Yamaha SLG200 – näillähän lähdetäänkin keikalle!

Hiljaiseen harjoitteluun soveltuvat kitarat paljastuvat kokeilun myötä erinomaisiksi keikkasoittimiksi. Niiden sointi on autenttisen akustinen, mutta onttokoppaisten kitaroiden kierto-ongelmia ei sitten olekaan.

Silent-sarjan kitaroilla voi harjoitella lähes äänettömästi kotona tai vaikka hotellihuoneessa. Ilman vahvistinta soitettaessa ääntä irtoaa suurinpiirtein saman verran kuin sähköttömästä lankkukitarasta. Toisaalta laadukas perusrakenne ja oivallinen elektroniikka antavat eväät keikkasoittoon.

 

Efektikolmikosta valitaan sopivin ja sitä annostellaan miedompana tai vahvempana mikstuurana.
 

Tallaluun alle sijoitetussa liuskassa on kuusi pietsoelementtiä, yksi kullekin kielelle. Mikäli perinteinen kontaktimikrofonin sointi miellyttää, käännetään kitaran kylkeen sijoitettu pikkuruinen potentiometri PU-asentoon. Vastakkaisessa ääripäässä koko sointi tuotetaan sitten akustista soitinta mallintamalla, eikä pietsoisuudesta ole enää viitettäkään. Äärten välistä löytyy portaattomasti vaihtuva siirtymä yhdestä maailmasta toiseen, ja matkan varrella voi sekä muokata sointi-väriä että lisätä efektejä.

Käyttöön tarvitaan kaksi AA-paristoa tai ulkoinen virtalähde, joka on lisävaruste. Ladattavat akut lienevät se käytännöllisin ja ympäristöystävällisin vaihtoehto.

 

Asiantuntija osaa

Mallinnustekniikkana SLG200-kitaroissa on Yamahan oma Studio Response Technology, joka on soittimeen merkitty SRT Powered -tekstillä. Tavoitteena on ollut saada niin nailon- kuin teräskielinenkin Silent-soitin kuulostamaan samalta kuin Yamahan omat akustiset huippumallit kumpaisessakin lajityypissä.

Koska soittimen oma runko on elektroniikan asennustilaa lukuunottamatta umpinainen, tuotetaan akustiseltakin 

kuulostavat soinnit kokonaan kontaktimikrofonilla ja dsp-muokkauksella.
Runko ei kuitenkaan ole täysin kuollut vaan kielten värähtelyn tuntee kaulalla sekä soittimen kroppaa markkeeraavien ohkaisten puukaarten välityksellä myös omaa kehoaan vasten. Tämä antaa mukavan tuntuman ja soittamisesta nauttii ilman ulkoista vahvistintakin. Etenkin kun SLG200-malleissa on oma sisäinen kuulokevahvistimensa, ja samainen värähtelytuntuma särvittää mukavasti myös luurikuuntelua.

Ulkoista värähtelyä konstruktio poimii suurinpiirtein samalla tavalla kuin lankkurunkoinen sähkökitara, eikä elektroakustisille soittimille tyypillistä jälkihuminaa tai alttiutta kiertoon ole.

 

Luomu kohtaa teknon

Neljästä suhteellisen paksusta viilusta laminoidut kaaret on taivutettu kauniisti ja ne istuvat nätisti niin kokonaisuuteen kuin soittajan vartaloakin vasten.

Alempi kaarista on kiinteä osa runkoa, mutta ylempi voidaan irrottaa kuljetuksen ajaksi.
Soittoa varten se lukitaan sijoilleen kiertein tiukattavilla hihnatapeilla, joiden karhennetusta pinnasta saa hyvän näppiotteen.

Paikoilleen asennettuna yläkaari istuu tukevasti, mistä kiitos kuuluu ruuvikiristyksen lisäksi myös kaaren päihin asennetuille metallisovitteille, jotka loksahtavat jämäkästi vastakappaleisiinsa.

Soittotuntuma on kummassakin mallissa luonteva. Nailonkielisen otelaudalla on leveyttä satulan puoleisessa päässä tasan 50 millimetriä mikä on kaksi milliä vähemmän kuin Yamahan omissa varsinaisissa klassisissa kitaroissa.
Silti tuntuma on leimallisesti juuri klassisen nailonkielisen kitaran, erotuksena erilaisista sähkökitaristeille suunnitelluista hybridimalleista.

Teräskielisen hieman kapoisampi kaula on omassa lajissaan täysin luonteva soitettava sekin.

Nailonkielisen mensuuri on 650 ja teräskielisen 634 millimetriä, joten näiltä osin ne vastaavat tyypillisiä kaikukoppaisia lajitovereitaan.

 

Sointi on tip top

Kontaktimikrofonin oma sävy on kuivakan selkeä ja likeinen. Pietsoille tyypillinen, kynnen tai plektran kosketuksen aiheuttama sipaisuääni ei kuitenkaan sivalla esiin ellei diskantin voimakkuutta nosta treble-säätimellä oikein huomattavasti. Hyvä näin.

Pietsoille ominainen, kieliä vasten hallitusti mossahtavan käden aiheuttama bassotömähdys ilmenee kohtuullisena ja sopivan kiinteässä muodossa, jotta perkussiivinen soittokin luontuu helposti.

Sekä diskantti- että bassosäätimen muokkausvoima on riittävä ja molemmissa neutraalikohta on merkattu säätöhaarukan puoliväliin pikkuisella pykälällä, johon säädin on helppo parkkeerata.

Kun PU/Mic-säädin käännetään kokonaan mallinnetun soundin puolelle, saadaan kuuluville erittäin uskottavasti ilmamikrofonilla studiossa parin metrin etäisyydeltä tallennettua kitaraa muistuttava klangi.

Tilan tuntu on jo SRT-soinnissa itsessään ilmeinen, mutta ei varsinainen kaiku kuitenkaan. Sitä varten on efektipotentiometri, josta löytyy kaksi erilaista kaikutyyppiä sekä chorus.

Ensimmäinen kaiku muistuttaa keskikokoista huone-tilaa ja syttyy välittömämmin. Jälkimmäinen taas humahtaa hallimaiseen tapaan pienellä viiveellä.

Kumpikin on käyttökelpoinen ja isommasta lohkeaa yllättävää riemua, kun kitaran treble-säätimen kääntää minimiin ja kaiun apposelleen. Teräskielisestä saa sillä tavalla ilmoille utuisen haamusellon, nailonkielisestä puolestaan kuin jostain kaukaa jääholvin perukoilta kantautuvan pianon klangin – kumpainenkin kuin luotuja eteerisen filmimelodian tulkintaan.

 

Molemmat, kiitos

Yamahan SLG200N ja SLG200S olisivat mojova lisä soittimistoon, olipa kyse sitten harrastajasta tai ammattilaisesta.

Ei musisointi näilläkään soittimilla tietysti silkaa auvoa ole. Rungon yläreunaan sijoitetut pikkuruiset säätimet vaativat silmien siristelyä ja totuttelua ennenkuin sormet hakeutuvat oikeille nupeille luontevasti. Säädöt ovat kuitenkin itsessään käyttökelpoiset ja järkevät, joten vaivannäkö kannattaa.

Kun nyt kerran maristaan, niin mainitaan vielä teräskielisen version virityskoneistot, joiden sirot nupit ovat omaan makuuni rahtusen liiankin sirot, vaikka koneistot hommansa toimittavatkin muuten aivan asiallisesti.

Sitten ne plus-pisteet. Ensinnäkin hiljaisen harjoittelun hauskuuden takaavat jo oivallinen mallinnus ja sitä tukevat efektit. Niiden lisäksi kummassakin soittimessa on myös aux-tulo, johon voi kytkeä jonkin taustamusiikkisoittimen piristämään soittopuuhia.

 

Liitännät virta-lähteelle ja ulkoiselle musiikki-soittimelle ovat rungon alareunassa.
 

Käyttö ei kuitenkaan rajaudu harjoitteluun vaan kumpaisenkin soinnit ovat käypää valuuttaa myös keikoilla. Sekä äänityksissä, sillä verraten hieno soitin, kelpo studio ja laadukas signaalipolku mikrofonista tallentimeen täytyy olla käytössä, mikäli mielii omin päin äänittämällä saada yhtä hienon akustisen soinnin narulle. Huima suoritus Yamahalta!

 


Yamaha SLG200N & SLG200S

Silent-sarjan kitaroita

SLG200N / SLG200S

• kielet: nailon / teräs
• mensuuri: 650 mm / 634 mm
• otelaudan leveys satulan kohdalla: 50 mm / 43 mm
• otelaudan leveys 14. nauhan kohdalla: 60 mm / 55 mm

Yhteiset ominaisuudet
• runko ruusupuuta ja vaahteraa
• kaula mahonkia
• otelauta ruusupuuta
• talla ruusupuuta
• satula ja talla: muovia (urea)
• kolme eri värivaihtoehtoa
• topattu pussi kuuluu mukaan

Etuvahvistin & elektroniikka
• kuusiosianen pietsomikrofoni tallaluun alla
• pietsomikrofonin suora / SRT-mallinnettu akustisen kitaran sointi
• basso- ja diskanttisäätimet
• efektisäädin: kaiku 1. / kaiku 2. / chorus
• aux-tulo ulkoiselle musiikkisoittimelle, 3,5 mm
• volume-säädöt kitaralle ja aux-tulolle
• viritysmittari
• kuulokeliitäntä, 3,5 mm
• jakki vahvistimen käyttöä varten, 6,3 mm

• hintaluokka 720 euroa

Lisätiedot: F-Musiikki
 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Mallit ovat edelleen ajankohtaisia ja niiden tekniset ominaisuudet vastaavat testattua laitetta.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

19.08.2017
|
Lauri Paloposki

Artikkelit / Laitetestit

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy