Juttunäytteet

Juttunäytteet
Antti Suonio
6/2006
 

 

Rokista jazziin ja bluesista gospeliin saakka viljeltyä ja käsitteeksi muodostunutta Hammondin urkusointia kuullaan ja jäljitellään nykymusiikissa kaiken aikaa, vaikka viimeinen generaattorilla varustettu Hammond-urku valmistettiinkin jo miltei miesikä sitten, 1970-luvulla.

 

Hammond-Suzuki XK-1 ja Leslie 2101 tuovat nyt kestosuosikin nykyversion urkurin ulottuville sangen houkuttelevaan hintaan. Siispä tutustumaan.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
6/2007
 

 

 

Maailman mahtavimpiin rumpuvalmistajiin lukeutuvan Pearlin mallistoa on pitkästä aikaa uusittu. Kasvojenkohotus aloitettiin yläpäästä, kun vuosi sitten julkaistiin kovaliksaisille ammattilaisille tarkoitettu uusi huippusetti Reference. Muuttumisleikkiä jatkaa laajempia piirejä koskettava vanha Masters-sarja, joka on nyt korvattu uudella Masters Premium-mallistolla.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
4/2006
 

 

Perinteikäs mikrofonimerkki AKG seuraa aikaansa – yhä kasvavalle iteäänittäjien joukolle pitää nykyisin pystyä tarjoamaan myös halpoja vaihtoehtoja, jos mielii pysyä markkinoilla. Perception 200 ja hiukan varusteiltaan karsitumpi Perception 100 ovat uusimmat mallit, joilla AKG pyrkii koti- ja pienstudioiden kalustolistoille.

 

Juttunäytteet
Ari-Jukka Syrjänen
2/2008
 

Erilaisten kitaramikrofonien vertaileminen on käytännössä hankalaa, sillä ne pitäisi vuoron perään asentaa samaan soittimeen kokeilua varten. Toinen vaihtoehto olisi vertailla eri mikrofonien soundeja useilla samalla rakenteella olevilla soittimilla. Tällainen tilaisuus tarjoutui Fenderin toimesta, kun lähettifirma kuskasi toimituksen ovelle seitsemän kitaran kokoelman.

Juttunäytteet
Martin Berka
2/2007
 

 

Yhdysvaltalainen bassoguru Ken Smith tarjoaa nyt omien hinnakkaiden, käsintehtyjen mallien ohella edullisemman KSD (Ken Smith Design) Proto-J -malliston. KSD-bassoissa yhdistyvät korealainen tuotanto, retrohenkinen ulkonäkö ja Ken Smithin kuuluisa etuvahvistin.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
1/2007
 

 

Juttunäytteet
AJ Syrjänen
4/2007
 

 

Electro-Harmonix tunnetaan monista rockmaailman kartalla paikkansa vakiinnuttaneista efektipedaaleistaan. Saimme valmistajan uuden XO-sarjan maustehyllystä testattavaksemme mielenkiintoisen kolmikon; Stereo Pulsar -tremolon, Clone Theory -chorus/vibraton ja Stereo Polyphase -phaserin.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
7/2005
 

 

Korg D4 on miltei taskuun mahtuva neliraituri, johon on koottu kaikki äänittämiseen vaadittavat palikat mikrofonista tallentimeen ja mikseristä tehosteisiin. Toisin sanoen musikaalisen kokin yleiskone, jolla yhtenä iltana saa ideat muistiin ja toisena ehtoona demoihin lihaa luiden päälle.

 

Juttunäytteet
AJ Syrjänen
7/2006
 

 

Roland SA300 on kätevä nelikanavainen pienois-PA, muutamalla kaikutehosteella kruunattuna. Systeemin voi edistyneen kierronpoistonsa ansiosta sijoittaa lavalla jopa mikrofonin taakse, jolloin tuhdista soundista nauttivat samalla sekä kuulija että esittäjä.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
3/2006
 

 

Apple on ottanut tavakseen päivittää Garageband-sekvensseriohjelmistonsa vuosittain ja aina kokonumerolla. Välipäivityksiä ei vuodenkierrolla nähdä, joten sitten kun rysähtää, niin rysähtää kerralla. Tämän kevään versiouudistuksen yhteydessä lisäinnostusta herättävät neljä Jampack-apupakettia.

 

Juttunäytteet
Tommi Saarela
3/2007
 

 

Zildjian on pukannut ilmoille kaksi kiintoisaa symbaalisarjaa eri hintaluokkiin ja käyttötarkoituksiin. Nostetaanpa telineille molemmat – konetaottu jokapaikan ZHT-mallisto sekä arvostetun K Custom -sarjan hienoviritetty uusi veljenpoika Hybrid – ja makustellaan.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
5/2006
 

 

Saksalaisella Sandbergin bassoverstaalla on veistetty laatusoittimia jo 20 vuoden ajan, vaikka merkki onkin pysynyt hyvin tuntemattona meillä Suomessa. Nyt itse suunnitellun custom shop -henkisen malliston rinnalle on lisätty perinteisten Fender-tyyppisten bassojen sarja, ja maahantuontikin on alkanut hiljattain. Siinä syytä tutustua lähemmin, eikö?

 

Juttunäytteet
Martin Berka
6/2007
 

PRS esitteli keväisillä Frankfurtin messuilla uuden version suositusta Singlecut-mallistaan. Uuden kitaran nimi on SC 245, joka viittaa soittimen lyhyempään, Gibson-tyyppiseen mensuuriin. Hinnaston edullisempaan päähän saatiin lisäystä SE One -mallilla, joka on suoraviivainen P90-mikrofonilla varustettu kitara.

Juttunäytteet
4/2006
 

Guitar Tool Rack on tietokoneisiin viehtyneille kitaristeille suunnattu mallinnussofta, josta löytyvät niin virtuaalivahvistimet kuin efektitkin. Tekijöinä asialla ovat maineikkaiden audiosoftien koodaaja Waves ja PRS-kitaroillaan ansioitunut Paul Reed Smith. Plugit kiinni ja menoksi!

 

Teksti: A-J Syrjänen, kuvat: Tommi Posa

Juttunäytteet
Martin Berka
2/2008
 

 

Saksalaiset Duesenberg-kitarat ovat hiljattain saapuneet myös Suomeen. Näissä soittimissa yhdistyvät 1950- ja '60-luvun muotokieli ja nykyaikaiset rakennusmenetelmät. Lisätään siihen vielä ripaus 1930-luvun art decoa sekä muutama oiva detaljiratkaisu ja lopputuloksena onkin todella mielenkiintoinen mallisto.

 

Juttunäytteet
Tommi Saarela
2/2007
 

 

Kova ja tiukkasyinen afrikkalainen ruusupuu eli ”bubinga” tekee tuloaan rumpumarkkinoiden perinteisten raaka-aineiden – vaahteran ja koivun – rinnalle. Tama tarjoaa kaksi lähestymiskulmaa eksoottiseen akustiikkaan.

 

Juttunäytteet
Tommi Saarela
5/2008
 

 

 

Air-plugariperheen odotettu kuopus Transfuser on luuppi-, riffi- ja biittityöasema, joka lupailee aivan uusia ulottuvuuksia groove-pohjaisen musiikin työstöön Digidesignin softaympäristössä.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
1/2007
 

 

Vuosi 2006 toi monta uutta Gibson-mallia markkinoille. Vaikka useat niistä olivat vanhojen designien uusia tulkintoja, esitteli Gibson kuitenkin myös täysin uuden kitarasarjan nimeltään Vegas. Vegas on saatavilla kahtena eri versiona, joista otimme juhlavamman Vegas High Roller -mallin testiin.

Teksti: Martin Berka, Kuvat: Tommi Posa

 

Juttunäytteet
Martin Berka
7/2005
 

 

Yamahan akustisten kitaroiden mallisto ulottuu ensisoittimesta mestariluokan tarpeisiin saakka. Tällä kerralla tutkittavana kaksikko sieltä hinnakkaammasta päästä: kokonaan akustinen LL36 ja sähköillä varustettu CPX15SA.

 

Juttunäytteet
Tommi Saarela
6/2008
 

 

Maailmalla törmää toisinaan kiinnostaviin symbaalimerkkeihin joista ei Suomessa aina tiedetä juuri mitään. Amedia on yksi vähän tunnettu ja toistaiseksi pieni mutta kasvua tavoitteleva turkkilainen käsityöpaja. Nyt kun merkille ilmaantui kotimainen maahantuoja, Riffi päätti ottaa pelleistä mittaa.