt on ainakin kaikki tarvittava apu annettu vahvistimen ruvelle ajamiseksi. Olen nimittäin sitä mieltä, että pelkällä pedaalilla ei metallin sointia tehdä, mutta vahvistimen urakkaa voi toki helpottaa.

Boostia voi lisäksi ajatella vahvistimen kanavanvaihtoa jäljitteleväksi toiminnoksi ja sitä voi käyttää soolon erottuvuuden varmistamiseen.

Päätelmiä

Säröpedaaleissa on usein melko vähän säätimiä – vain ne välttämättömät ja mitä nyt pieneen askiin mahtuu – mutta EHX Tortionissa tilanne on toisin. Käyttötavaltaan ja soundiltaankin se muistuttaa kunnon vahvistinta, gainia on porrastettu useampaan tasoon ja särön määrä sen mukaisesti annostuu pienestä ripauksesta tuhtiin paahtoon. Muutkin säätimet toimivat laajalla alueella ja äänimaailmaa voi kohdistaa eri taajuuskaistoille.

Kaksi käyttökytkintä antavat mahdollisuuden monelle käyttötavalle: säröpuoli kahden herkkyyden kahdella esitasolla yksinään, Boost kanavanvaihtimen tavoin tai tehostimena yksinään tai molemmat yhdessä, jolloin rokkisäröä saadaan useimpien makuun riittämiin.

Hiukan mystiseksi ominaisuudeksi jäi se, miksi pedaaliin on laitettu ylimääräinen liitin boostin ulkoiselle kytkimelle.

Hinnaltaan EHX Tortion on hiukan kalliimpi kuin simppelit säröpurkit, muttei suinkaan putiikkipedaalien hintaluokassa. Valmistajan tuotteilla on pitkäikäisyyden maine – ovathan 40 vuotta vanhat EHX:t edelleen käytössä ja haluttua tavaraa. Niinpä tästäkin uutuudesta voi tulla pitkäaikainen työkalu sellaiselle soittajalle, joka haluaa laitteessaan olevan monipuolinen säröpaletti, useita käyttötapoja sekä runsain mitoin säätövaraa klassisten kitarasoundien muovaamiseen.

EHX Tortion

Overdrive ja distortion samassa pedaalissa

Overdrive-säädöt
• volume
• gain

Distortion-säädöt
• volume
• bass, mid, treble
• pre-gainissa tasot Low ja High, kummallakin Full ja Tight
• gain
• liitäntä ulkoiselle kytkimelle
• kaiutinsimuloitu DI-lähtö
• mukana verkkoadapteri

Hintaluokka: 150 euroa 

Lisätiedot: Uraltone
 

Kyseinen Tortion-pedaali lähti lukijapalkintona Riffin numerossa 4/2016 julkaistuun kyselyyn vastanneelle onnekkaalle. Tuoreeen numeron 5/2016 sivulla 60 on jälleen uusi kysymys, ja siihen vastanneiden kesken arvomme Electro-Harmonixin mainion Voice-Box-efektin. Tsekkaa lehti ja osallistu kisaan!

Tortion-pedaalin testi on julkaistu alunperin Riffin numerossa 4/2014. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.