Risto Rikalan elämässä puhaltavat uudet tuulet. Vuosikymmenien poppailun jälkeen hänet pestattiin Ville Valon bändiin.
Ajankohtaista / haastattelut
Tilapäällikkö Matti Reivi kuvailee Savonlinnan Kulttuurikellaria ”Mahdollisimman matalan kynnyksen paikaksi, jossa voi toteuttaa hyvin monenlaisia luovan kulttuurin tapahtumia yleisötilaisuuksista yksityisjuhliin”.
Ulkoa Helsingin Levypuristamon toimitalo ei erotu Kyläsaaren vanhasta teollisuusmaisemasta mitenkään. Ensivaikutelman voisi kiteyttää vähän kuluneesti sanoilla ”rouhea” ja ”rock”, mutta sellainen veisi ajatukset aivan väärille uomille.
Monesta yhteydestä tuttu laulaja ja lauluntekijä Eeppi Ursin siirsi muutama vuosi sitten kampsunsa Suomesta New Yorkiin, vaikka hän keikkaileekin edelleen aktiivisesti Suomessa. Uusi levy My Finnish Soul tuskin olisi koskaan syntynyt ilman uuteen maahan muuttamista.
Oulusta on tullut rujoa rock-musiikkia esimerkiksi Radiopuhelimien muodossa, mutta nykyään sitä tulee myös jazzin puolelta. Tämä on erityisesti kitaristi Heikki Ruokankaan ansiota, sillä hän on julkaissut paljon vapaan jazzin piiriin luettavia levyjä, joiden soundimaailma ulottuu ruman väkivaltaisesta säröilystä aina akustiseen sointiin.
Jo vuodesta 2014 asti julkaistussa juttusarjassa vuorossa Sakke Aalto – tuottaja, muusikko, biisintekijä ja artisti.
Kenny Wayne Shepherd nousi ’90-luvulla Jonny Langin tapaan parrasvaloihin todella nuorena blues-kitaristina ja on sittemmin tehnyt varsin menestyksekkäitä levyjä tyylilajissaan. Tuorein niistä on kuitenkin uudestaan äänitetty versio kakkosalbumista Trouble is. Miksi?
Laulupedagogi ja muusikko Ville Laaksonen on ollut mukana monessa. Hän on myös kokenut laulutuottaja, joka hyödyntää osaamistaan sekä muiden tukena että omissa projekteissaan.
Dave Lindholm on vanhan koulukunnan bluesartisti, joka antaa musiikin puhua puolestaan. Lindholm viihtyykin paremmin tien päällä kuin tv:n viihdeohjelmissa.
Helsingin Viikissä, äänityspalveluita myyvän Transmixin tukikohdan tiloissa asiakkaita palvelee kaksi studiota sekä isohko halli, jotka soveltuvat moneen käyttöön.
Samaan aikaan kun Al Di Meola teki Pori Jazzin päälavalla paluutaan Return to Foreverin kitaristina, festivaalin Ultra Music -klubilla touhusi soundcheckiään hyvin toisenlainen kitaristi.
Masteroija lienee maailman harvinaisimpia ammattinimikkeitä ja perustallaajan vinkkelistä se luokitellaan usein lähes salatieteeksi. Näinkö se on?
Elokuvasäveltäjä Panu Aaltion mielestä elokuvamusiikilla on kaksi ulottuvuutta: rooli tarinankerronnassa sekä musiikin teoksellisuus itsessään.
Tammikuiset aamukahvit juotiinkin soitinverstaalla, jonka isäntä aloittaa oman kolumnipalstansa kirjoittamisen tässä samassa numerossa.
Seinäjoella asuva Jukka Kattelus on tehnyt soitinrakentajan töitä jo pitkään Katar Kustom Kuitars -merkillään. Tänä vuonna hän julkisti Popmaster-kitaransa pohjalta Duke Robillardille tehdyn Bluesmaster-nimikkomallin.
Shamanistinen kansanmusiikki sai väistyä americanan tieltä, kun tuottaja Jussi Jaakonaho ja jouhikon mestari Pekko Käppi työstivät Aamunkoi-tupla-albumia.
Kolmimuunteinen fraseeraus saa reggaen tai metallimusiikin svengaamaan siinä missä jazzinkin. Kunhan annostelu on oikea.
Modernin fingerstylen tunnetuin edustaja Andy McKee konsertoi lokakuussa 2015 Helsingin Savoy-teatterissa, Petteri Sariolan mainiosti lämppäämänä. Kappaleillaan hurjan YouTube -suosion saavuttanut amerikkalaiskitaristi kertoi Riffille sovittamisesta, kitaroista ja soittotyylinsä muovautumisesta.
Mick Box, Uriah Heepin (iki)jäsen ja Easy Livin -kappaleen tunnistettavan lurituksen alkuperäinen kepittäjä vaali jytäperintöä pieteetillä, kun hänet tapasin 2006. Tuolloin jo lähes 40 vuoden ura jatkui taukoamattomalla keikkailulla ympäri maailman. Tämä haastattelu palauttaa mieliin, millaisia olivat tunnelmat ja mietteet 2006, jolloin juttu julkaistiin printti-Riffissä.
Kääritään hihat ja tehdään itse.
Sivut
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »