Kemper – sitä saa minkä profiloi!

|
Image

Kemperillä on muiden vahvistinten jäljittelyssä ihan omanlaisensa lähestymistapa. Nyt puhutaan profiloinnista, jonka avulla tämä Christoph Kemperin kehittämä vahvistin sananmukaisesti kopioi muiden laitteiden soundin.


Perinteisessä mallinnuksessa tutkitaan yleensä erillisiä komponentteja ja niistä koottujen piirien käyttäytymistä, joiden pohjalta luodaan matemaattisia laskenta-algoritmeja. Niiden perusteella dsp-prosessori sitten jäljittelee kyseisten komponenttien ja piirien toimintaa. Jos kaikki menee nappiin, mallinnos tuottaa samanlaista jälkeä kuin se fyysinen vahvistin, jota mallinnetaan.

Kemperin profilointi ei kuitenkaan ole mallinnusta vaan se perustuu näytteiden ottamiseen ja niiden analysointiin. Ajatus tuo mieleen konvoluutio-tekniikan, jota on menestyksekkäästi käytetty kaikujen tuottamiseen. Kemper kuitenkin sanoutuu irti tästäkin todeten, ettei konvoluutio tuota riittävän hyvää tulosta silloin, kun pitäisi toisintaa kompleksisia särösignaaleita.

Esityönä myös Kemper on kyllä tutkinut ja mallintanut elektroniikan peruskomponenttien ja niillä tehtyjen kytkentöjen dynaamista toimintaa. Tämä antaa pohjan digitaaliselle signaalinkäsittelylle, mutta Kemperin mukaan sillä ei vielä päästä käsiksi fyysisen vahvistimen käyttäytymiseen siinä vaiheessa, kun sen toiminta siirtyy epälineaariselle alueelle. Kun juuri säröytyminen on aivan keskeinen osa jokaisen kitaravahvistimen omaa ominaissoundia, tarvitaan uskottavaan lopputulokseen täydentävää tietoa ja lisäkeinoja. Tässä kohden mukaan kuvaan astuu profilointi.

 

Image

 

Yksinkertaistettuna kyse on siitä, että Kemper syöttää profiloinnin kohteena olevaan vahvistimeen oman mittasignaalinsa joka johdetaan vahvistimesta takaisin Kemperiin analysoitavaksi. Mittasignaalit on puolestaan kehitetty siten, että niillä saadaan tietoa vahvistimen käyttäytymisestä säröytymisen suhteen. Kun putkikytkennöistä kerätty pohjatieto sekä mittaustulokset yhdistetään, saadaan kokoon profiili jonka pitäisi toisintaa kohteena ollut vahvistinsoundi.

Jotta tulos palvelisi käytännössä eikä jäisi yhdeksi staattiseksi soundiksi, tarjoaa Kemper myös kitaravahvistimista tutut sävynsäädöt sekä efektit, joista hieman enemmän tuonnempana. 

 

Profilointi käytännössä

Itse proseduuri kestää joitakin minuutteja ja puuha on verraten yksinkertaista: Kemperin takapaneelissa on Direct Out/Send -liitäntä, josta kytketään johto profiloitavan vahvistimen kitaraliitäntään. Profiloinnin aikana Kemper syöttää omat mittasignaalinsa vahvistimeen, ja puuha kuulostaa kyllä melkoisen ufolta, sillä kyseessä ovat todellakin mittasignaalit eikä kitaramusiikki.

Profilointia varten Kemper tarvitsee myös paluusignaalin tutkimuksen kohteena olevasta vahvistimesta ja tähän sopii joko kuiva linjasignaali direct out -lähdöstä tai kaiuttimen kautta kuuluva ja mikillä talteen poimittu ääni. Kemper vertaa paluusignaalia lähettämäänsä testisignaaliin ja analyysissä kyetään valmistajan mukaan erottelemaan toisistaan myös kaiuttimen sekä mikrofonin etäisyyden ja suuntauskulman vaikutukset, joita voidaan myöhemmin erikseen muokata.

Profilointi on kehitetty putkivahvistinten jäljittelyyn. Mallintaviakin laitteita voi koettaa profiloida, mutta onnistumista ei taata. Jos haluaa profilointiin omia pedaalejaan, ne täytyy liittää tietenkin signaaliketjuun. Jonkinlainen rajakin menetelmän käytössä on – se ei sovellu sellaisiin tilanteisiin, joissa ketjussa on useita peräkkäisiä vahvistinasteita jotka kaikki tuottavat riittävän rankkaa säröä samanaikaisesti. Erikseen oli muuten mainittu, että Tube Screamerin profilointi ei onnistu.

Stereoprofiloinnin mahdollisuutta Kemperissä ei toistaiseksi ole, eikä tuo liene tarpeenkaan.

Profilointi kannattaa aloittaa valitsemalla Browser-preseteistä samankaltainen Rig eli laitekokonaisuus kuin profiloitava kohdekin on. Kemperille kerrotaan myös se, otetaanko näyte puhtaasta vai särösoundista. Sitten vain Start profiling -komento ja alkaa kummallinen ääniviidakko. Tämän jälkeen voi arvioida tuloksia ja voi hittolainen: otin puhtaan soundin vanhasta Mesa Boogiestani ja näyte kuulosti paremmalta!

Loppuanalysointia varten Kemperille täytyy vielä soitella sointuja, jonka jälkeen tuotos on valmis tallennettavaksi uutena Riginä. Näin se käy, helppoa oli ja toimii.

 

Image

 


Massiivinen kapasiteetti

Kemperiin voi tallettaa 1000 Rigiä eli täydellistä signaaliketjua, joista jokainen koostuu kolmesta osasta: ensin on neljä monoefektiä, sitten vahvistin sekä kaappi, ja ketjun päätteeksi neljän stereoefektin muodostama lohko.

Kemperin sävynsäätimet käsittävät kolmialueisen EQ:n sekä presence-säädön. Tämä osasto ei perustu profilointiin vaan se on yleispätevä työkalu, jossa on valmistajan mukaan haettu perinnevahvistimien helppoutta mutta tehokkaammilla vaikutusmahdollisuuksilla. Profilointi siis tuottaa perussoundin, mutta sävynsäädöillä sitä voidaan muovailla edelleen.

Valmiiden soundien hallintaa Kemper voisi kenties vielä kehittää. Vahvistimeen tallennetut Rigit on kyllä nimetty, mutta muistipaikoille ei ole minkäänlaista numerointia, mikä on hieman hämmentävää ja hankaloittaa soundien etsimistä. Itse nimeäisinkin soundit laittamalla jokaiseen eteen numeron, niin haku olisi helpompaa.

Rigien selailuun löytyy pari näppäintä vaihtamaan soundia yhden askeleen verran eteen- tai taaksepäin, sekä pari näppäintä suurempiin siirtymiin. Lisäksi vielä pyöritettävä nuppi pikaselaukseen. Rigejä voi myös lajitella ja hakea eri kriteerien perusteella, joita voivat olla esimerkiksi ”tekijä”, ”viimeksi tuodut” tai vaikka ”omat Rigit”. Jos pitää kriteeristön loogisena alusta alkaen, ei ehkä tarvitse sitä numerointiakaan.

Kemperin monoefektit sisältävät lukuisia versioita peruspedaaleista (wah, särö, modulaatio, pitch shifter, EQ, kompressori, viive/kaiku) ja näitä voi laittaa haluamaansa järjestykseen. Signaaliketjun lopussa taas stereofonisilla viive- ja kaikuefekteillä on omat kiinteät paikkansa. Näille on myös ihan omat potikat, joten säätäminen on helppoa koska vain. Yhden Rigin efektit voi muuten kopioida toiseen Rigiin, ihan kätevä toiminto, ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen.

Kemperiin voi kytkeä pari ekspressio-pedaalia esimerkiksi wahia tai volumea varten. Midi-liitännät löytyvät nekin ja midipedaalilla voi ohjata soundien vaihtamista.

Etupaneelissa on lukuisia säätimiä ja valitsimia eri tarpeisiin. Gainilla saa kasvatettua mukavasti murinaa soundiin ja Noise Gate pitää tehokkaasti kohinat aisoissa.

Laitteen eri tiloja varten on oma säätimensä, jolla voidaan valita joko viritin, Browser-, Performance- tai Profiler-tila. Browser-tilasta löytyvät eri rigit (presetit), joista voi koostaa ja muokata itselleen Performance-tilaan 125 ohjelman käyttökokoelman, jonka soundeja voi edelleen muokata siinäkin olomuodossa. Profiler-tilassa tapahtuu itse mallinnus eli näytteennotto vahvistimesta.

Softan päivitys ja uusien Rigien lataus hoituu USB-tikulla.

Kemperissä on backup-toiminto, jolla saadaan talteen käyttäjän tekemät Rigit, performancet ja presetit. Vastaavasti löytyy Restore, jolla backup palautetaan, mikäli tällainen tarve olisi.

Kemperiä valmistetaan sekä pelkkänä etuvahvistimena että päätevahvistimella varustettuna. Olen soittanut keikkoja sekä linjaan että vahvistinta käyttäen, ja mieluusti ottaisin itse tuon päätteellisen version keikalle. Vahvistin lavalla luo sen oikean fiiliksen, ainakin minulla.

 

Käyttökokemus

Testatessani laitetta bändin kanssa huomasin soundit hyvin käyttökelpoisiksi ja erittäin erotteleviksi. Kemperin soundit kuulostivat muun soiton seasta todella hyvältä, ja kyllähän varsinkin tuo säröosasto on erittäin vahvaa osaamista. Positiivista oli myös se, että verrattuna aiemmin kokeiltuihin mallinnustekniikkaa käyttäviin laitteisiin Kemperin puhtaat soundit kuulostivat varsin hyviltä. Ehkä se putkivahvistimen paras lämpö vielä puuttuu, mutta nyt ollaan oikealla tiellä ja ennen kaikkea mikitettyyn vahvistimeen verrattaessa soundi oli varsin onnistunut.

Keikkakäytön ohessa tämä voi olla studiohommiin arvokas lisä erilaisten vahvistimien kantelun sijaan. Ensin vaan kerätään massiivista ja omiin tarpeisiin sopivaa kirjastoa…

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen laite ja saattaa hyvinkin olla melko korkean hintansa arvoinen vempain.

 

Kemper Profiling Amp

Profiloiva kitaravahvistin

• ei perustu mallintamiseen vaan toisinnettavan vahvistimen profilointiin mittaamalla
• voidaan profiloida myös käytetty kaiutin sekä mikrofoni sijoituksineen
• myös pedaaleiden profilointi onnistuu tietyin varauksin
• monipuoliset muokkausmahdollisuudet
• valmistetaan räkki- sekä nuppimallina
• valmistetaan myös päätevahvistimella varustettuna

• Kemper Profiler Rack / Ampifier -etuaste: hintaluokka 1 700 €
• Kemper Profiler Rack / Ampifier Power: hintaluokka 2 100 €

 

Lisätiedot:
Custom Sounds
Vantaan Musiikki
 

 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 3/2014. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tuote on edelleen ajankohtainen ja tekniset sen ominaisuudet vastaavat testattua laitetta.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.