Electro-Harmonix Silencer – turinat pois!

|
Image

Yksikelaiset mikit, paljon gainia särö-pedaalista ja jatkoksi roisimmin kohiseva modulaatio-efekti; siinä signaalipolku, jonka varrelta karttuva tauhka hautaa alleen taiturimaisemmankin soiton. Kohinaportti auttaa, vai auttaako?

Noise gate eli kohinaportti on voimakkuudensäätöpiiri, joka automaattisesti sulkee ja avaa signaalipolun salliakseen hyötyäänen läpikulun ja estääkseen häiriöiden etenemisen.

Perinteinen kohinaportti ei kuitenkaan erota sisällöstä, mikä on hyötysignaalia ja mikä häiriötä vaan se reagoi pelkästään signaalin voimakkuuteen. Hyötysignaalin onkin lähtökohtaisesti oltava voimakkaampi kuin häiriöäänen, jotta portti tunnistaa milloin sen on auettava ja milloin pitää sulkeutua.

Kun kitaran signaali sitten avaa portin itselleen, ratsastaa häiriö sen selässä samasta portista läpi. Se riittää, että hyötyääni on niin paljon voimakkaampi että häiriöt jäävät sen alle kuulumattomiin. Portin hommana on pitää äänimaailma puhtaana yksittäisten nuottien ja kokonaisten fraasien väleissä.

Kolme säädintä, kolme kytkentätapaa

Electro-Harmonix on varustanut Silencer-porttinsa kolmella automatiikan toimintaan vaikuttavalla säädöllä sekä yhdellä kekseliäällä lisäominaisuudella, efektilenkillä.

Threshold määrittää sen tason, jonka yläpuolelle nouseva signaali avaa portin. Release vaikuttaa siihen, miten nopeasti portti sulkeutuu sen jälkeen, kun signaalin voimakkuus on pudonnut jälleen kynnystason alle. Reduction-säätelee sitä, suljetaanko portti tykkänään vai tyydytäänkö vain vaimentamaan läpikulkevaa signaalia.

Jos Silencer kytketään signaalipolulle ennen efektejä, se hiljentää kyllä kitaran signaalin säädetyissä tilanteissa, jolloin pedaalit eivät saa kitaran mahdollisesti poimimia häiriöitä syötteeksi itselleen ja pysyvät hiljaa. Tämä on yksi kytkentämahdollisuus ja se toimii silloin, kun ongelmat johtuvat nimenomaan kitarasta.

Mikäli pulmana on pedaaleiden itsekseen tuottama pohjakohina tai hurina, täytyy Silencer kytkeä signaalipolulle niiden jälkeen, jotta häiriöt saadaan pidettyä aisoissa. Jos häiriö kuitenkin on likikään yhtä voimakas kuin hyötyääni, ei portti pelaa vaan tuppaa makaamaan jatkuvasti auki.

Tilanne muuttuu, kun kytketään kohisevat ja hurisevat laitteet Silencerin efektilenkkiin. Silloin porttia ohjaava tunnistin saa kitaralta mahdollisimman puhtaan ja alkuperäisen signaalin, jonka perusteella laite avaa ja sulkee porttia hienovaraisemmin kuin kahdessa ensin esitellyssä kytkentätavassa.

Parhaat tulokset sainkin kytkemällä kohinoivat ongelmapedaalit Silencerin efektilenkkiin. Silloin kaikki kolme kriittistä säätöä oli helpointa sovittaa toimivaksi paketiksi ja portti avautui riittävän nopeasti, sulkeutui pehmeästi ja vaimensi vain tarpeellisen määrän.

Silencerin suurin mahdolinen vaimennus on 70 desibeliä, mikä on enemmän kuin tarpeeksi. Hämmentävää kyllä, potentiometrin toisessa ääressä pedaali vahvistaa signaalia neljä desibeliä, joten päälle vyöryvää häiriömellakkaa voi myös tehokkaasti lietsoa. Luontevinta oli vaimentaa jonkin verraan signaalia, mutta ei sulkea linjaa kokonaan.

Harmillista kyllä, pedaalin jalkakytkin vaikuttaa vain vaimennuspiirin toimintaan eikä efektilenkkiä voi sen avulla ohittaa. Olisi ollut metkaa, jos varustelussa olisi vaikkapa liukukytkin kohinaportin päälle ja pois kytkemiseksi ja varsinainen jalkakytkin kontrolloisikin efektilenkin mukanaoloa. Silloin efektilenkkiin voisi koota ennalta useamman pedaalin yhdistelmän käyttövalmiiksi ja Silencerin kytkimellä valita milloin koko letkan ottaa kyytiin tai pudottaa pois.
Tällaisenaankin Silencer on kuitenkin toimiva siivousväline, vieläpä verraten edullinen hankintana.

Electro-Harmonix Silencer

Kohinaportti kitarakäyttöön

• kynnystason, vaimennusmäärän ja nopeuden säädöt portille
• tulo- ja lähtöjakit
• efektilenkin tulo- ja lähtöjakit
• ohituskytkin (bufferoitu kytkentä)
• virtalähteen liitin 9 V jännitteelle
• hintaluokka 60 euroa

Lisätiedot:
DLX Music
Uraltone

 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tuote on edelleen ajankohtainen ja tekniset sen ominaisuudet vastaavat testattua laitetta.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.