Ja kitara soi -festivaalin päätöskonsertissa soivat uuden ajan sävelet!

Image

Päätöskonsertissa sunnuntaina 15.11 soi moderni suomalainen kitaramusiikki 1980-luvulta nykypäivään. Esitys on samalla kitarataiteilija Jyrki Myllärisen ensimmäisen tohtorikonsertin kenraali. 

Kitara soi -festivaalin kuullaan tapahtuma taiteellisesta suunnittelusta vastaavan kitarataiteilija Jyrki Myllärisen ja hänen muusikkoystäviensä tulkitsemaa modernia suomalaista kitaramusiikkia 1980-luvulta aina nykypäivään. Konsertti alkaa kello 16 Lappeenrannan musiikkiopiston Helkiö-salissa. 

Yhteistä konsertissa kuultaville sävellyksille on kitaran ja kitaristin perinteisestä poikkeava rooli erikoisten ja usein yllättävien äänimaisemien tuottajana. 
− Muutamissa konsertissa kuultavissa sävellyksissä myös itse kitaristi saa, klassisen musiikin saralla, harvinaisen tilaisuuden osallistua erilaisten äänten tuottamiseen. Millä tavoin, se jääköön vielä tässä vaiheessa salaisuudeksi, vihjaa Jyrki Myllärinen. 

Konsertissa kuullaan kantaesityksenä säveltäjä Sami Klemolan uusi teos kitaralle ja live-elektroniikalle.
Muita säveltäjänimiä ovat muun muassa Erik Bergman ja Perttu Haapanen.
Konsertissa esiintyvät Myllärisen lisäksi kitarataiteilija Ismo Eskelinen, lyömäsoittaja Olli-Pekka Martikainen, harpisti Saara Olarte, sellisti Markus Hohti ja tanssitaiteilija Riikka Siirala. 

Festivaalin päätöskonsertti avaa Jyrki Myllärisen parhaillaan suorittaman taiteellisen tohtorintutkinnon viiden konsertin konserttisarjan ja se kuullaan sellaisenaan Helsingin musiikkitalossa maanantaina 16.11
− Tulevina vuosina aion esittää kaikki tohtorintutkinnon viisi konserttia ennakkoon Ja kitara soi -festivaalilla, lupaa Myllärinen. 

Lappeenrannassa neljättätoista kertaa käynnistyvä klassisen kitaramusiikin festivaali järjestetään 13.−15.11. kolmen konsertin sarjana Kehruuhuoneella linnoituksessa, vanhalla raatihuoneella ja musiikkiopiston Helkiö-salissa. Festivaalin esiintyjäkaarti koostuu kotimaisista huippusolisteista. 

Tänä vuonna festivaalin teemana on musiikin kuulijoissa herättämät erilaiset tunnetilat. Konserttien tunnelmat vaihtelevat perjantai-illan hauskan avajaiskonsertin klubimaisesta irrottelusta lauantain vakavahenkisen tarinaillan kautta sunnuntain kiehtovaan seikkailuun modernien sointivärien maailmassa. 

Ja kitara soi -festivaalin koko ohjelma on Lappeenrannan kaupungin tapahtumat-sivulla.

Ennakkolippuja konsertteihin myydään Lippupisteen myyntipaikoissa sekä asiakaspalvelukeskus Winkissä kaupungintalolla. Winkki on avoinna ma−pe klo 8−16.