Hagström Retroscape – rautalangan hohto

|
Image

Uusi Retroscape-sarja perustuu vahvasti Hagströmin vanhoihin lankkumalleihin. Koesoittoon valittiin aikoinaankin varsin yleinen H-III sekä hieman harvinaisemmat luomukset Impala ja Condor. 

1960-luku oli eurooppalaisten kitaranvalmistajien kultakausi, etenkin Suomen markkinoilla. Beat-, rock- ja rautalankabuumien pyyhkäistessä maan yli oli nuorille sähkökitaristeille saatava kunnon vehkeet. Amerikkalaisia soittimia oli suhteellisen hankala hankkia, ja niiden hinnat olivat niin korkeat, että moni muusikko valitsi saksalaisen, englantilaisen, italialaisen tai ruotsalaisen soittimen.
Hagström oli 60-luvulla eräs Euroopan mahtimerkeistä ja firman soittimia myytiin jopa sähkökitaran synnyinsijoilla, Amerikassa. Lisäksi Hagström myi kitaran osia – mm. vibratoja – muille merkeille (esim. Guild Guitarsille).
Hagströmin tuore Retroscape-sarja palaa nyt ajassa neljän vuosikymmenen taakse neljän Kiinassa valmistetun, keskihintaisen uusintapainoksen myötä.

Näin alkaa Riffissä 3/2016 julkaistu käyttötestiin perustuva artikkeli, jonka voit kokonaisuudessaan lukea lehden printtiversiosta, tai digitaalisena Lehtiluukkupalvelusta.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.