Tampere Guitar Festivalin tulevaisuus vaakalaudalla

Tampere Guitar Festival (TGF) on ajautunut kuluvan vuoden aikana historiallisen syvään taloudelliseen ahdinkoon ja tapahtuman jatko on nyt uhattuna.

Tilanteeseen ovat johtaneet monet tekijät: lippukauppa ei ole käynyt ennakoidulla tavalla, ulkoiset kustannukset ovat kohonneet ja merkittävä rahoitusvaje ovat keskeisimmät syyt ahdinkoon.

Festivaalijärjestäjän tiedotteessa todetaan, että eri puolilla Pirkanmaata kuultavaa kitaratapahtumaa on järjestetty vuodesta 2005 lähtien joka vuosi. Kolmentoista vuoden aikana on toteutettu satoja yleisötilaisuuksia konserteista moninaisiin kursseihin.
Kitaraleirit lapsille, nuorille, opiskelijoille ja ammattilaisille ovat muodostuneet vuoden tärkeimmäksi kitaristien kohtauspaikaksi Suomessa.
Festivaalilla ovat esiintyneet lukuisat kansainväliset kitaristit, kuten John Williams, Al di Meola, Vicente Amigo, Stanley Jordan, David Russell ja Yamandu Costa.
TGF lukeutuu Pirkanmaan festivaalit ry:n perustajajäseniin.


Pelastustalkoilla kestävän kehityksen tielle

TGF:n toteutuksesta vastaa Tampere Guitar Festivalin kannatusyhdistys ry, jonka hallitus päätti syksyn kokouksissa, että toimintaa ei tulla ajamaan alas, vaan tilanteesta pyritään selviytymään. Yhdistys onkin laatinut elvytyssuunnitelman, jonka avulla talous on tarkoitus saattaa tasapainoon vuoden 2018 aikana.
Tapahtuman kumppanit, kuten Tampere-talo ja Varalan Urheiluopisto, ovat hyväksyneet suunnitelman ja ovat mukana auttamassa tapahtumaa eteenpäin.

Elvytyssuunnitelmaan sisältyvät Save TGF -pelastustalkoot, johon kutsutaan mukaan kaikki tapahtuman ja kitaramusiikin ystävät, niin yksityishenkilöt, artistit kuin yhteisöt.
Yhdistys on tehnyt myös kululeikkauksia vuodelle 2018 ja osin tiivistänyt tapahtuman toteutusta.

Varojen keräämiseksi alkuvuodesta 2018 järjestetään kolme Gaalakonserttia, joissa esiintyy klassisen ja kevyen kitaramusiikin tähtiä sekä tulevaisuuden lupauksia.
Lisäksi toteutetaan mestarikursseja klassisen ja sähkökitaran soittajille.
Toimintaa voi tukea esimerkiksi ostamalla konserttilipun Gaala-konserttiin tai ensi kesän kitarafestivaalille, liittymällä yhdistyksen jäseneksi, osallistumalla kursseille tai osallistumalla muihin tapahtuman tukitoimiin.



 

Gaala-konsertit

Pe 12.1.2018 klo 19 Tampere-talo: SAVE TGF -GAALAKONSERTTI 1


Konsertissa kuullaan kotimaisia klassisen kitaran tähtiä, kuten Otto Tolonen, Andrzej Wilkus ja Janne Malinen.
Liput ennakkoon 25 €, ovelta 30 €.

 

La 13.1.2018 klo 12-17 Suomalainen Klubi – kitaransoiton mestarikursseja
    

• klassinen kitara: Andrzej Wilkus, Otto Tolonen, Janne Malinen
• jazz-kitara (soveltuu sekä klassisille että sähkökitaristeille): Petri Ahjokoski

 

La 13.1.2018 klo 18 Suomalainen Klubi – NUORTEN TAITEILIJOIDEN GAALA


Konsertissa esiintyvät tämän päivän lupaavimmat nuoret kitaristit.
Liput ennakkoon 18 €, ovelta 20 €.

 

Pe 23.2.2018 klo 19 Tullikamarin Pakkahuone: SAVE TGF - GAALAKONSERTTI 2


Konsertissa esiintyvät muun muassa Vuoden Kitaralähettiläs 2017 Dave Lindholm, Joonas Widenius, J-P Piirainen ja Atmos Duo.
Liput ennakkoon 35 €, ovelta 40 €.

Lisätiedot: Tampere Guitar Festival   

Kuva: Tomi Tolvanen

22.11.2017

Steinberg Cubasis 2.3 & Waves-plugarit antavat ruutia iOS-järjestelmälle

Ohjelmistotalot Steinberg ja Waves ovat kattaneet yhdessä pöydän mobiilimuusikolle.

Allianssi tarkoittaa, että uuden Cubasis-version hankkiva voi ladata käyttöönsä veloituksetta kolme Waves-plugaria, jotka ovat Audiotrack, L1 Ultramaximizer ja Q10 Equalizer.
Wavesin tiedotteessa kerrotaan, että yhä useampi muusikko työstää musiikkia mobiililaitteilla ja tarvitsee siihen ammattimaiset työkalut. Wavesin osalta mainittu plugikolmikko onkin päänavaus, jolle on luultavasti odotettavissa jatkoa.

Waves Audiotrack sisältää kolme työkalua yhdessä paketissa: kompressorin, gaten ja EQ:n. L1 Ultramaximizer on dynamiikanhallintatyökalu ja EQ 10 puolestaan 10-alueinen ekvalisaattori.

 

 

Plugit pääsee lataamaan Applen App Storesta Cubasis-ohjelman asennuksen jälkeen.

Steinbergilta kerrotaan, että Cubasis 2.3 tarjoaa edellä luetellun lisäksi Audio Unit -automaation presetteineen, uudistetun Cubasis-efektikirjaston sekä valmiine että käyttäjälle varattuine muistipaikkoineen, ynnä käyttöön ja ylläpitoon liittyviä parannuksia.


Lisätiedot:
Steinberg
Waves

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

22.11.2017

Epiphone Thunderbird Vintage Pro – rokkibasso!

Parin viime vuoden aikana Epiphone on tuonut markkinoille monia vintage-henkisiä soittimia. Tämän syksyn basso-uutuuksiin kuuluukin Embassy Pro –mallin ohella ”reverse”-virityslavalla varustettu Thunderbird Vintage Pro.

Epiphone Thunderbird Vintage Pro on versio klassisesta Gibson-bassosta, joka alunperin muokattiin Firebird-kitarasta. 1960- ja ´70-luvuilla soitin sai nimekkäitä käyttäjiä, joihin lukeutuivat niin The Whon John Entwistle kuin Lynyrd Skynyrdin Leon Wilkeson, muiden muassa.

Tätä uusversiota kuvataan alkuperäisen ”tarkaksi uudelleentuotannoksi”. Epäsymmetrinen runko vastaa profiililtaan varhaisia tehdasmalleja, ja rungon sivut ovat mahonkia.
Thunderbird Vintage Prossa on niin ikään rungon läpi kulkeva kaula. Se on laminoitu seitsemästä mahonki/pähkinäpuu-viilusta, ja sen  profiilia kuvataan ´60-lukulaisen pyöreäksi.
Kielten soiva pituus on 34 tuumaa, ja medium jumbo –koon otelautanauhoja on 20. Kuvioon kuuluu tietysti myös plektrasuoja, jossa on alkuperäinen Thunderbird-logo.

Epiphone Thunderbird Vintage Pro hyödyntää valmistajan ProBucker™ Bass #760 Humbucker –mikrofoneja. Niissä on Alnico II –magneetit, ja mikrofonit on vahattu häiriöäänien eliminoimiseksi.
Tone- ja volume-potikoiden säätimet edustavat klassista hattu-mallia kullatulla reunustalla.

 

 

Epiphone Thunderbird Vintage Pron vrityskoneistot toimivat nykytyyliin sulavasti 17:1 –välityksellä, vaikka ne tyyliltään vastaavatkin alkuperäisiä.
Myös Tune-o-Matic –talla kielenpidikkeineen on samantyyppinen kuin alkuperäisessä ´60-luvun alun Thunderbirdissä.

Epiphone Thunderbird Vintage Pro on saatavilla paitsi ebony-värjäyksellä, myös alpine white- ja tobacco sunburst –väreillä. Kova laukku on hankittavissa erikseen.

Lisätiedot: Into-Luthman

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

21.11.2017

Proel Session 4 – kompakti on päivän sana

Trubaduureille, tiskijukille ja pienille kokoonpanoille suunniteltu Proel Session 4 sopii myös kaupparatsun tuote-esittelyihin tai vaikka yrityksen tiedotustilaisuuden äänentoistokalustoksi, kerrotaan Proelin tiedotteessa.

 

 

Session 4 kulkee paikasta toiseen yhtenä kuutiona, sillä yläkaistan kaksi kaiutinta mahtuvat sub bass -komeron takaosan lokeroihin.
Kolmen palan palapelin voi koota useammallakin tavalla. Jos mukaan pakkaa omat teleskooppijalat kummallekin yläkerralle, saa kokoon erillisen monosuppasen ja kahden stereona soivan satelliitin pikkusetin.
Toisen teleskooppijalan voi korvata suoralla väliputkella, jolloin satelliiteista yhden voi asentaa suoraan suppasen yläpuolelle ja toisen erilliselle telineelle.
Ellei sitten halua kiinnittää molempia satelliitteja saman salon nokkaan ja lisätä ehkä vielä toisen samanlaisen setin systeemiin, jolloin koossa onkin tyypillinen täyden kaistan stereo-PA.

Proel on kalustanut Session 4:n sub bass -kaapin kahdella 6,5-tuumaisella kartioelementillä, kun taas kummassakin yläkerran kaapissa on neljä 2,75-tuumaista ja neodyymimagneetein toteutettua elementtiä.
Yläkaapin vertikaalista suuntausta on laajennettu etuseinämän taitoksella, jonka ansiosta elementtien rintamasuunta muodostaa auran.

Session 4:ssä on kolme omaa D-luokan vahvistinta, joiden yhteenlasketuksi tehoksi ilmoitetaan 1200 wattia.
Jakosuodatuksesta, dynaamisesta ekvalisoinnista ja langattomasta Bluetooth-yhteydestä huolehtii DSP-prosessori.
Systeemin toistoalueeksi ilmoitetaan 45 Hz – 18 KHz.


Session 4:n sub bass -kaappiin integroidussa mikserissä on kaksi linja/mikkituloa ja systeemin kytkentöihin vaadittavat liitännät.
Taustamusiikin soittoa varten mikserissä on myös Bluetooth-vastaanotin ulkoisen stereo-äänilähteen langattomaan kytkentään.

Kestävällä polyuretaanimaalilla pinnoitetut vanerikotelot sekä tanakat metalliverkot pölysuojiineen elementtien suojana kuuluvat Proel Session 4 -konseptiin.


Lisätiedot: Bright Sales & Installation

Proel Session 4 -järjestelmän käyttötestin tulokset voit lukea joulukuun 7. julkaistusta Riffin printtinumerosta 6/2017.

20.11.2017

Mandolin Brothers – mandoliinimiehen dynastia

New Yorkissa toimivan Mandolin Brothersin asiakaslistalta löytyy jos jonkinlaista musiikki-maailman tähteä. Taannoin 40 vuotta täyttäneen liikkeen valikoimat sekä uusien että vintage-aikakauden korkea-luokkaisten kitaroiden, mandoliinien ja banjojen saralla ovatkin vaikuttavat.


– Toimintamme on kai jonkinlainen tosielämän versio siitä idealistisesta ajatuksesta, että elämäntyönään tulisi tehdä sitä mitä oikeasti haluaa. Minulle kitaristina tämä 40 vuotta on ollut unelmien täyttymys, kun olen voinut auttaa ihmisiä löytämään hienoja kitaroita, toteaa Stan Jay, liikkeen toimitusjohtaja ja toinen sen alkuperäisistä perustajista.

Istumme liikkeen ”High end” -huoneessa, ja monivivahteisesti puhuva Stan pursuaa mielenkiintoisia tarinoita. Stan Jay onkin tunnettu monista vintage-kielisoittimia käsittelevistä artikkeleistaan eri julkaisuissa. Hänen kynästään ovat peräisin myös Mandolin Brothersin värikkäät nettisivukuvaukset sekä liikkeen julkaisema Vintage News -lehti. Tämä ei sinänsä ole ihme, sillä ennen soitinkauppiaaksi ryhtymistä taustalla olivat lähes väitöskirjaan johtaneet opinnot englannin kielessä.

Mandolin Brothers sijaitsee New Yorkin kaupungin eteläisimmällä saarella Staten Islandilla. Se on lauttayhteyden päässä Manhattanilta, jonka jälkeen edessä on vielä 10–15 minuutin bussimatka perille. Ensimmäiset viisi vuotta liike toimi Staten Islandin ranta-alueella, joka kuitenkin tuolloin oli epäilyttävää seutua.

– 1970-luvun New York oli täysin erilainen kaupunki. Hallinto ei ollut tilanteen tasalla, joten rikollisuus ja väkivalta rehotti ja meno oli kuin villissä lännessä. Muun muassa eräs idaholainen asiakkaamme sai todistaa oikein kunnon ammuskeluvälikohtausta ollessaan illallisella liikkeemme lähistöllä. Hänelle ei onneksi käynyt kuinkaan, saipahan vain kunnon muiston käynnistään, Stan nauraa.

– Nykyään asiat ovat toisin. New Yorkia pidetään maailman turvallisimpana suurkaupunkina, ja Staten Island puolestaan on New Yorkin turvallisinta seutua. Guilliani ja Bloomberg ovat olleet vahvoja pormestareita mitä tulee rikollisuuteen ja elämän laatuun liittyviin seikkoihin, hän jatkaa.

 

Stan Jayn omia suosikkeja ovat tällä hetkellä McPhersonin kitarat.

Nykyisessä osoitteessaan liike on toiminut jo yli 35 vuotta. Yksi tekijä Mandolin Brothersin menestyksekkäässä toiminnassa lieneekin aikoinaan tehty ratkaisu ostaa omat liiketilat.

– Olemme erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Useinhan hyvin menestyneen kaupan vaikeudet alkavat siitä, kun vuokraisäntä haluaa lisää rahaa, jolloin liikkeen täytyy muuttaa toiselle alueelle. Ja juuri lähteminen siltä alueelta, missä on onnistunut vakiinnuttamaan hyvän liiketoiminnan on mielestäni yksi suurimpia virheitä liikeyrittämisessä, Stan korostaa.

 

Kolmen kategorian kauppaa

Mandolin Brothers tunnetaan ns. high end -kitaraliikkeenä, joten etupäässä se on keskittynyt hinnaltaan keskihintaisista ylöspäin nouseviin instrumentteihin. Mutta mahtaako kaupalla sitten olla jonkinlainen normiasiakas?

– No, jos sellainen on todella olemassa, näkisin että hän on tuo äskeinen nuorehko mieshenkilö alakerrassa, joka kokeili Huss & Daltonin, Virginian Stanfordissa toimivan pienen ja erittäin laadukkaan kitaravalmistajan soitinta.

Yksi High end -huoneen vintage-herkuista haastattelukäynnin aikaan oli vuoden 1957 Martin D-21.
 

Stan jakaa yhtiönsä liiketoiminnan kolmeen eri tasoon: kaupan seiniltä löytyy niin suurvalmistajien, pienempien pajojen kuin yksittäistenkin soitinrakentajienkin tuotteita.

– Tuo Huss & Daltonin kitara kuuluu siis keskimmäiselle tasolle, ja muistaakseni sen hinta oli 3295 dollaria. En sano, että tuo olisi juuri se keskihinta millä eniten teemme kauppaa, mutta on hyvin mahdollista että näin on. Myymme nimittäin joitain instrumentteja 30 000 dollarilla ja joitain taas 400–450 dollarin hintaluokassa. Uskoisin siis, että mediaani olisi todellisuudessa jossain 3500–4000 dollarin tienoilla.

Ero on siis melkoinen tavallisiin amerikkalaisiin ”naapuruston” musiikkikauppoihin, joissa myytyjen musiikki-instrumenttien keskihinta on Stanin mukaan 179 dollaria.
– Jos asiakas hakee meiltä vaikkapa ensimmäistä kitaraa lapselleen, eikä ole valmis satsaamaan siihen sitä 450 dollaria mikä on Taylorin ja Martinin baby-kitaroiden lähtöhinta, ohjaamme heidät mielellään pariin läheiseen musiikkikauppaan. Mutta kerromme myös, että hinta on usein suhteessa laatuun ja että laatu astuu yleensä kuvioon 350 dollarin paikkeilta. Tuolla rahalla alkaa saada kestäviä, helposti soitettavia sekä säätömahdollisuuksia tarjoavia instrumentteja. Ja nimenomaan aloittelija tarvitsee helposti soitettavan instrumentin, jonka kanssa voi pitää hauskaa ja kehittyä, hän toteaa.

Mandoliineille on liikkeessä oma huoneensa…  

 

…kuten on myös banjoille!

 

Vähittäismyynnin Pearl Harbor

Erityisesti vintage-instrumenttien kaupasta puhuttaessa herää kysymys nykyisen taloudellisen epävarmuuden vaikutuksista toimialaan. Onko tämä jatkuva epävarmuus heijastunut Mandolin Brothersin myyntiin?

– Kyllä se on, siitä ei ole epäilystäkään. Kun lama alkoi vuonna 2008, se oli kuin vähittäismyynnin Pearl Harbor. Se muutti kaiken, sillä tuolloin monilta mukavaan elämäntilanteeseen tottuneilta ihmisiltä kiskaistiin aivan yllättäen matto jalkojen alta. Vaikutusta myyntiin on siis ollut nähtävissä, mutta hyvien akustisten vintage-instrumenttien arvo ei laskenut kovinkaan paljon.

Sen sijaan vintage-lankkusähkökitaroiden markkinoille 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana syntynyt hintakupla puhkesi kertaheitolla.
– Esimerkiksi Stratocastereiden, Telecastereiden, Jazzmastereiden ja Les Paulien hinnat laskivat lamaa edeltävältä tasolta. Pahimmillaan pudotus oli 50 000 –70 000 dollarin hintaluokasta reiluun 20 000 dollariin, Stan toteaa.

Hänen mukaansa tämän ilmiön syntyyn vaikutti osaltaan monta samoihin aikoihin tapahtunutta asiaa. Eric Claptonin instrumentteja huutokaupattiin New Yorkin Christie’sillä (2004) ja monet muutkin kuuluisuudet kauppasivat soittimiaan.

– He todellakin valitsivat juuri oikean ajan, kun pitivät huutokauppansa ennen lamaa! Toki rahat menivät hyvään tarkoitukseen, joten siinä ei sinänsä ole mitään väärää.

Esimerkiksi Stevie Ray Vaughanin vuoden 1965 ”Lenny”-Stratocaster myytiin Clapton-huutokaupassa 623 500 dollarilla.

– Kun sähkökitaroiden keräilijät huomasivat tiettyjen vuosien soittimien menevän kaupaksi tähtitieteellisillä hinnoilla, he ajattelivat että voivat ostaa täsmälleen samanlaisen instrumentin samalta vuodelta kymmenesosan hintaan. Näin ollen tiettyjen mallien kysyntä kasvoi ja nosti markkinahintoja.

Stanin mielestä ostomotiivit vanhojen sähkö- ja akustisten kitaroiden suhteen ovat olleet erilaiset.
– On monta teoriaa siitä, ketkä noita vintage-sähkökitaroita itselleen ennen lamaa oikein hamstrasivat ja miksi? Olivatko he ihmisiä, joilla oli kovapalkkainen työ Wall Streetillä, isot bonukset ja joiden idoleita olivat 1950- ja 1960-luvulla levyttäneet artistit, esimerkiksi Clapton? Minun teoriani mukaan he ostivat tiettyjä instrumentteja luodakseen yhteyden noihin nuoruuden idoleihinsa. Sen sijaan akustisten instrumenttien ostajat ovat hankkineet kitaroitaan enemmänkin soinnin takia. Esimerkiksi sinä kokeilit juuri tuota vuoden 1957 Martinin D-mallia ja rakastit sen sointia – niinkuin me kaikki! Motiivit hankintapäätöksen suhteen olivat erilaisia, ja siksi akustisen sektorin hinnat eivät muuttuneet niin paljon.

Riffiin aiemmin haastateltua George Gruhnia Stan kertoo arvostavansa hyvin korkealle sekä kollegana että ihmisenä. Gruhnin mukaan kaarevakantisten orkesterikitaroiden hintoja pitivät ylhäällä käytännössä kaksi keräilijää, joiden lopetettua ostamisen hinnat laskivat. Stanin mukaan näidenkään kitaroiden hinnanpudotus ei ole kuitenkaan ollut yhtä iso kuin lankkukitaroiden.

– Yleensähän kaarevakantisilla tarkoitetaan D’Angelicoja, D’Aquistoja sekä joitain muita, ja noiden soittimien arvo on sinänsä instrumenteissa itsessään, eikä se ole keinotekoisesti luotua. Keräilijät ostivat niitä lähinnä siksi, että ne ovat aika harvinaisia ja siksi hyviä sijoituksia. D’Aquistot (371 kpl) ovat vielä paljon harvinaisempia kuin D’Angelicot (1164 kpl), koska Jimmy-raukka sairasteli paljon. Antonio Stradivari teki elinaikanaan 1100 viulua; se taitaakin olla aika lailla määrä, mihin yksi mestarirakentaja elinaikanaan pystyy mikäli voi työskennellä joka arkipäivä, kuten John D’Angelico varmaankin teki, hän arvelee.

 

Pikkusäädöt ja arvioinnit hoituvat asianmukaisessa ympäristössä.

 

Ilman lupia kauppa ei käy

Kansainvälisen CITES-suojelusäädöksen sekä Yhdysvaltojen Lacey Act’in sanotaan hankaloittaneen arvokkaampien instrumenttien kauppaa sekä niiden kanssa matkustamista. CITES-säädöksen tiukimmassa I-liitteessähän on aikoinaan kitarateollisuudessa käytetyistä materiaaleista esimerkiksi Brasilian ruusupuu. George Gruhnin näkemyksestä hieman poiketen Stan Jay ei näe tilannetta yhtä vaikeana kansainvälisen kaupanteon kannalta, vaikka on itsekin havainnut viime aikoina pientä kitkaa lupaprosessissa.

– Tiedän, että Georgella on hieman hankalampaa, enkä oikein tiedä mistä se johtuu. Meillä taas ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada lupia, vaikkakin on myönnettävä, että tänä vuonna CITES-hakemuksemme oli käsittelyssä vielä 3–4 kuukautta sen jälkeen kun olimme jättäneet sen. Se oli ennenkuulumatonta ja turhauttavaa. Niinpä tein jotain, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt, eli olin yhteydessä kongressiedustajani Michael Grimmin toimistoon, josta taas otettiin yhteyttä kyseiseen virastoon. Sitten lupa tuli viikossa!

– Voimme siis tehdä kauppaa Brasilian ruusupuuta sisältävillä kitaroilla maamme rajojen ulkopuolelle, kunhan vain ostaja-osapuolen maahantuontiluvat ovat yhtä lailla kunnossa. Toki myös Lacey Act vaikuttaa asioihin, mutta se koskee enimmäkseen Yhdysvaltoihin saapuvaa tavaraa, ei niinkään vientiä. CITES taas vaikuttaa nimenomaan vientitavaran toimituksiin.

Ovatko nämä lupa-asiat tuoneet teille paljon ylimääräistä työtä?

– Meille se on ihan toimistorutiinia. Kun kuulin, että Brasilian ruusupuun CITES-listausta vuonna 1992 valmisteltiin, lensin Washingtoniin, jotta olisin paikan päällä vaikuttamassa asioihin. George Gruhn ja (flamenco- ja klassisten kitaroiden valmistaja) Richard Bruné puolestaan osallistuivat tuohon keskusteluun kaiutinpuhelimen välityksellä. Kerroimme lainsäätäjille, että meidän pitää saada amerikkalaiset vintage-instrumentit tullista läpi ja että vientilupahakemukset tulee käsitellä järkevällä aikataululla, jotta koko toimiala ei tukehdu.

Brasilian valtio asetti ruusupuun raakapuuna vientikieltoon vuonna 1969, jonka jälkeen sen käyttö väheni. Stan kuitenkin korostaa, että monet isoimpien kitaramerkkien ennen vuotta 1970 tehdyt instrumentit sisältävät ainakin jossain määrin Brasilian ruusupuuta. Akustisissa kitaroissa sitä saattaa olla esimerkiksi otelaudoissa ja talloissa, vaikka sivut ja pohja olisikin valmistettu muusta materiaalista.

– Asioita helpottaaksemme katsoimme aiheelliseksi huomauttaa tuolle paneelille, että nämä instrumentit ovat pääosin sarjanumeroituja, jolloin valmistusvuoden todistaminen on suhteellisen helppoa. Tuo tapaaminen tasoitti vintage-kielisoittimien myyjien tietä saada toimitusluvat suhteellisen nopealla aikataululla.

– Joskus on toimittava tuolla tavoin vaiston varassa. Ja väitänkin, että juuri George Gruhn, minä ja muutama muu henkilö olemme tehneet melkoisen työn, jotta nämä asiat sujuisivat yksinkertaisemmin, Stan kertoo.

High end -huoneessa soittimien kokeilu on tehty mukavaksi.

 

Dynastia

Stan Jayn ohella Mandolin Brothersin palveluksessa on reilu kymmenen työntekijää. Tähän lukeutuu talon soitinkorjausosasto, joka huoltaa liikkeeseen tulevat vanhat soittimet hyvään soitto- ja myyntikuntoon. Tunnetuin soitinkorjaajista on ollut ”Talking Guitars” -dokumentista tuttu Flip Scipio, jonka kohdalle sattui myös yrityksen historian tunnetuin toimeksianto.

– Flip Van Domberg Scipio oli vuosia soitinkorjauspuolemme johtaja, ja hän korjasi meillä Paul McCartneyn Höfner-basson, joka oli aina ollut epävireisesti soiva, siis myös Beatles-aikaan. Kun Paul viimeinkin halusi soittimensa kuntoon, hänen assistenttinsa John Hammel haastatteli viittä johtavaa kitarakorjauspaikkaa ongelman tiimoilta. Valinta osui meidän kohdallemme, ja Hammel oli jatkuvasti paikalla kun bassoa korjattiin nuo kolme päivää täällä meillä. Flip hoiti homman hienosti, sillä hän huomasi heti, että otelautanauhat oli alunperin asennettu hieman pieleen.

– Olimme työn jälkeen varpaisillamme, sillä emme kuulleet Paulin mielipidettä lopputuloksesta. Hieman myöhemmin hän sitten mainitsi Bass Player -lehden haastattelussa, että Mandolin Brothers osui naulan kantaan! Sen jälkeen teimme hänen kanssaan muitakin kauppoja.

Stan Jay on tyytyväinen Mandolin Brothersin vanhan ajan johtamismetodiin, joka näkyy esimerkiksi korjauspuolen hierarkiassa.

– Jos haluamme olla maailmanluokan kauppa, meillä tulee olla maailmanluokan instrumenttien ja hyvän asiakaspalvelun lisäksi laadukkaat soitinkorjaajat. Flip Scipio valmensi johtoon Leroy Aiellon, joka puolestaan siirtyi viime vuonna itsenäiseksi soitinrakentajaksi. Hän kuitenkin tekee edelleen ekstra-vaativat korjaustyömme, D’Angelicot ja 1930-luvun Martinit, jotka vaativat hänen kokemustaan. Hän myös valmisti tehtäväänsä nykyisen korjauspuolemme pomon Rocco Monterosson. Tämä on siis dynastia, jossa paras kouluttaa toiseksi parhaan omalle paikalleen, Stan kiteyttää.

 

Mandolin Brothers on toiminut vuodesta 1976 lähtien osoitteessa 629 Forest Avenue, Staten Island.

Lisätietoa: Mandolin Brothers

 




CITES pähkinänkuoressa

CITES-yleissopimus on yksi maailman laajimmista kansainvälisistä ympäristönsuojelusopimuksista. Se sääntelee yli 30 000 uhanalaisen kasvi- ja eläinlajin, niiden osien ja niistä valmistettujen tuotteiden kauppaa. CITES-sopimus astui voimaan vuonna 1975, ja sen on allekirjoittanut tähän mennessä yli 170 maata. Suomessa sopimus astui voimaan vuonna 1976.
Kauppaa valvotaan pääasiassa tuonti- ja vientirajoituksin. Valvonta tapahtuu maiden ympäristöviranomaisten myöntämien, tullissa esitettävien kirjallisten lupien avulla.  Esimerkiksi Brasilian ruusupuu on ollut CITES-listattu vuodesta 1992 lähtien, joten sitä ennen valmistettu kokonainen instrumentti ei kuulu rajoitusten piiriin, vaikka se tuota puulajia sisältäisikin.

Lisätietoa Cites-sopimuksesta löydät tämän linkin kautta. 
 

•••

Tämä Timo Östmanin toimittama artikkeli on ilmestynyt alunperin Riffin printtinumerossa 2/2013

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden itsellesi esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa myös digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia numeroita myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

19.11.2017

Softube Console 1 – rautaa softan tueksi

Softuben Console 1 on uuden ajan mikseri. Hardware-ohjain potikoineen ja kytkimineen sekä plugari tietokoneen audiotyöasemalle muodostavat yhdistelmän, jolla hands on -miksaaminen käy kuin tanssi.

Ruotsalainen Softube on ansioituneesti mallintanut melkoisen joukon erilaisia nimekkäitä ekvalisaattoreita, dynamiikkaprosessoreja ja muita efektejä reilun vuosikymmenen ajan. Console 1 on yrityksen ensimmäinen hardware-tuote, joka toki on edelleen vahvasti softavetoinen.
Ohjaimella hallitaan audiotyöasemaan asennettua plug-iniä, johon kuuluvat ekvalisaattori, kompressori, gate/transienttien hallintatyökalu, tulo- ja lähtötasojen säätö, äänen muroutumiseen vaikuttava drive ja sen aisapari character sekä hyvä, visuaalinen näkymä ääneen sekä tason että spektrin suhteen. Console One -ohjaimessa ei ole omaa DSP:tä, vaan kaikki prosessointi tapahtuu tietokoneen uumenissa.

Pakettiin kuuluvan, SSL:n hyväksymän SSL 4000E -mikseri-emulaation lisäksi saatavilla on kaksi muutakin mikserimallinnusta, SSL9000K sekä hieman salamyhkäisemmin nimetty British Class A, joka vaikuttaa ”siltä toiselta” kuuluisalta englantilaiselta mikseriltä eli Neveltä. Mikserikanavia voi raitakohtaisesti sekoittaa, ja jopa yhden kanavan eri lohkot (ts. EQ, kompura ja Shape eli gate/transientit) voi ottaa eri malleista.

 

Rauta

Tietokoneeseen USB2-kaapelilla kiinnittyvä Console 1:n hardware-osa on 43 cm leveä ja vajaat parikymmentä senttiä syvä, paksuhkoon peltiin tukevasti koteloitu loota. Kansilevyn keskiosaa hallitsevat Shape, Equalizer ja Compressor, kukin omine kytkimineen ja säätimineen. Hallintapinnan täydentävät laitamille sijoitetut tulotason säädin, basso- ja diskanttileikkurit, ja vastakkaiselle reunalle laitetut Drive-säädöt sekä viimeisenä lähtötason hanikka.

 

Liukusäätimiä ei laitteessa ole, vaan kaikki ohjaimet ovat pyöritettäviä potikoita. Potikat eivät lähetä kosketettaessa audio-ohjelmalle tietoa (vasta, kun niitä liikutetaan), joten DAW-.ohjelman mahdollisista eri automaatitiloista touch on vähiten käyttökelpoinen.
Yläreunan kytkimellä valitaan käsittelyn kohteeksi suoraan kanavat 1–20, siitä eteenpäin kanavat löytyvät seuraava/edellinen sivu -kytkimillä 20:n ryppäissä. Toimii kyllä, mutta saattaa olla hiukan hidasta, jos kanavamäärä on kovin suuri ja tarve vaatii hyppelyä kymmenien kanavien ylitse. Ja kanavia voi kyllä olla käytössä melkoisesti: uteliaisuudesta päätin tutkia monelleko audiokanavalle mööpelin saisi asetettua, mutta kyllästyin 320:n kohdalle – lienee riittävästi, tietokoneen teho määrittelee lopulliset rajat.

 

Softa

Console 1:n ohjelmallinen puolikas on AU-, VST- tai AAX-version plug-in, josta on tarjolla mono- ja stereoversiot. Kun plugi on kanavassa ja kanava valittu ohjaimesta, näkyvät ohjainta vastaavat lohkot ja asetukset käyttöliittymän ikkunassa. Pakkohan plugi-ikkunaa ei ole katsella, ohjain ohjaa parametrejä ilmankin ja ohjaimen merkkivaloista saa hyvän kuvan säätimien asennoista. Plugia voi jopa käyttää kokonaan ilman ohjainta. Ehkä suurimmat lisäedut plugari-ikkunasta ovat EQ:n taustalla näkyvä erinomainen analysaattori, sekä tulevan ja lähtevän äänen tasomittarit.

Softan alareunassa näkyy myös jokaisen kanavan nimi (suuri etu navigoidessa) sekä pieni, 20 kanavaa kerrallaan näyttävä tasomittari. Toki softassa näkyvät kompressorin tasonvähennysmittari (gain reduction) on myös eri luokkaa visuaalisuuteen tottuneelle kuin ohjaimen vaatimattomampi versio.

 

Käyttö

Kytkin Console Onen pienempään kotiyksikkööni, jossa on MacMini (2,5 gHz i5, 16 Gt RAM), Pro Tools 12.5, Adam S2X -kuuntelu sekä Avidin Artist Control -ohjain. Avasin käynnissä olevan Liquid Wolf -projektini kappaleen, jonka joka raidalle asetin Console 1 -plugin. Instansseja kertyi kaiken kaikkiaan 59. Lisäksi käytössä oli muutama FabFilter-gate sekä kolme Valhalla-kaikua, ja päälähdössä tasoja vahtimassa oli vielä yksi Avid Pro Limiter. Näillä työkaluilla tehoja oli mittareiden mukaan käytössä vasta vajaa puolet.

Mikserin SSL- ja British-vaihtoehdoista löytyivät helposti hyvin soivat vaihtoehdot varsinkin rummuille ja kitaroille. No-peas-ti oli selvää, ettei pelkästään Console 1:n omilla prosessoinneilla urakasta kuitenkaan selviä, puuttuvathan kaikki ”mausteet” eli kaiut, viiveet ja moduloinnit mikserin valikoimasta.

Mallinnettujen miksereiden ekvalisaattorit ovat myöskin melko loivia eli varsinaisia kirurgisia poistoja niillä on melko hankala tehdä. Lisäykset ja suurten linjojen sointimuokkaukset sen sijaan käyvät erittäin sujuvasti. Huomattavaa kuitenkin on, että British Class A:n EQ tuntui olevan aggressiivisempi kuin SSL-versioiden.

Kun se tosiaankin on helposti mahdollista, latasin rumpuja tehdessäni tarpeen mukaan eri ekvalisaattoreita eri rummuille: virveliin asettelin British Class A:n, tomeihin SSL4000:n ja molemmat tuntuivat olevan omiaan rokkisointiin. SSL9K:n suora vaste puolestaan suosi alakertaa (bassari, lattiatomi).

 

Plugari-ikkuna, keskellä EQ:n alla analysaattorinäkymä (punainen viiva). Alhaalla 20 kanavan mittaristo, valittuna kanava 1.

Sekä EQ että Compressor olivat todella mukavia ja nopeita käyttää. Shape-lohkon gate oli ensimmäinen prosessori, joka ei pystynyt aivan siihen, mitä oli tilauksessa. Virvelin geittaus onnistui vielä ihan ok, mutta tomit olivat jo liian haastavia.
Tämä johtuu oikeastaan vain siitä, ettei gateissa ole niiden avautumista ja sulkeutumista ohjaavalle side chain -signaalille ali- ja ylipäästösuotimia, joilla voisi estää esimerkiksi bassarin aiheuttamat vahinkolaukaisut. Niinpä niiden gatet aukesivat bassarin iskuista, virvelistä ja pelleistä hieman liian herkästi.
Gatessa on kyllä mahdollista käyttää triggeri-sidechainia, jolloin yhdellä raidalla voidaan ohjata toiselle raidalle asetettua gatea, mutta omia suotimia ei ole. Toki olen jo melko pitkään leikannut tomiraidat käsin, mutta kunhan nyt testin hengessä tutkin, josko tämä nopeampi tapa sittenkin toimisi.

Kitarat ja bassot oli nopeasti säädetty halutunlaisiksi. Käytin kitaroissa bassoleikkuria, drive- ja character-säätöjä ja ekvalisaattoria hieman keskialuetta keventämään, ja puhtaampiin kitaroihin myös kevyt British-kompressointi teki hyvää.

Bassossa sen sijaan kompressori näytteli suurinta roolia, sillä kyseisen kappaleen vaatima plektra kuului hieman liikaa. Console 1:n avulla atakki rauhoittuikin kätevästi ja ripeästi. Testasin myös Shapen transientti-säätöjä bassoon, Punch-säädön negatiivisilla arvoillahan pääsee vähentämään atakkia. Lopputulos ei ollut aivan haluamani, kompressori toimi paremmin.

Laulut hoituivat nekin nopsasti: bassoleikkuri käyttöön, kevyt nosto yläpäähän sekä tarpeellinen määrä British-kompuraa saivat laulun asettumaan hyvin sointikuvaan. Kertosäkeen lujaa laulettuun osaan automatisoin lievän pudotuksen kilohertsin paikkeille.

Kaikki Pro Tools -automatisoinnin minulle tärkeät osat, Preview mukaan luettuna, toimivat täysin odotusten mukaisesti. Ainoa pieni harmi on, ettei Touch-automaatiota voi käyttää ohjaimen säätimien toimintatavan vuoksi (Latchilla mentiin).

Tällaiseen rock-henkiseen musaan kanavapalikat toimivat todella hyvin, mikä ei tietenkään ole mikään varsinainen yllätys, onhan jokunen rock- ja pop-levy ymmärtääkseni äänitetty ja miksattu mallinnetuilla alkuperäisillä raudoilla. Koska en ole henkilökohtaisesti päässyt kyseisillä oikeilla miksereillä töitä tekemään, on suorien vertailujen tekeminen mahdotonta. Pieni yllätys oli, kuinka mukavaa onkaan, kun joka kanavassa on basso- ja diskanttileikkurit suoraan omilla säätimillään. Niihin tuli tartuttua erittäin usein.

 

Yhteenveto

Täytyy myöntää, että Console 1 aiheutti varsin paljon positiivisia vibraatioita. Melko pieneen tilaan on saatu mahdutettua varsin onnistuneesti kaikki yhden mikserikanavan säätimet ja osaset loogisiin paikkoihinsa. Melko nopeasti olinkin siinä tilanteessa, ettei säätimiä tarvinnut erikseen katsella, vaan käsi osui oikeaan paikkaan automaattisesti ja säätö tuli tehtyä.

Gain staging eli toimintatasojen sovittaminen on tässäkin tapauksessa tärkeää, onhan käytössä yhden äänenvoimakkuussäädön sijasta kaksi tai peräti kolme peräkkäistä. Työaseman normaalin volumen lisäksi Console 1:ssä on omansa, se kannattanee jättää 0-asentoon ja käyttää normaalia volumea, joka oli ainakin minun tapauksessani mukavammin automatisoitavissa Artist-ohjaimella.

Varmaankin suurin yleissointiin vaikuttava tekijä ovat kanavien Drive- ja Character-säädöt, joilla saadaan mukaan ”pientä kivaa” saturaatiota ja sointia, joka on hieman erilainen eri miksereissä. Koska säätö on kanavakohtainen, Console 1:llä saatetaan päästä jopa monipuolisempaan lopputulokseen kuin varsinaisilla miksereillä. SSL9000K:n mallin Drive- ja Character-säätimet mallintavat itse asiassa SSL:n VHD-piiriä, joka on Duality-konsoleissa sekä Alpha Channel-etuasteissa.

Mukava lisäominaisuus on myös se, että kaikki Softuben muutkin ostetut plugarit voidaan ottaa käyttöön kanavien lohkoihin. Esimerkiksi Softuben mallintama Tubetechin PE 1C Pultec-klooni oli todella nasta lisä sointivaihtareihin.

Hinnaltaan Console 1 on mielestäni varsin edullinen saatuun hyötyyn nähden, tosin se lähes tuplaantuu, kun mukaan ostetaan 9K- ja BCA-mallit, joita ilman ilo on selvästi pienempi. Kyseessä on kuitenkin oikea työkalu, jolla saa oikeasti hyvää jälkeä aikaan. Niin kuin sanonta menee: ”halpa ja hyvä, kaksi eri autoa”.

Miksaaminen ei muutu Console 1:n myötä edelleenkään helpoksi samassa mielssä kuin ison monikanavaisen konsolin tai ohjaimen äärellä, mutta ainakin meikäläisen metodiin se istahti varsin mukavasti. Onnekkaasti Artist Control-ohjain ja Console 1 olivat vielä erinomainen pari, josta ensimmäisellä hoitelin tasoautomaation sekä efektisyöttöjen ja lisäefektien hallinnan ja toisella eri instrumenttien soinnin. Suosittelen!

 

Softube Console One

Mikserikohjain plug-in-ohjelmien käyttöön

Console One -ohjain

• fyysiset säätimet plug-in-ohjelmien parametreille
• omat mittaristot ja merkkivalot keskeisille toiminnoille
• kaikki parametrit katseltavissa tietokoneen näytöllä
• toimii USB-virralla
• käyttää isäntä-tietokoneen DSP-prosessoria

Ohjelmisto:

• SSL 4000E -mikseriemulaatio kuuluu pakettiin
• British Class A -mikseriemulaatio kuuluu pakettiin
• laajennettavissa Softuben muilla plug-in-ohjelmilla

Hintaluokka:  500 euroa

Lisätiedot: Soundtools

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tämäkin laite on edelleen ajankohtainen ja sen tekniset ominaisuudet vastaavat testattua kappaletta, joten avasimme jutun myös nettiin vapaasti luettavaksi. 

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä voit lukea tästä.

 

 

18.11.2017

Eventide EuroDDL — vähän prameampaa viivettä euroräkkiin!

Eurorack-sarjan syntikkamoduulit ovat sangen suosittuja, joten ei ihme että Eventiden kaltainen signaaliprosessoinnin konkarikin tarttuu aiheeseen.

Tiedotteen mukaan Eventide on päättäväisesti rajannut EuroDDL-moduulin digitaalisuuden vain ja ainoastaan siihen, miten itse viive tuotetaan. Kaikki muu ympärillä on analogista ja nivoutuu modulaariseen syntikkamaailmaan suoraan, kiitos runsaiden audio- ja kontrolliliitäntöjen.

Eventidelta kerrotaan, että EuroDDL-moduulin viiveen maksimipituus riippuu näytetaajudesta. Pisimmillään se on 16 kHz:n näytetaajuudella, jolloin viiveaika on peräti 160 sekuntia. Jos näytetaajuus nostetaan 192 kHz:n pykälään, lyhenee enimmäisviive 10 sekuntiin.

Viiveajan valinta käy käsin tai täppäämällä tempossa, ja resoluutioksi kerrotaan 0,11 millisekuntia, joten ajoituksen tiukkuus ei ainakaan muodosta kynnyskysymystä tarkimmassakaan käytössä.

Luonnollisestikin viiveen saa kerrattua yhteen tai useampaan kertaan säädön mukaisesti, käännettyä soimaan takaperin, luupattua jne.


Lisätiedot: Soundtools
 

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

17.11.2017

Ibanez Fret Cleaner – kun on nauhat nahkeat

Kielisoitinten otelauta tunnetusti kerää sormista ja kielistä irtoavaa kuomaa nopeasti. Yleensä sen puhdistamiseen tarkoitetut tuotteet koostuvat puhdistusaineesta ja puuvillaliinasta. Ibanez Fret Cleaner on tässä mielessä hieman erilainen, ja se on suunniteltu tilanteeseen, jossa otelaudan nauhojen pinta on likaantunut, käynyt nahkeaksi ja kaipaa puhdistusta.

Ibanez Fret Cleaner koostuu on kahdesta puhdistuskumista sekä puhdistusharjasta. Se on tarkoitettu kitaran ja basson otelautanauhoille, mutta mikseipä se yhtä hyvin sopisi muillekin kielisoittimelle, joissa on vastaavat otelautanauhat. Valmistajan mukaan kumien avulla lika saadaan hangattua pois nauhojen pinnasta, ja mikä parasta vailla pelkoa niiden vahingoittumisesta. Harjalla taas siivotaan irronnut lika ja muu pöly otelaudan pinnalta.

Ibanez Fret Cleanerin osat toimitetaan muovipaketissa, joka kulkee mukana vaikka soittimen laukussa tai pussissa.

Lisätiedot: Ibanez

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

16.11.2017

Boss Katana 212 täydentää paletin

Kahdella 12-tuumaisella kaiuttimella ladattu kaappi toimii joko suljettuna tai puoliavoimena kotelona.


Erityisesti 100-wattisen Katana-vahvistinnupin kumppaniksi suunniteltu Katana 212 -kaappi tarjoaa valmistajan mukaan kaksi täysin erityyppistä soundimaailmaa, joista käyttäjä voi itse valita mieluisensa. Jujuna on kaapin kolmesta eri lohkosta koostuva takalaita, jonka kokoonpanoa voi helposti muunnella.


Kun kaikki viipaleet ovat paikoillaan, Katana 212 toimii perinteisin umpikaapin tavoin. Tässä moodissa bassopään soundia kuvataan iskevän tiukaksi ja täsmällikseksi.
Mikäli kaipaa avoimempaa ja perinteisen kombovahvistimen tyyppistä sointia, voi keskimmäisen viipaleen riisua pois, jolloin soundi avartuu luonnostaan.


Boss Katana 212 -kaappiin asennetut 12-tuumaiset elementit ovat custom-malleja ja kaapin tehonkestoluokitus on 150 wattia. Nimellisimpedanssiksi kerrotan kahdeksan ohmia.

Kaapilla on leveyttä  67 senttiä, korkeutta 50,5 senttiä ja syvyyttä 30 senttiä. Painoksi ilmoitetaan 22 kiloa, ja pohjaan asennetut kumitassut pitävät kaapin sijoillaan. Pakkauksen mukana toimitetaan myös lisätassut siltä varalta, että kaappia haluaa käyttää pystyasennossa.

Lisätiedot: Roland Suomi

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

15.11.2017

Meters Cubed Audio eteni messuosastolta myymälän hyllyille

Bassovahvistimistaan tunnettu brittimerkki, Ashdown Engineering, esitteli Frankfurtin messuilla 2016 tuotekehittelyn sivujuonteena syntyneen stereosarjan. Nyt tuote on valmis ja myynnissä.


Setti koostuu kolmesta kuutiosta, joilla on kullakin mittaa 90 kanttia kohden. Kahden kaiutinnopan kaverina on vahvistin, jonka etulaidassa tutun oloinen VU-mittari ei ilmaise valmistajansa bassokamppeiden tapaan tulosignaalin tasoa vaan musiikin toistovoimakkuutta.

Musiikin lähteeksi käy jokin BlueTooth-laite, ja Ashdown operoi standardin versiolla 4.0. Jos langattomaan viestintään sopivaa laitetta ei löydy, voi analogisen audioyhteyden solmia 3,5-millisellä plugipiuhalla, jolle on tulojakki Meters Cubed -sarjan vahvistimessa.
Musiikin suoratoiston äänenlaatua Meters kertoo tehostavansa mSound DSP Sound Enhancement Technology -prosessorilla.

Passiiviset kaiutinkuutiot on kalustettu 2,5 tuuman elementein ja teholuokitus 10 wattia per blokki.

Alle 250 euron hintaluokkaan sijoittuvaa äänentoistopakettia valmistetaan sekä mustana että valkopintaisena versiona.

Lisätiedot: Seastone Audio

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

 


 

14.11.2017

Sivut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy