Osallistu lukijakyselyyn – arvomme vastaajien kesken upeat palkinnot!

Ensi vuonna ilmestyy Riffin 20.s vuosikerta ja sen vuoksi ajattelimme luodata lukijakuntamme ajatuksia lehden nykyisestä sisällöstä ja kuulostella samalla tuleviin sisältöihin kohdistuvia toiveita.

Edellisestä laajemmasta kyselystä onkin jo aikaa ja toivommekin laajaa osanottoa. Vaikka kaikkia yksittäisiä toiveita emme varmasti pysty täyttämään, antaa jokainen vastaus meille arvokasta tietoa siitä, mitkä asiat tulee säilyttää, mitä uusia juttuaiheita tulisi kehittää ja missä kohden meillä on muuten petrattavaa.

Vastauslomakkeen löydät alla olevan linkin kautta. Saman kupongin olemme sijoittaneet myös numeron 6/2014 väliin erillisenä, fyysisenä liitteenä. Liitteenä olevan kupongin voi lähettää meille ilman postimerkkiä, postimaksun maksaa Riffi.

Osallistuneiden kesken arvotaan huippuhienoja palkintoja, joita esittelemme yksitellen joulukuun kuluessa verkkosivustollamme. Kaikki palkinnot arvotaan samalla kerralla tammikuussa 2015.

Tästä pääset katsomaan, mitä kaikkea palkintokasaan on jo kertynyt…

Säännöt:
• Osallistuminen ei edellytä tilaamista.
• Vastaaja osallistuu arvontaan, kunhan vastaukset on toimitettu Riffin toimitukseen 15. tammikuuta 2015 mennessä.
• Sama vastaaja voi osallistua arvontaan vain yhden kerran.
• Kaikki palkinnot arvotaan samalla kerralla.
• Riffi pidättää itsellään oikeuden peruuttaa arvonnan, siirtää arvontaa, tai uusia arvonnan ylivoimaisen teknisen esteen (esimerkiksi vastausten lähettämisessä tai käsittelyssä ilmenevän vian tai häiriön, vuoksi.
 

Lataa JA tulosta tästä vastauskuponki pdf-muodossa.

#1: täytä kuponki huolellisesti
#2: sulje kuponki kuoreen
#3: postita kuori Riffille osoitteella:
 
Riffi-lehti
Kirkonkyläntie 103 B
00740 HELSINKI
 
Varusta kirje postimerkillä TAI kirjoita kuoreen:
Tunnus 5009616
00003 VASTAUSLÄHETYS
 

Vastaaminen s-postillakin käy päinsä. Valitettavasti emme saaneet toimivaa s-postilomaketta koodattua tähän hätään, joten sähköpostin käyttö edellyttää hieman enemmän viitseliäisyyttä ja vaivannäköä. Löydät alta linkin sähköpostipohjaan, jossa ovat kaikki kysymykset vastausvaihtoehtoineen valmiina, poista epäsopivat vastaukset, tai merkitse sopivat vastaukset esimerkiksi lihavoimalla, värillä tai muulla sähköpostiohjelmasi mahdollistamalla tavalla. 

Avaa tästä sähköpostipohja vastaamista varten.

 

03.12.2014

VOX AC Radio – merkkivuoden kunniaksi!

Vox AC täyttää 60 vuotta ja sen johdosta valmistaja hellii vannoutuneita diggareita tyylinmukaisella radiolla! Nyt inokas voxisti voikin sisustaa keittiön tai mökin verannan kätevästi samaan tyyliin olohuoneen tai miesluolan kanssa.

Voxin tiedotteessa todetaan, että television keksiminen mullisti kyllä mediaa ja niin teki myös suuri internet-tulva, mutta yksi säilyttää silti asemansa ja yhdistää ihmisiä edelleen joka puolella maailmaa kaikkein tehokkaimmin – radio.
Se on väline, jonka kautta voimme esimerkiksi seurata realiaikaista keskustelua ja kuulla uutta musiikkia.

Vox AC30 -vahvistimelta muotonsa lainannut AC30 Radio tarjoaa nyt välineen kuunteluun mieltyneille ja ”perinteisen mökkiradion” kokoisena se kulkee mukana reissussakin. Jälkimmäisessä kätevän paristokäytön (6 kpl AA) vaihtoehtona on pysyvämpää sijoitusta – esimerkiksi yöpöydälle plaseerausta – palveleva liitäntä virtalähteelle.
Mainittu käyttöpaikka on sikäli luonteva, että Vox AC Radio sisältää kellon ajastimineen, joten siitä on iloa niin tuudittajana kuin herättäjänäkin. Eurooppalaisia kun ollaan, kellokin pelaa 24 tunnin näytöllä.  

 

 

Vox AC Radio toimii sekä AM- että FM-vastaanotossa ja tämän jälkimmäisen viritysikkuna kattaa alueen 65,0 – 108,0 MHz (0,1 MHz:n tai 0,051 MHz:n askelin).

Radio-ohjelman vaihtoehdoksi laitteeseen voi kytkeä myös ulkoisen äänilähteen, jota varten on stereotulo 3,5 mm:n miniplugille.
Kuulokeliitäntä samaa kokoa kuuluu sekin speksiin.

Nimellistehoksi ilmoitetaan noin yksi watti (RMS) per kaiutin ja kaiuttimia on kaksi. Kooltaan ne ovat kolmituumaisia.

Mitoiltaan Vox AC Radio on varsin kompakti. Sen pituudeksi ilmoitetaan 170 mm, korkeudeksi 128 mm ja syvyydeksi 80 mm. Paino ilman paristoja on 640 grammaa. 

Kuusi ensiparistoa ja virtalähde kuuluvat vakiovarusteisiin.

LisätiedotEM Nordic

13.12.2017

Ashdown Head of Doom Geezer Butler Signature – jymäkästi, putkella tai ilman

Black Sabbathin basistina parhaiten tunnettu Geezer Butler on metallipiireissä arvostettu soittaja, jonka soittotyyliä kuvaillaan aaltoilevaksi, mutta silti taimissa pysyväksi.

Kun raskaan rockin pioneeriyhtye päätti jättää viime vuonna jäähyväiset The End -kiertueellaan, Geezer Butler halusi bassosoundin olevan aivan erityinen. Niinpä hänen pitkäaikainen teknikkonsa Terry Welty ja Ashdown suunnittelivat kokonaan uuden nupin valmistajan ABM-malliston pohjalta.

Ashdown Head of Doom Geezer Butler Signature tarjoaa 600-wattia (RMS) neljän ohmin kuormalle, ja siinä on kaksi Speakon-kaapeleilla toimivaa kaiutinliitäntää.

 


Koska vahvistin on suunnattu raskaan rockin äänenpaineisiin, takapaneelista löytyy slave-liitännät. Niistä slave-tuloon voidaan kytkeä toisen, master-vahvistimena toimivan H.O.D-nupin eristetyistä slave-instrumenttilähdöistä tuleva signaali.
Näin ollen yhden master-nupin perään voidaan kytkeä vaikka kolme nuppia kaappeineen, kuten esimerkiksi Geezer Butler teki oheisessa kaaviossa havainnollistettuna.

Ashdown Head of Doom on muutenkin toiminnoiltaan kiitettävän monipuolinen. Ensinnäkin sen tuloliitännän voi sovittaa sopivaksi passiivi- ja aktiivimikrofoneille.
Korkeaimpedanssinen vaihtoehto (3,9 megaohmia) on tarkoitettu passiivimikrofoneille ja matalaimpedanssinen (10 ohmia) aktiivimikrofoneille. Samoin tein voi valita painikkeella joko flat eq -asetuksen tai ennalta asetetun ”kirkkaan, mutta purevan” soundin.
Tulosignaalin tason säädössä auttaa VU-mittari, jonka tulisi käydä voimakkaimmissa kohdissa hieman punaisen puolella. 

Ashdown Head of Doom –nuppi mahdollistaa signaalin ajamisen puhtaana transistorietuasteen kautta tai sitten 12AX7–vetoisen putkivaihtoehdon kera särölle ryyditettynä. Tämä valinta tehdään Doom-painikkeella.
Valmistajan mukaan putken tuoma vivahde kuuluu lämpönä kun säädin on kello yhdeksän tienoilla, pienenä murona keskipäivän kohdalla, ja siitä eteenpäin yhä mittavampana särönä. Mikä kätevintä, ennalta säädetyn putkisoundin pystyy kytkemään päälle Ashdown 4 -jalkakytkimestä.

Ashdown Head of Doom on varustettu 9-alueisella ekvalisaattorilla, jossa on perinteiset bass-, middle- ja treble-säätimet sekä kolme graafista säädintä näiden alueiden kummassakin välissä. Jokainen säädin leikkaa tai korostaa omaa taajuuttaan 15 desibelin verran.
Eq:n käyttö on helpointa ottaa haltuun aloittamalla säätäminen perinteiseen tapaan kolmella pääsäätimellä. Jos Ashdown Head of Doomin soundi ei vielä näiden avulla asetu aivan haluttuun kuosiin, voi hienosäädön tehdä sitten tarkemmin graafisten liukujen avulla.
Toisaalta ekvalisaattorin pystyy ottamaan kytkennästä myös kokonaan pois omalla painikkeella tai jalkakytkimen avulla.
Jos taas haluaa todella jykevää alakertaa, se onnistuu Sub Harmonics –säädöllä. Se tuottaa yhden oktaavin lisää soitetun sävel alapuolelle, ja valmistajan mukaan jo pienikin annostelu riittää.

Ashdown Head of Doom Geezer Butler Signaturen etupaneelista löytyy lähtö myös viritysmittaria varten. Virityksen ajaksi vahvistimen voi lisäksi mykistää Mute-painikkeen avulla. Liitäntäpuoli näyttää muutenkin asialliselta, sillä DI-lähdön (valittavissa Pre-eq/Post-eq) lisäksi takapaneeli tarjoaa liitännän jalkakytkimelle, linjalähdön erilliselle päätevahvistimelle sekä efektilenkin jo mainittujen slave-liitäntöjen ohella.

Lisätiedot: Ashdown

 

12.12.2017

Roland Cause & Effects – jo 40 vuotta kitarapedaaleita ja muita oheislaitteita

Lontoossa syksyllä järjestetty Cause & Effects -tapahtuma kaupungin Waterloo-tunnelistoon rakennetussa House of Vans -tilassa tarjosi vierailijoille nähtäväksi upean laitekokoelman. Neljän vuosikymmenen aikana on lanseerattu peräti 119 Boss-pedaalia, joista monia pääsi näyttelyssä myös käytännössä kokeilemaan.

Tarina alkoi 1970-luvulla ja kaikkiaan Bossin pedaaleita on myyty tähän mennessä yli 15 miljoonaa kappaletta. Monille vanhemman polven soittajalle näyttely olikin varsinainen melodioiden muistokirja ja yhden jos toisenkin vitriinin luo muodostui milloin isompia milloin pienempiä ryhmiä, joiden hartaasta keskinäisestä hyminästä saattoi ohikulkiessaan erottaa lausahduksia kuten: ”Ostin tuollaisen ’77 ja se on edelleen minulla…”.


Kaikki klassikkomallit oli saatu esille, osa Bossin omasta kokoelmasta, mutta osaltaan kiitos kuuluu keräilijöille ja studioille, joilta laitteita oli saatu lainaan kuin taidenäyttelyyn ikään. Niinpä koossa olikin läpileikkaus niin vanhaa kuin uuttakin, ja siinä ohessa kävi selväksi, miten monen tunnetun kitaristin omaan soundiin, tai kokonaiseen tyylisuuntaan Bossilla on ollut sanansa sanottavanaan.  


Varsinaisena 40-vuotisen historian erityisenä juhlamallina Roland esitteli JB-2 Angry Driver -pedaalin, joka on kehitetty yhteistyössä JHS:n kanssa. Uutukainen tarjoaa samassa paketissa sekä Boss BD-2 Blues Driverin että JHS:n Angry Charlien.

 


Kolmen klassikon 40th Anniversary Pedal Box -paketti puolestaan sisältää kolme toisiaan täydentävää klassikkomallin uusiopainosta – OD-1 Overdriven, PH-1 Phaserin sekä SP-1 Spectrumin.
Yhdistelmä herätti kovasti kiinnostusta, eikä varmasti vähiten sen vuoksi, että lahjaboksi on yleisesti myynnissä ja siten itsekin hankittavissa, toisin kuin ne vuosikertapedaalit jotka liikkuvat harvakseltaan ja maksavat usein maltaita.


DS-1 Distortion tuotiin myyntiin alunperin ’78, mutta uutta kokoelmaa varten sen pinta viimeisteltiin huippukiiltävällä mustalla, jota vasten kullanväriset potentiometrien nupit ja merkinnät näyttävät todella juhlavilta.  

 

 

Overdrive- ja distortion-pedaalit ovat kiistatta kitaristien keskeisimpiä lisälaitteita ja monille soittajille alkuperäinen Boss DS-1 vuodelta ’78 on kulmikkaan atakkinsa ja sulavan sustaininsa vuoksi edelleen aivan erityinen tapaus. Kyseinen malli onkin pessyt myyntiluvuissa kirkkaasti kaikki muut Bossin pedaalit.

 

 

Ilahduttavaa oli, että paikalle oli saatu myös todella harvinaisia varhaisia malleja aivan 70-luvun alkupuolelta, jolloin Roland vasta lähestyi koko aihetta BF1-flangerilla, AF-60 BeeGee -fuzzilla, AP-2-phaserilla ja AS-1-sustainerilla, joiden kookkaat metallikotelot olivat vielä kaukana kompaktista. 


 

Vuosikymmenten varrella kpmaktius ei aina ole ollut suunnittelun keskeisin parametri, mutta vaikkeivat Roland AG-5 Funny Cat Harmonica Mover & Soft Distortion Sustainerissa ja AF100 Beebaa Fuzz/Treble Booster olekaan sieltä pedaalimaailman pienimmästä päästä, niin kyllähän näissä jämerissä teräskoteloissa on tiettyä omaa hienouttaan.  

 

 

Vuodesta 1977 alkaen Roland ja sen tytäryhtiö Boss ovat paaluttaneet itselleen määrätietoisesti omaa lohkoaan pedaalimaailmassa ja tarjonneet kitaristeille moninaisia kapistuksia rehevän soundimaailman luomiseen säröistä choruksiin ja flangereista viivelaitteisiin, puhumattakaan ekvalisaattoriestia, kompressoreista ja muista tärkeistä laitetyypeistä.   
Niistä puhuttaessa ei pitäisi unohtaa myöskään Rolandin vahvistimia, joista erityisesti 1975 lanseerattu Jazz Chorus -mallisto on muodostunut kestohitiksi. Kahden samaan koteloon pakatun vahvistimen ja chorus-efektin yhdistelmä oli poikkeuksellinen idea, jonka ansiosta nämä mallit kuuluvat vahvistinmaailman suosituimpien joukkoon.

 

 

Puhtaan soundin kuninkaaksikin kutsuttu JC-120 oli kulmakivi monen kitaristin arsenaalissa ja mm. Andy Summers käytti sitä Police-aikoinaan Rolandin G-303- ja G-300-kitarasyntetisaattoreiden kanssa.

 

 

Les Paulista muotoja lainannut GS-500 oli eräs kaikkein varhaisimpia kitarasyntikoita maailmassa ja se todella avasi kitaristeille ovet aivan uusiin sfääreihin soundillisesti ja samalla myös ilmaisun suhteen. 

 

GS-500 oli erityisesti suunniteltu lattialle sijoitettavan GR-500-syntetisoijan ohjaimeksi. Soittimen valmisti Rolandille japanilainen Fujigen ja siitä juontui myös nimiyhdistelmä Fuji Roland. 

 

 

Siinä missä GS-500, GS-300/303 ja GS-202/505 olivat perineet tutun oloiset muotonsa kitaramaailman perinteistä, G-707 ja sen bassoversio G-77 olivat totisesti ihan jotain muuta. Kumpikin radikaalisti suunniteltu malli oli varustettu samalla ABS-muovista valmistetulla tukikaarella, jonka tehtävänä oli jäykistää soitinta paremman kontrollin saavuttamaiseksi.

Syntikkamaailman sidoksesta huolimatta kitarassa oli silti vibrakampi, Rolandin oma massiivinen roller-malli.

 

Ja kulmikas kitara vaatii toki tiettyä kulmikkuutta myös pedaalipuolelle.

 

Echo- ja delay-efektit ovat ollleet kuuluvassa roolissa halki koko nykyaikaisen äänityshistorian aina 50-luvulta alkaen. Bossin ensimmäinen delay-pedaali oli DM-1, uuteen kompaktiin kotelotyyppiin rakennettu sekä hämmästyttävän edullinen ja suorituskykyinen pedaali – erityisesti siihen asti valta-asemassa olleisiin nauhakaikuihin verrattuna.
Kookkaat, keikkailtaessa epäkäytännölliset ja jatkuvaa ylläpitoa vaativat nauhakaiut eivät silti kadonneet minnekään, sillä jokin niiden soundissa vetoaa edelleen.

Jos RE-101, RE-150, RE-201 ja RE-301 olivat aikanaan ajan tasalla pysyttelevällä kitaristille huippumoderneja vehkeitä, niin nykyisin ne ovat äärimmäiseen autenttisuuteen pyrkiville himoittuja kohteita, joita harvakseltaan liikkuu käytettyjen laitteiden markkinoilla ja verraten korkeaan hintaan.

 

 

Kun ajattelee mitä tahansa 70-luvulla ja sen jälkeen tehtyä levyä – tai tunnettua kitaristia tai  bändiä soittamassa – niin jossain vaiheessa sieltä nousee lähes takkuvarmasti Boss esiin muodossa tai toisessa. Ja sehänon selvää, ettei 40 vuotta ja yli 15 miljoonaa myytyä pedaalia voi olla näkymättä ja kuulumatta.

 

 

Eikä kehitys tähän pysähdy, alati innovatiivista toimintaa ruokkivat niin virtuaalinen todellisuus mallinnuksineen kuin ennakkoluuloton näkemys soittimiin, kuten tämä Sandbergin kanssa yhteistyössä luotu V-BDN Bode -mallikin osoittaa.

Lisätiedot: Roland Suomi

 

11.12.2017

Kitaravirtuoosi Steve Vai pitää Masterclass-illan Sellosalissa

Maailman tunnetuimpien kitaristien joukkoon lukeutuva Steve Vai tulee Suomeen luotsaamaan uransa ensimmäistä masterclass-iltaa 12. maaliskuuta Sellosaliin.
 
Moninkertaisen Grammy-voittajan ura käynnistyi 1970-luvun lopulla Frank Zappan nuotintajana, kunnes Vai vakuutti Zappan kyvyistään ja hänet kiinnitettiin bändin kitaristiksi.
Zappan jälkeen Steve Vai ehti vaikuttaa aikansa hard rock -jättiläisten, kuten David Lee Rothin ja Whitesnaken riveissä. Viime vuosina Vaita on työllistänyt oman soolouransa lisäksi myös muuna muassa. Joe Satrianin kanssa tehdyt G3-kiertueet.
 
Uransa aikana kymmenkunta sooloalbumia julkaisseen Steve Vain debyytti Flex-Able näki päivänvalon jo vuonna 1984. Miehen ehkä tunnetuin sooloalbumi on kuitenkin 80- ja 90-taitteessä julkaistu Passion and Warfade, jolla hän kirjoitti instrumentaalirockin standardit uuteen uskoon.
Steve Vain viimeisin sooloalbumi Modern Primitive julkaisiin vuonna 2016.
 
Kaikkiaan urallaan yli 15 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt kitarasankari tunnetaan virtuoosimaisesta tekniikasta sekä mieleenpainuvista ja energisistä esiintymistään.
Muusikon uran lisäksi Vain kädenjälkeä löytyy myös niin peli-, elokuva- kuin mainosmaailmastakin.
Hänellä on myös oma ”Favored Nations” -levy-yhtiö sekä hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tarkoituksena on auttaa vähävaraisia perheitä saamaan lapsensa musiikkiharrastusten pariin.

Riffin haastattelun vuodelta 2012 pääset lukemaan tämän linkin kautta.

Sellosalin tapahtumasivuille pääset tämän linkin kautta.

Liput ennakkoon: Lippupiste

 
10.12.2017

Rauli Badding Somerjoki: Singlet 1970-1987

Ainoa Productions on muutama vuosi sitten perustettu suomalainen levymerkki, jonka toiminta perustuu sekä uuden musiikin että uusintajulkaisujen julkaisemiseen kaikissa formaateissa (LP,CD,suoratoisto).

Yhtiön Atte Blom Edition –sarjan levyt perustavat Love/Johanna/Pyramid –perinnölle, jonka merkitys suomalaiselle rockille on ollut sanalla sanoen valtava. Rauli Badding Somerjoen ohella tässä levysarjassa on toistaiseksi julkaistu materiaalia Hurriganesilta, Ultra Bralta, Juice Leskiseltä, Agentsilta ja Kasevalta.

Baddingin Singlet 1970-1987 tarjoaa kronologisessa järjestyksessä kaikki Somerjoen soolosinglet alkaen vuoden ´70 Sulamit/Mun sormuksein –kiekosta. Kaikkiaan kahden CD:n julkaisu tarjoaa 28 kappaletta, joista yksi on ennen julkaisematon (Muista hyviä aikoja).
Musiikin kuuntelun ohessa voi lukea Juha Rantalan kirjoittamaa seitsensivuista historiikkia, jossa kokoelman kappaleet esitellään samalla Baddingin uraa luotaavasti.
Somerjoen elämään ja musiikkiin (suurimpia hittejä lukuunottamatta) vihkiytymättömälle se olikin varsin mukava lisä. Ainoastaan tietoja eri sessioissa soittaneista muusikoista jäin välillä hieman kaipaamaan, sillä niitä ei ole listattu myöskään kappaletiedoissa.

Näin ne uudelleenjulkaisut pitää tehdä, kantavalla idealla ja kunnon ”liner notesien” kera. Atte Blom Editionin toteutuksesta voi ainakin tämän levyn perusteella antaa täyden kympin. Badding-faneille ehdoton joululahja.

Rauli Badding Somerjoki: Singlet 1970-1987, 2CD-levyä (2017, Ainoa Productions/Atte Blom Edition)

 

 
09.12.2017

Mika Toivanen ja miksaamisen taito

Ikimuistoiset sessiot -juttusarjassa Riffin vieraana on tuottaja-säveltäjä-sovittaja Mika Toivanen, jolta sujuvat myös äänittäminen ja miksaus. Vaikka hän tuossa haastattelussa puhuukin enimmäkseen biisin kirjoittamisesta ja sovittamisesta, on hänelle miksaaminen sitä mieluisinta studiohommaa. Tässä nettispesiaalissa syvennytäänkin tähän viimeiseen – tuottamisesta ja sen erityisistä riemuista voit lukea Riffin printtinumerosta 6/2017 (julkaisupäivä 7.12.2017).


– Mulla levyn tekeminen alkaa siitä biisintekemisestä ja arrauksesta ja päättyy omalta osalta sinne miksaukseen. Silleen pääsen parhaimpaan tulokseen. Se on tietynlainen kaari. Suomesta löytyy todella kovia itseäni parempia äänittäjiä, arraajia, muusikoita, tuottajia ja miksaajia, mutta siltikin se on äärettömän nastaa, että sä teet sen koko jutun ite alusta loppuun. Se on vähän sitä ammattitaitoa että pystyy jotenkin hallitsemaan tuon tuotantoketjun. Mistään rakettitieteestä ei kuitenkaan ole kysymys. Kyllä Mozartin aikanakin säveltäjän piti osata arrata ja orkestroida omat teoksensa. Jos mä  painan täällä recciä kaksi viikkoa, niin musta olis kauheeta antaa se kakku jollekin muulle miksattavaksi. Varsinkin jos olen tuottajana. 



– Se että miksaan itse, tukee koko projektia ja niitä biisejä, koska silloin voi jopa vielä miksauksessa puuttua rakenteisiin ja muuhun. Jos joku muu miksais, niin sitä ei varmaankaan tapahtuis. Huono puoli siinä on että joskus ne jutut pysyy jopa liiankin auki loppuun asti. Jos olis erikseen miksaaja, niin ei se siinä vaiheessa ala enää ihmettelemään jotain pädisoundia.


Etkös pelkää, että pää katoaa jossain vaiheessa omaan hanuriin?


– Varmaan se usein katoaakin. Mutta kun sen biisin itse laittaa alulle, niin kyllä mä haluan sen loppuun asti myös viedä. Toisaalta, onhan mun biisejä tuottaneet ja miksailleet myös muut. Ja onhan tätä sen verran tehty, että osaa ne pahimmat sudenkuopat välttää. Sanoisin myös että kyllä muusikko tai sovittaja miksaa eri tavalla kuin puhdas ääni-insinööri, ja se on hyvä! Tämä tunteella miksaaminen ei varmaankaan sovi ihan kaikkeen matskuun. Mulla se on enemmän sellaista fiilispohjaista, kuin jollain teknisellä tavalla asiaan suhtautuvalla. 


Toivanen ottaa tietysti täyden vastuun miksaustuloksesta. Vastuun myötä tulee myös veto-oikeus lukita annetut vaihtoehdot.

– Jos joku pyytää nostamaan tai laskemaan tamburiinia puoli db:tä jätän yleensä ennalleen. Mun miksausfilosofiassa ei oikeen desibeliä pienempiä arvoja olekaan. Jos joku elementti on liian lujaa, ei se siitä puolen db:n laskulla parane, lasketaan yksi kokonainen tai nostetaan kaks ja katotaan mitä tapahtuu. Tää pätee myös mun sovituksiin. Jos sovitus toimii kakkosklarinetin soittaessa dynamiikkamerkillä mf, se toimii kyllä myös ff-merkillä. Tämä saattaa kuulostaa kovin suurpiirteiseltä, mutta esim. Tangomarkkinoiden suorissa tv-lähetyksissä on niin vähän treeniaikaa uusille sovituksille, että tällainen suurpiirteisyys on osoittautunut varsin toimivaksi. Myönnettäköön, että joskus harvoin tuo puolen db:n nosto tai lasku saattaa olla paikallaan, mutta yleensä mennään vähän isommalla hahlolla.

Mika, Anssi ja Harri

Paula Koivuniemen Yöperhonen äänitettiin Toivasen vanhalla studiolla Helsingin Pitäjänmäessä. Kompissa oli tuttu duo: Nykänen-Rantanen – ja hyvin toimi.
– Taidettiin soittaa pohjat kahdessa päivässä, mutta kyllähän noi jätkät soittais helposti levyn päivässäkin. Sessiomuusikoiden kanssa se ajan käyttö on vähän erilaista kuin bändien kanssa. 


– Anssin ja Harrin laittaminen yhteen, siinä on magiaa. Vaikka kuinka mietitään arria ja muita nyansseja, niin se magiikka, mitä noi kaks herraa saa aikaan, sitä ei voi mitenkään siihen nuottiin kirjoittaa. Anssilla saattaa joskus olla myös joku komppiehdotus, mikä on aina hienoa.


– Biisit mennään aina primavistana. Ainakin mun biisit on sen verran simppeleitä, että kyllä noi tyypit hoitaa ne ihan lennossa. Ja heidän rutiini on niin kova. Kun heidän kanssa on tehty hommia yli kymmenen vuotta, niin tietää miten homma sujuu. 


– Rumpaleista olen varmaan äänittänyt eniten juuri Anssia. Sen soitto vaan kuulostaa mikeistä erilaiselta kuin muiden. Se on ihan sama mitä mikkejä siihen laittaa. Aika hyvin on läjässä balanssimielessä. Vaikka se soittaa lujaa, se on hallittua ja helkkarin jämäkkää. Sellaista on mieletöntä äänittää kun se on tavallaan valmiiksi kompressoitu. Virvelissä eikä tomeissa ole tarvinnut alamikkejä ikinä. Se kuulostaa jo övereistä valmiilta. 

Biisejä tehdään moneen tarpeeseen

 

Toivanen on opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Iskelmien säveltämiseen on kuitenkin tullut katkos, sillä hän kokee, että sellaiselle materiaalille, jota hän luo, ei tällä hetkellä ole tilausta. Tässä kuitenkin hauska tarina kouluvuosilta.

– Joskus Sibiksessä sävellystunnilla opettaja Olli Kortekangas käski tekemään viiden sävelen melodian. Kavahdin jo siinä vaiheessa, että kuka laulaa, mikä kanava, mikä tempo? Sitä oli niin ehdollistunut siihen kaupalliseen ajatteluun. Silloin kakskytvuotiaana tajusin, että hei, ei musa ole pelkästään tätä. Yhdistä viisi säveltä niin että ne tyydyttää sua! Ei niin että ”kuka tätä tulee kuuntelemaan?”

– Tottakai se on sitä ammattitaitoa, mitä pitää käyttää, mutta ei saa hukata sitä, että tekee hommaa joskus itelleen. Vaikka se juttu olis kuinka päätön. Sitähän voi sitten jalostaa eteenpäin.

– Menestystäkin voidaan mitata niin monella tasolla. Tottakai, jos teet hommaa työksesi, sen tähden pitää yrittää jotenkin miettiä, mistä joku saattais tykkää. Omilla ehdoilla tekeminen on kuitenkin helevetin vapauttavaa. 

•••

Tämä Misha Koivusen toimittama Nettispesiaali liittyy Riffin printtinumerossa 6/2017 julkaistuun Ikimuistoiset sessiot -juttusarjan osaan, jossa Toivanen muistelee mm. kuinka syntyivät aikanaan Paula Koivuniemn "Yöperhonen", Kyösti Mäki-Mattilan "Yössä soi Americano" sekä tänä vuonna julkaistu oma soololevy. Printtijutusta selviää sekin, mitä Bruce Swedien antoi Toivaselle evästykseksi äänittämiseen ja miksaamiseen. 

Voit tutustua Riffin printtilehteen kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen irtonumeron, tai tilaamalla lehden itsellesi esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa myös digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia numeroita myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

08.12.2017

Friedman Buxom Boost – rehevästi särölle

Tähtien vahvistinsuunnittelijana maineensa luoneen Dave Friedmanin oman merkin tuotanto koostuu paitsi vahvistimista, myös kitaroista, pedaaleista ja niiden oheistuotteista. Vahvistimista kaksi, Dirty Shirley ja Buxom, ovat saaneet vastineen myös pedaalin muodossa.

Friedman Buxom Boost ei ole aivan tavallinen boost-pedaali. Se nimittäin antaa signaalille tasonnoston, joka vie vahvistimen mehukkaasti särölle joko signaalia lainkaan värittämättä tai sitten ekvalisoituna. Tämän mahdollistaa pedaalin EQ Bypass -kytkin.

Jos tasonnostossa halutaan painottaa tiettyjä taajuuksia, antaa Friedman Buxom Boost siihen hyvät eväät kolmialueisella aktiivi-eq:lla (Mid, Bass, Treble). Säätimistä Mid ja Boost ainoastaan korostavat omaa taajuusaluettaan, joten niiden flat-asento löytyy kun säädin on täysin vasemmalla. Treblen osalta neutraali asetus taas on kello 12 kohdalla, ja tällä säädöllä voi joko vaimentaa tai korostaa korkeita taajuuksia.

 

Lisäksi Friedman Buxom Boostissa on Tight-säätö, jonka avulla vahvistimen bassotoistoa voi muokata tiukemmaksi. Vasemmassa laidassa säätö tarjoaa eniten matalia taajuuksia, ja siitä lähtien soundiin pikkuhiljaa tulee lisää ylätaajuuksia ja keskialuetta, mitä enemmän hanaa avaa.
Varsinainen tasonnosto tehdään tietenkin Boost-säätimellä, jonka luvataan tarjoavan tarvittaessa  ”aivan rutosti voimaa”.

Friedman Buxom Boost toimii yhdeksän voltin jännitteellä, tai vaihtoehtoisesti myös korkeammalla 18 voltilla. Jälkimmäinen on hyödyllinen, mikäli haluaa soundiin mahdollisimman paljon dynamiikkaa. Korkeatasoisen kytkennän ansiosta pedaalin luvataan toimivan yllättävän hyvin myös akustisen kitaran linjasoundin muokkaamisessa.

Friedman Buxom Boost on valmistettu Yhdysvalloissa.

Lisätiedot: Custom Boards

 

08.12.2017

Roland SPD One – laajenna settiä sähköllä

Roland on jo aiemmin versioinut alkuperäistä Octapad-keittolevyään, mutta nyt puuha viedään äärimmilleen: 
SPD One -sarjaan kuulu neljä erillistä padia, joille jokaiselle on annettu täsmällinen roolinsa.

SPD Onen perusidea on tarjota lyömäsoittajalle tai rumpalille helposti liikuteltavia yksittäisiä padeja, joiden soundeilla voi laajentaa niin akustista kuin sähköistäkin settiä. Jokaisessa padissa on omanlaisensa soundisto ja padeja yhdistelemällä niistä voikin kasata toisiaan täydentävän duon, trion tai kvartetin.
Monipuolisuutta käyttöön tuo osaltaan myös laitteen muotoilu. Matala kotelo sopivasti viistoon asennettuine kansilevyineen käy soitettavaksi käsin, kapuloilla tai vaikka lattialle asetettuna suoraan jalalla ilman minkäänlaista pedaalia. Kumitassut pitävät vapaasti alustalle lasketun lootan aloillaan ja yksittäisellä lattialle parkeeratulla padilla voi yhtä hyvin höystää soittoaan kitaroiva trubaduuri kuin cajonilla komppaava rumpalistikin.
Rumputelineistöön SPD One integroidaan kotelon pohjaan ruuvattavalla kannakkeella, jonka toisessa päässä on lehmänkellolle tai muille perkussioille tarkoitettuun piikkiin mallaava, kiristettävä silmukkaruuvi.

•••

Näin alkaa käyttökokeisiin perustuva testiartikkeli, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 6/2017.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

07.12.2017

Dreadbox Abyss – persoonallinen analogisyntikka

Kreikkalainen syntikkavalmistaja Dreadbox toi markkinoille mainioiden monovehkeidensä jälkeen nyt ensimmäisen polyfonisen syntikkansa, neliäänisen Abyssin.


Abyss on moduuli, mutta ei räkkimallinen. Pöydälle asetettavan ja siitä jonkin verran tilaa vievän ”tötsän” etupaneeli on kallistettu siten, että käyttäjän on varsin miellyttävä operoida sitä. Tosin LFO:iden valot ovat niin kirkkaat, että saattaa herkempiä silmiä häikäistä.
Aiemmista testatuista firman syntikoista poiketen (Erebus, Hades) Abyss ei ole puolimodulaarinen vaan normaaliin tapaan toimiva ja käytettävä syntikka, jossa lohkot on kytketty kiinteästi toisiinsa. Siinä on siis suurelta osin hyvin perinteinen analogisen syntikan signaalitie.

•••

Näin alkaa käyttökokeisiin perustuva testiartikkeli, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 6/2017.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

07.12.2017

Sivut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy