Levyarviot

Mahtipontisella nimellä varustettu Pääesiintyjät aloitti Francinen suomenkielisenä sivukokoonpanona jo yhdeksänkymmentäluvulla.

Pitkän matkan AOR-yhtymä Journey paiskasi markkinoille live-levyn, jotka sinänsä ovat jo aikaa sitten mainittu tyystin menneen maailman asioiksi, jotenkin niin, että kuka noita muka sitten enää kaipaa.

Taiteilijanimellä ”Kihara” soolouraa tekevä Juho Pitkänen on hankkinut kannuksensa Hurriganes-kitaristina. Remun oikea käsi taitaakin seitkylukuhenkisen rock-kitaroinnin suvereenisti. Toisella soololevyllään Kihara viimeistään vakuuttaa myös biisintekijänä ja artistina.

Helsingin Kalliossa, Tenho Restobarissa 2019 taltioitu keikka julkaistiin parin vuoden viiveellä. Hyvää kannatti odottaa.

Django-tulkinnoillaan maailmanmaineeseen noussut kitaravirtuoosi Olli Soikkeli jatkaa yhteistyötään pianisti Marian Petrescun kanssa.

Kotimainen Million Dollar Tones on herättänyt tinkimättömällä 50-lukuisella Rhythm & Bluesillaan ihastusta jo useamman vuoden ajan.

No niin! Yksi maamme kovimpia kitaristeja saa julki nyt järjestyksessään toisen soololevynsä.

Laulaja–lauluntekijä Tuija Rantalainen on kokenut tekijä. Hän on kynäillyt teatteriin päin kallellaan olevia laulelmiaan jo usean levyllisen verran. Yksi joululauluhittikin häneltä löytyy, mainio Jouluaaton aamu kolmosratikassa. Niinpä nyt julkaistu albumillinen uusia joululauluja on luonteva jatko hänen tuotantoonsa.

2018 perustettu kotimainen Moonlight Sorcery suorittaa väkevän sisääntulon mustan metallin areenalle räväyttämällä tiskiin viiden kappaleen mittaisen debyytti-EP:nsä.

Ei pöllömpi idea.

Tässä on mielenkiintoinen ja vaativakin levy uudelta tekijältä. Laura Hagnäs on kotoisin Pietarsaaresta, mutta on asunut jo pitkään Berliinissä.

Kitaristi Timo Kämäräisen instrumentaalijoululevy on kitaroinnin juhlaa, mutta onnistuu myös koskettamaan aidolla jouluhengellään.

Marko Hokkasen musiikki on jäänyt itselleni tuntemattomaksi, vaikka levyjä on takana muutama ja radiosoittoakin on jonkin verran tullut.

Dave Lindholmin 70-vuotissyntymäpäivänä 31. maaliskuuta julkaistu livelevy todistaa miehen keikkakunnon yhä täysin päteväksi.

Ei voi kuin äimistellä, minkälaisia kulttuuriaarteita Suomi pitää sisällään. Kuten nyt tämä aivan omalla tasollaan toimiva Utajärven instituutio, 22-Pistepirkko, joka julkaisee 11 vuoden tauon jälkeen uuden levyn – ja millaisen!

Slash-albumi on erinomainen. Huomasin sen kiiltävästä hopeakannesta, joka oikein kimalsi muiden levyjen vierellä, kun tutkin toimitukseen kertynyttä levylaaria. Otin albumin ja laitoin sen soimaan huomatakseni, että tämä on tehty täydellisesti.

Keikka on paras mittari, kun tutustuu artistiin, tai haluaa todeta tämän kapasiteetin ja kykyjen oikean mittakaavan käytännössä. Painutaanpa siis saman tien suuren lätäkön taakse, ahtaaseen Bourbon Room -klubiin viime tammikuussa.

Kyllä on bändillä muuten tavattoman raikas meininki, mikä tietysti sopinee tähän kertarysäyksellä saapuneeseen, peijakkaan kalsaan syksyynkin?

Ei kitaramusiikin aika ole mitenkään ohi! Tätä täysin turhan pöljää ajatusta näkee aina silloin tällöin esiintyvän mediassa. Kalastelevat klikkauksia mokomat? Kapteeni Simon tässä nyt käskee ja tarjoaa meille kattauksessaan oikein vetreän kolmen vartin blues/hard rock -rupeaman.

Kotimaista americanaa ilman minkäänlaista suomi-etuliitettä.