Ikimuistoiset sessiot – Janne Saksa

|
Image

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat 
toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin.

Musiikkibisneksessä työskentely – varsinkin studion omistaminen – vaatii hyvin laaja-alaista osaamista. Muutos on jatkuvaa ja kiivastempoista. Aallon harjalla olisi pysyttävä niin teknisesti kuin soundillisestikin.
Studiosessioiden lyheneminen ja kotiäänittämisen helpottuminen nakertavat studion pitämisen mielekkyyttä. Ja kun koko bisnes elää jatkuvassa murroksessa, on studion omistajankin pakko laajentaa omaa toimialaansa ja palvelutarjontaansa. Vanha klisee on, että tällä alalla tulot koostuvat pienistä puroista. Kolmetoista vuotta omaa studiotaan pyörittänyt Janne Saksa on saanut tuntea alan muuttumisen omissa nahoissaan.
Hevituottajaksi profiloitunut hämeenlinnalainen muistelee 2000-luvun alkua, jolloin Suomessa jylläsi todellinen hevibuumi ja työtä riitti. Spinefarm-levy-yhtiö oli Saksan suurimpia työllistäjiä ja kalenterissa riitti varauksia aina kuusi kuukautta eteenpäin.
– Mulla kävi silloin viidestä kuuteen Spinen bändiä vuodessa. Kuukauden siivuja.
Kiirettä piti aina vuoteen 2008 asti, jolloin studiotyö väheni kuin veitsellä leikaten. Lama oli palannut…

 

•••

Näin alkaa Misha Koivusen toimittama haastattelu, josta käy selville, miksi juuri Mokoma, Turisas ja Stam1na ovat jättäneet lähtemättömät jälkensa Janne Saksan mieleen. Lue mehukkaat muistelot kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 6/2018.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.