Juha Tapion kiertueella – isommalla pensselillä!

|
Image

Juha Tapion konserttisalikiertue esittelee kotimaan mitoissa kunnianhimoisen rundikattauksen brasseineen ja kameraryhmineen, 
uusine PA-kalustoineen, valoineen ja videoineen.

 

Helsingin Savoy-teatterin soundcheck alkaa olla paketissa ja kohta avataan ovet loppuunmyydyn konsertin yleisölle. Juha Tapion upouuden ”Kuka näkee sut” -albumin levynjulkaisukiertue polkaistiin käyntiin reilua viikkoa aiemmin, ja sukkulointi maan parhaiden konserttisalien välillä jatkui huhtikuun loppuun.
Kiertueen alla sama ryhmä kiersi Lappia, ja konserttien jälkeen keikkatahti jatkuu tiukkana läpi kesän. Kaikki viittaa siihen, että suomiräpin ja tyttöpopin valtakaudellakin perinteiselle lauluntekijämusalle riittää kuulijoita. Ja mikäs on kuunnellessa kun musiikki on väkevää, artisti ja soittajat parasta A-ryhmää, samoin kalusto kuten myös miehet ja naiset kaluston takana.

– Kyllähän tämä on paras bändi mikä tällä hetkellä Suomea kiertää, tiivistää Eppu Normaalinkin kanssa vuosikaudet työskennellyt ”backliner” Pauli Nurmi.
PA-kamat sisäänajossa

Juha Tapio on miksaaja Juha ”Murkku” Merikallion suurin työllistäjä keikkarintamalla. Merikallio on huolehtinut Tapion saliäänestä jo kymmenen vuotta, ja kuvailee nykyistä huippuluokan ammattilaisista kasattua bändiä todella miksaajaystävälliseksi.

Merikallio arvostaa erityisesti sitä, kuinka bändi osaa itse säädellä lavavolyymiaan tilan mukaan. Sellainen antaa hyvät mahdollisuudet työskentelyyn etupäässä. Varsinkin konserttisaleissa olisi helppo saattaa miksaaja suuriin vaikeuksiin luukuttamalla lavalta liian lujaa.
– Ei esimerkiksi Torniaisen Kallelle tarvitse sanoa soittovolyymistä mitään. Hän istuu setin taakse, kokeilee hetken, lukitsee itsensä oikeaan volyymiin ja se on siinä.

•••

Näin alkaa Tommi Saarelan toimittama jättiraportti Juha Tapion kiertueelta. Hanki uusi printtinumero ja lue koko juttu, jossa käydään läpi runkobändin kalusto siinä missä äänentoisto ja valaistuskin, videoprojisointeja unohtamatta…

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.