Detour 33 – Tamed by Fear

Image

Kuopiolainen instrumentaaliyhtye Detour 33 tekee vakuuttavaa jälkeä ensimmäisellä levyllään. Yhtyeen maalaileva ja miksei elokuvallinenkin instrumentaalimusiikki ponnistaa hyvistä melodioista ja tarjoaa siinä samassa komeita kitarasoundeja.

Detour 33 on kolmen kitaristin, Markus Väisäsen, Juuso Kolhon ja Jarkka Rissasen sekä rumpali Janne Mathlinin liitto. He ymmärtävät nyanssien päälle; soitto on ilmavaa ja pääosin tempoiltaan verkkaista. Bassoakin toki joissain kappaleissa kuullaan, mutta selkeimmin äänikuva lepää kitaroiden ja rumpujen varassa. Turhia päällesoittoja ei ole tehty, ja stereokuvasta on helppo erottaa mitä kukin soittaja tekee.

Levyn kaikki kappaleet syntyneet ovat joko Markus Väisäsen tai Juuso Kolhon kynästä, ja tyyliltään niissä liikutaan kai jossain rootsmusiikin ja folkrockin tienoilla, suomalaista  melodiavivahdetta unohtamatta. Kestoltaan Tamed by Fear on varsin kompakti albumi,  ja se pitääkin otteessaan koko ajan, koska huonoja sävellyksiä ei ole mukaan eksynyt.

Detour 33 tarjoilee debyytillään komeaa suomalaista instrumentaalimusiikkia. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan.

Detour 33: Tamed by Fear (2017, Humu Records)