The Shubie Brothers – bändi vailla egoja

Viiden pitkän linjan ammatti-muusikon muodostama The Shubie Brothers ammentaa instrumentaalimusiikkinsa afrikkalaisista rytmeistä ja vanhasta elokuvamusiikista. Lokakuussa 2020 päivänvalon nähnyt Casual-albumi äänitettiin pääosin livenä.

 

The Shubie Brothers on viisikko, josta voisi käyttää kliseistä nimitystä superyhtye. Yhtyeen jäsenet ovat soittaneet kymmenissä merkittävissä kokoonpanoissa ja jokainen heistä operoi soittimensa kanssa mestaritasolla. Silti tuntuu luontevammalta puhua vain bändistä, jossa kokemus kuuluu äärimmäisen tyyli-tajuisena soittona ja harmonisena kokonaisuutena. Shubiessa kaikenlainen egoilu loistaa poissaolollaan. Soolojen sijasta kuullaan keinuvia rytmejä ja maagisia soundeja. Yhtyeen syntykin oli vailla minkäänlaista hypeä.

Tarkkaa syntymisajankohtaa on vaikea määrittää, sillä orkesteri muodostui vaivihkaa rumpali-tuottaja Janne Haaviston sooloprojektin ympärille. Vuonna 2017 ilmestyneen Janne Haavisto And The Shubie Brothers and Sisters: You Are Here -levyn kannessa bändiliideri tepasteli vielä yksin pitkin hiekkadyyniä. Levylläkin soitti lukuisia muusikoita ja Haavisto äänitti materiaalia ympäri maailmaa. Sitten Haaviston piti saada bändi keikkoja varten. Levyllä soittaneet kitaristi Miikka Paatelainen ja lyömäsoittaja Abdissa ”Mamba” Assefa olivat luontevat vaihtoehdot. Paatelainen ehdotti bändiin kosketinsoittimien sijasta toista kitaraa, kollegaansa Jussi Jaakonahoa.

– Olen aina halunnut päästä soittamaan hänen kanssaan. Minulla oli myös idis, jossa hän soittaisi kitaraa sillä aikaa kun käytän Electro Harmonix Mel9 -mellotronpedaalia. Sen ja kitaran avulla pystyn lisäämään mihin tahansa sointuun jouset, kertoo Paatelainen

Niinpä Jaakonaho soittaakin levyllä usein teemoja, siinä kun Paatelainen huolehtii ”jousista” tai rytmikitarasta. Tosin mitään tarkkaa työnjakoa ei ole suoritettu ja molemmat kitaristit levittävät koko osaamisspektrinsä yhteisen projektin hyväksi.

 

Kitaristi Miikka Paatelainen inspiroitui muiden soitosta ja löysi itsestään tuotteliaan säveltäjän.

 

Maalailevan Casual-levyn tyyli edustaa muutenkin kaikkea muuta kuin solistista jammailua, joten mitään kitaristien kilpasoittoa on turha odottaa. Molempien soundimaailma ja estetiikka on myös niin lähellä toisiaan, että on vaikea näkemättä sanoa kumpi minkäkin raidan soittaa. Oikeastaan on parempi puhua perkussioista ja rytmeistä, sillä niihin jos johonkin tämä bändi pohjaa. Tuottajanakin ansioitunut Mamba Assefa ehdotti bassoon pitkäaikaista soittokaveriaan, Jukka ”Jukkis” Kiviniemeä, joka oli palaamassa Suomeen asuttuaan useamman vuoden Hollannista.

– Itse asiassa Janne oli ensimmäisiä ihmisiä, joka otti minuun yhteyttä, muistelee Kiviniemi, ja jatkaa:

– Olin Mamban kanssa paljon tekemisissä aina kun kävin Suomessa ja hän tiesi, että olin muuttamassa Suomeen. Olen Mamban kanssa soittanut todella paljon 90-luvulta asti eri bändeissä (Fat Beat Sound System, Sami Saari, Aki Sirkesalo, Nuspirit Helsinki). Jannen kanssa en kuitenkaan ollut soittanut.

”Soitin paljon Jannen 60-luvun Eko-bassolla, joka on E-studion talon bassona. Se on fantastinen basso. Minun ”Shubie-basso” on Voxin uusiotuotantoa. Siinä on vähän kirkkaampi soundi. Joitain raitoja tuplasin Hagströmin 8-kielisellä, tuplakielitetyllä bassolla”, kertoo basisti Jukka Kiviniemi.

Kaikki loksahti heti paikoilleen ja puuttuva palanen oli löytynyt. Kiviniemi huomasi olevansa jo seuraavana päivänä treeneissä. 

– Kun päästiin soittamaan, siinä oli kyllä vahva kotiintulofiilis, että tämä on tässä, hän muistelee.

 

Elokuvamusiikkia Lalo Schifrinin hengessä

Uudessa yhtyeessään Kiviniemi löysi itsensä myös biisintekijänä. Musiikkia oli päätynyt pöytälaatikkoon jo pitkään, eikä materiaali ollut oikein löytänyt kotiaan Kiviniemen monissa bändeissä.

– Yhtäkkiä kuulin niistä demoistani, että nämähän ovat Shubie-biisejä! Ne olivat odottaneet tätä hetkeä, että löytävät oikean kontekstin. Yksi levylle päätynyt aihioni oli jostain 10 vuoden takaa. Oli hauska huomata, että biiseille löytyi koti, kertoo Kiviniemi.

Demoja tosin löytyi jokaisen laatikosta – ja lisää ideoita syntyi tehdessä. Kokemus kuului myös siinä, että kaikki pystyivät esituottamaan ideoitaan ennen muille esittelemistä.

– Jokainen oli tahollaan tehnyt jo karsintaa, mikä on tälle bändille sopivaa matskua. Kaikki meistä kirjoittaa musaa koko ajan, kertoo Kiviniemi.

Ryhmätyöskentelyssä ideat jalostuivat. Kiviniemen demot olivat vahvasti rytmiin pohjautuvia. Sekös vasta sytytti Paatelaisen luovuuden.

– Janne tuottaa valitsemalla sopivat ihmiset ja Jukkis sopii täydellisesti tähän bändiin. Kaikki osallistuvat luomiseen, se on luontaisesti syntynyttä demokratiaa, hehkuttaa Paatelainen. 

– Jukkiksella ei ollut demoissaan b- tai c-osia, mutta kun hän toi jonkin aihion, se inspiroi minut heti säveltämään niitä. Kun aletaan tekemään, minulla soi musiikkia päässä niin, että pahimmillaan se vie yöunet.

Paatelaisella on maine takuuvarmana muusikkona, joka hoitaa homman kuin homman jäätävällä ammattitaidolla. Itse hän kuitenkin kertoo olevansa hyvin ”fiilistyyppi”, joka soittaa ja säveltää aina vahvalla tunteella. Biisintekeminenkin on hänelle tunnetiloja ja kuvia.

– Minulla on päässä kuva, mitä seuraan. Biisit tulee usein ihmisistä ja ilmapiiristä. Esimerkiksi Casual-biisin tein Jussille ja mulle. Olen täysin tunnepohjainen tekijä. En osaa nuotteja, en ole siinä mielessä mikään studioässä. Olen tunnetilaihminen ja siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Se on myös välillä raskasta. Pää meinaa seota sen vuoksi, että yhden session biisit saattaa soida kuukauden päässäni, vaikka minulla ei ole sille musiikille enää mitään käyttöä. Omistaudun vahvasti kaikelle mitä teen. Esimerkiksi Kerkko Koskisen musa on tosi makeeta, ja se on opettanut minua tosi paljon, mutta se jää soimaan päähän, huokaa Paatelainen.

Instrumentaalimusiikki on aina visuaalista, kun verbaliikan puuttuminen mahdollistaa vapaan assosioinnin. The Shubie Brothersin musiikki on kuitenkin poikkeuksellisen visuaalista, ja on helppo kuvitella sille käyttöä elokuvamusiikkina. Paatelainen kertookin innostuksen vanhaan elokuvamusiikkiin yhdistävän bändiä.

–Elokuvallisuus on tämmöisessä instrumentaalimusiikissa kiinnostavin piirre. Jukkiksen biiseissä oli tosi paljon sitä, että ne olisivat voineet olla suoraan jonkin elokuvan soundtrackista. Jukkiksen plekubasson soundi, missä on kaikua, tuo mieleen Lalo Schifrinin kataloogin. Se vaan tuntuu niin kotoisalta, pohtii Paatelainen.

Elokuvallisuutta on niin ikään helppo kuulla Jaakonahon musiikissa ja hänhän onkin vastuussa kiitellyn Kaikki synnit -tv-sarjan musiikista (ohj. Mika Ronkainen). Molempien herrojen soitosta voi kuulla myös yhtymäkohtia vaikkapa Ry Cooderin musiikkiin. Silti heitä on vaikea laittaa mihinkään karsinaan.

– Minä ja Jussi ollaan impressionistisia kitaristeja. Me perehdytään johonkin tyylilajiin hiukan, tyylittelemättä sitä kuoliaaksi. Se ei ole pääasia. Minähän en esimerkiksi kuuntele musiikkia lainkaan, tykkään sen tekemisestä, analysoi Paatelainen. 

 

Demokratiaa vailla egoilua

Orkesterin sisäinen tunnelma on hyvin luova. Osoituksena tästä Paatelainen kertoo esimerkin sävellyksestään Let’s Do This. Se on pöytälaatikosta löytynyt kokeilu, jossa hän oli joskus kokeillut maniskaa wahwah-pedaalin läpi. Testailu jalostui biisiksi ja siihen piti saada juuri oikeanlainen funk-biitti – sellainen kuin Mamballa. Niinpä Haavisto pyysi Assefaa rumpusetin taakse. Ja kun päästään puhumaan Mamban tyylittelystä, ei Paatelainen säästele sanojaan.

– Mamba on muusikko, jolta en ole ikinä kuullut yhtään huonoa ääntä. Ihailen häntä suuresti. Minkä tahansa perkussiosoittimen hän ottaa käteensä ja alkaa soittaa, soundi on heti parasta mitä olen kuullut. Kitaristina olen oppinut eniten rumpaleilta, ja minulla on ollut aina satumainen onni soittaa lempirumpaleideni kanssa, hän kertoo.

Kaikki kolme haastateltavaa ylistävät ryhmän dynamiikkaa, joka mahdollisti mahdollisimman luovan ilmapiirin.  Musiikki on pääosassa eikä kukaan varjele tonttiaan mustasukkaisesti. Assefa antaa tästä kunnian Haavistolle.

Mamba Assefa antaa Janne Haavistolle kiitokset hyvästä työilmapiiristä.

 

– Tämän bändin kanssa kemia on alusta saakka ollut täydellinen. Jokaisella on paikkansa ja esteettinen äänensä bändissä. Bändi on täysin egovapaa. Näin se kasvaa isommaksi kuin osiensa summa. Luulen tämän johtuvan bändiliideristämme. Olen tuntenut Jannen jo kauan ja soittanut hänen aikaisemmissakin proggiksissa. Aina tämä on ollut ”keissi”. Jannella on tuottajana ja johtajana äärimmäisen positiivinen, yhteen kokoava ja nostattava vaikutus koko työympäristöön, sanoo Assefa. 

– Kenelläkään ei ole mitään agendaa eikä egoa, tämä on egottomin bändi mitä tiedän. Musiikin tekemisen into menee toiseen potenssiin, kun ulkomusiikilliset seikat poistuvat häiritsemästä. Tämmöiset turhat jarruttavat seikat tekevät musiikista helposti suoriutumista, summaa myös Paatelainen.

 

Livenä isossa salissa

Demotyöskentely sujui pitkälti Roihuvuoressa sijaitsevassa Ambience Studiossa. Paikka tuli Assefan kautta työsuhde-etuna. Ideoita jaeltiin valmiiksi tuotettuina äänitteinä ja jalostettiin jammailemalla. Työ sujui hyvin mutkattomasti.

– Kaikilla meillä on selkeä tontti ja kaikki on niin taitavia, ettei siinä montaa sanaa tarvitse. Jos soitti demon, niin muut tajusi mikä heidän funktionsa siinä on. Ne on sen tason kundeja, ettei siinä kauheasti tarvitse selittää. Toki sovitustyöskentely eteni myös keskustellen, sanoo Kiviniemi.

Esituotantovaiheen jälkeen kaikki olikin suht’ valmista, kun orkesteri siirtyi studioon levyn tekoon syyskuussa 2018. Materiaali äänitettiin Sipoossa sijaitsevassa E-studion seitsemän metriä korkeassa, puisessa salissa, pääasiassa livenä. Äänittäjinä toimivat Jyri Riikonen ja Petri Majuri. Koko sessioon meni vain muutama päivä.

Livesoitto oli tässä kontekstissa Assefan mielestä oikea ratkaisu. 

– Itse paljon jazzia äänittävänä ja tuottavana tällainen työskentelytapa on hyvin tuttua ja preferoinkin tätä aina orgaanisen sekä suht’ akustisen musan ollessa kyseessä. Jokainen bändin jäsen on kuitenkin sen ikäpolven soittaja, että tämä työskentelytapa on kaikille enemmän sääntö, kuin poikkeus. Koen myös, että studiossa vain livenä soittamalla voi saavuttaa sen jonkun taian ja pystytään välittämään tallenteelle jotain siitä bändin yhteisestä kemiasta, pohtii Assefa.

 

Janne Haavisto vaihteeksi perkussiohommissa. 

Bändissä on kolme huipputuottajaa: Haavisto, Assefa ja Jaakonaho, joiden tuottamat levyt ovat myyneet kultaa ja voittaneet Emma-patsaita. Myös Kiviniemi ja Paatelainen ovat joutuneet muokkaamaan soittoaan lukemattomissa konsepteissa aina tilanteeseen sopivaksi. Niinpä jokainen bändin muusikko tuotti soittoansa lennosta siinä määrin, että materiaali oli pitkälti heti valmista. Kokonaisvisiosta vastasi silti itse Haavisto, joka on merkitty Casual-levyn tuottajaksi.

 

Kaikki rytmit tulevat Afrikasta

Merkittävä osa The Shubie Brothersin viehätystä on sen vahva rytmisyys. Kaikki orkesterin jäsenet ovat soittaneet bändeissä, jotka ammentavat afrikkalaisista ja lattarirytmeistä, niin kuin afroamerikkalaisesta reggae-blues-funk-perinteestäkin. Assefa tunnetaan erityisesti funk-svengistään ja Paatelainen nostaa esille työskentelynsä Cool Sheiks- ja The Fabulettes -yhtyeissä. Jaakonahon historiassa taas on levytysprojekti tansanialaisen Ashimban kanssa (Wakukaya, 2012). Afrikan-matkojen mukana tuomat rytmit ja soundit kuuluvatkin vahvasti Jaakonahon biiseissä. Kiviniemi on profiloitunut bändistä ehkä selkeimmin trooppiselle vyöhykkeelle.

Jussi Jaakonahon biiseissä kuuluvat itä- ja pohjois-afrikkalaiset soundit.

– Afrikan suunnalta tulevat rytmit ovat kaikessa rytmimusiikissa enemmän tai vähemmän läsnä. Tässä meidän jutussamme ehkä vielä korostetummin, koska olemme kaikki soittaneet afro- ja reggae-bändeissä. Ne ovat olennainen osa historiaamme. Senegalilainen musiikki, Fela Kuti ja muu afrikkalainen musiikki on tuttua meille kaikille ja Mamban tausta Etiopiassa tietenkin vaikuttaa. Itse kävin Hollannissa asuessani parikin kertaa soittamassa Etelä-Afrikassa, Swazimaassa, Kap Verdella… Tämmöiset reissut, joissa olen päässyt soittamaan paikallisten kanssa, ovat olleet tosi merkittäviä kokemuksia. Rytmimusa tulee Afrikasta, näin se vain on. Se puhuttelee meitä kaikkia tosi väkevästi ja on suodattunut meidän tekemiseen, summaa Kiviniemi.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2020. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

•••

E-studion esittelyn ja äänittäjäkaksikko Jyri Riikosen & Petri Majurin haastattelun voit lukea tämän linkin kautta. 

19.12.2021
|
Teksti: Tommi E. Virtanen | Kuvat: Juha Reunanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy