Michael Landau – kitaristi, säveltäjä, äänittäjä, tuottaja

|
Image

Michael Landau vastaa puhelimeen Los Angelesissa tammikuun viimeisenä perjantaina. NAMM-messut ovat meneillään, ja Landau toteaa, että laitteistahan tuolla viikolla lähinnä keskustellaan. Niistä hän puhui osittain myös seuraavan puolen tunnin aikana, sillä syy soittoon oli Landaun uusi sooloalbumi ja sen tekeminen.

Michael Landaun uusi levy Rock Bottom on tanakasti ja dynaamisesti soiva paketti. Kuulijan mieli vaeltaa välillä ’60-luvun lopun tunnelmiin, vaikka yleisilme toki tuore ja ajanmukainen onkin. Tekijä on levystään ylpeä, eikä syyttä. Ollaanko tässä myös oman ilmaisun juurilla?
– Kyllä. Viimeisen vuosikymmenen aikana olen soittanut omilla levyilläni aika paljon jazz-pohjaista instrumentaalimusiikkia. Vartuin kuitenkin Beatlesin, Led Zeppelinin, Creamin, Jimi Hendrixin ja Rolling Stonesin tahdissa, ja se tausta kuuluu tällä levyllä. Täytin juuri 60 vuotta, joten ympyrä sulkeutuu. Siksi halusin nyt rokata, vaikka en toki unohtanut jazz-sävyjäkään ihan tykkänään.
Landaun Wikipedia-sivustolla hänen tittelikseen mainitaan muusikon työn ohella levytuottaja ja äänittäjä. Rock Bottomilla hän on pääosassa näissä kaikissa ominaisuuksissa. Levy tehtiin kokonaan Michaelin kotistudiossa, ja sillä soittavat hänen lisäkseen Teddy Landau (basso), Allan Hertz (rummut) sekä vanha kaveri David Frazee (laulu). Triona soitetut pohjat tallennettiin analogisesti leveälle nauhalle analogisen API Legacy -äänipöydän kautta.
– Minulla on edelleen vanha Studer-nauhurini, joka toimii kahden tuuman nauhalla. Pari vuotta sitten laitoin sen kuntoon, ja pyysin veljeni Teddyn sekä Allan Hertzin äänittämään kanssani muutamia biisejä ihan huvin vuoksi. Niistä aika monet päätyivät tälle levylle. Toki levy viimeisteltiin Pro Tools -pohjaisesti.
 

•••

Näin alkaa Timo Östmanin toimittama haastattelu, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 2/2018. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.