Lepuuta korvia, muistuttaa Kuuloliitto

Image

Kesäfestivaalien äänenpainetasot ovat nykyään kohtuullisia, mutta lavan edessä ei kuitenkaan kannata seistä tuntikaupalla suojaamatta kuuloa, muistutetaan Kuuloliiton tiedotteessa. Ja todetaan, että ”Melualtistuksen jälkeen korvat tarvitsevat myös lepoa.”

Korviin ei voi luottaa täysin äänenpainetasojen tunnistamisessa. Selvästi havaitaan noin kymmenen desibelin lisäys äänenpainetasoihin – tällöin äänenvoimakkuuden koetaan kaksinkertaistuvan. Tällainen muutos pienentää turvallista oleskeluaikaa olennaisesti.

Esimerkiksi 91 desibelin äänentasossa turvallinen oleskeluaika on kaksi tuntia, kun taas 100 desibelissä se on enää 15 minuuttia, tiedotteessa kerrotaan.

Tyypillisesti festivaaleilla liikutaan tätä nykyä 92–96 desibelin äänenpainetasoissa. Sellaisissa lukemissa voi kuunnella musiikkia turvallisin mielin noin tunnin ajan. 

Vaikka festivaalien ja ulkoilmakonserttien äänenpainetasot pysyvät nykyään yleensä kohtuullisissa lukemissa, ravintoloissa ja klubeilla äänenpainetasot saattavat useinkin kivuta korkeisiin lukemiin. Korvatulpat kannattaakin ottaa keikoille aina mukaan. Niitä ei myöskään saa riisua ennen kuin musiikki on loppunut tai on itse poistunut tilasta.

Liian koville äänille altistuminen tai liian pitkän ajan viettäminen kovaäänisessä ympäristössä – tai musiikkia korvissa – saattavat aiheuttaa meluvamman. Lyhytkin oleskelu voimakkaassa melussa ilman kuulon suojausta kasvattaa kuulovammariskiä.

Meluperäiset kuulovammat syntyvät usein vaivihkaa. Hitaasti tapahtuvaa kuuloherkkyyden muutosta on vaikeaa havaita ja diagnosoida ajoissa, minkä vuoksi kuulonalenemaan kiinnitetään huomiota monissa tapauksissa vasta vuosien päästä vamman aiheutumisesta.

Kuuloon syntyneet vauriot eivät myöskään rajoitu kuuloherkkyyden alenemiseen: kuulovammaan voi liittyä myös suuntakuulon heikentyminen ja vaikeus eritellä ääniä hälyisässä ympäristössä. Meluvammaan liittyy tyypillisesti myös tinnitus eli korvien soiminen.  

Lisätiedot: Kuuloliitto