Eventide EuroDDL — vähän prameampaa viivettä euroräkkiin!

Eurorack-sarjan syntikkamoduulit ovat sangen suosittuja, joten ei ihme että Eventiden kaltainen signaaliprosessoinnin konkarikin tarttuu aiheeseen.

Tiedotteen mukaan Eventide on päättäväisesti rajannut EuroDDL-moduulin digitaalisuuden vain ja ainoastaan siihen, miten itse viive tuotetaan. Kaikki muu ympärillä on analogista ja nivoutuu modulaariseen syntikkamaailmaan suoraan, kiitos runsaiden audio- ja kontrolliliitäntöjen.

Eventidelta kerrotaan, että EuroDDL-moduulin viiveen maksimipituus riippuu näytetaajudesta. Pisimmillään se on 16 kHz:n näytetaajuudella, jolloin viiveaika on peräti 160 sekuntia. Jos näytetaajuus nostetaan 192 kHz:n pykälään, lyhenee enimmäisviive 10 sekuntiin.

Viiveajan valinta käy käsin tai täppäämällä tempossa, ja resoluutioksi kerrotaan 0,11 millisekuntia, joten ajoituksen tiukkuus ei ainakaan muodosta kynnyskysymystä tarkimmassakaan käytössä.

Luonnollisestikin viiveen saa kerrattua yhteen tai useampaan kertaan säädön mukaisesti, käännettyä soimaan takaperin, luupattua jne.


Lisätiedot: Soundtools
 

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

17.11.2017

Ibanez Fret Cleaner – kun on nauhat nahkeat

Kielisoitinten otelauta tunnetusti kerää sormista ja kielistä irtoavaa kuomaa nopeasti. Yleensä sen puhdistamiseen tarkoitetut tuotteet koostuvat puhdistusaineesta ja puuvillaliinasta. Ibanez Fret Cleaner on tässä mielessä hieman erilainen, ja se on suunniteltu tilanteeseen, jossa otelaudan nauhojen pinta on likaantunut, käynyt nahkeaksi ja kaipaa puhdistusta.

Ibanez Fret Cleaner koostuu on kahdesta puhdistuskumista sekä puhdistusharjasta. Se on tarkoitettu kitaran ja basson otelautanauhoille, mutta mikseipä se yhtä hyvin sopisi muillekin kielisoittimelle, joissa on vastaavat otelautanauhat. Valmistajan mukaan kumien avulla lika saadaan hangattua pois nauhojen pinnasta, ja mikä parasta vailla pelkoa niiden vahingoittumisesta. Harjalla taas siivotaan irronnut lika ja muu pöly otelaudan pinnalta.

Ibanez Fret Cleanerin osat toimitetaan muovipaketissa, joka kulkee mukana vaikka soittimen laukussa tai pussissa.

Lisätiedot: Ibanez

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

16.11.2017

Boss Katana 212 täydentää paletin

Kahdella 12-tuumaisella kaiuttimella ladattu kaappi toimii joko suljettuna tai puoliavoimena kotelona.


Erityisesti 100-wattisen Katana-vahvistinnupin kumppaniksi suunniteltu Katana 212 -kaappi tarjoaa valmistajan mukaan kaksi täysin erityyppistä soundimaailmaa, joista käyttäjä voi itse valita mieluisensa. Jujuna on kaapin kolmesta eri lohkosta koostuva takalaita, jonka kokoonpanoa voi helposti muunnella.


Kun kaikki viipaleet ovat paikoillaan, Katana 212 toimii perinteisin umpikaapin tavoin. Tässä moodissa bassopään soundia kuvataan iskevän tiukaksi ja täsmällikseksi.
Mikäli kaipaa avoimempaa ja perinteisen kombovahvistimen tyyppistä sointia, voi keskimmäisen viipaleen riisua pois, jolloin soundi avartuu luonnostaan.


Boss Katana 212 -kaappiin asennetut 12-tuumaiset elementit ovat custom-malleja ja kaapin tehonkestoluokitus on 150 wattia. Nimellisimpedanssiksi kerrotan kahdeksan ohmia.

Kaapilla on leveyttä  67 senttiä, korkeutta 50,5 senttiä ja syvyyttä 30 senttiä. Painoksi ilmoitetaan 22 kiloa, ja pohjaan asennetut kumitassut pitävät kaapin sijoillaan. Pakkauksen mukana toimitetaan myös lisätassut siltä varalta, että kaappia haluaa käyttää pystyasennossa.

Lisätiedot: Roland Suomi

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

15.11.2017

Meters Cubed Audio eteni messuosastolta myymälän hyllyille

Bassovahvistimistaan tunnettu brittimerkki, Ashdown Engineering, esitteli Frankfurtin messuilla 2016 tuotekehittelyn sivujuonteena syntyneen stereosarjan. Nyt tuote on valmis ja myynnissä.


Setti koostuu kolmesta kuutiosta, joilla on kullakin mittaa 90 kanttia kohden. Kahden kaiutinnopan kaverina on vahvistin, jonka etulaidassa tutun oloinen VU-mittari ei ilmaise valmistajansa bassokamppeiden tapaan tulosignaalin tasoa vaan musiikin toistovoimakkuutta.

Musiikin lähteeksi käy jokin BlueTooth-laite, ja Ashdown operoi standardin versiolla 4.0. Jos langattomaan viestintään sopivaa laitetta ei löydy, voi analogisen audioyhteyden solmia 3,5-millisellä plugipiuhalla, jolle on tulojakki Meters Cubed -sarjan vahvistimessa.
Musiikin suoratoiston äänenlaatua Meters kertoo tehostavansa mSound DSP Sound Enhancement Technology -prosessorilla.

Passiiviset kaiutinkuutiot on kalustettu 2,5 tuuman elementein ja teholuokitus 10 wattia per blokki.

Alle 250 euron hintaluokkaan sijoittuvaa äänentoistopakettia valmistetaan sekä mustana että valkopintaisena versiona.

Lisätiedot: Seastone Audio

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

 


 

14.11.2017

Sabian Tollspire Chimes – mikro-splash on päivän sana

Sabianin viisikko koostuu viidestä pienoissymbaalista, joiden koot on porrastettu varttituuman välein.

Materiaalina on Sabianin B20-pronssi ja tehtaalta kertotaan, että aluksi pronssi kaulitaan tyypillisen splash-symbaalin vahvuiseksi lätyksi, joka sitten pakotetaan kartiomaiseksi symbaaliksi.
Materiaalivalinnan sekä valmistusmenetelmän tuloksena syntyvää Tollspire Chimesin soundia kuvataan melodiseksi yhdistelmäksi chimeä, kelloa ja splashia.
Vahvasti kartiomainen muoto tuottaa sointiin mukaan myös aimo annoksen valkoista kohinaa, joka vie sointia etäältä kuultuja hiljaisia kirkonkelloja muistuttuvaan suuntaan.

Valmistajan mukaan setti sopii hyvin monenlaiseen musiikkiin koukeroisen koristeellisesta progesta rumpuryhmien taikatemppumaiseen sirkusteluun.

Tollspire Chimes sarja kattaa koot 4,75-tuumaisesta 5,75-tuumaiseen saakka ja viisikon mukana toimitetaan oma, kynttelikköä muistuttava teline, joka lukitaan rumputelineistöön yleissopivalla puristinleualla.


Lisätiedot: F-Musiikki

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

13.11.2017

Juha Björninen – laulavuus ja lämpö ovat lead-hommissa A ja O

Kitaroita, mielipiteitä, tarinoita soittimien takaa. Suomalaiset kitaristit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, ”elämänsä kitaroita”. Kertojana on tällä kertaa Juha Björninen.

Suomen eniten levyttäneisiin muusikoihin kuuluva Juha Björninen on yhä aktiivinen. Pari vuotta sitten kotikaupunkiinsa Kotkaan muuttaneelle kitaristille myönnettiin elokuussa 2015 taiteilijaeläke, mutta työ tuo säännöllisesti Helsinkiin. Tapasimme Poptorin studiolla Malmilla, missä hän aloitti sessiota äänittäjä Petri Kokon kanssa.

Satunnaisten studiotöiden ohella Björninen keikkailee aktiivisesti. Jarmo Hynninen on ollut mieluisa soittokaveri, jopa niin, että ”usein duo-keikoilla me vaan unohdutaan soittamaan.” Myös Ville Nurmi, Marko Karhu ja Lauri Yrjölä ovat niitä kitaristeja, joiden kanssa soittaminen on nyt erityistä ”plussaa”. 

Tuigu-yhtye puolestaan jatkaa alkuperäisen Piirpauken perinnettä Björnisen sävellyksillä, ja Etelä-Amerikan musiikkiin erikoistunut Punainen Lankakin on aktivoitunut.

Koska studiosessiot olivat pitkään Björnisen päätoiminen leipäpuu, hän on käyttänyt työssään paljon erilaisia kitaroita. Riffin haastattelua varten hän otti mukaan niistä läheisimpiä.

 

Fender Telecaster vuodelta 1992

– Sain valkoisen Telen ja Fender Bandmaster -vahvistimen heti kun olin täyttänyt 16 vuotta. Olin studiossakin jo silloin jostain kummallisesta syystä. Tämän hankin tavallaan nostalgiasta tuohon ensimmäiseen Teleen. Myöhemmin piti myös soittaa jotain kantrihenkisiä twängi-raitoja esimerkiksi Kari Tapion Myrskyn Jälkeen -levylle. Minulle valikoitiin rypäs Telejä, ja sitten valitsin parhaiten soivan. Jokaisen kitarani olen valinnut vain sen perusteella miten se soi akustisesti sylissä. Minulle ei ole virkaa kitaroille joista soivuus puuttuu: äänen pitää jäädä soimaan todella pitkäksi ajaksi, samoin kuin yläkerrannaiset. Se tuottaa iloa.

– Tele on siitä kiva, että se pysyy hyvin vireessä, ja on soittimena sellainen joka paikan työkalu. Tällä pystyy soittamaan jazziakin kaulamikillä, mutta varsinaisesti Tele on country-, rock’n’roll- ja soul-kitara. Tähän on vaihdettu vain Seymour Duncanin stack-mikki, koska se on hiljainen. Pidän Telecasterin yksinkertaisesta ulkonäöstä, näkemästään nauttii saman tien. Tässä Leo Fender osui oikeaan heti kerralla.

 

Gibson Les Paul, hankittu vuonna 1994

– Olin etsiskellyt hyvää Les Paulia, ja sitten Kitarapajasta soitettiin, että nyt olisi todella hyvin soiva yksilö. Tämä on alunperin vanha kitara, jonka kulumia on pikkuisen paikattu maalilla. Tämän kitaran paksu ja pyöreä kaula on mieleeni. Mikrofonit ovat alkuperäiset, ja ilmeisesti PAF:it eli eivät kovin suuritehoiset. Tähän olen sataprosenttisen tyytyäinen..

Les Paul on ollut mukana vain studiossa ja kuulemma maksanut itsensä takaisin.
– Keikoille en raaski tätä ottaa, sillä en halua tähän kolhuja tai muuta, mikä ehkä vaikuttaisi soundiin. Kitara on kyllä käynyt ulkomailla paljon, tein tällä esimerkiksi soololevyäni New Yorkissa; siellä oli muilla studioilla soittajia, jotka tykkäsivät kitarasta myös. Se laulavuus ja lämpö mikä tässä on, ne ovat melodia- ja lead-homman kaikkein mieluisin vaihtoehto.

 

Ruokangas V.S.O.P vuodelta 2000

– Tämä on aika alkupäätä Ruokankaan Juhan soittimista: meillä oli yhteisiä tuttuja, jotka suositteli tutustumista. Näissä on erityisesti sellainen hyvä puoli, että ne pysyvät kammen kanssa vireessä. Ruokangas on saanut joitain ongelmakohtia vähenemään muutenkin, esimerkiksi tuo volume-potikka on edelleen aika lähellä, mutta sen kanssa on ihan erilaista soittaa kuin Stratossa. Vireessä pysymisen ohella Juha on edistänyt duurisointujen terssien vireisyyttä: tässä ei ole viritysongelmia ollenkaan. Kaulan malli on Fenderin SRV Stratostani hieman laihdutettu versio, ja tämä on muutenkin köykäinen ja mukava.

– Sointi on aukinainen ja sitä soivuutta löytyy. Tässä myös on paras surf-soundi omista kitaroistani: tallamikrofonin puolipuhdas soundi on mitä mainioin. Myös fuusiosoitossa V.S.O.P on osoittautunut hyväksi. Keskellä ja edessä on Kinmanin mikit, ja niiden valinnassa ratkaisi tietokoneympäristö. Studiossa kun soitttaa tietokoneen lähellä, on yläpirinä osan aikaa ongelma. Nämä ovat hiljaiset.

 

Larrivée D-malli

– Minulla oli eräs amerikkalaisvalmisteinen kitara, johon kypsyin studiossa, että eikö tähän hintaan osata tehdä vireeseen menevää soitinta? Hain tämän tilalle ja viritysongelmat poistuivat kuin taikaiskusta. Halusin kuitenkin samanlaisen soundin, joten pohja ja sivut ovat ruusupuuta. Minulla on myös pienempi Larrivée, jota olen soittanut tosi paljon. Sillä sävellän, ja sanoisinkin, että se miltä kitara tuntuu sohvalla soittaessa, ratkaisee itseasiassa todella paljon.

– Tässä on nyt Elixirin kielet, jotka ovat olleet kauan. Runsas ylärekisteri on se mitä teräskielisestä tarvitsee äänittäessä oikeastaan koko ajan, samoin sitä, että soinnun yläkerrannaiset soivat pitkään. Tätä hyvin vähän ekvalisoidaan koskaan, itse säädän vähän kitaran asentoa suhteessa mikrofoniin, jotta saan jyminää pois.

– Akustinen kitara on ollut osa suomalaista levyntekometodia. Nautin akustisten komppiraitojen soittamisesta todella paljon, ja olen aina kuunnellut niitä paljon ihan Beatlesista lähtien. Usein olen soittanut levyn biiseihin kahdella eri kitaralla stereokuvassa ristiin. Arian ruusupuisella Paul Brett -mallilla soitin satoja raitoja, ja Maikkarin studiossa minulla oli 12-kielinen Yamaha, jota käytin 13 vuotta vaihtamatta kieliä, vain g-tuplakieli meni kerran poikki. Sillä on soitettu monelle hitille.

 

Nailonkielinen Aria

– Nailonkielinen kitara on ollut tärkeä iskelmäsessioissa: Arialla olen soittanut introja, välisoittoja ja komppeja kaikenlaisiin juttuihin. Soitan yleensä kovalla plektralla ihan läheltä tallaa, jotta saan vähän flamencomaisen soundin. Tämä on ollut esimerkiksi Kassu Halosen tuottamilla Kirkan levyillä.

– Sähkökitaran kaulasta nailonkieliseen hyppääminen ei ole koskaan mikään tosta vaan -juttu, se vaatii aina vähän työtä. Ilkka Niemeläisen kanssa juttelin, että hybridinailonkielinen ohuemmalla kaulalla on sointujuttuihin parempi – joissain sointuotteissa kun on pakko käyttää peukaloa. On tämä siis tietyllä tavalla vähän kömpelö. Mutta kun sen soundin kuulee luureista, se palkitsee. Varmasti parempiakin malleja löytyy paljon, mutta tällä alalla kun joku asia toimii, silloin ei kannata muuttaa mitään: säästyy aikaa.

 

Studio ja live ovat eri tilanteita

Juha Björnisen varhaiset vaikuttajat ovat blues ja fuusiomusiikki. Vaikka nuoruusvuosien kitara oli Telecaster, soolo-soundin ihanne hänelle oli jo varhain Gibson Les Paulin laulava särö.

– Helsingissä ensimmäiset työnantajani olivat Piirpauke ja  Jukka Gustavsonin bändi Kansallisoopperassa, ja niissä soitin Gibsonia. Piirpauken kanssa minulla oli kolmemikkinen Les Paul, mitä on todella ikävä. Jossain vaiheessa oli kolme gold-topiakin, mutta ei koskaan TV-keikoilla. 1990-luvulla Stratocasterin puhdas komppisoundi ja heleys tuli todella suosituksi. Keikat soitan nykyään taas  humbucker-kitaralla melkein pääsääntöisesti. Toisaalta vaihtelu virkistää, ja mukavinta olisi ottaa keikalle humbucker-kitara sekä Tele tai Strato.

Björninen tykkää venytellä kieliä. Sen vuoksi hän haluaa kitaroihinsa isot nauhat ja niin korkeat kuin mahdollista.

–Taivutan nuotteja paljon, ja nauhojen korkeus tekee soittamisesta rennompaa. Toki matalilla nauhoilla voi soittaa, mutta silloin joutuu olemaan vähän huolellisempi kaikessa tekemisessään.

– Soitin ennen myös niin paksuilla ja pyöreillä kauloilla kuin mahdollista. Mutta minulla on ollut välillä urheilusta tulleita rasitusvammoja, joiden vuoksi olen tiettyinä aikoina käyttänyt ohuempikaulaisia kitaroita, ranne pääsee vähemmällä työllä. Viime keväänä ja kesänä soitin niin paljon, että tuli ensimmäistä kertaa elämässä peukalosta ranteeseen ulottuva tulehdus: silloin harjoittelin vain kotona toisella kädellä.

Myös kielten paksuus on joskus vaihdellut. Juha Björniselle live ja studio ovat kaksi erilaista tilannetta, ja se voi yllättäen vaikuttaa myös tähän seikkaan.

– Live-soitto on energistä ja silloin ollaan seisoma-asennossa. Esimerkiksi SRV-Stratocasterissani käytin 011-kieliä kun kävin vuosina ’96–97 soittamassa bluesia Cantina Westin jenkkibändien kanssa. Mutta studiotyö on usein tietokoneen edessä istumista, mikä on fyysisesti passiivisempaa, joten yleensä käytän 010-kieliä. Ehkä laitan Telecasteriin jossain vaiheessa 011-setin, jos alan treenata jotain uusia kantri-venytyksiä. Hynnisen Jarmo, joka on loistava muusikko, on käyttänyt välillä 009-kieliä ja sanoo, että kyllä sen kanssa pystyy elämään, Juha toteaa.
 

Lue myös tämän printtiartikkelin jatkoksi aikoinaan julkaistu nettispesiaali Björnisen SRV-Stratosta.

•••

Tämä Timo Östmanin toimittama ja Tommi Posan kuvittama artikkeli on ilmestynyt alunperin Riffin printtinumerossa 6/2015

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden itsellesi esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa myös digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia numeroita myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 
12.11.2017

Vox AV15 – kahdeksan vahvistinta yksissä kuorissa

Vox ujuttaa AV-sarjaa soittajien makuuhuoneisiin, studioihin ja miksei esiintymislavoillekin. Aseinaan sillä on näyttävä ulkoasu ja monipuolinen soundivalikoima.

Kuinka tehtävä käytännössä onnistuu malliston edullisimmalta ja pienikokoisimmalta jäseneltä?

Pitkän linjan brittiläinen vahvistinvalmistaja Vox on marssittanut kauppoihin uuden, Analog Valve -nimeä tottelevan putkihybridien sarjan. Mallisto pitää sisällään kaikkiaan kolme putki- ja puolijohdetekniikkaa yhdistelevää, useaa eri vahvistintyyppiä jäljittelevää comboa. Kaikki sarjan vahvistimet valmistetaan Vietnamissa.

Testissä ollut AV15 on kahdeksantuumaisen kaiuttimensa ja 15 watin nimellistehonsa perusteella sarjan kompaktein ja edullisin malli. Mitoiltaan kyseinen combo on pieni, vain 37 × 45 × 23 cm, ja painoa sillä on hieman vajaat kahdeksan kiloa. Se onkin valmistajan mukaan suunnattu erityisesti koti- ja studiokäyttöön ja käytännössä se osoittautuikin näihin tarkoitusperiin varsin oivalliseksi laitteeksi.

Vahvistimessa on kahdeksan täysin analogisesti toteutettua etuastekytkentää ja yksi etu- ja pääteasteen kesken jaettu 12AX7 (ECC83) -putki. Lähin jossakin määrin vertailukelpoinen mallisto Voxin lähihistoriasta löytynee Valvetronix-sarjasta, jonka etuasteessa käytetään kuitenkin AV:sta poiketen digitaalista mallinnusta.

 

Vaikuttavia säätömahdollisuuksia

Vox AV15:n kontrollit ovat selkeät ja sopivan monipuoliset. Preamp Circuit -kytkimellä valitaan jokin kahdeksasta etuastetyypistä, ja suoraan soundiin vaikuttavien erillisten gain- ja volume-säätimien lisäksi valikoimassa on myös lopullisen äänenvoimakkuuden määrittävä Power Level -potentiometri. Sävynsäätöön on tarjolla perinteinen kolmikaistainen taajuusmuokkain.

Lisää muokkausvaraa antavat etuasteen Bright- ja Fat -kytkimet, joista ensimmäinen buustaa diskanttia ja jälkimmäinen alataajuuksia. Bright/Fat -kytkin vaikuttaa ulostulevaan ääneen selkeästi, ja etenkin ”paksummalle” puolelle mentäessä alataajuuksien vahvistus on melko voimakasta.

Pääteasteelle on vielä omat Bias- ja Reactor-liukukytkimensä, joista ensin mainittu määrittää pääteasteen putken puolikkaan ”kuumuuden”. Jälkimmäinen puolestaan vaikuttaa siihen kuinka dynaamisesti päätevahvistin reagoi etuasteesta vastaanottamaansa signaaliin.

Tämäkin muokkain on vaikutuksiltaan tehokas, ja Bias-kytkimellä soundia saa muutettua vintage-asennon täyteläisemmästä ja paksummasta modernin puolen kirkkaampaan ja leikkaavampaan suuntaan.

Vox AV-vahvistimissa on lisäksi aux-tulo ulkoisille äänilähteille ja kuulokeliitäntä hiljaiseen jammailuun.

 

Ääntä joka lähtöön

Vahvistimen etuasteen eri soundityypeillä kattaa äänimaailmat Fendermäisistä heleistä puhtaista soinneista Vox- ja Marshall -henkisten brittirock-soundien kautta aina Rectifier-koulukunnan sirkkelöintiin saakka. Kuumemmilla mikeillä ja gainia yli kello kolmen annosteltaessa menivät raskaimmin särötetyt High Gain -soundit omassa käytössäni hieman liiankin muhjuisiksi ja suriseviksi, äänen erottelevuuden ja tiukkuuden kustannuksella. Särön määrä tosin totteli tällöinkin hienosti kitaran äänenvoimakkuuden säätöjä – jopa kaikkein saturoituneimmillakin asetuksilla – ja yleisesti ottaen vahvistin mukailee soiton dynamiikkaa varsin miellyttävästi.

AV15 tarjoaa soittajan käyttöön kolme digitaalista efektiä (chorus, kaiku ja viive), joita voi käyttää samanaikaisesti toistensa kanssa. Efektien tasoa sekä tehosteesta riippuen joko no-peut-ta, viiveaikaa tai pituutta voi portaattomasti säätää yhteisellä potikalla. Tämä asettaa omat rajoitteensa efektien millintarkalle hienosäädölle, mutta toisaalta pitää kontrollipaneelin selkeänä ja helposti lähestyttävänä.

Vahvistin ottaa ulkoiset efektit hyvin vastaan, joskin efektilenkin puute saattaa aiheuttaa joillekin käyttäjille pulmia pedaalien täysimääräisen hyödyntämisen suhteen. Itse tulin mainiosti toimeen sisäänrakennettujen tehosteiden varassa, mutta mainittakoon tässä samalla, että sarjan isommat mallit tarjoavat myös liitännät efektilenkin kautta sellaisia tarvitseville.

Kaiken kaikkiaan AV15 on kokoonsa nähden isoääninen vahvistin, joka tuottaa varsin uskottavasti erilaisia soundityyppejä. Aivan erityisellä lämmöllä sitä voisikin suositella soittopuuhiensa alkuvaiheessa askaroivalle, sillä juuri mahdollisuus kaivaa esiin useita erilaisia soundimaailmoja yhdestä vehkeestä innostaa varmasti myös soittamaan monipuolisesti.

AV-sarjan pienin malli on monipuolinen vahvistin koti- ja studiomuusikoille erittäin kompaktissa ja helposti liikuteltavassa muodossa. Isommat mallit vastaavat soittajan tarpeisiin sitten jo keikkakelpoisella voluumillakin.


VOX AV15

Kitaravahvistin hybriditekniikalla

• nimellisteho 15W
• VOX Original -kaiutin, 8 tuumaa
• 3-alueinen EQ: bass, middle ja treble
• erilliset gain- ja volume-säädöt
• Power level -säätö lopulliselle äänenvoimakkuudelle
• yksi etu- ja pääteasteen kesken jaettu 12AX7(ECC83) -putki
• sävyvalinta etuasteelle Bright/Fat
• sävyvalinta pääteasteelle Bias/Reactor
• kolme digitaaliefeketiä: modulaatio, delay ja kaiku
• mukana tulevat virtalähde ja ohjekirja
• hintaluokka: < 300 euroa

Lisätiedot: EM Nordic
 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tämäkin laite on edelleen ajankohtainen ja sen tekniset ominaisuudet vastaavat testattua kappaletta, joten avasimme jutun myös nettiin vapaasti luettavaksi. 

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 
11.11.2017

TC Electronic Analog Armada – analogisten pedaalien laivasto

Erityisesti digitaalisten efektien kehittäjänä tunnettu TC Electronic on julkaissut koko joukon uusia analogipedaaleja.

TC Electronic Analog Armada on kahdeksan kitarapedaalin mallisto. Niistä ainakin osa perustuu vanhempiin, enemmän tai vähemmän tunnettuihin esikuviin. Analog Armada –nimen saaneen kokonaisuuden jokainen pedaali on pakattu kestäviin metallikuoriin, ja sekä tulo- että lähtöliitäntä on sijoitettu pedaalin päätylaitaan. Lisäksi ohituskytkentä on toteutettu true bypass –periaatteella.

TC Electronic Analog Armada tarjoaa kolme säröpedaalia, joista kukin tuottaa erilaisen särötyypin.


El Mocambo Overdrive taipuu valmistajan mukaan Texas-bluesista rockiin ja aina metallisävyihin asti, ja tuottaa isosti ajettavaa putkivahvistinta muistuttavan soittokokemuksen. Soundin hienosäätö hoituu drive-, level- ja tone-säätimillä.


Honey Pot Fuzz puolestaan on vintage-tyylinen fuzz-pedaali, jonka luvataan tuottavan paksun ja kauniin fuzz-soundin Black Keysin ja White Stripesin tyyliin. Sustain-säädön ohella sointi haetaan tone- ja volume-säätimillä.


Särökolmikon täydentää metallikitaristeille suunnattu Eyemaster Metal Distortion. Valmistajan mukaan sen avulla löytää vanhan liiton ruotsalaismetallin moottorisaha-soundin, eikä homma jää särön määrästä kiinni. Yksinkertainen on kaunista, sillä pedaalissa on ainoastaan gain- ja volume-säädöt.

 

Soundin sävyjen rikastamiseen TC Electronic Analog Armadasta löytyy kolme vaihtoehtoa.

3rd Dimension Chorus tarjoaa perinteisten chorus-pedaalin säätöjen sijaan neljä preset-painiketta, joiden kautta löytyy 16 erilaista chorus-soundia kasarihengessä. Pedaali perustuu täysin analogiseen dual bucket brigade –kytkentään.


Chocka Tremolo on sekin suunniteltu vintage-hengessä, ja käyttäjä voi LFO-säätimen avulla hakea portaattomasti tunnelmaan sopivaa soundia hienovaraisesta värinästä jyrkkään sahalaita-kuvioon. Sen ohella tremolon sävyyn voi vaikuttaa speed- ja depth-säädöillä.


Jos puolestaan haluaa maustaa soittoaan tuhdilla oktaavisoundilla, tarjoaa Nether Octaver tähän eväät. Kyseessä on vintage-tyylinen sub-oktaaveri. Matalaa maustetta onkin tarjolla aina kaksi oktaavia soitetun sävelen alapuolelle, ja lisäksi kuivan soundin suhdetta voi kontrolloida omalla säätimellä.

Näiden ohella TC Electronic Analog Armadan täydentää kaksi dynamiikan hallinnassa auttavaa pedaalia.


Crescendo Auto Swell on valmistajan mukaan (Boss-)esikuvalleen täysin uskollinen. Pedaali loiventaa automaattisesti nuottien atakkia, jolloin saadaan aikaan volume swell –soundeja, samaan tyyliin kuin volume-pedaalilla tai kitaran volume-säädöllä operointikin tuottaa.


Kahdeksikon täydentää Iron Curtain Noise Gate, joka on paikallaan, jos esimerkiksi särösoundista halutaan siivota pois turhat kohinat. Treshold-säädöllä määritellään efektin herkkyys ja decay säätää sen kuinka pitkään noise gate hiljentää signaalia. Pedaalilla luvataan onnistuvan niin metallikitaristien suosima ”kivimuuri”-gate kuin loivempikin käsittely.

Lisätiedot: Into-Luthman

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

 
10.11.2017

PRS SE Custom eurooppalaiseen makuun!

PRS valmistaa erikoiserän SE Custom -kitaroita Euroopan markkinoille. Huomiota herättävien värien ohessa visuaalista ilmettä juhlistaa PRS:n perinteisillä lintu-upotuksilla koristeltu vaahteraotelauta. Mallisarjaan kuuluu yhden perinteisen värin ohessa kuusi uutta vaihtoehtoa, joista Sapphire on jo Suomessakin saatavilla.

Vaahteran käyttö otelaudassa on ulkonäköseikan ohessa myös puupoliittinen kannanotto – ruusupuu kuuluu CITES-sopimuksen piirissä säänneltyihin puulajeihin, mutta vaahteraa kasvaa toistaiseksi niin runsaasti, että sen käyttö on vapaata.  
Erikoismallien henkeen kuuluu myös rajoitettu valmistusmäärä, ja jokaista väriä tehdäänkin vain 100 kappaletta.

 

 

PRS SE Customin runko on mahonkia ja kansi vaahteraa ja valmistaja kuvaa sointia sävyltään todella kirkkaaksi.
Kaulapuu on sekin vaahteraa ja sen lakkaus on viimeistelty otekäden tuntumaa miellyttäväksi satiinipinnaksi.
Kaulan profiiliksi ilmoitetaan Wide Thin.

Mikrofoneiksi PRS on valinnut omasta mallistostaan kaksi 85/15 "S" Zebra -humbuckeria, ja palettia hallitaan kolmiasentoisen mikkivalitsimen ohessa yhdellä volume-potentimetrillä ja yhdellä push/pull-kytkimen sisältävällä tone-potentiometrillä.

PRS:n patentoima vibrakampi sekä PRS SE -virityskoneistot kuuluvat varusteluun.

Kuuden värin valikoimaan kuuluvat nyt jo saatavilla olevan safiirinsinisen lisäksi
kolmivärinen sunburst, purple burst, grey burst, fire red burst ja vintage sunburst.

LisätiedotEM Nordic

Lue lisää tuoteuutisia Riffin sivustolta.

09.11.2017

Sennheiser Digital 6000 – kiertueille, tapahtumiin, teatteriin

Kun valmistaja tuo lippulaivansa rinnalle kevyemmän ja hinnaltaan edullisemman version, kysymys muotoutuu kuin itsestään: mitä on karsittu? Vastaus on yllättävä  – ei juuri mitään.


– Isoisäni oli tutkija, ei tavaroiden valmistaja, pohjustaa tohtori Andreas Sennheiser kertoessaan perheyrityksen tarinaa uuden tuotelanseerauksen alkajaisiksi Hannoverissa. Ja jatkaa toteamalla, että tuosta yrityksen perustajalle ominaisesta tutkivasta perinteestä nousee myös firman nykyinen tunnuslause, ”Shape the future of audio”.


– Haluamme tehdä asioita, joita ei vielä ole, Andreas Sennheiser kertoo mainiten esimerkkinä Ambeon, Sennheiserin kehittämän tekniikan tilaäänen taltioimiseksi ja toistamiseksi:

– Se ei ole 5.1 eikä 7.1 vaan jotain aivan muuta. Ambeo on aito kolmiulotteinen äänimaailma sellaisena kuin se oikeasti on.
Innostus 3D-ääneen perustuu käytännön havaintoon.

– Virtuaalitodellisuus on trendi, mutta se keskittyy kokonaan näkyvään. Siitä puuttuu ääni!

Todellista syvyysvaikutelmaa äänentoistoon on iät ja ajat koetettu luoda sekä manipuloimalla stereomateriaalia että lisäämällä järjestelmään kuuluvien kanavien ja kaiutinten määrää, mutta menestys ei ole ollut huimaavaa. Andreas Sennheiser näkee kuitenkin tulevaisuuden lupaavampana, onhan peliteollisuuden ohella muitakin huvi- ja viihdeteollisuuden muotoja, joille kolmiulotteinen ääni toisi lisäarvoa. Esimerkiksi matalan bittivirran striimaus antaa tapahtumapaikalta televisioitaville ohjelmille aivan uusia mahdollisuuksia

– Voi olla, että jatkossa kaikki suuret tapahtumat lähetetään suoraan katsojien koteihin, Andreas Sennheiser aprikoi.

Salillinen musiikin työllistämiä ääniammattilaisia myhäilee, kun esimerkkinä mainitaan isot stadionkonsertit ja festivaalit. TV- ja radiotuotannon todelliset volyymipelurit löytyvät todennäköisemmin kuitenkin formulakisojen ja jalkapallon ohella muista megaluokan urheilutapahtumista, joiden katsomoissa kisaturistia ympäröivän äänitunnelman välittäminen kotisohville toisi roppakaupalla lisää nostetta ohjelmille. Musiikkiväelle sekin olisi hyvä juttu, saataisiinhan uuden tekniikan kustannukset jaettua sitä kautta isommalle toimijajoukolle.

 

Kolmas polvi perinteen polulla

Samaa uuden etsimisen ja tutkimuksen lähestymiskulmaa on varjeltu yrityksessä nyt jo yhden sukupolven yli ja alustusta kuunnellessani mieleen palaa Andreaksen isän, tohtori Jörg Sennheiserin toteamus viiden vuoden takaa, jolloin firman huippusarja Digital 9000 esiteltiin. Tuolloin hän arveli, ettei mikään pörssiyhtiö luultavasti voisi toimia uutta tuotetta kehittäessään kuten Sennheiser, sillä taival ideasta valmiiksi tuotteeksi vei niin monta vuotta ja siihen mahtui niin monia umpikujaan päätyneitä sivupolkuja, etteivät omaa etuaan vaalivat osakkeenomistajat olisi sellaista katselleet tilikaudesta toiseen.

Digital 9000 oli tutkimusmatka uuden tekniikan mahdollisuuksiin ja se onnistui teknisesti yli odotusten – se on nopea, tarkka ja audiolaadultaan kaikin puolin ensiluokkainen. Järjestelmä on kuitenkin niin kallis, että sen kaupalliseen menestykseen ei uskottu edes tehtaalla. Tausta-ajatus oli, että jos tuotekehitykseen panostetut rahat joskus tulisivat takaisin, niiden tuojana olisivat ne laitteet, joissa joitakin kehitystyön hedelmiä voitaisiin kenties hyödyntää palvelemaan suuremman asiakaskunnan tarpeita.

Vaan toisin kävi. Radiotaajuuksien uusjako oli rajumpi kuin ennalta kukaan arvasi ja se pakotti suuret toimijat ympäri maailmaa hankkimaan valtavia määriä uusia järjestelmiä. Siinä myrskyssä Sennheiserin lippulaiva seilasi komeasti ja voitollisesti myös kaupallisessa mielessä.

Samaan aikaan markkinoilla tuntui olevan tilausta myös edullisemmalle järjestelmälle, jonka ei tarvitsisi tehdä aivan kaikkea sitä mihin Digital 9000 pystyy. Kun lisäksi kävi ilmi, että myös monet Digital 9000 -järjestelmän hankkineet olivat kiinnostuneita laajentamaan kalustoaan edullisemmalla sarjalla, oli selvää että suunnittelupöydällä työstettävän Digital 6000:n erilaisten tarvikkeiden tulisi olla mahdollisimman pitkälti yhteensopivia 9000-sarjan kanssa. Antennit ja niiden lisäosat ovat helppo juttu, ja yhtä lailla akut ja niiden laturit on järkevää valmistaa ristikkäin käytettäviksi. Samojen mikrofonikapseleiden käyttö ei sekään ole pulma, mutta olisiko vielä jotain muuta?

Ja tässä tullaan näiden kahden järjestelmän keskeiseen eroavaisuuteen: Digital 9000 tarjoaa ekslusiivisen HD-toimintamoodin (high definition), jossa langattomasti siirrettävä audio koodataan lineaarisesti ja kompressoimatta.

Sen vaihtoehtona systeemissä on myös Long Range -tila, jossa käytetään audion koodaamiseen Sennheiserin kehittämää menetelmää ja hitaampaa bittivirtaa. Tällä yhdistelmällä langaton liikenne saadaan kantamaan pitemmälle ja lisäksi signaali pärjää kovemmissa oloissa, joissa ilmatilan vilkas radioliikenne on potentiaalinen häiriöiden aiheuttaja.

Käytännössä Sennheiserin koodausmenetelmä osoittautui myös äänenlaadultaan niin hyväksi, että Digital 9000:n käyttäjät kertoivat pääsääntöisesti valitsevansa Long Range -moodin.

Kysyin Sennheiserin tuotekehityksestä vastaavalta johtajalta, Gerrit Büheltä, millaisissa oloissa HD-moodin edut sitten tulevat oikeasti esiin, ja millaisissa tilanteissa hänen tietojensa mukaan käyttäjät päätyivät valitsemaan sen?

– Silloin, kun esimerkiksi taltioidaan vaikkapa konsertti ja tarkoitus on työstää äänitettä vielä jälkikäteen studiossa, kuului vastaus.
Pääasiassa kiertue- ja teatterikäyttöön suunnattuun Digital 6000 -järjestelmään HD-moodi ei olisi tuonut lisäarvoa.

– Tässä kontekstissa yhteensopivuus aiemmin hankitun järjestelmän tarvikkeisiin on paljon tärkeämpi seikka kuin HD-moodi. Etenkin, kun kehittämämme koodekki on mielestäni niin hyvä audiolaadultaan, että se kyllä riittää keikkaäänityksiin aivan komeasti. Onhan se ihan toista luokkaa kuin FM-kompanderit, joiden kanssa kumminkin jouduttiin tulemaan toimeen vuosikausia!

Yhden ominaisuuden karsiminen tässä kohdassa ei tunnu muutenkaan tappiolta, sillä Long Range -moodi tarjoaa joka tapauksessa yhteisen kielen, jota kumpikin mallisarja osaa tarvittaessa puhua. Näin yhteensopivuus järjestelmien välillä saatiin ulottumaan vielä tarvikkeitakin pidemmälle – lähettimiin asti.

 

Digital 6000 – tuplana, kiitos

Eräs käyttäjäpalautteen konkreettinen seuraamus on uuden järjestelmän vastaanottimien tuplarakenne – jokaisessa kotelossa on kaksi itsenäistä vastaanotinta. Kun sama antennisignaali voidaan ketjuttaa suoraan neljälle tuplayksikölle, saadaan kahdeksan kanavaa käyttöön ilman erillistä antennivahvistinta.

Kuusi langatonta kanavaa ja L 6000 -akkulaturi mahtuvat sopuisasti neljän unitin räkkiin. 
Uutena ominaisuutena laturissa on käytännöllinen varastointi-moodi, joka pitää akut automaattisesti optimaalisessa 75 % varaustilassa silloin, kun käytössä on pitempi tauko.

 

Kattava valikoima liitäntöjä löytyy takalaidan puolelta.


Teknisesti järjestelmä voi toimia 470 –714 MHz:n alueella ja kehittyneen virheenkorjauksen lisäksi Digital 6000:ssa hyödynnetään taajuuksien sovittamista tasavälein. Kun rinnakkaisten kanavien välinen modulaatiokin on eliminoitu, saadaan vapaana olevat kaistat käytettyä tehokkaasti.

Kanavien viritys hoituu automaattisesti suoraan vastaanottimesta, mutta systeemiä voi hallinnoida myös Sennheiserin WSM-ohjelmalla (Wireless Systems Manager).

Pääperiaatteena oli Gerrit Bühen mukaan tehdä järjestelmästä mahdollisimman helppokäyttöinen ja jonkin verran käyttäjän hapuiluakin sietävä.

– Käyttäjät ovat audioammattilaisia, eivät RF-ammattilaisia. Siksi mitoitimme systeemin niin järeäksi ja luotettavaksi, että se pelaa, vaikka antennien sijoituksessa ja suuntauksessa olisikin vähän klappia. Ja dynamiikka-aluekin on niin valtava, ettei se ole moksiskaan vaikka tasojen sovitukset eivät aina olisi ihan optimissaan.

Yksi osa ”robustia designia” on Sennheiserin käyttämä True Bit -diversity, jossa on tiettyä yhteneväisyyttä valokuvauksesta tuttuun ilmiöön. Kun samasta kohteesta napataan useampia kuvia ja pinotaan ne päällekkäin, saadaan sopivalla käsittelyllä eroteltua kohinan seasta epätarkoiksikin jääneitä yksityiskohtia. Samantapainen periaate tuottaa Sennheiserin mukaan audionkin tapauksessa paremman lopputuloksen kuin esimerkiksi perinteinen diversity-tekniikka, jossa valitaan kahden antennin poimimasta signaalista vahvempi.

 


Jämäkkään metallikoteloon rakennettu SK 6000 -vyölähetin sopii mikrofonikäytön ohessa suoraan myös Instrumenteille. 
Kitaristeja varten siinä on jopa kolme erilaista vaihtoehtoa tavallisen kitara-johdon vaikutusten jäljittelemiseksi.

 


Samat kapselit sopivat sekä Digital 6000- että 9000-sarjaan ja tarjolla on peräti 15 Sennheiserin mallia ja  kaksi Neumannia. Tehokkaasti tärinää vaimentava ripustus jelppaa kondensaattori-kapseleiden käyttöä keikalla.


Hitec syntyy pitkälti käsityönä.

Ja tässä syntyy käsilähetin.


Laitteen kokoaa yksi henkilö alusta loppuun – usein itse suunnittelemassaan työpisteessä. Kun tehtaalla aletaan valmistaa uutta mallia, sen eri työvaiheet käydään läpi työntekijöiden muodostamissa ryhmissä. Samalla suunnitellaan mahdollisimman ergonominen työpiste, jossa työn eri vaiheissa tarvittavat työkalut ovat ihanteellisessa järjestyksessä. Tulevasta työpisteestä rakennetaan ensin todellissa koossa oleva pahvimalli, jota muokkaamalla työpöydät, telineet, laatikostot ja muut tarpeelliset puitteet löytävät lopulliset muotonsa ja paikkansa. 


Agile Development  – nopeasti muuttuva maailma tarvitsee nopean reaktiomallin

Pienessä Wedemarkin kylässä päämajaansa yhä pitävä Sennheiser investoi muutama vuosi sitten kokonaan uuteen rakennuskompleksinsa lisäosaan, innovaatiokeskukseen, jossa on otettu käyttöön myös täysin uuden tyyppinen työskentelytapa.

Koska tuotteissa hyödynnetään yhä monimuotoisempaa teknologiaa, tarvitaan suunnittelun joka vaiheessa hyvin monenlaista erikoisosaamista. Jotta keskustelu eri asiantuntijoiden välillä olisi jatkuvaa ja mahdollisimman hedelmällistä, organisaatio koostuu työryhmistä, jotka toimivat kukin itsenäisesti kolmen viikon jaksoissa. Jokaisen jakson päätepisteenä on yhteenveto, jossa käydään läpi työn edistyminen ja mahdolliset esiin nousseet ongelmat. Samalla asetetaan konkreettiset tavoitteet seuraavalle kolmen viikon jaksolle.

Yhtenä avaintekijänä uudessa mallissa on tiivis yhteydenpito suunnittella olevan tuotteen käyttäjäkuntaan ja Digital 6000:n kohdalla Sennheiser päätyi rekrytoimaan siihen tehtävään erilaisissa tapahtumatuotannoissa ja mm. Morrisseyn kiertueella meritoituneen äänentoistoammattilaisen, Tom Vollmersin. Näin varmistettiin, että tuote vastaa käyttäjien arjessa kohtaamiin tilanteisiin.

Kolmen viikon sykleissä kiertävällä työn rytmityksellä eri osa-alueita työstävät ryhmät pystyivät myös reagoimaan tekniikan kehityksen ja markkinoiden muutoksiin nopeasti, olipa kyseessä sitten jokin uusi mahdollinen materiaali, lisävaatimus ominaisuuksiin tai vaikkapa jonkin aloitushetkellä tärkeän toiminnon muuttuminen tarpeettomaksi muun toimintaympäristön muutoksessa. Edut aiempiin, tyypillisesti kahden vuoden tai jopa pitemmällä aikajänteellä asetettuihin projekteihin ovat huomattavan suuret.

Ensitutustumisen perusteella koossa ovat kaikki menestyksen ainekset. Hyvää työtä, Sennheiser.

 


Ambeo 3D – kolmiulotteinen, todellakin

Digital 6000 -järjestelmän esittelyn yhteydessä oli mahdollista päästä kuuntelemaan Ambeo-systeemiä 9.1.-kaiutinasetelmalla, jossa tavanomaiseen monikanavaiseen järjestelmään verrattuna on erikseen vielä ylös ripustetut etu- ja takakaiuttimet.

Näytteeksi soitettiin kolmea erilaista tuotantoa: tavallisesta stereomateriaalista keinotekoisesti kolmiulotteiseksi muunnettua musiikkiäänitettä, tyypillistä raita kerrallaan soitettua, mutta alusta alkaen Ambeon mahdollisuuksia hyödyntäväksi sovitettua musiikkia, sekä kolmantena näytteenä Ambeo-mikrofonilla 100% taltioitua konserttiesitystä.

Jokaisesta näytteestä oli myös A/B-vertailua varten tavallinen stereoversio, joten Ambeon tuomaa lisäarvoa oli helppo arvioida.

En ole varsinainen audiofiili, mutta sattumoisin arvostan hyvin äänitettyä musiikkia, jonka soundit ovat kohdallaan. Itsessään jo erinomaisesta stereotallenteesta jälkikäteen muokattu virtuaalinen 3D-ääni ei kuitenkaan Ambeon kautta säväyttänyt erityisemmin. Jonkinlainen atmosfääri kyllä syntyi, mutta alkuperäinen stereo kuulosti puhtaammalta, tiukemmalta ja luontevammalta.

Sen sijaan alusta alkaen Ambeolle tehty tajunnanvirtamusiikki eri kaiuttimiin taitavasti sijoiteltuine soittimineen, kaikuineen ja efekteineen osui suoraan hermoon – tällaisen moniulotteiseen äänimaisemaan perustuvan elämyksen tuottaisi mielellään kuka tahansa luova säveltäjä musiikillaan. Ambeolla voi rakentaa kokonaisen mielikuvitusmaailman, jossa kuuntelija saa matkustaa mihin mieli kaipaa kunhan sulkee silmänsä ja antaa äänten kuljettaa.

Kolmas musiikkinäyte puolestaan todisti, miten eläväisesti alkuperäisen konserttitilanteen voi siirtää toiseen kuuntelupaikkaan, jos esitys tallennetaan hallitusti riittävän monelle eri kanavalle, jotka sitten toistetaan tarkoituksenmukaisesti sijoitettujen kaiuttimien kautta. Saman tallenteen stereoversioon verrattuna Ambeo soi täyteläisemmin, ilmavammin ja erottelevammin.

Kymmenen erillisen kanavan tarjoaminen kuluttajalle ei ole nykyisin enää tekninen ongelma, mutta kymmenen kaiuttimen sijoittaminen olohuoneeseen usein on. Niinpä Sennheiser on tuotteistanut Ambeo-kuuntelun myös kuulokepuolelle ja lisää sovelluksia on luvassa.
Silti toivon, että juuri demonstraatiossa kuultu kaiutinjärjestelmä löisi itsensä läpi jotenkin ja jossain. Mieluusti kävisin kuuntelemassa tuollaisessa tilassa esimerkiksi konserttitallenteita ja maksaisin pääsylipun siinä missä elokuviinkin.
 

Lisätiedot: Sennheiser 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2017. Vastaavan tyyppisiä uutuusesittelyitä sekä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. 

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden itsellesi esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa myös digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 
08.11.2017

Sivut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy