Ikimuistoisia sessioita, jakso 37!

|
Image

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat 
toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Muistelijana tässä jaksossa Edu Kettunen!

 

Edu Kettunen on ”self-made-man”, varustettu korkealla omavaraisuusasteella. Sen lisäksi, että hän luonnollisesti säveltää oman musiikkinsa, hän myös äänittää, miksaa ja tuottaa sen. Promokuvat mies on napannut vuosikausia itse ja levyjen kannet valmistuvat viimeistään Liisa-vaimon avustuksella. Asiaan tutustuneet ovat kuulleet myös hänen itse rakentamastaan veneestä, jolla perhe matkasi Ranskaan ja välimerelle muutamiksi vuosiksi.
Muidenkin levyjä on tuotettu aimo nivaska, mitä Edu itsekin ihmettelee, sillä hän ei ole mielestään ollenkaan ryhmätyöihminen. Yksinään omalla studiolla touhuaminen on hänen lempipuuhaansa. Se selittää myös hänen omavaraisuusastettaan.
– Broadcast oli vika bändi missä mä soitin. Enhän mä käynyt edes keikoilla kahteenkymmeneen vuoteen kun Broadcast lopetti, hän naurahtaa, ja täsmentää:
– Siitä ei ole kyse, että mä olisin kettuuntunut muusikoihin.

•••

Näin alkaa Misha Koivusen toimittama haastattelu, jossa käydään läpi niin Pekka Ruuskan kuin Johanna Iivanaisenkin tuotantoja.  Ja mihin mahtaakaan liittyä muusikoille annettu ohjeistus: "Soittakaa ihan mitä lystäätte!"  Jutun voit lukea kokonaisuudessaan Riffin numerosta 3/2020.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Digitaalinen Riffin näköispainos on myynnissä Lehtiluukku-palvelussa.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Asiaa musiikista ja tekniikasta jo vuodesta 1996!