Mikä yhdistää Tuure Kilpeläistä, Von Hertzen Brothersia ja Jussi Jaakonahoa? Kaikki ovat inspiroituneet Musiikin edistämis-säätiön soitinpankin hienoista instrumenteista. Soitinpankki on ainut-laatuinen järjestelmä, josta hyötyvät kaikki.
Ajankohtaista / haastattelut
Vuorensakun rouhea T.Family-mallisto on ehtinyt vasta kolmen vuoden ikään, mutta jo nyt nuo soittimet ovat löytäneet tiensä monen rokkarin kalustoon. Mikä on näiden kitaroiden tarina, ja miten oma tyyli on löytynyt?
Trad.Attack! on Viron suosituin yhtye. Vasta neljä vuotta toiminyt trio on voittanut kotimaassaan 21 erilaista musiikki-palkintoa ja on ehtinyt esiintyä jo 36 eri maassa. Yhtyeen musiikissa taas kuullaan jo edesmenneitä kansan-laulajia arkisto-nauhojen muodossa.
Joko herättää mielenkiinnon?
Harva yhdistää muskelin ja melodisuuden yhtä luontevasti kuin Melvin Gibbs. Laajasta vaikute-paletista vapaasti assosioivaan basistiin ovat nojanneet sekä freejazzin 1980-luvun kuumat nimet että Vernon Reidin ja Henry Rollinsin kaltaiset seuraavan vuosikymmenen rockia tuulettaneet uudistajatkin.
Tärkeää on myös Black Rock Coalitionin kanssa tehty poliittinen työ.
Putous, Siskonpeti, Nieminen ja Lahtinen Show… television suosikkisarjoista tutuksi tullutta pianisti-sovittaja-säveltäjä-kapellimestari Katja Lappia ei yllättäen nähty tv-ruudussa syksyllä 2018, jolloin tämä haastattelu tehtiin. Kalenterin oli nimittäin täyttänyt työskentely teatterissa, ”Maailmanlopun revyyn” musiikin parissa.
Ruotsalainen kitaran löytö-retkeilijä Mattias IA Eklundh kohdattiin Riffin sivuilla jo 2010 ja uudestaan 2018. Sama – ja Eklundhin itsensä mielestä päättymätön – uuden ja kokeilemattoman soittamisen haku on edelleen käynnissä ja sitä varten hän on ottanut käyttöönsä uusia työkaluja.
Wentus Blues Band on kasvanut Suomessa ja laajemminkin Pohjolassa jo melkoiseksi instituutioksi. Ei vähiten siksi, että yli 30-vuoden taipaleellaan se on kiertänyt runsaasti kansainvälisten blues-artistien kanssa. Uusimmalla levyllään yhtye tulkitsee heidän musiikkiaan.
Monessa liemessä keitetty kosketinsoittaja rakastaa syntikoita, joiden soundissa yhdistyvät kauneus ja rumuus. Välillä toki maistuu myös ihan pelkkä flyygelin sointi.
Luutuneista mielikuvista ja ennakkoluuloista on vaikea päästä eroon. Kaltaiselleni 80-luvulla lapsuuttaan eläneelle itänaapurin musiikin suurin tähti on yhä Alla Pugatsova, ja kaikkea meininkiä varjostaa tietty itäblokin harmaa ankeus.
Nyky-Venäjä ei enää mahdu tuohon muottiin ja ennenkaikkea siitä on tullut tärkeä keikkamaa monelle suomalais-bändille. Kuten The Rasmukselle.
Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Muistelijana Sampo Haapaniemi.
Kaapelitehtaalla 2004 aloittanut ja vuodesta 2010 Pitäjänmäellä entisen Soundtrack-studion tiloissa toiminut E-Studio otti rohkean askeleen ja siirtyi kaupungin hulinoista Sipoon seesteiseen tunnelmaan.
Genelecin 40-vuotinen historia henkilöityy vahvasti yrityksen perustajaan, tammikuussa 2017 menehtyneeseen Ilpo Martikaiseen. Hänen perintöään vaalivat nyt lapset, henkilöstöpuolella työskentelevä Maria, yritysarkkitehtuurin parissa toimiva Mikko, sekä moniulotteista toimenkuvaa tekevä Juho, brand artist.
Läpikirjoitettua jazzia ja klassista nyky-musiikkia sekä vapaata improvisaatiota, ambienttia ja elektroakustista ilmaisua keikoilla, levyillä ja elokuvissa: Hillen musiikissa on ilmaisunvapautta.
Frankfurt Musikmessen 2018 helmiä oli mestariluokan opettajana ahkeroinut Ash Soan. Bändirumpalina aloittanut Soan on uinut vähän itselleenkin yllätyksenä ja puolivahingossa arvostetun sessioketun nahkoihin.
Magpie Saluten High Water I -levyn laadukkuus ei yllätä, onhan taustalla juurevan jenkkirockin konkareita. Black Crowesista tutun kitaristi Rich Robinsonin ohella bändistä löytyy muitakin vanhoja Crowes-muusikoita. Syytä puhelulle siis.
Tuomo Huhdanpään innostus lyömäsoittimiin ulottuu kauas soittamisen tuolle puolen. Ahkera freelance-perkussionisti on myös soitinkauppias ja -korjaaja.
Mikko Raita on innostunut. Juri ja Miska Sepän säveltämä musiikki Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvaan on juuri saatu miksatuksi, ja urakkaa varten Studio Kekkosen tarkkaamoon asennetut kattokaiuttimet ovat lunastaneet paikkansa.
Rocka Merilahden (s. 1975) ammattilais-ura käynnistyi 17-vuotiaana suoraan alan korkeimmassa opinahjossa, Remu Aaltosen bändissä. Nykyisin tämän tyylitaiturin kuulaan selkeät melodialinjat sekä oma tunnistettava tyyli ovat lihallinen osa Kaihon Karavaanin soundia.
Doyle Bramhall II singahti vuosituhannen alussa Eric Claptonin luottokitaristiksi, ja vieraili yhden jos toisenkin staran levyillä. Hän on kuitenkin myös sooloartisti, ja on taas viime vuodet keskittynyt urallaan tähän puoleen. Niissä merkeissä Bramhall II myös vieraili Helsingin Juhlaviikoilla 2019, soittamassa keikan Huvilateltassa. Tämä haastattelu julkaistiin alunperin Riffin printtinumerossa 5/2018, jolloin miehen neljäs soololevy, Shades, oli juuri julkaistu.
Michael Landau vastaa puhelimeen Los Angelesissa tammikuun viimeisenä perjantaina. 2018 NAMM-messut ovat meneillään, ja Landau toteaa, että laitteistahan tuolla viikolla lähinnä keskustellaan. Niistä hän puhui osittain myös seuraavan puolen tunnin aikana, sillä syy soittoon oli Landaun uusi sooloalbumi ja sen tekeminen.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- …
- seuraava ›
- viimeinen »