DPA Core 6000 – miniatyyri vain kokonsa osalta

Kapseli on halkaisijaltaan kolme millimetriä eikä pituuttakaan ole mainittavasti. Suurta on vain ääni, joka lyö ällikälllä – soundi on iso, tarkka ja syvä.

 

Core 6066:n kevyt niskan takaa kiertävä sanka koostuu kahdesta rinnakkain toistensa myötäisesti liukuvasta puoliskosta, joita liikuttamalla panta asettuu puhujan pään mittoihin leveyssuunnassa. Kippuralle taivutetut ja muovilla päällystetyt korvalliset on mitoitettu ”yksi koko sopii kaikille” -tyyppisesti, mutta sallivat hieman omatoimista muotoilua siinä missä silmälasienkin sangat. 

Silmälaseihin tätä d:fine-sarjaan kuuluvaa konstruktiota voi verrata siinäkin suhteessa, että muutaman hetken mikrofonia pidettyään sen olemassaolon unohtaa tykkänään eikä asiaan sen jälkeen kiinnitä juurikaan huomiota. Semminkään, kun niskan takaa erkaantuvan johdon voi varmistaa pienellä johtoon pujotetulla klipsulla vaikka paidan kaulukseen, ja ohkaisen johdon uittaa sitten vyölähettimelle tai kiintopiuhaa käytettäessä XLR-sovitteelle pikkutakin tai päällysnutun alla. 

Yleisönkään ei tarvitse mikrofoniin huomiota kiinnittää, puomi asettuu poskea vasten tai sen viereen nätisti, eikä sojota provosoivasti. Sekä puomin pituutta että kulmaa voi säätää, ja sen voi myös vaihtaa vasemmalta poskelta oikealle. Värejäkin on tarjolla kaksi – puuteri ja musta, ja samaa väriä olevia pieniä tuulisuojia tulee pakkauksen mukana kolme kappaletta.   

 

•••

Näin alkaa käyttökokeeseen perustuva artikkeli, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 1/2019.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


 

 

06.02.2019
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy