Kitaralegenda Albert Lee klubikeikalle Helsinkiin marraskuussa!

Grammy-palkittu brittikitaristi Albert Lee esiintyy Tavastia-klubilla Helsingissä keskiviikkona 1. marraskuuta.

Viime vuosina ahkerasti ympäri maailmaa, niin oman bändinsä kuin yhdessä monen muun artistin rinnalla keikkaillut Lee osoitti edellisellä Suomen vierailullaan viime syksynä olevansa edelleen todella timanttisessa keikkakunnossa. Albert Leen lisäksi hänen bändissään soittavat JT Thomas (koskettimet), Will MacGregor (basso) sekä Ollie Sears (rummut).

Albert Leen tavaramerkkeihin on aina kuulunut puhdas ja virheetön hybrid picking -tekniikka, joilla hän on ihastuttanut yleisöä jo vuosikymmenten ajan. Hän on myös muiden muusikoiden ihailema ammattimies – esimerkiksi kitaristikollega Ritchie Blackmoren mukaan Albert Lee on ”yksi maailman parhaista kitaristeista”.

Englannissa syntynyt Lee aloitti kitaransoiton jo 1950-luvulla, ja vaikutti uransa alkuvaiheessa lukuisissa eri kantri-, r&b- ja rock & roll -yhtyeissä.  Kaupallisen menestyksen makuun hän pääsi ensimmäisen kerran 60-luvulla Thunderbirds -yhtyeen kanssa. Toinen alkuvuosien tunnetumpi bändi oli englantilainen Head, Hands & Feet, mikä myös teki hänestä tunnetun kitaristin.

Vuonna 1976 Albert Lee liittyi Emmylou Harrisin Hot Band -yhtyeeseen, korvaten takaisin Elviksen riveihin siirtyneen James Burtonin. Tällä kokoonpanolla syntyi esimerkiksi Harrisin Luxury Liner -albumi. Myöhemmin ´70-luvun lopulla Lee aloitti monivuotisen yhteistyön Eric Claptonin kanssa, josta muistetaan etenkin Claptonin Bukokan-teatterissa Tokiossa äänitetty Just One Night -tuplalive. 1980-luvulla puolestaan alkoi myös pitkäaikainen jäsenyys Everly Brothersin yhtyeessä.

Ensimmäisen sooloalbuminsa Albert Lee julkaisi jo vuonna 1979. Sen avauskappale ”Country Boy” käytännössä määritteli virtuoosimaisen countryrock-kitaroinnin pitkäksi aikaa eteenpäin. Kaikkiaan Lee on julkaissut uransa varrella yli kymmenen sooloalbumia ja lukuisia livetallenteita sekä  myös kitaranopetusmateriaaleja.


Viimeistään ´80-luvulla hänestä tuli kitaralehtien vakiokasvo. Viimeisin sooloalbumi, vahvoja akustisia tunnelmia sisältänyt Highwayman julkaistiin vuonna 2014. Albert Leen 70-vuotisjuhlakiertueelta on julkaistu DVD Just a Country Boy at Heart.
Konsertin järjestää esimerkiksi Aristocratsin ja Paul Gilbertin viime aikojen Suomen keikat tuottanut Musiikkisato Oy.

 

Albert Lee

Keskiviikkona 1.11.2017

Helsinki, Tavastia-klubi

Liput:
• Ennakkoon Tiketistä 40 euroa
• Ovelta 43 euroa

Albert Leen kotisivut aukeavat tämän linkin kautta ja artistin FB-sivuille pääsee tästä.




 

07.09.2017
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy