Nayteikkuna

Jari Kelho – soittopelejä tajunnan tuolta puolen

Hankala sanoa milloin ihmisen tekemiset ylittävät keksijän määritelmän, mutta kyllä tässä selvästi jonkin rajan yli astutaan.

 

Päivätyössään Jari Kelho kohtaa musiikkiliikkeeseen syystä tai toisesta palautuvia soittimia, joista osa täyttää korjauskelvottoman kriteerit. Roskalavan sijaan sellaisten kohtalona on usein päätyä hänen käsissään luovan kierrätyksen kohteeksi – eihän ukeutensa menettäneen lelen varressa välttämättä vikaa ole, vaikka kroppa olisikin tehnyt tenän. Jollei soitinperheen sisältä löydy passelia vastaanottajaa elinluovutukselle, liitetään talteen otettu jäsen jonkin toisen maailmalla siipeensä saaneen instrumentin – esimerkiksi nyt sitten vaikka viulun – vartaloon ja kas, saadaankin viulele. Ettei jäisi pliisuksi, lisätään uudissoittimeen led-valot ja BT-kaiutin.

Samaan tapaan on koottu Guitallo, jossa teräskielisen kitaran kaula ja 3/4-kokoisen sellon koppa kohtaavat toisensa sulassa sovussa ja ennen kaikkea soittokelpoisessa muodossa. Kelhon periaatteena kun on rakentaa vain ja ainoastaan soitettavia pelejä, outoihin kombinaatioihin mieltyneestä nykytaiteesta tässä ei ole kysymys.

Kovin kaukana taiteesta ei silti liikuta. Luovan mielen tuotoksethan ovat monesti sellaisia, että niitä katsellessaan ohikulkija hymähtää pystyvänsä tuommoiseen itsekin. Jos vain ryhtyisi. Tai pikemminkin keksisi ryhtyä. Ja siinä piilee jutun juju, Kelho nimenomaan hoksaa muodon mahdollisuudet ja ryhtyy toimeen. 

Kun palvelussuhteensa päättänyt pesukone alkaa kuiskutella olevansa todellisuudessa väärinymmärretty bassokombo, pitää kääriä hihat ja ryhtyä tutkimaan tarkemmin. Ja toden totta, täyttöaukkohan on juuri sopivan kokoinen 12-tuumaiselle ämyrille ja yläosan kojetila passaa toisessa käänteessä haltuun ajautuneen vahvistinnupin uudeksi asemapaikaksi. Sopivilla fyllingeillä valkopeltinen The Pesukone -kombo ei resonoi pahasti ja soundikin on – niin, puhtoinen, kuinkas muuten?

 

Ettei tyylittely jäisi torsoksi, tarvitaan edellisen pariksi suihkuletkuun pujotettu plugi-johto, jolla instrumentti saadaan liitettyä vahvistimeen nätisti. Ja jos uudeksi isännäksi löytyy sattumoisin laulava basisti, niin eipä pulmaa senkään suhteen. Toisen suihkuletkun kahvaosaan mahtui näppärästi laulumikrofonin kapseli! Johto jälleen letkuun ja niin pysyy lavailme teeman mukaisena siltäkin osin, kiitos Suihkumikin.

 

Tuunailusta se alkoi

Yksinkertaisimmillaan luovuus löytää alustakseen vaikkapa sitten peruskelvon, mutta ulkoisesti massaan sulautuvan sähkökitaran. Potikoiden hattuja on vaihdettu ikiajat soittimen personoimiseksi, eikä tarrojenkaan liimaus ole uusi idea. Jari Kelhon käsissä soitinten muokkaus kumminkin yltyi ajan oloon hieman tavanomaista villimmäksi, eikä hän kaihda erilaisten toiminnallisten ominaisuuksienkaan lisäilyä soittimiin. 

Jos akustisen kitaran muotoileminen vannesahalla raskaamman musiikin viikinkikuvastoon sopivaksi puna-mustaksi Diabloksi onkin melko puhtaasti kosmeettinen toimenpide, niin Gadgetcasterissa tavoitteena oli nimenomaan soittimen soundillisten ulottuvuuksien laajentaminen. Vihreä Japanin Fender on vuosimallia ’81 ja siihen on asennettu neljä alkuperäiskuoristaan riisuttua Bossin efektipedaalia: eq, tremolo, chorus sekä akustisen kitaran simulaattori. Idea ja suunnitelma ovat Kelhon, mutta käytännön toteutuksesta vastasi vanha ystävä Hämeenlinnasta, Kumu-rumpujen rakentajana laajemminkin tunnetuksi itsensä tehnyt Pekka Helanen.

 

 

– Mulla on hirveä määrä vanhoja kitaran raatoja, selloja, viuluja… valtavasti auton osia, kellojen koneistoja, laatikollinen seitsemän tuuman näyttöjä… Haluaisin niitä yhdistellä, kun vaan tulisi hyviä ideoita.
(Ja näyttäähän niitä tulleen toim. huom.)

 

Kokonaan itse kustomoitu Chevelle HotRod taas sijoittuu sitten johonkin kahden edellisen välille. Automaailmasta esteettiset vaikutteensa saanut kustomointi sisältää kitaran alkuperäisten toimintojen tyylittelyn lisäksi mm. koppaan istutetun viritysmittarin, sekä Jam Enginen eli mp3-soittimen, jolla oman soiton taustaksi saa vaikka miten muhkeat taustat. Käyntiin kitara käännetään virta-avaimella, kuinkas muutenkaan!

Vuosien varrella Kelhon Multiproject Factory -toiminimen suojissa on syntynyt myös erilaisia kaupallisia tuotteita, kuten Survival Can – umpioituun säilyketölkkiin pakattu kitaristin selviytymispakkaus varakielineen ja muine tykötarpeineen jne.

 

Pysyy mieli virkeänä

Soitinten kaikenlainen muokkaus on Kelholle harrastus ja vastapainoa päivätyölle F-Musiikki Vantaalla. Ennen nykyistä asemapaikkaansa hän on työskennellyt F-Musiikin Itäkeskuksen sekä myöhemmin Kaisaniemen liikkeissä myymäläpäällikkönä. Ura käynnistyi kuitenkin jo 1980-luvun alussa Hämeenlinnassa vanhempien omistamassa musiikkiliikkeessä, jossa Jari ehti työskennellä yli 25 vuotta. Aivan vailla sivuaskelia ei urapolku ole silti tallautunut, kahteen otteeseen mies on myös ehtinyt palvella YK-joukoissa rauhanturvaajana

Ja luonnollisestikin – soittimia myyvä ja niitä puhdetöinään kustomoiva mies on itsekin aktiivinen muusikko. Teatteriharrastus on sekin kestänyt jo pitkään, yli 25 vuotta, ja polku sillä saralla on vienyt ääni- ja valomiehestä käsikirjoittajaksi.

– Mä tykkään Mies ja alaston ase -elokuvien huumorista ja halusin tehdä Romeon ja Julian komediaksi. No en saanut siihen lupaa, paitsi jos itse suomennan tekstin…

Muutaman kuukauden puurtamisella 1600-luvun englannilla kirjoitetut alkuteokset taipuivat kuin taipuivatkin kotimaiselle ja ”sit mä vedin ihan lössiksi”. Hattulan teatterissa 1998 esitetty Viljami Shakes Beer -näytelmä oli esikoinen, jonka jälkeen teatteriin on syntynyt neljä muutakin komediaa.

Jottei kävisi aika pitkäksi, on Kelho kirjoittanut siinä sivussa myös viisi kirjaa, eikä tuotanto osoita edelleenkään hiipumisen merkkejä. Apropoo: tunnettehan toki Hattulan salattuja synkeyksiä penkovan poliisikomisario Raafael Mäyrän?

Ansiolistalta löytyvät myös esimerkiksi ukulelen soitto-opas ajalta ennen buumia sekä sekalainen lajitelma käännöstöitä englannista suomeksi. Suhteellisen pidäkkeettömältä vaikuttavan luovuuden taustalta taitaa löytyä sama mutkaton asenne, joka ohjailee soitintenkin tuunailua: 

– Miks’ ei?

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2021. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

 

20.11.2021
|
Teksti: Lauri Paloposki | Kuvat: Lauri Paloposki ja Jari Kelho
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy