PreSonus NSB 8.8 ja NSB 16.8 – uudet lavarasiat StudioLive III -miksereille

NSB 8.8 ja NSB 16.8 kytketään CAT5- tai CAT6-luokan Ethernet-kaapeleilla AVB-verkon kautta ja ne tarjoavat kahdeksan tai kuusitoista tulokanavaa. Kummassakin mallissa on kahdeksan paluukanavaa.

Molemmat lavarasiat on varustettu A-luokan kytkennällä toteutetuilla PreSonus XMAX -mikrofonivahvistimilla, joiden gain-asetuksia ja phantom-syötön kytkentää voi hallita etänä Presonuksen UC Surface -aplikaatiolla, sekä StudioLIve III -sarjan miksereillä.

Etuasteissa on automaattinen gain-kompensaatio tulojen sujuvaa jakoa varten. Tämän ansiosta lavarasian fyysisten tulokanavien rinnalla on vastaava määrä digitaalisia jakoja esimerkiksi erillisen monitorimikserin syötöiksi. 

Varusteluun kuuluvat myös kanavakohtaiset merkkivalot phantom-syötölle sekä kytkin kaikkien kanavien mykistämiseen.  

 

 

Kaapeliliitännät on sijoitettu rasian päätyihin ja NSB 8.8- ja NSB 16.8 -lavarasioita voi ketjuttaa suoraan jatkokaapeloinnilla.

 

Molemmat lavarasiat on rakennettu vantteriin teräskoteloihin, ja kumpaankin on tarjolla erilliset räkkikorvakkeet asennusta varten. 

Lisätiedot: Nordic Audio Distribution

19.02.2018

UTU ”Pieces of the unknown” – moni-ilmeisiä tummia sävyjä

Pieces of the unknown (2016) ei kumartele valtavirtapopmusiikin konservatiivisia muotorakenteita. Koskettava lauluilmaisu fuusioituu perinnemusiikin äänilähteisiin sekä länsimaisen pop-, konsertti- ja elektronisen musiikin elementteihin.

Teemojen, soitinlinjojen ja perkussiokuvioiden seassa kuuluu kimmeltäviä ja raikkaita äänimaisemia, hälyääniriffejä, nyrjähtänyttä pianosoinnuttelua sekä pari 1970-luvun alun Black Sabbath –tyylistä riffiä. Joissain biiseissä on elokuvasoundtrackin (mm. My kind of lullaby) mittoihin yltyvää suuruuden tunnetta.

Levyllä on ”mollipainotteinen” sointimaailma. Biisien perusideat ovat toimivan yksinkertaisia, jotka monipuoliseksi sovitettu soundimaailma saa pulppuamaan tummaa elämää.

Biisien säveltäjä Petra Poutanen laulaa sekä soittaa perinnesoittimia kannelta ja guzhengiä. Poutasen laulu on tyylillisesti yhtenäistä, ja siinä on piirteitä björkin ilmaisusta. Poutasen englanninkielen lausunta kuulostaa vakuuttavan natiivilta.

Laulusoundi on pääasiassa herkkää lähisoundia. Poutanen taivuttaa ääntään kuitenkin myös väkevämpään laululliseen ilmaisuun. Joissain biiseissä kuultava stemmalaulu luo biiseihin lisää vaikuttavuutta.

Levyn biisien sovittajaksi on merkitty koko UTU-bändi. Bändissä akustista ja sähköistä selloa soittaa Katri Antikainen. Teemu Kiiskilä täyttää kitaran tontin ja Aku-Pekka Kurjenniemi hallinnoi rumpuja ja perkussioita.

Iida Savolainen huolehtii alttoviulun soitosta Tony Sikströmin soittaessa kontrabassoa, ewiä ja rumpupadia. Margit Urantowka soittaa pianoa ja koskettimia.

Levyn draamankaari on suunniteltu toimivaksi. Kappaleiden intensiteetit vaihtelevat sopivasti.

Levyllä on selkeät, erottelevat ja dynaamiset soundit. Miksausbalanssit ovat toimivia, ja myös stereokuva ja syvyysulottuvuus toimivat.

Pieces of the unknown:lla on laaja dynamiikka, jota ei ole puristettu ylettömällä kompressoinnilla eikä limitoinnilla. Ilmavan yleissoundin ansiosta UTU:n biisien sovitukselliset ideat pääsevät oikeuksiinsa. Ehkä masteroinnissa olisi silti voinut käyttää hitusen vahvemmin monialuekompressointia?

Vuonna 2017 UTU-bändiltä ilmestyi kolmas levy. Toivottavasti UTU jatkaa mielenkiintoista musiikillista uraansa myös siitä eteenpäin.

Pieces of the unknown, (Omakustanne, 2016) 

 

•••

Toimituksen huomautus: kyseinen levy saapui toimitukseen ajallaan, mutta eksyi sitten aivan väärään laatikkoon, josta putkahti esiin myöhemmin solahtaakseen jälleen "väärään" laatikkoon eli vuoden 2017 lopun uutuuksien joukkoon. Sieltä se sitten löysi tiensä kirjoittajan levylautaselle ja sai viimeinkin ansaitsemansa huomion.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Pahoitteluni viivästyneestä asian käsittelystä, Lauri P. / Riffi

 
19.02.2018

Luxury Liner – I’ve got five dollars and it’s saturday night

Luxury Liner tarjoilee tuoreella pitkäsoitollaan neljätoista raitaa mukaansatempaavaa kantria.

Levyn musiikillinen anti on kantria perinteitä kunnioittaen. Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudestaan, mutta ei sille ole tarvetta, kun perinteitä käytetään näin mallikkaasti hyödyksi. 

Levyllä on monipuolinen kattaus Your Good Girl’s Gonna Go Bad -avausraidan kaltaisia vauhdikkaampia raitoja, unohtamatta esimerkiksi Help Me Make It Through The Nightin kaltaisia herkempiä tunnelmointeja.



Levyn soundimaailma on dynaaminen ja täyteläinen, mutta samalla musiikille sopivalla tavalla rosoinen. Ilmavaa äänimaailmaa on ilo kuunnella.

Albumi on vahva kokonaisuus kotimaista laadukasta kantria. Yhtye peittää suomalaisuuden tyylikkäästi, musiikki kuulostaa kaikinpuolin perinteiseltä amerikkalaiselta kantrilta. Levyltä ei löydy ainoatakaan huonoa kappaletta, vauhdikkaammat kappaleet saavat jalan polkemaan tahdissa, herkemmät taas nostattavat tunteellisuudellaan niskakarvat pystyyn. Albumi on äärimmilleen viritetty kokonaisuus, jossa on kaikkea juuri oikea määrä. 

Luxury Linerin kohderyhmää ovat kaikki kantrin ystävät, levylle voi antaa varauksettoman suosituksen. Luxury Liner on raikas poikkeus kotimaan musiikkikentällä, perinteitä kunnioittavaa kantria ei tässä maassa tuoteta liiaksi asti.

Luxury Liner – I’ve got five dollars and it’s saturday night (Turenki Records, 2017)

18.02.2018

Darkglass Microtubes 900 – tehoa basisteille

Suurikokoisten ja painavien bassonuppien päivät ovat ilmeisesti luetut. Helsinkiläinen Darkglass on onnistunut pakkaamaan 900 wattia lähtötehoa alle kolmen kilon painoiseen koteloon.

Oli ilmeisesti vain ajan kysymys, milloin Darkglass rakentaa pedaalivalikoimansa jatkoksi myös bassovahvistimen. Tänä vuonna se sitten tapahtui, kun Microtubes 900 -nuppi esiteltiin tammikuussa NAMM 2016 -messuilla.

Microtubes 900 -nupin etuvahvistin kerää parhaat ominaisuudet monista Darkglass-tuotteista ja yhdistää ne erittäin tehokkaaseen D-luokan päätevahvistimeen. Koko komeus on pakattu tyylikkääseen metallikoteloon, ja se painaa vain 2,9 kiloa.

Etu- ja takapaneelin tekstit ovat vahvistimen koon vuoksi verraten pientä pränttiä, mutta kuitenkin suhteellisen selkeät lukea.

Vahvistimen nimellisteho on enimmillään 900 wattia kahden tai neljän ohmin kaiutinkuormalla, mutta tehoa voi pudottaa takalaidan impedanssi-kytkimellä, jos käytössä olevan kaiutinkaapin mitoitus niin vaatii.
 

Kattava EQ

Darkglass Microtubes 900 -nupin etuvahvistimessa on nelialueinen taajuuskorjain. Se olisi sellaisenaan jo kattava työkalu, mutta EQ:n toiminta on tehty vieläkin monipuolisemmaksi lisäämällä kummankin keskialueen säätimen yhteyteen vaikutusalueen valinta kolmiasentoisella kytkimellä. Näin kummallekin suotimelle voi valita erikseen sopivan keskitaajuuden tilanteen, soittimen tai musiikkityylin mukaan.

 

 

 

Saisiko olla hieman säröä?

Microtubes 900 ei olisi kuitenkaan oikea Darkglass-tuote, jos nuppi ei tarjoaisi myös firman maukkaita ja suosittuja säröjä Microtubes Engineksi nimetyssä lohkossa.

Käyttäjä voi valita yhden nupin tarjoamista vaihtoehdoista: VMT-lyhenteen takana löytyy Vintage Microtube -pedaalista tuttua, lämmintä Ampeg-tyylistä säröä, kun taas B3K tarjoaa runsaasti samannimisen pedaalin nykyaikaiseen tapaan purevaa säröä.

Blend-säätimellä pystyy vaikuttamaan tarkasti puhtaan ja särösignaalien keskinäiseen balanssiin. Säröosaston omalla Level-nupilla taas voi säätää Darkglass-nuppia myös niin, että särön lisääminen boostaa samalla myös koko vahvistimen volyymiä.

 

Sisään ja ulos

Takapaneelinkaan varustus ei jätä toivomisen varaa. Microtubes 900:n kaiutinlähtö on toteutettu Speakon-liittimen kombo-versiolla, johon voi Speakonin sijasta lykätä myös tavallisen 6,3 mm:n plugin.



Lähdöllä on oma kytkimensä, jolla voi valita kaiutinkaapin nimellisimpedanssin kahden ja neljän ohmin välillä. Impedanssikytkin toimii myös lähtötason rajoittimena, joka pudottaa maksimitehon 500 wattiin (neljän ohmin kuormalla) tai 350 wattiin (kahdeksan ohmin kuormalla).

Etuvahvistimen lähtöä (Pre Amp Out) ja päätevahvistimen tuloa (Power Amp In) voi käyttää myös sarjakytkenteisenä efektilenkkinä. Lenkkikäytössä täytyy kuitenkin muistaa, että ulkoisen efektin volume-/master-säädin toimii silloin koko nupin masterina, koska Microtubes-nupin oma Master-säädin kytkeytyy pois päältä silloin, kun Power Amp In -tuloa käytetään.

Darkglass-nupin takapaneelista löytyy myös asiallinen, balansoitu DI-lähtö omilla Pre/Post- ja maadoituskytkimillä.

Pakettiin kuuluu älykäs jalkakytkin, jolla voi laittaa särön päälle ja pois, ja mykistää tarvittaessa koko nupin.


Pölyt lentoon tyylillä

”Tehokas” ei ole oikeastaan sopiva sana Darkglass Microtubes 900 -nupin tapauksessa. ”Järisyttävä luonnonvoima” kuvaisi uutuusvahvistimen vaikutusta jo paljon paremmin.

Minulla oli koesoitossa kotona käytössä 500 watin bassokaappi, ja master-säädin auki vain puoleksi, mutta ensimmäinen bassolinja oli hilkulla pudottaa naapuritalon isännän tikkailtaan. Darkglassin tapauksessa 900 ilmeisesti tarkoittaa todellakin 900.

Oikea paikka tällaisen voimapakkauksen testaamiseen olisi siis varmasti ison areenan tai festivaalin lava, mutta sellaista ei nyt ollut sopivasti tarjolla.

Darkglass-nupin teho on kuitenkin vain yksi osa kokonaisuudesta – myös soundin takia kannattaa mielestäni tutustua lähemmin Microtubes 900:aan. Jo vahvistimen puhdas sointi on erittäin herkullinen, ja monipuolisen EQ:n ansiosta eri soun-dien skaala on erittäin laaja. Säröosasto taas tekee hyvin selväksi, miksi firman maine on kasvannut niin räjähdysmaisesti viime vuosien aikana. Microtubes-nuppi kattaa koko bassosärön skaalan laidasta laitaan – erittäin kevyestä 1960-luvun reunasäröstä armottomaan metallisäröön.
Soundi pysyy kauttaltaan ”luonnollisena”, eikä särö tunnu koskaan päälle liimatulta lisukkeelta tai ylimääräiseltä häiriöääneltä. Blend-säätimellä löytyy aina sopiva suhde puhtaan potkun ja säröosaston rosoisuuden välillä.

Suosittelen Microtube 900 -nuppiin tutustumista alhaisella Master-tasolla, jotta voi nauttia ensin bassovahvistimen laatusoundeista. Nupin valtava teho tulee niin sanotusti ”kaupan päälle”.

 

Darkglass Microtubes 900

Kompakti bassovahvistin

• maksimiteho 900 W (2 tai 4 Ω)
• nelikaistainen EQ
• kytkettävä säröosasto (B3K tai VMT)
• DI-lähtö
• jalkakytkin kuuluu hintaan
• hintaluokka 1100 euroa

Lisätiedot: Soundtools
 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä voit lukea tästä.

 
18.02.2018

Tommy Emmanuel: Accomplice One

Ihan ensi kuulemalla Tommy Emmanuelin uusi levy yllätti. Hän on kuitenkin niin leimallisesti fingerstyle-kitaristi, että Accomplice One -uutuuden monenlaista soitantaa ja monenkirjavaa materiaalia ei osannut odottaa. Hyvin pian mieleen hiipi tyytyväisyys siitä, että tässähän taitaa olla käsillä paras Tommy Emmanuel -albumi. Eikä mielipide ole ainakaan vielä muuttunut.

 

Erilaisen levystä tekevät viime kädessä sen vierailijat. Lista on pitkä, sillä Tommy esittää Accomplice One -levyn jokaisen kappaleen yhden tai useamman vierailijan kera.

Mukana ovat muiden muassa Jason Isbell, Ricky Skaggs, Mark Knopfler, Rodney Crowell, Jerry Douglas, Amanda Shires, David Grisman, Bryan Sutton ja J.D. Simo. Näissä esityksissä Emmanuelin suvereenit taidot myös komppaajana ja single note -soittajana pääsevät hyvin esiin.

On jamimeininkiä Bryan Suttonin ja David Grismanin kanssa, Django-jazzia Frank Vignolan & Vinny Raniolon kanssa tai vaikkapa dobro/kitara-revittelyä Jerry Douglasin seurassa (Purple Haze). Välillä taas mennään selkeästi laulu edellä.
Esimerkiksi Suzy Boggusin laulama The Duke´s Message tai Amanda Shiresin kanssa tehty versio Madonnan Borderline-kappaleesta ovat komeita esityksiä, samoin kuin Randy Crowellin Looking Forward To The Past.
Myös laulukappaleista muutama mennään duettona, ja tuntuu kuin Tommyn ponnekkuus laulajana olisi kasvanut.

Accomplice One tarjoaa virtuoosi-soittoa parhaasta päästä, mutta sopivassa määrin myös vaihtelua hyvien laulujen muodossa. Se tekee tästä levystä varsin viihdyttävän.

Lue Tommy Emmanuelin omat mietteet levystä Riffin printtinumerossa Riffi 1/2018 julkaistusta haastattelusta.


Tommy Emmanuel: Accomplice One (2018, Mascot Label Group)
 

17.02.2018

NAMM 2018 – etko-jatkot kitaristin vinkkelistä

Riffin tuoreesta printtinumerosta 1/2018 löydät tuhdin raportin NAMM-messujen annista kitaristin silmin. Tässä maistiaisiksi tai jälkipalaksi vielä muutama poiminta lisää.

Soitto soi ja meno on kovaa nelipäiväisillä talvimessuilla. Vaikka äänitasoja ahkerasti tarkkaillaan myös Ameriikan ihmemaassa, yltyy meteli päivän mittaan sen verran sakeaksi, että kaikki kriittisempi neuvonpito toimitetaan erillisissä neukkareissa, joissa keskustelu ääntä korottamatta käy päinsä.

 

 

Sitten varsinaiseen asiaan…

Duesenbergin Julia-malli sai näkyvyyttä jo printin puolella, mutta oli merkillä muutakin uutta näytettävää.

Toisena uutuutena Duesenberg esitteli Stardust-sarjan mallit Star Player TV:n, Cariboun, Paloman sekä Fullerton TV:n viileän tyylikkäällä mustalla metallinhohteisella pinnalla.

 

Roland tunnetaan edelläkävijänä ja sitä se on edelleen. Printissä esiteltiin Katana Artist -sarjan uutuus, tämä luuppien ja taustaraitojen triggaukseen sekä omien samplejen soittoon tarkoitettu SPD-SX SE sampleri puolestaan edustaa Rolandin innovaatioiden toista äärtä. Sähäkän punaiseen koteloon pakattu lyömäsoitin!

 

 

Juuristaan tarkka Martin julkaisi printtinumerossa 1-2108 esitellyn John Mayerin nimikkomallin lisäksi myös uusintapainoksen vuoden 1931 kokonaan mahonkisesta 0017-mallistaan. Toisinto on uskollinen alkuperäiselle aina liimaustekniikka ja säädettävän kaularaudan tilalla käytettyä eebenpuista tukirimaa myöten.

 

Valmistajan suosituinta sarjaa, Standardia, on uudistettu maltillisesti ja mallisto tarjoaa nyt modernisoituja versioita Martinin klassikoista, joiden historia ulottuu aina 1930-luvulle asti.

 

 

Jos on joskus roudannut Orangen 4 x 12 -kaappia, tietää ettei keveys kuulu firman suunnitteluosaston sanavarastoon. No tämäkin käsite on selvä ja uusi takaa avoin PPC212V-kaappi on suunniteltu niin kevyeksi kuin suinkin.

Teholuokitukseltaan 120-wattinen kaappi on kalustettu kahdella Celestion 12 neo Creamback -ämyrillä ja toimittaa Orangen mukaan juuri sellaista soundia, jota merkin perinne velvoittaa. Kyseessä on muuten valmistajansa ensimmäinen pystymallinen kaappi.

Kaksikanavainen Rocker 15 -täysputkikombo on ollut valmistajansa suosituimpia malleja ja nyt sen vahvistinosaa saa myös erillisenä Terror-sarjan nuppina: puolen, yhden, seitsemän tai 15 watin teholla.

Uuden akustisten soitinten putkietuasteen löydät printin puolelta.
     


Godinin sateenvarjon alla toimiva Art and Lutherie julkisti kaksi uutta soitinta Legacy- ja Roadhouse-mallistoihin.

Parlour-kokoinen Roadhouse Denim Blue Q-Discrete [KUVA 3180] ja Concert-mallinen  Legacy Denim Blue Q-Discrete yhdistävät tradition ja nykyaikaisen suunnittelun.
Kumpikin malli on varusteltu Q-Discrete-etuvahvistimelle, joiden Tone- ja Volume-säätimet on sijoitettu ergonomisesti soittimen koppaan.

 

Godin Multiac Gypsy Jazz iskee suoraan Djangon perinnön vaalijoiden hermoon 26 tuuman mensuurillaan, Richlite-tallan kera ja LR Bagsin pietso-mikityksellä.

 

Jazzareille taas on tarjolla kaarevakantisen 5th Avenue -kitaran uusi versio, tässä läpikuultavalla kermanvärillä viimeisteltynä ja Seymour Duncanin mikrofoneilla ladattuna.

Godinin Summit-sarjan lankut löytyvätkin sieltä printtijutusta.

 

Seymour Duncanin LA Super Rican -fuzz löytyy printistä, mutta pedaalipuolella esillä oli myös tuore Silver Lake -reverb, joka tarjoaa kahdeksan eri algoritmia ja monipuoliset säädöt kaikujen tekoon. Ja tietystikin ohjelmoitavuuden.

 

 

Parhaitenhan Duncan tunnetaan kuitenkin mikrofoneistaan ja sillä rintamalla oli uutta esiteltävä mm. Rex Brownin, Dave Mustainen ja Joe Bonamassan nimikkomalleissa.


Stingray -basson uudet versiot käsiteltiin printtiosuudessa, mutta nyt katsotaan kitarapuolta sitten vuorostaan.

 

Music Man Albert Lee HH on alkuperäisen nimikkokitaran uusi versio kevyestä afrikkalaisesa mahongista veistettyine runkoineen, sekä ruusupuisine kauloineen ja otelautoineen. Soundipuolella taas mittatilauksena käämityt DiMarzion humbuckerit ja viisiasentoinen valintakytkin suovat liikkumatilaa. Uusia värejäkin on tarjolla, Powder Blue ja Charcoal Frost.

 

Upouusi on myös Music Manin St. Vincent -nimikkomalli, joka toimitetaan Ernie Ball / Music Man -yhteistön hedelmänä syntyneillä humbuckereilla, runkopuun ollessa keveää afrikkalaista mahonkia. Paahdettu vaahterakaula eeben- tai ruusupuuotelaudalla kuuluu speksiin.
Kitaraa saa neljässä eri värissä, jotka ovat Charcoa Sparkle, Blue Dawn, Stealth Black, ja Sea Breeze. 

 

Grape Phaserin ohessa (kts. printti) Aquilar toi osastolleen oli myös hulppea kattaus valmistusmäärältään rajoitettua Dorian Gray -bassokaappisarjaa. Jokainen SL112- ja L4X10-kaappi saa ylleen järisyttävän harmaan pinnan ja Limited Edition 2018-laatan. Ja tietysti matkaansa aitoustodistuksen.

 

 

ESP/LTD:n osastolla sykähdytti erityisesti printtikatsauksessa esittelemäni Kirk Hammettin nimikkomalli, mutta eivätpä LTD Black Metal -sarja tai LTD EC 1000 Evertune jää juurikaan jälkeen näyttävyydessä.

 

Fenderin sähkökitaroiden ystäviä hellittiin uudella, käsityönä Coronassa valmistettavalla American Original -mallistolla, johon lisättiin nyt 11 uutta mallia. Innoitusta on haettu 1950 – 70 -lukujen Stratoista, Teleistä, Jaguaareista, Jazzmastereista, Presareista ja tietysti Jazzbassosta.


Kuusi uutta efektipedaalia kuuluvat nekin Fenderin tämän vuoden katalookiin. Asialla ovat tehtaan omat suunnittelijat ja alumiinikoteloihin pakatut kytkennät ovat valmistajan mukaan kokonaan uutta perua.
Kuusikon nimet ilmeisesti kuvaavat niiden soundia, joten olkaa hyvät: Pugilist Distortion, Level Set Buffer, The Bends Compressor, Marine Layer Reverb, Mirror Image Delay ja Santa Ana Overdrive
 

•••

 

Toisen satsin NAMM-uutuuksia löydät Riffin printtinumerosta 1/2018.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

16.02.2018

Tomi Malm: ”Walking on Air”

Häikäisevän hyvältä kuulostavan ja erittäin nimekkään kansainvälisen muusikkokaartin voimin toteutetun ”Walkin’ on Air” -sooloalbuminsa julkaissut suomalainen Tomi Malm aloitti yhteistyön maailmantähtien kanssa viime vuosikymmenellä päästessään sovittamaan ja tuottamaan hittinikkari David Fosterin biiseille kunniaa tekevää ”Fly Away” -levyä.

Tuottajaguru David Foster on tehnyt tukuittain jättihittejä lukemattomille supertähdille, ja tuntuu ristiriitaiselta, että biisit, jotka 1970–80-luvuilla myivät satoja miljoonia albumeita eivät välttämättä saa nykypäivän musiikki-ilmastossa enää juurikaan vastakaikua, soittoajasta puhumattakaan. Takavuosien valtavirrasta on vaivihkaa tullut tämän päivän marginaalia.

– Nuorison suosikkimusassa ei ole enää olemassa levyn käsitettä, eivätkä tekijätkään niin ollen saa musiikin tekemisestä tuloja. Kun ei tehdä levyjä vaan metsästetään pelkkiä Spotify-osumia, pitää yltää Top 5:een jos haluaa tienata jotain, Tomi Malm pohtii.
Malm veikkaa nyt elettävän viimeisiä hetkiä, jolloin musiikkia ylipäätään voi myydä muussa muodossa kuin striiminä.

 

– ”Walkin’ on Airin” genressä voi uskoakseni vielä saada myytyä fyysisiä levyjä. Levyjen kuuntelemisessa on kyse eri prosessista kuin tämän päivän ”multitäskäyksessä”, jossa vain klikkaillaan somessa ja taustalla soi irrallisia musapätkiä.

Tämä mielessään Malm halusi tieten tahtoen tuottaa kuuntelumusaa, joka on hämäävän helpon pintansa alla vaativaa ja myös palkitsevaa. ”Walkin’ on Airia” on tarkoitus nautiskella sohvalla, kaiutinparin edessä, cd-kansitaidetta ihaillen ja lehtiseen painettuja tarkkoja taustatietoja tutkiskellen: ”hei, tsekataas kuka vetäisi tuon hienon kitarasoolon...”
Malm ja levyn julkaissut espanjalainen levy-yhtiö Contante & Sonante halusivatkin ”Walkin’ on Airille” parhaat mahdolliset soittajat.

– Jokaisella huippusoittajalla on oma tunnistettava soundinsa. Tiettyä soundia tai tatsia jäljittäessään tuottajat pyytävät usein studiossa, että ”yritä soittaa niin kuin se-joku-toinen”, mutta eihän sellainen voi onnistua kuin korkeintaan sinne päin, Malm uskoo.

– Huippusoittaja tekee joka millisekunti isoja päätöksiä, eli erittäin monta omaa ratkaisua yhden biisin aikana. On soittajia, jotka tunnistaa ensimmäisestä nuotista: ajatellaan vaikkapa Eric Claptonia, Carlos Santanaa tai Richard Teetä – tai ”Walkin’ on Airilla” soittaneita muusikoita, esimerkiksi Simon Phillipsiä ja Vinnie Colaiutaa. Teknisesti parempia soittajia saattaa olla olemassa, mutta ei sillä ole merkitystä. Joku pyroteknikko, joka on ryhtynyt muusikoksi ei kuitenkaan saa kuuntelijan ihoa kananlihalle.

Lue taustoihin pureutuva laaja selonteko säveltäjä-tuottaja Tomi Malmin ”Walkin’ on Air” -levyn syntyvaiheista painetun Riffin numerosta 1/2018 (julkaisupäivä 14.2.2018).

 

 

15.02.2018

Tokai Custom Shop TJM-140 – palikat kohdillaan

Jazzmasterissa vähän kaikki on omanlaistaan: epäsymmetrinen runko, mikrofoni-osasto sekä vibrasysteemi. Nämä ominaisuudet tekevät siitä kiehtovan kitaran, joten oli mukavaa ottaa selvää, millainen on Tokain uusi versio tästä aiheesta.

 

1960-luvun alussa alunperin esitellystä Fender Jazzmasterista on tehty monia toisintoja. Joskus alkuperäismallista on otettu vain sen rungon epäsymmetrinen muoto, mutta usein toteutus on ollut autenttinen myös vibratallaa myöten.
Tokai Custom Shop TJM-140 edustaa jälkimmäistä lajia, tässä kitarassa ovat perinteisen Jazzmasterin palikat kohdallaan A:sta Ö:hön. Japanissa valmistajan mukaan käsityönä tehty TJM-140 tekee heti paketista otettuna miellyttävän vaikutuksen, kun sen tyylikästä ja huoliteltua ulkomuotoa tarkastellessa valtaa mielen ’60-luvun henki.
Kolmisävyinen sunburst-värjäys on klassikko ja lakkaus tip top. Siististi rakennettu Tokai TJM-140 ei anna syytä nipottamiseen myöskään rungon ja kaulan viimeistelyn suhteen.
Hyvin säädetty vaahterakaula on uskollinen ’60-luvun melko tuhdille C-profiilille, ja ruusupuinen otelauta tuo sointiin pehmeyttä.
Ykkösasemassa kielten suhde otelautaan oli sopiva, joten myös ensimmäisillä nauhoilla soinnut soivat vireisesti. Ylänauhoilla puolestaan en huomannut nahkeita tai soimattomia kohtia kieliä venyttäessä. Nauhojen päät oli huoliteltu nätisti kuten pitääkin – käsi lepää ja liikkuu pitkin kaulaa miellyttävästi, ja kitara soi kauttaaltaan puhtaasti ja tasapainoisesti.

•••

Näin alkaa käyttökokeisiin perustuva testiartikkeli, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 1/2018.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

15.02.2018

Tomi Malm – musiikkityöläinen

Kosketinsoittaja Tomi Malmin ensimmäinen sooloalbumi ”Walkin’ on Air” on kivenkova tyylinäyte, jonka muusikkolistaa selatessa joutuu tämän tästäkin hieraisemaan silmiään: raidoilla esiintyvät muun muassa Vinnie Colaiutan, Simon Phillipsin ja Luis Conten kaltaiset soittajat.

 

Tomi Malmin musiikkia on kuullut jokainen suomalainen – ainakin tietämättään – jos on joskus kuunnellut vaikkapa Radio Suomea tai Radio Novaa. Niiden kanavatunnuksista vastaavan Malmin tunnaribiisejä on kuultu myös tv-sarjoissa, jopa Japania ja Etelä-Koreaa myöten.
Miehen ensimmäistä omissa nimissä julkaistua pop-albumia hinkattiin julkaisukuntoon vuositolkulla, ja sen perustaa rakennettiin sitäkin pidempään. Kaikki alkoi nimittäin jo toistakymmentä vuotta sitten, kun Malm sai espanjalaisesta levy-yhtiöstä tarjouksen lähteä tekemään tribuuttilevyä maailman menestyneimpiin poptuottajiin kuuluvan David Fosterin kappaleista.
Malmin sovittamaa ”Fly Away – the Songs of David Foster” -levyä hierottiin useampi vuosi, sillä kansainvälisiä kärkimuusikoita haluttiin mukaan kymmenittäin, ja miksausvaiheessa taas tekijöille tärkeät pikku nyanssit vaativat loputtomasti aikaa. Levyllä saa uuden sovituksen muun muassa Fosterin Earth, Wind & Firelle säveltämä groove-klassikko ”In the Stone”.

•••

Näin alkaa Tommi Saarelan toimittama artikkeli, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 1/2018.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

15.02.2018

Shure Axient Digital – huippu on huippua

Elämme hienoja aikoja – ainakin, jos katsotaan millaisia työkaluja audioammattilaiselle on nykyisin tarjolla. Shuren Axient Digital on loistava esimerkki siitä, mitä huipputekniikka voi esittävälle taiteelle antaa.

Mitä monimutkaisempia asioita jonkin laitteen täytyy tehdä sitä oleellisempaa on, että valmistaja huolehtii käytön helppoudesta. Shurella tämä on selvästikin sisäistetty ja niinpä Axient Digitalin käyttö sujuu turhia pähkimättä heti ensi hetkestä alkaen.
Nelikanavainen AD4Q-vastaanotin on selkeä tapaus niin liitäntöjen kuin perustoimintojen hallinnankin osalta. Jos on entuudestaan kokemusta kehittyneempien langattomien käytöstä, pääsee pitkälle ihan intuition ohjaamana. Jos langattomien käyttö on vieraampaa touhua tai on tarpeen sukeltaa syvemmälle asetuksiin, niin johdonmukaisesta ja hyvin jäsennellystä käyttöoppaasta saa pitävää tukea.
 

•••

Näin alkaa käyttökokeisiin perustuva testiartikkeli, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 1/2018.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

15.02.2018

Sivut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy