Ikimuistoiset sessiot – Okko Laru

|
Image

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Kertojana Okko Laru.

 

 

Tapaamme haastattelun merkeissä kanssa alkysyksystä 2018, vain joitakin viikkoja Esa Kaartamon kuoleman jälkeen. Käy ilmi, että Kaartamo oli Okko Larulle myös musiikillisessa musiikillisessa mielessä hyvin merkittävä henkilö. Tavatessani Larun kääntyy puhe samantien poismenneeseen ystävään. 

– Me suunniteltiin 90-luvun alusta lähtien, että pääsisin joskus soittamaan Esan soololevyllä. Sitä ei koskaan tapahtunut, mutta monenlaisia muita asioita kylläkin. 

 

Image

 

Kaartamon ja Larun ystävyys alkoi 90-luvun alussa jolloin Jones Bros -nimisessä bilebändissä soittanut Laru kysyi Kaartamoa ja Kim Lönnholmia yhtyeen vieraaksi. Kaksikkohan oli tuttu Broadcast-yhtyeestä. Asiasta puhuminen nostaa tunteet pintaan. 

– Esan poismeno tuo kaikki muistot esiin. Ihmeellistä miten asiat tuppaa menemään. Hiukkasen vaikea puhua… 

Okko Laru saa kiittää Kaartamoa monestakin asiasta. Päällimmäisenä on varmasti Okon tutustuttaminen Pave Maijaseen. Maijasen bändistä siirryttiin Mestareihin. Mestareissa Laru taas tutustui Hectoriin, jonka levyn tuottamisen myötä Larun tuottajan ura ponnahti aivan uusiin sfääreihin. Tuottamisen lisäksi Okko Laru toimi sittemmin Hectorin bändissä myös kapellimestarina. 

 

Mestarit areenalla -Live

(EMI 1999) 

Image

Mestarit-kiertue ja Mestarit areenalla -livelevy olivat tapahtumia, jotka muokkasivat kotimaista musiikkikenttää merkittävästi. Projekti avasi saumaa siihen, että Suomessakin voidaan tehdä asioita isosti. Sen myötä opittiin, että myös kotimaisella musiikilla pystytään järjestämään areena- tai stadiontason keikkoja ja jopa kiertueita. Vuosi Mestareiden jälkeen nähtiinkin Leidit lavalla -konserttikiertue, jonka päätöskeikkaa juhlittiin Espoon areenalla. 

Nyt kun eletään kotimaisten artistien areenakeikkabuumia, harva ymmärtää, kuinka tärkeä pään avaus Mestarit oli.

Homma käynnistyi Nokian kesäkiertueella, jota varten treenattiin yksi päivä. Treenien jälkeen oli jännitystä ilmassa, sillä muistettavaa materiaalia oli paljon. Oli vielä erikseen sovittu, että ainoastaan puhaltajat ja jouset käyttävät nuotteja. Kun kesäkiertue oli ohi, käynnistyivät kunnon treenit.

 Keikka loppuunmyydyllä Helsingin Arenalla oli lähestymässä ja huhut kertoivat että konsertti tultaisiin kuvaamaan. Manageriporras reagoi tietoon kieltämällä kaiken alkoholin käytön henkilökunnalta.

Liekö ukaasi vaikuttanut henkisen ruodon suoristumiseen, mutta homma lähti liikkeelle aivan uudella sykkeellä. 

– Muistan kun odoteltiin lavan reunassa sinne pääsyä ja pulssi on kakssataa. Se piti vaan hoitaa ja niinhän me hoidettiin. Ei siinä ehtinyt mitään miettiä, että äänitetäänkö vai eikö. Ehkä se kävi jonkun biisin alussa mielessä. Sit mentiin ja kolmannen biisin kohdalla olin jo että jumalauta tää on siistii! Ympärille kun katsoi niin näki pelkkiä hymyileviä kasvoja. Se oli hieno päivä. 

– Neljä huippukokenutta tyyppiä, huippubändi ja kaikki ovat sitoutuneet. Me oltiin yhteisö. Eikä kukaan ottanut mitään. Eipä silleen että kukaan siellä olisi sen enempää juopotellutkaan, mutta kiellolla eliminoitiin asioita jotka voisivat vaarantaa sitä työntekoa. Sekin on tuottamista, kun työryhmälle sanotaan, että nyt toimitaan näin ja näin. 

Vaikka Okko Laru puhuukin tässä tapauksessa vain yhdestä keikasta, oli sillä paljon kauaskantoisemmat seuraukset. Konsertista taltioitu levy lähti myymään niin huikeaan tahtiin, että Helsingin vedon perään päätettiin bookata kokonainen areenakiertue. Albumista tulikin Suomen myydyin live-levy ja sillä oli vaikutusta koko skeneen.

 – Se muutti sitä, tykkäs tai ei. Se tarina on niin legendaarinen. Miten paljon siitä on puhuttu nuoremman polven soittajien kanssa. Ja harvoin tulee vastaan yli satatuhatta suomessa myynyttä livelevyä. Toivottavasti tulee. 

Okko muistelee ystävänsä Esa Kaartamon ihmetelleen yleisössä jollekin, että miten bändi laulaa noin hyvin? Mukana on pakko olla autotunea. Ei ollut.

– Sitä ei jälkituotettu ollenkaan. Joku biisi pudotettiin rakennevirheen takia ja toinen jonkun käännöstekstin takia. Myös joitain spiikkejä lyhennettiin, muuten se on niin live kuin voi olla. 

Viimeisen keikan jälkeen lehdissä luki että Mestarit tienasivat kymmenen miljoonaa. Jatkobailuissa Jyrki Hytti Eastwaylta huutaa, että mitä hittoa, meillä on vaan yhdeksän miljoonaa! 

– Mä huusin että mulla on yksi, hihittää Laru. 

Vaikka Mestarit oli Okko Larulle vain lyhytkestoinen projekti, oli se hänelle yksi uran suurimmista merkkipaaluista. Niin henkilökohtaisella- kuin ihan kansallisella tasolla. 

– Se avasi jotakin joka antoi tilaa muille. Mestarit on auttanut ja kannustanut paljon nuoria muusikoita eteenpäin.

Mestarit -areenakiertue käsitti kaksikymmentä loppuunmyytyä konserttia, joihin sisältyi esiintymiset Helsingin Olympiastadionilla ja Ruotsissa Göteborgin Scandinavium-areenalla. 

Mestarit areenalla oli Suomessa vuoden 1999 myydyin äänite ja kaikkien aikojen myydyin kotimainen livealbumi. Se valittiin myös ilmestymisvuonna Emma-gaalassa vuoden albumiksi. 

Albumi ylitti ilmestymisvuonna platinarajan ja sitä on myyty Ifpi:n tilastojen mukaan 131 811 kappaletta. Lähteet: Wikipedia ja Musiikkituottajat

 

Hector: Ei selityksiä

(Bonnier Amigo 2004)

Image

Albumi joka palautti kolmella hitillään Hectorin kotimaisen musiikkikentän terävimpään kärkeen. Hitit olivat Lähes onnellinen mies, Kun rakkaus saapuu kaupunkiin ja isoimpana lekana Kuunnellaan vaan taivasta. Albumi oli Larun ensimmäinen iso tuotanto.

Hector oli julkaissut edellisen omaa materiaalia sisältävän studioalbumin samaan aikaan Mestareiden kiertueen ja livelevyn kanssa, josta seurasi se että albumi jäi turhan vähälle huomiolle.

Okko Laru oli Mestareiden jälkeen soittanut Hectorin bändissä rumpuja ja koki pystyvänsä tuottajana nostamaan kotimaisen pop-legendan taas ansaitsemalleen paikalle. Artisti ei asiaa kuitenkaan tuosta vaan ostanut. Alkoi Hectorin riivaus.

– Hain sitä pestiä pitkään. Vänkäsin, että anna mulle mahdollisuus. 

Okko ehdotti työnäytteen tekemistä Kuunnellaan vaan taivasta -kappaleesta. Tuotos valmistui parissa tunnissa. Demolla Okko soitti itse kaikki instrumentit. Näytteen kuultuaan Hector oli myytyä miestä. Mikä demon tuotannossa häneen vetosi?

– Silloin brittipop/rock oli kovasti pinnalla ja diggailtiin kumpikin Oasista aikalailla. Tein siitä semmosen british-tyylisen demon. Se ei loppujen lopuksi kuulu siinä paljoakaan, mutta siinä on paljon sitä Heikin historiaa. Kuuluu mistä hänen juttu on lähtenyt. Mulle oli tärkeätä että ihmiset jotka ovat Heikin kohderyhmää, kuulevat ne tutut jutut sieltä, mutta tulokulma on uusi. 

Kuunnellaan vaan taivasta -kappaleen tuotannossa yhdistyivät kaksi maailmaa. Toisella laidalla oli hieman ”köpö” brittipop-kotikutoisuus ja toisella laidalla lennykravitzmaista tunnelmaa ja groovea. Tuotannossa toteutui asioita, joita Okko Laru tuohon aikaan diggaili. 

Kappaleen 60-lukuisella soundilla taas pyrittiin herättämään Hectoria pidemmän aikaa fanittaneet kuulijat. Ja siinähän onnistuttiin. Hector oli tavannut vanhan kaverinsa joka ihmetteli biisiä radiosta kuultuaan että mikä ihme siinä on niin koukuttavaa? 

– Juuri sitä mä hain, Okko myhäilee.

– Tää on yksi kappale, josta olen tosi ylpeä. Siellä on sitä menneisyyttä ja myös nykyisyyttä.

Tosi ajaton biisi. 

Bassoon saatiin kuuskytlukuisuutta tuplaamalla. Kakkosbasso soitti plektralla pelkästään lyhyitä, enemmänkin perkussiivisia ääniä, johon oli lisätty peltikaiku. Se oli erittäin dempattu, ”huononnettu” basso.

Kappale oli saatu valmiiksi ja sitä miksaillessa jokin alkoi tökkimään. Biisi oli nimittäin laulettu hieman hätäisesti, sillä Hectorilla oli ollut kiire Bob Dylanin konserttiin.

– Soitin Heikille, että nyt on semmonen tilanne, että jos levy-yhtiö maksaa mulle palkkaa tästä, niin mä haluan että tämä lauletaan uudelleen. Käytiin siinä pikku keskustelu. Se kuitenkin laulettiin uudelleen miksaussessioiden aluksi ja lopputulos on kaikkien kuultavilla. 

– Olen tänäkin päivänä tosi hyvilläni että jaksoin pysyä tiukkana siinä. Noin kokenut artisti ja yritti viimeiseen saakka kiemurrella. ”Ei kun nyt tehdään hyvin”! En voinut vaan jättää sitä siihen. 

Kuunnellaan vaan taivasta julkaistiin albumin ensimmäisenä sinkkuna. Se oli myös tuolla hetkellä muutamaa aihiota lukuunottamatta ainoa olemassa oleva kappale. Albumin luominen tyhjästä studiossa tuntuu kirjoittajasta hyvinkin erikoiselta tekotavalta. Hectorin kanssa se toimi kuitenkin hyvin. Ensimmäisen singlen menestys synnytti artistissa ilmiön, että tavaraa alkoi syntyä.

– Sen prosessin käynnistäminen on hyvin henkilökohtaista. Tuottajan rooli on olla artistin tukena ja auttaa sitä koko prosessin ajan. Mitkä asiat ruokkisivat häntä parhaiten että pysyisi tietynlainen jatkumo päällä. Kun hän kuulee, että ”Ai, mun musa kuulosta tällä hetkellä tältä”, se yleensä ruokkii tekemään lisää kappaleita. Tässä tapauksessa ”Kuunnellaan…” käynnisti sen prosessin.

Vaikka kappalemateriaali muotoutui hiljalleen prosessin myötä, luomispaineita ei ollut missään vaiheessa. Okko Laru vertaa menestystä kahteen junarataan. Toisella radalla menee se tekeminen ja toisella menestys. Ja siihen mitä siellä toisella radalla tapahtuu, ei voi mitenkään vaikuttaa, mutta hyvällä onnella ne kohtaavat. 

– Menestys on ihan toinen juttu. Sä et voi jarruttaa etkä edistää sitä. Se menee niinkuin menee. Ei sitä silloin edes mieti. Kaikessa on kyse sisällöstä. Jos se biisi on kova ja artisti hyvä, niin ne hommat tapahtuu. Se vaan on niin.

Toinen sinkku oli Kun rakkaus saapuu kaupunkiin, joka lähti myös isosti. Kappaletta voisi luonnehtia kitararokiksi. Okko Laru kertookin biisissä olevan vahva R.E.M.-fiilis. Mutta kun levyä rakennetaan lennossa kappale kerralla, pystytäänkö siinä säilyttämään jonkinlainen yhtenäisyys? Onko se edes tarpeellista? 

– Kun alettiin menemään biisi kerrallaan, niin se biisinteko vapautui. Oltiin ihan kädet levällään, että vitsi kun on hyvä meininki. Yes, nyt vaan soitetaan, Okko aloittaa.

Larun ikiaikainen hokema on, että parhaat ideat tulevat artistilta. Kun se on hänen musiikkiaan, hän antaa suuntaviivat mihin suuntaa musiikkia viedään. Tuottajan tehtävä on miettiä että mikä se äänikuva olisi ja ketä halutaan mukaan soittamaan. Muusikoiden valinta on tärkeä osa tuotantoprosessia. 

– Mitkä on ne aivokemialliset asiat, joilla saadaan kuulija miettimään, miksi tämä on niin tutun kuuloista mutta samalla fressiä. Se kuuluu tuottajan perustoimenkuvaan. Tuottaminen on myös kohderyhmälähtöistä, ja sitä syytetään kaupalliseksi ajatteluksi. Mutta musiikki on aina silloin kaupallista, kun se julkaistaan. Ja niitä asioita pitää miettiä.

– Lähtökohta noissa jutuissa on tosi tärkeä. Se on sitä psykologista tuottamista. Riittää että siellä on yks ääni, mikä herättää sen jonkun jutun. ”Onko tää joku 60-luvun juttu”.

Koska edellämainittujen kappaleiden kohdalla mainittiin erinäisiä artisteja, kirjoittaja miettii kuinka paljon tuotannollisia ratkaisuja tehtiin pastissien kautta. Kukaan ei voi tietenkään välttyä kuulemasta musiikkia. Ja kun joku pitää jostain kappaleesta, jää se usein jollain tavalla päälle. Oli se sitten biisissä tai tekstissä. 

– Mä varon että aletaan ajattelemaan pastissimaisesti tai otetaan jotain juttuja suoraan jostain. Sellaisia tuottajia ja biisintekijöitä on toki. Enkä tarkoita että olisin jotenkin parempi kuin muut. Mutta sillä tavalla pysyy jotenkin pää pinnalla että lähtee liikkeelle siitä biisistä. Silloin pitää myöskin välillä vähän potkia niitä artisteja hieman persuksille. Enpä kuitenkaan muista että olisin ikinä sanonut jollekin artistille, että ei näin. Se artisti kuitenkin tuottaa sen sisällön. Biisi on se sisältö, sen jälkeen tulee vasta sovitus ja tuotanto. 

– Mä voin tietty ehdottaa jotain, mutta jos kappale on kunnossa, niin antaa mennä vaan.

Tuottamisprosessi on jo alkanut kun pystyy antamaan palautetta silleen kivasti. Eihän meistä kukaan tee kokoaika sataprosenttisia juttuja. Ne on juttuja mitä on sillä hetkellä saatu aikaiseksi. Sitten voidaan keskustella, onko käsillä nyt SE biisi, kannattaako sitä tehdä ja mikä siinä mättää. Eihän se koskaan mikään mätä ole. Jos joku on tehnyt musiikkikappaleen, hän on jo saanut jotain itsestään ulos. 

Silti, kun intohimo ja palo on tarpeeksi voimakas, ei riman-alituksia liiemmin tapahdu. Okko Laru antaa esimerkin siitä kuinka korkealla rimaa pidetään. 

– Hector kirjoitti paperille juttuja ja tulen parin päivän päästä käymään, tiedustelen mitä hän on saanut aikaan? 

– ”No joo, kyllä mä tossa kymmenen arkkia tein mutta heitin kaikki roskiin kun eivät olleet tarpeeksi hyviä”. Kun ihminen on tehnyt tuollaisen uran niin se laadun valvonta on hyvin korkealla tasolla. Se oli mahtava opetus mulle. Mitä laatu on, mitä intohimo on.

Ilman intohimoa ei myöskään Okko Laru olisi tässä tilanteessa kertomassa uraansa mullistaneesta sessiosta. Tärkeää on myös rohkeus kohdata suuriakin haasteita. Junnutuottajaa ei suinkaan jännittänyt konkariartistin tuottaminen, vaan hän oli innoissaan ja erittäin kiinnostunut projektista. 

– Se oli se suden hetki, nyt vaan kiinni tohon. Ja sainhan mä häntä jonkin aikaa pehmittää, mutta työnäytteen tehtyäni päätin, että mähän otan ton duunin. Muutama tunti mun elämästä, joka muutti kaiken. Olen monesti miettinyt aikuisiällä sitä, että kun on työttömyyttä ja muuta, niin jokainen joka osaa hommansa, ja jolla on intohimo kohdallaan, saa varmasti työtä.

Ei selityksiä saavutti ilmestymisvuonnaan kultarajan ja platinaa pokattiin seuraavana vuonna. Parhaimmillaan albumi kapusi lokakuussa 2004 Suomen virallisen listan kakkossijalle. Ifpi:n tilastojen mukaan sitä on myyty tähän mennessä 31 655 kappaletta.

 

Olavi Uusivirta: Me ei kuolla koskaan

(Universal Music Group, 2005)

Image

Seuraavan artistin kanssa lähdettiin sitten aivan eri lähtökohdista. Kun edellinen artisti oli alan kiistämättömiä konkareita, oli nyt käsillä yhden albumin julkaissut kaksikymmentäkolmevuotias juniori. Okko Laru on matkalla Ouluun, kun Hannu Sormunen Universalilta soittaa. 

”Mulla olisi tässä nuori artisti, joka julkaissut yhden levyn”. 

”Minkä niminen?”

”Olavi Uusivirta”.

”Nyt sä soitit oikeelle henkilölle. Mä tiedän tismalleen, mitä sille levylle pitää tehdä”.

– Esitin visioni siinä puhelimessa ja menin käymään siellä. Tilanne oli surkuhupaisa ja samalla hauska. Yksi työhuone oli tyhjänä. Olin että ”Mitä, puuttuuko teiltä A&R?” Ja just kun mun tuottaja-ura oli lähtenyt nousukiitoon. 

”Joo puuttuu, haluutko sä sen paikan?”

– Silloin revittiin joka suuntaan. Mä hain ja sain sen paikan. Elin tuolloin kolmisteen mun poikalapsien kanssa ja töitä piti tehdä. Mua jopa arvosteltiin sen paikan ottamisesta. Sitten mä päädyin A&R:ksi samalle levylle jota tuotin. 

Ja siitä sitten hommiin. Tuotteliaalla artistilla oli demotettuna yli kaksikymmentä biisiä, joista sopivia alettiin raakkaamaan. Alkuun tehtiin neljän biisin sessio Petraxilla, jossa Laru soitti rumpuja. 

– Ihan älyttömän hyviä ja rohkeita biisejä. Kysyin kuitenkin Olavilta löytyykö biisiä jossa olisi jokin hokema? Joku laini vaan?

”Nooo, olis mulla yksi mutta mä julkaisen sen vasta nelkytvuotiaana”. 

”Miksi?”

”Se on vähän semmonen… balladi. ’Jiikarjalaismainen’”. 

”Voisitko soittaa sen mulle?”

”Noo emmä tiiä, kun ei se oikein sovi tolle levylle”.

”Jos mä nyt vaan kuuntelisin sen”.

Ja kappaleen nimihän oli On niin helppoo olla onnellinen. Luultavimmin Uusivirran tunnetuin kappale. 

– Heti kun mä kuulin sen, mä kuulin jotain ihan muuta mitä hän kuuli. Onhan se tuotanto aika rohkea. Eikä mikään tietoinen riskikään, vaan kuuntelin sitä siltä kantilta että kyseessä on 23-vuotias artisti. Huikea teksti ja hokemakertsi. Tiesin heti että tää on hitti. Eikä se tarkoita sitä että olisin löytänyt jonkin kultakaivoksen vaan että minä kaivoin sen biisin. Sekin on tuottamista, että tavallaan maanitellaan ja kutkutellaan sitä materiaalia ulos.

Uusivirta koki kappaleen suhteen pitkään epävarmuutta. Jopa siinä vaiheessa kun biisiä jo purkitettiin. Asia oli kuitenkin Larulle päivänselvä. Kun tämä kappale tehdään, niin loputkin kappaleet lähtee siitä kanavoitumaan. 

– Se oli semmosta kannustamista. 

Uusivirta esitteli paljon soundireferenssejä eri bändeiltä. Niistä löytyi paljon sen aikaista Ruotsi-soundia. Esimerkiksi paljon Kentiä, Massive Attackia ja jopa Tityota. On niin helppoo olla onnellinen -kappaleeseen tehtiin taas Ruotsi-bassosoundia. Mitä se ikinä tarkoittaakaan.

– Mukana oli erinäisiä soittajia, ja mulla oli mun oma basso mukana demottamista varten. Sain ajatuksen soittaa itse basson siihen. Olin kovasti tykkäillyt ruotsalaista basso-länkytys-soundia, joka soitetaan plektralla siten että kieli osuu mikrofoniin.

Basso siis äänitettiin konkkamikillä akustisesti ilman minkäänlaista vahvistusta. Ei linjasoundia, ei vahvistinta.

– Noitahan ne jutut välillä on. Otetaan ne villit ideat ja kokeillaan niitä. Kun on kiinnostunut ja intohimoinen siitä mitä tekee, niin asiat onnistuu. 

On niin helppoo olla onnellinen osoittautuikin albumin kunkkubiisiksi, joka määritteli koko levyn suuntaviivat ja luultavasti artistin tulevaisuuden. Siis kappale, jonka ei pitänyt edes tulla koko levylle. Kappale, jonka Uusivirran piti julkaista vasta neljäkymmentävuotiaana. Eli viiden vuoden päästä tästä hetkestä. 

– Siinä oli jotain kutkuttavaa, että kyseessä oli nuori ihminen, kun olin tehnyt eka kokeneen legendan kanssa töitä. Sen jälkeen kysytään tulisinko tekemään töitä nuoren artistin kanssa jonka eka levy on myynyt alta kaks tonnia. Mulla ei ollut mitään paineita, eikä ole vieläkään. Mä vaan teen. Tää on hitto kivaa. Kauhee itsevarmuus. Ei kusipäisyys vaan itsevarmuus. 

Loppuun Okko Laru kaivaa hienon metaforan sille, mikä on tuottamisessa olennaista. 

– Tuottaminen on sellaista, että sulla on alaston mallinukke, ja mietitään, vedetäänkö sille päälle rokkikuteet, kansallispuku vai hevikuteet. Se päätös tulee siitä sisällöstä ensin. Ja siihen tarvitaan niitä kappaleita. 

 

Image

 

– Kun jaksaa olla päättäväinen jonkun asian kanssa, ne hyvät jutut ei voi olla tapahtumatta.

Me ei kuolla koskaan saavutti kultalevyrajan vuonna 2006. Uusivirta oli samana vuonna ehdolla vuoden miessolisti -Emman saajaksi. Albumia on myyty tähän mennessä Ifpi:n tilastojen mukaan 15 197 kappaletta. 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.