Onko hittibiisillä fysiologinen perusta?

|
Image

Tulipa mieleen…

”Teoksen osat ovat Tempo molto moderato, Andante mosso ja Allegro molto.”
Klassisen musiikin laajoja muotorakenteita voi pitää analogisina kevyen musiikin suppeampien muotojen kanssa.
Koska molempiin on muodostunut selkeitä rakennekaavoja, niillä on oltava tietty tarkoitus. Voisiko sellainen löytyä ihmisen kuulojärjestelmästä? 

 

RCA-yhtiön yli 70 vuotta sitten esittelemä singlelevy käynnisti uuden, kiihkeän aikakauden populaarimusiikissa. Edullinen ja kätevä tallenne osui yksiin niin rock and rollin kuin syntymässä olleen nuorisokulttuurin kanssa, ja musta vinyylilätkä alkoi löytää tiensä 50-luvun kotibileisiin siinä missä baarien jukebokseihinkin.

Musiikintekijöille singleformaatti tarjosi houkuttelevan mahdollisuuden kuuluisuuteen. Alkuvuosina markkinoilla oli tilaa, ja suosituimpia levyjä myytiin lopulta miljoonamäärin. 

Tuote piti kuitenkin rakentaa formaatin ehdoilla. Single-levyn yhdelle puolelle mahtui 3 – 4 minuuttia musiikkia. Tämän reunaehdon mukaan pop-singlen kesto vakiintui nopeasti 2 – 3 minuutin pintaan. 

Näissä puitteissa kappale piti saada iskostumaan kuulijan mieleen. Sen edistämiseksi alkoi nopeasti kehittyä kaavoja, joista biisin rakenne voidaan selvästi eritellä: esim. AABAB.

Popmusiikki painottaa luonteensa puolesta sitä mikä on uutta. Tyylilajina se kuitenkin samaan aikaan rakentuu tuttuudelle – tutuille elementeille, joita sopivassa määrin varioidaan. Kappaleesta täytyy löytyä sekä yllätyksellisyttä että turvallisuutta. Jos turvallisuutta on liikaa ja yllätyksellisyyttä liian vähän, kuulija pitkästyy (monissa iskelmissä kuulija osaa arvata miten melodia ensimmäisen rivin jälkeen jatkuu). Jos yllätyksellisyyttä on liikaa ja turvallisuutta liian vähän, kuulija kuormittuu (atonaalinen jazz, jossa mikään ei ennusta seuraavaa ääntä).

Single-kappaleelle kehitetty rakenne varmistaa tasapainon: A (1. säkeistö), A (2. säkeistö), B (kertosäe), A (3. säkeistä), B (kertosäe) tarjoaa tuttuutta ja vaihtelua sopivassa määrin. Tähän perusrakenteeseen voi vielä liittää C-osan (välisoitto tai soolo), joka tuo vielä poikkeavan elementin kokonaisuuteen.

Se miten tällaiset rakenteet ovat kappaleisiin syntyneet, ei varmaankaan ole pohjautunut tekijöiden teoreettiseen analyysiin – biisi on sellainen kuin on, koska on ”kuulostanut hyvältä” tehdä se niin.

 

Tajutonkin sen tajuaa

Suomalainen psykologi ja neurotieteen tutkija, akatemiaprofessori Risto Näätänen on kuitenkin kognitiivisen neurotieteen tutkimuksissaan löytänyt ihmisaivoista piirteen, joka näyttäisi tarjoavan yhden selityksen siihen, miksi hittikappaleiden muodot ovat vakiintuneet tietynlaisiksi.

Näätänen on todennut, että kuuloaistilla on ”automaattinen huomionkääntömekanismi”. Kun ääniärsyke toistuu jatkuvasti samanlaisena, siihen lopulta lakkaa reagoimasta, se muuttuu ”huminaksi”. Mutta kun koehenkilölle esitetään tavanomaisesta aistiärsykkeestä poikkeava ärsyke, aivosähkökäyrässä näkyy välittömästi sille vaste. Poikkeavaa ärsykettä ei tarvitse edes tiedostaa, vaste aivoihin syntyy automaattisesti, vaikka henkilö olisi tiedoton.

Ilmiön pohja voi olla ihmisen esihistoriassa, se voi liittyä suoraan lajin säilymiseen. Ajatellaan vaikka alkuihmistä, joka elelee jossain Afrikan savannilla tai Intian viidakossa. Äänimaailmaan saattaa kuulua luonnon ääniä: tuulen suhinaa, heinien kahinaa, puron solinaa, jossain kaukana juoksevia antilooppeja. Kun näihin tavanomaisiin aistiärsykkeisiin ilmaantuu poikkeava ärsyke, esimrkiksi pensaasta kuuluva leijonan aiheuttama rapsahdus, tämä yllättävä elementti herättää aivoissa välittömän reaktion. Se taas nostaa vireystilaa, aistit valpastuvat, keho valmistautuu pakoon. Kohonnut vireystila synnyttää muistijäljen, joka seuraavalla kerralla aktivoituu vastaavanlaisessa tilanteessa: ”Kohta joku meistä syödään.”

 

Hitin muotoinen kappale

Kun popmusiikki vielä etsi muotojaan, pelikenttä oli avoin. Nopeasti musiikki kuitenkin löysi muotonsa, niin että 50-luvun pop-kappaleet kuulostavat nykyisin jo turhankin yhdenmukaisilta. Jossain määrin standardirakenteet ovat kuitenkin olleet käytössä vuosikymmenien halki.

Otetaan esimerkiksi 1974 julkaistu Juice Leskisen ”Marilyn”, jonka sekä tekstisisältö että rakenne viittaavat vahvasti 50-lukuun. Kappale on tekstipainotteinen ja sisältää peräti kuusi säkeistöä, mutta sen rakenneosien suhteet toimivat kaavan mukaisesti. 

Introssa esitellään kappaleen tempo, soitinkokoonpano ja sointurakenne. Osuus on lyhyt eikä siihen ehdi mitenkään kyllästyä. 

1. säkeistö (”Mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun…”) ankkuroi kappaleen tuttuun sointukulkuun (C-Am-F-G). Kierto toimii taustana tarinalle, jota laulaja alkaa keriä. Melodian ja säestyksen toisteisuus on vielä siedettävällä tasolla, ja sen pelastaa tarina, johon kuuntelijan huomio kohdistuu. 

2. säkeistö (”Olin nuori ja keuhkoissa kirveli Boston…”) uppoaa vielä ensimmäisen jälkeen, muistijälki on syntynyt, mutta toisteisuuden takia vireystila alkaa notkahtaa. Tässä vaiheessa on syytä produsoida poikkeava elementti: B-osaan johtava, melodialtaan ja sointurakenteeltaan erilainen pre-chorus/bridge (”Mä tuijottelin silloin vain sinun herkkupoveen…”).

B-osan tehtävä (”Marilyn, Marilyn, milloin riisut jumpperin…”) on tuottaa uusi äänellinen elementti, joka hetkeksi purkaa toistuneiden A-osien muistijäljet ja lyö ässän pöytään. Kertosäe on kappaleen ydin, sen sielu – se mikä ensimmäisenä tulee mieleen kun biisin nimi jossain mainitaan.

Tämän korvien juhlakierroksen jälkeen kuulija on taas valmis virittymään A-osan ärsykkeisiin, jotka tässä vaiheessa kuulostavat jälleen tuoreilta (”Mä tulisesti sua kirjeillä lemmin…” ja ” Mä rahani tuhlasin sun joka leffaan…”).
Sitten lauluntekijä palauttaa teokseen pre-chorus-yllärin. (”Ja kun sun nurinniskoin sai kirjailija Arttu…”). Näin kappale saa taas uutta tuulta siipiensä alle, lähtee uuteen liitoon. Ennen B-osaa vaihtoehtona voisi yhtä hyvin olla joku välisoitto tai soolo. Kuulijan korvien raikastamiseen kestoksi riittää se kahdeksan tahtia, ”middle-eight”.

Kappaleen tarinallisuus antaa aihetta vielä kahteen A-osaan (”Sun kuvasi kanssa mä sänkyyn hiivin…”, ” Mä jengissä näyttelin kovaa jätkää…”). Nämä osat menevät sanataiteilijana tunnetun Leskisen piikkiin – rakenteellisesti biisi olisi yhtä toimiva ilman niitäkin.

Mutta loppuun on lykättävä vielä se kruununjalokivi, B-osa, vaikutelman vahvistamiseksi tässä kolmeen kertaan.
Tekijä pitää kuuntelijan kiinnostusta yllä jakamalla ylläreitä kohtiin, joissa niitä tuntuu tarvittavan. Kun tarpeeksi tekee, sen alkaa tuntea.

 

Levyformaatista radioformaatiksi

Singlelevyjen huippukausi sijoittui 50-luvulta 70-luvun puoliväliin. Vuosien mittaan uusien tallennemuotojen ja yleisöjen myötä on kehitetty monenlaisia tapoja koukuttaa kuuntelijaa. Rakenteet, sointukierrot, melodiat, kompit, rytmit, soundit ja esitystavat uusintavat käytäntöjä, yllättävät kuuntelijoita, muodostavat uusia muistijälkiä. 2000-luvullakin listaykkösiksi nousseet kappaleet ovat edelleen keskimäärin kolme minuuttia pitkiä. Ellei sen aikana ehdi syntyä kuuntelijaa palkitsevaa yllättävyyselementtiä, seuraava kolmeminuuttinen ehkä sen tekee.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2021. Vastaavan tyyppisiä musiikkiin ja sen tekemiseen eri kanteilta uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.