Ajankohtaista / haastattelut

Haastattelut
26.12.2022 - 08:00
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Minna Hatinen

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat
toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin.

Haastattelut
25.12.2022 - 08:00
Teksti ja kuva: Reijo Holopainen

Lämpiävien pääteasteputkien tuoksu on lumoava. Se palauttaa altistuneen aina sähkökitaran äänentoiston alkulähteille.
Vai mitä sanoo Jaakko Turunen?

Haastattelut
18.12.2022 - 08:30
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Larry DiMarzio, Michael Mesker

Steve Vain uusi levy, Inviolate, on pandemia-ajan tuote kuten niin monet muutkin levyt viime aikoina. Levy sisältää joitain Vain itse jo etukäteen YouTubeen striimaamia kappaleita, mutta pääosin ennen julkaisemattomia.

Haastattelut
04.12.2022 - 15:12
Vilma Timonen, teksti ja kuvat

Tuomas Kantelinen tunnetaan erityisesti elokuvasäveltäjänä, lisäksi hän on säveltänyt baletteja ja oopperoita ja tehnyt musiikkia tv-sarjoihin. Haastattelun hetkellä hänen tuotantoaan oli kuultavissa esimerkiksi Stockmannin tavaratalon perinteisen jouluikkunan äärellä Helsingissä – ja pian tämän jälkeen myös Tampereella, kun Lumikuningatar-jääshow sa1 ensiesityksensä tammikuussa 2022.

 

Haastattelut
27.11.2022 - 19:05
Teksti: Timo Östman | Kuva: Rob Blackham

Robin Trowerin bluesahtava (hard)rock tuli tutuksi hänen varhaisilla soololevyillään 1970-luvulla ja tyyli on yhä pääpiirteissään sama uudella No More Worlds to Conquer -albumilla.
Hyvää ei kannata vaihtaa.

Haastattelut
20.11.2022 - 08:30
Teksti ja kuvat: Pekka Nurmi

Kolme yhdistävää faktaa yhtyeistä Deep Insight, Automatic Eye ja Jermaine?
• Tuore, vaihtoehtoinen rock-ilmaisu.
• Menestys myynti- ja soittolistoilla.
• Tuottaja Jonas Olsson.

Haastattelut
13.11.2022 - 20:43
Haastattelu ja kuvat: Matti Rinne

"Toto, minusta tuntuu, että emme ole enää Kansasissa", kuuluu Judy Garlandin kuuluisa tokaisu elokuvaklassikosta Ihmemaa Oz. Nimi on sittemmin liitetty bändiin, joka on tarponut omaa leveää sarkaansa populaarimusiikin kärjessä jo lähes 30 vuotta. Melkoinen rupeama aikoina, joina keskiverrompi idoli vanhenee vuodessa! Toton basisti Mike Porcaro (51) asettui pöytään ja iski tarinaa.

Haastattelut
06.11.2022 - 10:18
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Juha Seila

Bassoja, mielipiteitä, tarinoita soittimien takaa. Suomalaiset basistit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, elämänsä bassoja.
Vuorossa Jussi Kinnunen – soundi ei saa olla liian hifi!

Haastattelut
30.10.2022 - 10:13
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Petri Nevalainen: Cobham-sessio, muut Petri Majurin kotialbumi

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Kertojana Petri Majuri.

Haastattelut
23.10.2022 - 08:00
Teksti ja kuvat: Vilma Timonen

Monipuolinen osaaminen ja kyky lukea kuvaa ovat siivittäneet Yarin säveltäjän uraa. Mukaan on osunut myös hyvää tuuria.

Haastattelut
16.10.2022 - 08:30
Teksti: Samuel Järvinen | Kuva: Will Ireland

Legendaarisen Jethro Tullin laulaja Ian Anderson haki Raamatusta inspiraatiota bändin odotetun uuden albumin teksteihin.
Kyseessä ei kuitenkaan ole uskonnollinen levy, vaikka fanit ovatkin odottaneet sitä kuin messiastaan.

Haastattelut
09.10.2022 - 16:22
Teksti ja kuva: Tommi E. Virtanen

Tämän haastattelun tekohetkellä (2018) Olli Soikkeli oli luonut New Yorkissa uraa jazzkitaristina jo neljä vuotta. Kilpailu on kovaa, ja kuten newyorkilaiset itse sanovat: ”If You Can Make it Here, You Can Make it Anywhere”.

Haastattelut
02.10.2022 - 12:58
Teksti: Timo Östman | Kuva: Katariina Karppinen

Mika Jaakkolan Dark Slide Inc. -EP:llä soi dobro laulujen säestäjänä. Harvinainen fokaalidystonia pakotti Jaakkolan luopumaan kitaran soittamisesta. Tilalle tuli dobro. Levyllä oman panoksensa kokonaisuuteen tuovat myös vierailijat Olli Haavisto ja Marko Hietala.

Haastattelut
25.09.2022 - 08:30
Teksti ja kuva: Tapio Peltonen

Käytetyn sähkökitaran oston ei tarvitse olla onnenkauppaa. Varsinkaan silloin, jos soittimeen tutustuessa ja sen kuntoa arvioidessa on apuna jonkinlainen ohjenuora, jolla tietyt asiat ainakin tulevat huomioiduiksi.

Haastattelut
18.09.2022 - 08:30
Teksti: Kalle Heino | Kuvat: Minna Hatinen

Kosketinsoittaja Pekka Gröhn on soittanut studiossa tuhansilla biiseillä ja lavoilla tuhansilla keikoilla, ja miehen ansioluettelosta löytyykin melkoinen kavalkadi Suomen kärkiartisteja.

Haastattelut
11.09.2022 - 08:30
Teksti ja kuvat: Vilma Timonen

Ammatiksi elokuvasäveltäminen ja thereminin soitto?
Onnistuu, kun näkemystä ja osaamista löytyy.

Haastattelut
04.09.2022 - 08:30
Teksti: Timo Östman | Kuva: Tuukka Nygård

Lauri Peisterän debyyttialbumi Taivas liekit sammuttaa on mallikasta työtä lauluista tuotantoon. Oulun seudulta kotoisin oleva, mutta taannoin helsinkiläistynyt Peisterä ei ole aivan eilisen teeren poika, vaikka ensimmäisestä sooloalbumista kyse onkin.

Haastattelut
28.08.2022 - 08:30
Teksti: Kalle Heino | Kuvat: Saku Tiainen/Nelonen

Suomalaisen television musiikkiohjelmat ja niiden musiikkituotanto ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kehittyneet huippuluokan mittoihin, joissa sovituksia ja soundeja viilataan huolella. Yksi alan pioneereista on Lenni-Kalle Taipale, joka luotsaa The Voice of Finlandin nyt jo kymmenettä tuotantokautta.

Haastattelut
21.08.2022 - 08:30
undefined

Lahtelainen Tomi Kuusisto on pitkän linjan yrittäjä, jonka suhde audiohommiin syntyi jo varhain oman soittoharrastuksen kautta.

Haastattelut
14.08.2022 - 10:51
Timo Östman

Pienen, mutta kovatasoisen Keitelejazz 2007 -festivaalin pääesiintyjän saappaisiin astui kitaristi Mike Stern. Ja mikäs oli astuessa kun meriittilistalta löytyy soolouran lisäksi jäsenyys mm. Billy Cobhamin, Miles Davisin, Jaco Pastoriuksen ja Michael Breckerin yhtyeissä.

Sivut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy