74 minuuttia

Tuoreet tilastot kertovat, että vinyylilevyjen myynti on kavunnut Englannissa ennätyslukemiin, kun tarkastellaan kymmenen vuoden periodia.

 

550 000 myytyä LP-levyä 2012 tarkoittaa kaksinkertaista määrää edellisvuoteen verrattuna, ja tänä vuonna myynnin odotetaan ylittävän 700 000 levyn rajan. Huima kasvu ei silti kerro kaikkea. Jos saldoa verrataan kaikkien myytyjen cd-levyjen ja verkkolatausten määrään, jää vinyylin osuudeksi BBC:n uutisoinnin mukaan vain 0,7 prosenttia. 
Tämäkään lukema ei anna täyttä kuvaa ilmiöstä, joten käytetään mittarina rahaa. The Daily Mail kertoo, että The Record Shop Day -tempauksen yhteydessä vinyylilevyjen myynti yhden ainoan päivän aikana oli Englannissa liki 2,5 miljoonaa euroa. Vuoden muut myyntipäivät on sitten laskettava sitten siihen päälle. 
New York Times puolestaan uutisoi viime kesänä vastaavasta, tai jopa suuremmasta trendistä USAssa. Jutun mukaan vinyyli on murtautunut ulos marginaalista ja lohkaisee itselleen kasvavaa osaa valtamarkkinoista. Kehityksen suurimmaksi pullonkaulaksi uudella mantereella nimetään valmistuksessa tarvittavien kaivertimien ja prässien pieni lukumäärä, ei jakelun hankaluus tai ostavan asiakaskunnan vähäisyys.

Rohkenen epäillä, että syynä tuskin on vinyylin ylivertainen soundi, jota ihmiset olisivat alkaneet kaivata cd-aikakauden, mp3-vallankumouksen ja suoralatauksen jälkeen. Audiofiilinen nautiskelu ei selitä valtaväestön käyttäytymistä edes 0,7 prosentin edestä. Väitän kuitenkin, että kaikilla noilla kolmella uudella formaatilla on silti oleellinen osansa niissä syissä, joiden vuoksi kaupasta valitaan vanhahtava LP-levy silloinkin, kun saman tuotteen saisi digitaalisena.

Yksinkertaisin syy on se, että ihminen tykkää hypistellä tavaraa. Erityisen vahva on halu tuntea konkreettisella rahalla maksetun hyödykkeen fyysinen olemus. Ja tässä suhteessa vinyyli on ylivoimainen cd-levyyn verrattuna, semminkin kun sen kansi on riittävän iso taiteen tekoon ja siihen voi painaa kuvia ja tekstejä sellaisella koolla, että keski-ikäinenkin vielä näkee katsoa ja lukea.
Pelkkinä tiedostoina siirtyvä musiikki ei anna tässä mielessä mitään kouriin tuntuvaa kuluttajalle, ei edes sitä vähää minkä cd-levyn erilaiset kotelomallit ja vihkoset tarjoavat.

Vielä korostuneempi on vinyylin ja digitaalisen ero, kun tarkastellaan itse musiikkia. Taiteilijan luomisvoima on rajallinen, mutta niin on vastaanottajan keskittymiskykykin – LP-levyllä nämä kaksi kohtaavat ihanteellisessa tasapainossa.
Kun minkä tahansa hankkeen mitta kasvaa tietyn rajan yli, sen työläys ei enää lisäänny suorassa suhteessa vaan kuormitus kasvaa koko ajan yhä jyrkemmässä kulmassa. Näin käy maratonilla, jonka viimeiset yksittäiset kilometrit ovat väsyneelle juoksijalle rasittavuudeltaan jotain aivan muuta kuin alun kymmenen ensimmäistä.
Tekevä ihminen saa myös mielellään jotain valmiiksi, katselee aikaansaannostaan ja kaipaa jopa ehkä palautettakin ennen tarttumista uuteen urakkaan. Rytmimusiikin teossa kultainen leikkaus tuntuu olevan 40 minuutin paikkeilla. Sen mittaisen ehyen ja tasalaatuisen musiikkikokonaisuuden laatimiseen on pystynyt moni, mutta siitä merkittävästi pitemmän teossa ovat onnistuneet paljon harvemmat.
Voi olla verrattomasti helpompaa tehdä kaksi täyspitkää älppäriä vuoden välein kuin käyttää kaksi vuotta yhden 74-minuuttisen cd-levyn tekoon.

Kuulijalle LP:n kaksi noin 20 minuutin puoliskoa tuntuvat olevan myös sopiva annos. Levyn kääntö katkaisee kyllä kuuntelun hetkeksi, mutta samalla se suo kuulijalle arvokkaan tauon. Lisäksi vinyylin tekniset rajoitteet ovat yleensä ohjanneet järjestämään kappaleet siten, että dynamiikaltaan voimakkaimmat kohdat sijaitsevat uloimpana levyn kummallakin puoliskolla ja seesteisemmät vastaavasti sisempänä. Näin tunnelma jäsentyy kuin automaattisesti kahdeksi luontevaksi kaareksi. Tätä ilmiötä tapaa harvoin cd-levyillä, eikä ajatus taida mallata suoratoistopalveluihin mitenkään.

En allekirjoita väitettä, jonka mukaan vinyylilevyn äänenlaatu olisi jotenkin parempi kuin digitaalitallenteen. Kumpiakin on tehty erittäin hyvin ja luokattoman huonosti. Kokonaan toinen ajatus on se, että ehkäpä vinyylilevy koteloineen tarjoaa luontaiset mahdollisuudet monipuolisesti vaikuttavaan elämykseen, jota uudemmilla jakelutavoilla ei saavuteta.

Lukuterveisin

Lauri Paloposki,
päätoimittaja

 
 
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla
Taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta
03.12.2013
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy