Korg Beatlab Mini antaa tahdin ja kertoo pysytkö mukana

Image

Korg Beatlab Mini on tavanomaista kekseliäämpi tahdistin, joka antaa musikantille myös palautetta harjoitusten sujumisesta.

Jos niin haluaa, Korgin uutukainen naksuttaa valitulla tempolla ihan kuin mikä tahansa metronomi. Mutta yhtä hyvin sen voi pistää luettelemaan tahtia meiningillä yy, kaa, koo, nee… joko miehen tai naisen äänellä lausuttuna.

 

Image

Samaiset puheäänet voi myös pyytää kommentoimaan soittoa, kunhan avuksi otetaan pakettiin kuuluva kontaktimikrofoni, jonka voi kiinnittää rumpuun tai vaikka harjoituspädiin. Beatlab Mini rekisteröi soittajan iskut ja kertoo sitten, laahaako soitto vai mennäänkö kiilaten. Ja silloin kun osutaan, niin kehujakin satelee tyyliin ”erinomaista”, ”hienoa” tai jopa ”täydellistä” siitä riippuen miten nappiin lyönnit putoilevat.
Kunnon personal trainerin tavoin laite jopa pitää kirjaa harjoituksista, joten tuloksia seuraamalla saa kuvaa omasta kehittymisestään.
Sen verran Korgilla on oltu ymmärtäväisiä, että laitteelle on mahdollista antaa ohjeistus soiton arviointikriteereihin: aloittelijalle hiukan höllempi kohtelu ja ammattilaiselle tiukemmat vaatimukset!

Jollei sekään kohenna harjoittelijan fiilistä, voi tasaisen klikin vaihtaa johonkin eloisampaan rytmikuvioon, joiden ilmentämiseen on varattu reipas nivaska PCM-soundeja. Korgin tiedotteessa todetaan, että 30 soitinäänen kokoelma kattaa tyylit äärestä laitaan ja ne soveltuvat niin rumpalin kuin lyömäsoittajankin harjoitusmotivaattoriksi.
Tempon voi asettaa 30 – 300 iskuun minuutissa ja Beatlab Mini hallitsee myös parittomat tahtilajit.

Valmistajan mukaan oma sisäinen vahvistin kaiuttimineen on kyllin tehokas jopa rumpujen ja lyömäsoitinten kanssa harjoiteltaessa, mutta tarjolla on myös liitäntä kuulokkeille.

 

Image

Kookas tauastavalaistu näyttö ja ergonomisesti sijoitetut kytkimet ja säätimet tekevät BeatLab Minin käytöstä sujuvaa.
Laitteen voi kiinnittää klipsillä vaikka vyöhön ja taustapuolelle sijoitetun jousitetun sangan voi myös kääntää tueksi, jota vasten Beatlab Mini nojaa sopivasti takakenossa.
Kaulahihnan kinnityspiste taas tulee arvoonsa silloin kun vekotinta käyttää ajanottoon sekuntikellona – se nimittäin osaa senkin puuhan.

 

LisätiedotEM Nordic