Orange Acoustic Pre – nyt on akustisen vuoro

Image

Sähkökitaran vahvistinpioneereihin lukeutuva Orange julkisti ensimmäisen akustiselle kitaralle suunnittelemansa etuvahvistimen.

Käsityönä Englannissa valmistettava Orange Acoustic Pre etuvahvistin/di-boksi sopii sijoitettavaksi lavalle pedaalin tavoin, kaiutinkaapin päälle tai vaikka sopivalle työtasolle studiossa.

 

Image

 

Kaksi erillistä kanavaa ovat perussoinneiltaan erilaisia ja niitä voi käyttää joko yksitellen tai yhtä aikaa toistensa rinnalla. Ykköskanavassa Orange käyttää A-luokan putkikytkentää, kun taas kakkoskanava on toteutettu puolijohtein. 

Molemmissa kanavissa on kolmialueinen EQ. Basso- ja diskanttikorjaimet ovat hyllytyyppisiä, kun taas keskialueen säätö on ns. puoliparametristä tyyppiä.

Vaiheistusongelmien loiventamiseen on varattu signaalin napaisuuden kääntävät kytkimet.

Valmistaja tähdentää, että  Acoustic Pren putkikanava poikkeaa oleellisesti sähkökitaroille yleisesti suunnitelluista vahvistimista ja sen toistama taajuusalue on valmistajan mukaan lisäksi huomattavasti laajempi kuin puolijohdetekniikalla toteutetussa kakkoskanavassa. Näin sointiin saadaan tarkkuutta ja täsmällisyyttä, mutta samalla putkivahvistimille ominaista miellyttävää kompressiota ja harmonisia sävyjä.

Käyttäjä voi itse muokata sävymaailmaa tummasta ja pyöreästä kirkkaaksi ja eteerisemmäksi suoraan putken toimintaan vailuttavalla Heat-säädöllä, jonka ansiosta vahvistimen saa sovitettua niin sormi- kuin plektrasoittoonkin ihanteelliseksi.

Orange luonnehtii Acoustic Pren puolijohdekanavan sointia hieman pehmeämmäksi, mutta samalla häkellyttävän selkeäksi. Tässä kanavassa on jakkitulon lisäksi myös XLR-liitäntä, johon voi kytkimellä napsauttaa 48 V phantom-virran. 

Image

Oma stereokaiku ja kummankin kanavan erilliset inserttipisteet efekteille täydentävät Acoustic Pren varustelun.

Laite toimii 12 V DC-virtalähteellä.

Lisätiedot: Soundtools