Joonas Widenius – kitarataiturille monipuolisuus on muusikon työn tuki

Image

Joonas Widenius alkoi soittaa kitaraa melkein heti, kun oli oppinut kävelemään. Nykyisin hän on huikea flamencokitaristi, jonka monipuolinen musiikki hämmästyttää taituruudellaan ja koskettaa tunteellaan.

 

Vaikka flamencokitara näyttää tavalliselle ihmiselle visuaalisesti samalta kuin klassinen kitara, flamencokitara on erilainen sekä teknisesti että soinniltaan. Flamencoa soitettaessa käytetään samantapaisia tekniikoita kuin klassisessa kitarassa, mutta niiden lisänä on erilaisia oikean käden tekniikoita. Widenius esittelee niistä tyypillisimpiä.

– Arpeggio-tekniikassa, joka on yleinen myös klassisessa kitarassa, soitetaan useammalla eri sormella: peukku, etusormi, keskisormi, nimetön. Picado tarkoittaa vuoronäppäilyä etu- ja keskisormella, ja sitä käytetään melodioiden ja asteikkojen soittamiseen. Melodioita voi soittaa myös pelkällä peukalolla. Alzapúa on soittotekniikka, jota käytetään vain flamencossa; siinä soitetaan peukalolla plektranomaisesti edestakaisin, mistä syntyy omanlaisensa klangi. Rasgueado-tekniikoita on erilaisia: trioleja, kvintoleja, neljäsosia, kuudestoistaosia, kvartoleita. Näitä rytmejä toteutetaan monilla eri kuvioilla: on koko käden triolikuvioita ja nimetön/etusormi/keskisormi-rasgueadoja. Pikkusormea käytetään kvintoli-rasgueadoissa; näppäilysormena pikkusormea ei sen sijaan käytetä lainkaan. Eri kitaristit pitävät erilaisista rasgueado-tyyleistä. Kun on soittanut flamencoa vuosia, löytyy itselle mieleisimmät tavat soittaa.

Widenius kertoo, että flamencokitaristien tremolotekniikka on erilainen kuin klassisilla kitaristeilla.
– Francisco Tárregan aikaan Ramón Montoya -koulukunnan kitaristit kävivät ottamassa klassisesta koulukunnasta oppia. Sieltä tremolotekniikka tuli flamencokitaraan, ja aikojen saatossa se modifioitui viisiääniseksi. Klassisessa kitarassa on neliääninen tremolo, joka tuottaa suoremman rytmin, kun taas viisiäänisessä tremolossa on pyöreämpi saundi.

 

Blanca ja negra – kaksi erilaista flamencokitaraa

Widenius selittää, että flamencokitaroita on kahta eri tyyppiä. Negra tarkoittaa tummaa kitaraa, jonka väri tulee ruusupuusta. Blancassa päämateriaali on sypressi.
– Kitaroissa on vähän erilainen sointi. Blanca oli alun perin tyypillisin flamencokitara. Siinä on terävämpi ja läpitunkevampi ääni, mikä oli tärkeää silloin, kun ei ollut nykyisen kaltaisia äänentoistolaitteita, ja piti saada tanssijoiden säestämiseen tarpeeksi volyymia. Äänentoistolaitteiden kehittymisen jälkeen negra on yleistynyt tosi paljon, koska esimerkiksi solistisessa soitossa siinä on paljon miellyttävämpi ääni. Itse olen soittanut vuosia Hermanos Sanchíz Lopéz -kitaralla, joka on valencialainen negra.

 

Luonnollinen sointi vaatii optimaalisen mikityksen

Millainen mikitys ja monitorointi toimivat mielestäsi parhaiten, studiossa ja livenä?
– Kondensaattorimikrofoneista suosikkini on Neumann 184. Lisäksi ihanteellisessa keikkatilanteessa saa DPA:n solmiopallo-napin kitaraan. Nexo on käsittämättömän hyvä lattiamonitori. Jos on lisäksi mahdollisuus käyttää Genelecin monitoria selän takana, se tuo selkeyttä saundiin. Optimitilanne on, että keikalla olisi sekä tuplamikitys että tuplamonitorointi. Studiossa ei ole ikinä käytössä nappimikkiä, mutta sen sijaan kolmen mikrofonin käyttö on mahdollista niin, että normaalin stereoparin lisäksi on jokin laajakalvoinen mikrofoni. Studiossa mikrofo-nien paikkaa voi siirrellä ja kokeilla, millaisella sijoittelulla syntyy äänen kannalta paras lopputulos.

Oletko kokeillut kitaraan kiinteästi asennettavia mikrofoneja?
– Kyllä, lukuisat määrät, eikä yksikään niistä ole ollut tarpeeksi luonnollinen tai tarkka. Kannen saundi värittyy liikaa. Yleisöhän kuulee soinnin edestä päin eikä ole kitaran sisällä kuuntelemassa.

 

Idolit ja vaikutteet

Widenius kertoo, että hän alkoi soittaa kitaraa melkein heti, kun oli oppinut kävelemään.
– Ensimmäiset kitaristit, jotka muistan nimeltä ja joita voisi kutsua idoleiksi, ovat Jimmy Page ja Stevie Ray Vaughan, joita aloin diggailla 5–7 vuoden ikäisenä. Stevie Rayn elämästä pidin aikoinaan koulussa esitelmän, joka minulla on edelleen tallella. Minulla oli tapana kuunnella paljon musiikkia radiosta ja muistan, kun lapsena kuulin radiouutisista, että Stevie Ray on kuollut helikopterionnettomuudessa. Hän on minulle suuri vaikuttaja edelleen. Kouluajan kynnyksellä tutustuin Paco de Luciaan, kun kuulin kitaratrioa, jossa hän soitti Al DiMeolan ja John McLaughlinin kanssa. Kuultuani de Luciaa minulle tuli pakkomielle, että täytyy oppia soittamaan tuolla lailla. Keskeisimpiin kitaristeihin minulle kuuluvat lisäksi muun muassa Gerardo Núñez ja Pedro Sierra, sekä klassisen musiikin puolelta Ismo Eskelinen ja Petri Kumela, joka kesäkuussa vieraili konsertissani Kanneltalossa.

 

Monipuolisuus muusikon työn tukena

Soitat musiikkia, joka vaatii virtuoosimaista soittimen hallintaa ja erinomaista teoreettista tietämystä. Haastavan musiikin esittämisestä saatavat palkkiot eivät kuitenkaan ole samansuuruisia kuin esimerkiksi valtavirran poppareilla. Mitä eväitä alalla on taloudelliseen pärjäämiseen?
– Pelkkä ajatus, että flamencokitaristi yrittää elättää itseään Suomessa, on absurdi! Alalla on kuitenkin erilaisia mahdollisuuksia. Olen tehnyt klassisen kitaran opettajatutkinnon Oulun ammattikorkeakoulussa. Flamencokitaristina minut tunnetaan, mutta pedagoginen pätevyys klassiselta puolelta on hyvä tuki. Olen yrittänyt käydä soittamassa paljon eri alueilla ja erilaisissa paikoissa, jazz-festivaaleista kapakoihin. Pidän myös kursseja. Olen yrittänyt tehdä markkinointi- ja promootiotyötä, että ihmiset ymmärtäisivät, millaisesta lajista on kyse. Tietämys flamencomusiikista on Espanjan ulkopuolella siinä mielessä vielä lapsenkengissä, että suuri yleisö tunnistaa Kanariansaarten pallomekot ja kastanjetit eli koko kulttuurin pinnallisimman osan, joka ei oikeastaan edes ole flamencoa. Aktiivinen promootio on kuitenkin alkanut kantaa hedelmää, ja viime aikoina olen muun muassa ollut vierailevana muusikkona jazz- ja rockartistien levyillä.

 

Jyvät akanoista

Widenius muistuttaa, että flamencokitaran soittaminen hyvin vaatii tuhansia tunteja treeniä, niin kuin minkä tahansa muunkin soittimen. Treenaamisen on oltava systemaattista ja jatkuvaa.
– Jyvät karsiutuvat akanoista, koska flamencossa voi mennä vuosia siihen, että pystyy soittamaan vaikkapa tangos-kappaleita ihan perustasolla. Harrastelijatason flamencosoittoa ei kuule Suomessa juuri ollenkaan, vaan yleensä ensimmäinen kosketus flamencokitaraan on kuunnella Paco de Lucian levyjä. Perspektiivi voi vääristyä, jos de Luciasta tekee vertailua omaan soittoon.

Joonas Widenius esiintyi kesäkuussa Helsingin Kanneltalossa ja tarjosi ainutlaatuisen taide-elämyksen, jota hänen yhtyeensä lisäksi täydensi Kvartz-jousikvartetti. Tässä tyylilajissa en ole koskaan kuullut suomalaisilta muusikoilta vastaavaa. Widenius kertoo yhteistyöstä muiden soittajien kanssa.
– Yhtyeeni Grupon soittajat ovat tuttuja vuosien takaa; taitavia ja luovia muusikoita. He ovat mukana ”El Cambio” -levylläni. Kun he ovat lisäksi hyviä tyyppejä, joiden kanssa tulee hyvin toimeen, niin mikäs siinä soitellessa. Kvartz-Quartet tuli kyytiin, kun Grupon alttoviulisti Pasi Vuoti ja minä teimme suunnitelmia kesäksi. Pasi on myös osa Kvartz-Quartetia. Päätimme, että minä teen materiaalistani tarkat nuotinnukset, joista Pasi tekee kvartetille alustavat versiot. Sitten niitä kierrätettiin, palloteltiin edes takaisin ja hiottiin. Treeneissä vielä muutettiin joitakin asioita. Lopulliset nuotit olivat kasassa vasta keikkapäivänä.

Taitavat tanssijat lisäsivät nautintoa Kanneltalon konsertissa. Wideniuksen mukaan tanssijoiden säestäminen tanssiharjoituksissa onkin flamencokitaristille tyypillistä työtä.
– Yleensä soitan pari biisiä alkuun, kun tanssijat lämmittelevät. Sitten he aloittavat koputus-, liike- ja koreografiaharjoitukset. Opettaja kertoo minulle toiveita, mitä milloinkin pitäisi soittaa. Keskeisimpiä työnantajiani säestäjänä ovat tällä hetkellä Blue Flamenco ja Helsingin Tanssiopisto. Oopperan balettikoulussa olen myös käynyt säestämässä. Siellä on ammattiopiskelijoita, joiden kurssit menevät jaksoittain, eli heillä voi olla esimerkiksi kuukausi flamencoa ja sitten kuukausi jotain muuta – siksi siellä ei ole joka viikko töitä kitaristille. Säestäminen on osa oppimista. Jos ei ole säestänyt tanssijoita, ei hyväksi flamencokitaristiksi ole mitään asiaa. Soittajasta kuulee välittömästi, jos hän ei ole käynyt säestystunneilla. Silloin soitosta puuttuu tietty dynamiikka ja voima. Yksin kotona ei voi treenata loputtomiin, koska sitten kun on kymmenen tanssijaa edessä, tuntee, kuinka paljon dynamiikkaa vaaditaan. Tämä osa soittamisesta pitää siis opetella käytännön kautta.

•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2012.  Nettijulkaisun teki ajankohtaiseksi nyt se, että Joonas Widenius on parhaillaan kiertueella uuden Arktik Traktor Konspirazy -levynsä julkistamisen merkeissä. Katso kiertueen ohjelma tämän linkin kautta.

Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.