Aamukahvilla Msonicilla – onko 360 saliäänen uusi normaali?

|
Image

D&B Audiotechnikin Soundscape johtaa saliääntä kohti vau-elämyksiä.

 

Tero Höltällä ja Reima Saarisella on hymy herkässä: Vantaan Kalliosolassa Msonicin tiloihin rakennettu demotila on osoittautunut juuri niin hyväksi ja tarpeelliseksi kuin ennakkoon ajateltiin.  Siellä on kevään mittaan järjestetty yleispäteviä seminaareja saliäänijärjestelmän suunnittelun, mittaamisen ja virittämisen tiimoilta sekä pidetty Avidin mik-sereiden sekä ProToolsin plugareiden käyttökoulutuksia. 

Tiedolle on luontaista kysyntää. Audioalan palveluksia tilaavien tahojen laatuvaatimukset sekä tilaisuuksiin saapuvan yleisön odotukset ovat nousussa, laitteistojen suorituskyky ja ominaisuudet kasvussa. Ammattilaisten on tarpeen päivittää osaamistaan jatkuvasti. Siinä ohessa tällaiset koulutuspäivät ovat mainio tapa verkostoitua, olipa osallistuja sitten yrittäjä, keikka keikalta toimeksiantoja sopiva free-teknikko tai pitkällä pestillä taloon rekrytoitu vakinainen työntekijä.

Msonicin saliin mahtuu helposti koululuokallisen tai parin verran väkeä, ja suosio on jo osoittanut, että tuollainen määrä kiinnostuneita kyllä saadaan helposti paikalle, kunhan aihe on ajankohtainen. Maahantuojalle on toki tärkeää, että sama tila palvelee myös tuotteiden esittelyä. Tämä on huomioitu ja puitteet ovat suotuisat niin ääni- kuin valopuolenkin kamppeiden demoille.

Korkeutta on reippaasti ja tila on rajattu isommasta hallista alan omilla metodeilla – katonrajaan nostettuun trussikehikkoon ripustetut monikerroksiset verhoseinät huolehtivat myös akustiikasta. Annetaan Reima Saarisen kertoa:  

– Oltiin aikanaan lähdössä Karjalaisen rundille ja jotain piti keksiä, ettei lavan seinistä pauku kaikki takas ja pilaa koko miksausta. Kysyin Holmin Janilta apua ja se totes yks’kantaan, että ”ai, sä tarvitset sandwichin”. 

Resepti on yksinkertainen: saliin päin näkyvä pintakerros on moltonia, sen takana on reipas ilmarako ja sitten toisena verhona roikkuva raskas palosuojattu lainapeite. Jos ei vielä auta, jätetään tilaa seuraavalle ilmaraolle ja ripustetaan sitten toinenkin vastaava lainapeite heijastuksia tappamaan. Käytännössä patentti toimi kuulemma erinomaisesti Karjalaisen kiertueella, ja kelpo tuloksia saatiin nytkin: tilan sointi asettui hallittuun haarukkaan bassotaajuuksia myöten.  

 

Paluuta entiseen ei ole

Soundscape-demo on vakuuttava. Äänilähteet paikallistuvat hämmentävän tarkasti niin leveys- kuin syvyyssuunnassakin. Jos sulkee silmänsä, voi moniraitatallentimelta soitettavan virtuaalisen orkesterin jäsenten sijainnit lavalla kuvitella erittäin täsmällisesti ja uskottavasti.

Mikä parasta, vaikutelma säilyy silloinkin, kun nousee penkistä ylös ja siirtyy katsomon laidalle tai vaihtaa kuuntelupaikkaa salissa eteen tai taakse. 

Kaksikanavaiselle stereosysteemille on ominaista, että jompaan kumpaan laitaan panoroitu ääni jää salin vastakkaisella reunalla kokonaan kuulumattomiin ja ihanteellinen kuuntelualue on parhaimmillaankin kohtuullisen pieni läntti salin keskiosassa. Ei ihme, että left/right-PA:sta ajetaankin pääasiassa monoa stereoefekteillä höystettynä. 

Soundscapessa panorointi toimii kuuntelupaikasta riippumatta ja miksauksen balanssi säilyy ehyenä joka puolelle. Salaisuus on siinä, että ohjausprosessori käsittelee jokaista yksittäistä äänilähdettä eli objektia säätämällä automaattisesti kahta parametria: tasoa ja aikaa. Prosessori tulkitsee lavakarttaa jokaisen kaiuttimen kohdalla yksilöllisesti ja vaimentaa äänilähteen signaalia sitä enemmän mitä kauempana se on kyseisestä kaiuttimesta. Samalla se kasvattaa viiveaikaa vastaamaan äänen luonnollista kulkuaikaeroa äänilähteestä samaiseen kaiuttimeen. 

Uudentyyppinen lähestymistapa on huomioitava myös kaiuttimien virityksessä.

– Nää on viritetty kaikki ihan lineaariksi: jokainen kaiutin on tikkusuora, koska aina soi useampi kuin yksi kaiutin ja matalat keskiäänet summautuvat korostuen Saarinen kertoo. 

 

Image

Kolmen D&B 21S-subin lisäksi Msonicin demotilan 180-settiin kuuluu viisi ripustettua Y10P-kaiutinta ja viisi E5-etufilliä.
360-setissä on 15 sivu- ja takaseinille nostettua D&B 8S-kaiutinta, sekä kahdeksan kattoon ripustettua Sonance PS-P83T-kaiutinta.
Ohjauksesta huolehditaan yhdellä D&B DS100- ja kolmella DS10-prosessorilla. Vahvistimina on yhdeksän 10D-mallia ja yksi 30D.

 

Kaiutinten sijoittelu on tärkeää, mutta ripustuspaikkoja ei saleissa aina ole juuri ihanteellisilla kohdilla. Onnistuminen ei onneksi ole sentistä tai kahdesta kiinni. Kun kaiutinten todellinen sijainti kerrotaan ArrayCalc-ohjelmalle, se osaa huomioida mitat laskutoimituksissaan.

Esimerkiksi ylös ripustettujen etukaiuttimien ja lavan etureunalla alhaalla soivien frontfillien välillä saattaa kuitenkin ilmetä sekaannusta lokalisoitumisessa: jos varsinaiset etukaiuttimet ovat kuuntelupaikkaan nähden kovin ylhäällä tai frontfillien ääni vaimenee lavaa lähinnä oleviin katsojiin, paikallistuu ääni näyttämön yläpuolelle ihan samalla tavalla kuin perinteiselläkin PA-kattauksella. Asiaan vaikuttavat ripustuskorkeus ja salin geometria. Jos pääkaiuttimia ei tarvitse hilata kohtuuttoman ylös, ilmiö jää marginaaliseksi, eikä nousevassa katsomassa puolestaan muodostu etu-fillien eteen samanlaista blokkia kuin vaakalattialle sijoitettujen yleisöpaikkojen kanssa käy. 

Toinen hämmästyttävä havainto demosta on järjestelmän erinomainen kyky luoda uskottava virtuaaliakustiikka kuuntelutilaan, jonka oma kaiku on vaimennettu niin vähäiseksi, että se sallii moisen.

 

Laitettaisiinko 180 vai 360?

Ensiajatus on, että Soundscape ja koko idea ylipäänsä on kuin luotu teattereiden tarpeisiin ja lisäksi konserttikäyttöön sellaisissa dempatuissa saleissa, joissa tilavaikutelma luodaan keinoakustiikalla aina tarpeen mukaan. Tämä paljastuu suppeaksi näkemykseksi.

– Kyllä me odotetaan, että joku bändi tai artisti rohkenisi lähteä tähän ja tekisi rundin. Konserttisali, miksei…  mutta ei tässä ole rajoja, aprikoi Reima Saarinen.

Rajattomuuden avain on lohkomainen rakenne: Sound-scapea voidaan käyttää ns. 180- tai 360-järjestelmänä. Näyttämöllä sijaitsevan äänilähteen lokalisoimiseen ja virtuaaliakustiikkaan tarvitaan ohjausprosessorin lisäksi etukaiuttimisto, jota kutsutaan 180-setiksi. Äänilähteiden liikuttaminen koko katsomon alueella ja seinäheijasteiden simulointi virtuaalisessa tilassa puolestaan vaatii yleisöä ympäröivien seinäkaiuttimien ja kattokaiuttimien käyttöä eli ns. 360-settiä.

Kiertueaikatauluja ajatellen 180-kattauksen käyttö ei kuulemma juurikaan pidennä rakennusaikaa tai lisää työn määrää, vaikka kaiuttimia ja ripustuspisteitä tarvitaankin enemmän. Tämä tuli käytännössä todettua, kun Msonic toteutti Soundscapella Imogen Heapin konsertin äänentoiston Savoy-teatterissa keväällä.

– Aamulla mentiin sisään ja perinteisen left/rightin lisäksi meillä oli viisi pääkaiutinta ja yhdeksän frontfilliä, kuvailee Reima Saarinen roudausmäärää todeten, että tuon levyinen sali olisi voitu hoitaa kuudellakin etufillillä. 

– Se on niin paljon kiinni siitä ennakkoduunista, ja miten se kaikki mallinnus ArrayCalcissa hoidetaan, täydentää Tero Hölttä, ja jatkaa: 

– Kun se puoli on tehdään kunnolla, niin edelleen se setti nousee saman vuorokauden puolella, mitä nousisi left/right-järjestelmäkin. 

Itse järjestelmän käyttäminen sujuu kuulemma yhtä nopeasti kuin perinne-PA:nkin, kunhan ArrayCalcin tiedostot on huolehdittu ennakkoon valmiiksi. Käyttömahdollisuudet eivät rajoitu myöskään esittävän taiteen piiriin, muistuttaa Tero Hölttä:

– Skaala on ollut sillä lailla laaja, että meillä on käynyt täällä aika paljon artisteja ja artistien miksaajia, mutta yksi käyttöympäristö on yrityspuoli: erilaiset tapahtumat ja isot paneelikeskustelut… Valon ja videon osuus tapahtumien budjeteista on viime vuosina kasvanut ja nyt koetetaan saada myös ääni samalle tasolle: että silläkin luodaan niitä vau-efektejä!

– Seminaari tai paneeli, jossa lavalla on seitsemän puhuvaa päätä. Sehän on heti paljon helpompaa seurata, kun ääni tulee oikeasta suunnasta ja kaikki tietää kuka puhuu. Ei olla enää kamera- tai valomiehen perässä, täydentää Reima Saarinen ja muistelee D&B:n seminaaria, jossa mukaan otettiin myös yleisöstä esitettyjen kysymysten lokalisointi.

– Yleisömikistä oli tehty objekti, jota liikuteltiin manuaalisesti. Aina kun joku teki kysymykseen, niin kaikki tiesivät 500 hengen salissa, että kuka puhuu tai mihin suuntaan pitää katsoa.

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi ensimmäisen arvaukseeni luontevimmasta käyttöpaikasta, teatteriin.

– Käytännössähän tässä on kaikki ne työkalut mitä on 20 vuotta yritetty teattereissa itse keksiä monikanavaisista kaiuista alkaen… Nyt ne on kaikki valmiina ja jos vertaa vaikka Timaxiin, niin esimerkiksi näyttelijän liikkeet voi nyt huomioida ihan toisella resoluutiolla ja ilman mitään äkkinäisiä hyppäyksiä, kuvailee Saarinen ja tiivistää tuntonsa tapaamisen päätteeksi huokaukseen:

– Klasarin ulkoilmakonsertit – on niissäkin koetettu sitä kaikua tehdä vaikka millä. Esimerkiksi Lentävässä hollantilaisessa meillä oli sivukaiuttimet ja oli takakaiuttimet… Mutta se perustui pelkkään kahteen kanavaan, joihin ajettiin left/right-kaikulaitetta viivästettynä. Onhan tämä nyt jotain ihan toista!

•••

Tämä "Aamukahvilla"-sarjaan kuuluva artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.