Softube Console 1 – rautaa softan tueksi

|
Image

Softuben Console 1 on uuden ajan mikseri. Hardware-ohjain potikoineen ja kytkimineen sekä plugari tietokoneen audiotyöasemalle muodostavat yhdistelmän, jolla hands on -miksaaminen käy kuin tanssi.

Ruotsalainen Softube on ansioituneesti mallintanut melkoisen joukon erilaisia nimekkäitä ekvalisaattoreita, dynamiikkaprosessoreja ja muita efektejä reilun vuosikymmenen ajan. Console 1 on yrityksen ensimmäinen hardware-tuote, joka toki on edelleen vahvasti softavetoinen.
Ohjaimella hallitaan audiotyöasemaan asennettua plug-iniä, johon kuuluvat ekvalisaattori, kompressori, gate/transienttien hallintatyökalu, tulo- ja lähtötasojen säätö, äänen muroutumiseen vaikuttava drive ja sen aisapari character sekä hyvä, visuaalinen näkymä ääneen sekä tason että spektrin suhteen. Console One -ohjaimessa ei ole omaa DSP:tä, vaan kaikki prosessointi tapahtuu tietokoneen uumenissa.

Pakettiin kuuluvan, SSL:n hyväksymän SSL 4000E -mikseri-emulaation lisäksi saatavilla on kaksi muutakin mikserimallinnusta, SSL9000K sekä hieman salamyhkäisemmin nimetty British Class A, joka vaikuttaa ”siltä toiselta” kuuluisalta englantilaiselta mikseriltä eli Neveltä. Mikserikanavia voi raitakohtaisesti sekoittaa, ja jopa yhden kanavan eri lohkot (ts. EQ, kompura ja Shape eli gate/transientit) voi ottaa eri malleista.

 

Rauta

Tietokoneeseen USB2-kaapelilla kiinnittyvä Console 1:n hardware-osa on 43 cm leveä ja vajaat parikymmentä senttiä syvä, paksuhkoon peltiin tukevasti koteloitu loota. Kansilevyn keskiosaa hallitsevat Shape, Equalizer ja Compressor, kukin omine kytkimineen ja säätimineen. Hallintapinnan täydentävät laitamille sijoitetut tulotason säädin, basso- ja diskanttileikkurit, ja vastakkaiselle reunalle laitetut Drive-säädöt sekä viimeisenä lähtötason hanikka.

 

Image

Liukusäätimiä ei laitteessa ole, vaan kaikki ohjaimet ovat pyöritettäviä potikoita. Potikat eivät lähetä kosketettaessa audio-ohjelmalle tietoa (vasta, kun niitä liikutetaan), joten DAW-.ohjelman mahdollisista eri automaatitiloista touch on vähiten käyttökelpoinen.
Yläreunan kytkimellä valitaan käsittelyn kohteeksi suoraan kanavat 1–20, siitä eteenpäin kanavat löytyvät seuraava/edellinen sivu -kytkimillä 20:n ryppäissä. Toimii kyllä, mutta saattaa olla hiukan hidasta, jos kanavamäärä on kovin suuri ja tarve vaatii hyppelyä kymmenien kanavien ylitse. Ja kanavia voi kyllä olla käytössä melkoisesti: uteliaisuudesta päätin tutkia monelleko audiokanavalle mööpelin saisi asetettua, mutta kyllästyin 320:n kohdalle – lienee riittävästi, tietokoneen teho määrittelee lopulliset rajat.

 

Softa

Console 1:n ohjelmallinen puolikas on AU-, VST- tai AAX-version plug-in, josta on tarjolla mono- ja stereoversiot. Kun plugi on kanavassa ja kanava valittu ohjaimesta, näkyvät ohjainta vastaavat lohkot ja asetukset käyttöliittymän ikkunassa. Pakkohan plugi-ikkunaa ei ole katsella, ohjain ohjaa parametrejä ilmankin ja ohjaimen merkkivaloista saa hyvän kuvan säätimien asennoista. Plugia voi jopa käyttää kokonaan ilman ohjainta. Ehkä suurimmat lisäedut plugari-ikkunasta ovat EQ:n taustalla näkyvä erinomainen analysaattori, sekä tulevan ja lähtevän äänen tasomittarit.

Image

Softan alareunassa näkyy myös jokaisen kanavan nimi (suuri etu navigoidessa) sekä pieni, 20 kanavaa kerrallaan näyttävä tasomittari. Toki softassa näkyvät kompressorin tasonvähennysmittari (gain reduction) on myös eri luokkaa visuaalisuuteen tottuneelle kuin ohjaimen vaatimattomampi versio.

 

Käyttö

Kytkin Console Onen pienempään kotiyksikkööni, jossa on MacMini (2,5 gHz i5, 16 Gt RAM), Pro Tools 12.5, Adam S2X -kuuntelu sekä Avidin Artist Control -ohjain. Avasin käynnissä olevan Liquid Wolf -projektini kappaleen, jonka joka raidalle asetin Console 1 -plugin. Instansseja kertyi kaiken kaikkiaan 59. Lisäksi käytössä oli muutama FabFilter-gate sekä kolme Valhalla-kaikua, ja päälähdössä tasoja vahtimassa oli vielä yksi Avid Pro Limiter. Näillä työkaluilla tehoja oli mittareiden mukaan käytössä vasta vajaa puolet.

Mikserin SSL- ja British-vaihtoehdoista löytyivät helposti hyvin soivat vaihtoehdot varsinkin rummuille ja kitaroille. No-peas-ti oli selvää, ettei pelkästään Console 1:n omilla prosessoinneilla urakasta kuitenkaan selviä, puuttuvathan kaikki ”mausteet” eli kaiut, viiveet ja moduloinnit mikserin valikoimasta.

Mallinnettujen miksereiden ekvalisaattorit ovat myöskin melko loivia eli varsinaisia kirurgisia poistoja niillä on melko hankala tehdä. Lisäykset ja suurten linjojen sointimuokkaukset sen sijaan käyvät erittäin sujuvasti. Huomattavaa kuitenkin on, että British Class A:n EQ tuntui olevan aggressiivisempi kuin SSL-versioiden.

Kun se tosiaankin on helposti mahdollista, latasin rumpuja tehdessäni tarpeen mukaan eri ekvalisaattoreita eri rummuille: virveliin asettelin British Class A:n, tomeihin SSL4000:n ja molemmat tuntuivat olevan omiaan rokkisointiin. SSL9K:n suora vaste puolestaan suosi alakertaa (bassari, lattiatomi).

 

Image

Plugari-ikkuna, keskellä EQ:n alla analysaattorinäkymä (punainen viiva). Alhaalla 20 kanavan mittaristo, valittuna kanava 1.


Sekä EQ että Compressor olivat todella mukavia ja nopeita käyttää. Shape-lohkon gate oli ensimmäinen prosessori, joka ei pystynyt aivan siihen, mitä oli tilauksessa. Virvelin geittaus onnistui vielä ihan ok, mutta tomit olivat jo liian haastavia.
Tämä johtuu oikeastaan vain siitä, ettei gateissa ole niiden avautumista ja sulkeutumista ohjaavalle side chain -signaalille ali- ja ylipäästösuotimia, joilla voisi estää esimerkiksi bassarin aiheuttamat vahinkolaukaisut. Niinpä niiden gatet aukesivat bassarin iskuista, virvelistä ja pelleistä hieman liian herkästi.
Gatessa on kyllä mahdollista käyttää triggeri-sidechainia, jolloin yhdellä raidalla voidaan ohjata toiselle raidalle asetettua gatea, mutta omia suotimia ei ole. Toki olen jo melko pitkään leikannut tomiraidat käsin, mutta kunhan nyt testin hengessä tutkin, josko tämä nopeampi tapa sittenkin toimisi.

Kitarat ja bassot oli nopeasti säädetty halutunlaisiksi. Käytin kitaroissa bassoleikkuria, drive- ja character-säätöjä ja ekvalisaattoria hieman keskialuetta keventämään, ja puhtaampiin kitaroihin myös kevyt British-kompressointi teki hyvää.

Bassossa sen sijaan kompressori näytteli suurinta roolia, sillä kyseisen kappaleen vaatima plektra kuului hieman liikaa. Console 1:n avulla atakki rauhoittuikin kätevästi ja ripeästi. Testasin myös Shapen transientti-säätöjä bassoon, Punch-säädön negatiivisilla arvoillahan pääsee vähentämään atakkia. Lopputulos ei ollut aivan haluamani, kompressori toimi paremmin.

Laulut hoituivat nekin nopsasti: bassoleikkuri käyttöön, kevyt nosto yläpäähän sekä tarpeellinen määrä British-kompuraa saivat laulun asettumaan hyvin sointikuvaan. Kertosäkeen lujaa laulettuun osaan automatisoin lievän pudotuksen kilohertsin paikkeille.

Kaikki Pro Tools -automatisoinnin minulle tärkeät osat, Preview mukaan luettuna, toimivat täysin odotusten mukaisesti. Ainoa pieni harmi on, ettei Touch-automaatiota voi käyttää ohjaimen säätimien toimintatavan vuoksi (Latchilla mentiin).

Tällaiseen rock-henkiseen musaan kanavapalikat toimivat todella hyvin, mikä ei tietenkään ole mikään varsinainen yllätys, onhan jokunen rock- ja pop-levy ymmärtääkseni äänitetty ja miksattu mallinnetuilla alkuperäisillä raudoilla. Koska en ole henkilökohtaisesti päässyt kyseisillä oikeilla miksereillä töitä tekemään, on suorien vertailujen tekeminen mahdotonta. Pieni yllätys oli, kuinka mukavaa onkaan, kun joka kanavassa on basso- ja diskanttileikkurit suoraan omilla säätimillään. Niihin tuli tartuttua erittäin usein.

 

Yhteenveto

Täytyy myöntää, että Console 1 aiheutti varsin paljon positiivisia vibraatioita. Melko pieneen tilaan on saatu mahdutettua varsin onnistuneesti kaikki yhden mikserikanavan säätimet ja osaset loogisiin paikkoihinsa. Melko nopeasti olinkin siinä tilanteessa, ettei säätimiä tarvinnut erikseen katsella, vaan käsi osui oikeaan paikkaan automaattisesti ja säätö tuli tehtyä.

Gain staging eli toimintatasojen sovittaminen on tässäkin tapauksessa tärkeää, onhan käytössä yhden äänenvoimakkuussäädön sijasta kaksi tai peräti kolme peräkkäistä. Työaseman normaalin volumen lisäksi Console 1:ssä on omansa, se kannattanee jättää 0-asentoon ja käyttää normaalia volumea, joka oli ainakin minun tapauksessani mukavammin automatisoitavissa Artist-ohjaimella.

Varmaankin suurin yleissointiin vaikuttava tekijä ovat kanavien Drive- ja Character-säädöt, joilla saadaan mukaan ”pientä kivaa” saturaatiota ja sointia, joka on hieman erilainen eri miksereissä. Koska säätö on kanavakohtainen, Console 1:llä saatetaan päästä jopa monipuolisempaan lopputulokseen kuin varsinaisilla miksereillä. SSL9000K:n mallin Drive- ja Character-säätimet mallintavat itse asiassa SSL:n VHD-piiriä, joka on Duality-konsoleissa sekä Alpha Channel-etuasteissa.

Mukava lisäominaisuus on myös se, että kaikki Softuben muutkin ostetut plugarit voidaan ottaa käyttöön kanavien lohkoihin. Esimerkiksi Softuben mallintama Tubetechin PE 1C Pultec-klooni oli todella nasta lisä sointivaihtareihin.

Hinnaltaan Console 1 on mielestäni varsin edullinen saatuun hyötyyn nähden, tosin se lähes tuplaantuu, kun mukaan ostetaan 9K- ja BCA-mallit, joita ilman ilo on selvästi pienempi. Kyseessä on kuitenkin oikea työkalu, jolla saa oikeasti hyvää jälkeä aikaan. Niin kuin sanonta menee: ”halpa ja hyvä, kaksi eri autoa”.

Miksaaminen ei muutu Console 1:n myötä edelleenkään helpoksi samassa mielssä kuin ison monikanavaisen konsolin tai ohjaimen äärellä, mutta ainakin meikäläisen metodiin se istahti varsin mukavasti. Onnekkaasti Artist Control-ohjain ja Console 1 olivat vielä erinomainen pari, josta ensimmäisellä hoitelin tasoautomaation sekä efektisyöttöjen ja lisäefektien hallinnan ja toisella eri instrumenttien soinnin. Suosittelen!

 

Softube Console One

Mikserikohjain plug-in-ohjelmien käyttöön

Console One -ohjain

• fyysiset säätimet plug-in-ohjelmien parametreille
• omat mittaristot ja merkkivalot keskeisille toiminnoille
• kaikki parametrit katseltavissa tietokoneen näytöllä
• toimii USB-virralla
• käyttää isäntä-tietokoneen DSP-prosessoria

Ohjelmisto:

• SSL 4000E -mikseriemulaatio kuuluu pakettiin
• British Class A -mikseriemulaatio kuuluu pakettiin
• laajennettavissa Softuben muilla plug-in-ohjelmilla

Hintaluokka:  500 euroa

Lisätiedot: Soundtools

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tämäkin laite on edelleen ajankohtainen ja sen tekniset ominaisuudet vastaavat testattua kappaletta, joten avasimme jutun myös nettiin vapaasti luettavaksi. 

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä voit lukea tästä.