Osmo Ikonen – koronaa ja kolmisointuja

|
Image

Multi-instrumentalisti, laulaja ja lauluntekijä Osmo Ikonen valmistelee uutta levyään, jonka monet biisi-ideat ovat tällä kertaa syntyneet pikkukitaralla merenrannassa. Säveltämisen lisäksi koronakevät vapautti Ikosen aikaa myös soittoharjoittelulle.

 

Kun koronakevät tyhjensi muusikko Osmo Ikosen kalenterin monien muiden alan ammattilaisten tapaan, mies päätti ettei jää toimettomaksi. Kiireinen Ikonen keskittyi keväällä pitkästä aikaa omien biisien tekoon ja tuotantoon sekä soittamisen treenaamiseen.

– Kyllähän tuota aikaa muistelee jälkeenpäin tietyllä tavalla myös kaiholla. Kun on keikkoja ja projekteja, harvemmin jaksaa hirveästi työn ohessa treenata. Viime vuodet olen ollut niin täystyöllistetty. Nyt on ollut mahdollisuus treenata järjestelmällisesti ja keskittyä omaan musiikkiin, Ikonen kertoo.

Ikonen on viime aikoina työstänyt seuraavaa sooloalbumiaan, joka tällä kertaa sisältää hänen omien sanojensa mukaan singer-songwriter-tyylistä matskua. Aikaisempiin englanninkielisiin soulahtaviin ja funkahtaviin levyihin verrattuna luvassa on suomenkielistä, biisilähtöistä musiikkia.

– Nyt olen halunnut, että tuotanto syntyy biisi- ja lyriikkalähtöisesti, sen sijaan että kikkailtaisiin hienoilla soinnuilla. Kolme ekaa levyä tehtiin myös englanniksi. Suomi tuntui silloin epäluontevalta kieleltä, mutta kun SuomiLOVEssa tein suomeksi biiseistä omia versioita ja sovituksia, se alkoi tuntua luontevalta.

Ikosen alustava suunnitelma on, että ensimmäinen single tulisi ulos vuoden lopussa ja levy ensi vuoden keväällä. Tosin alun perin Ikonen ajatteli, että julkaisu sopisi hyvin keväälle, koska Sunrise Avenuen päätöskiertue on silloin ohi, mutta pandemian takia kiertue siirtyi juuri tuohon ajankohtaan.

•••

Näin alkaa Kalle Heinon toimittama haastattelu, jossa perataan kokemuksia bassochoppien harjoittelusta kokonaisen jousisektion soittamiseen yksin, puhutaan TV-tuotannon erityispiirteistä ja sovittamisesta kiertueella oltaessa. Jutun voit lukea kokonaisuudessaan Riffin numerosta 4/2020.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Digitaalinen Riffin näköispainos on myynnissä Lehtiluukku-palvelussa.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Asiaa musiikista ja tekniikasta jo vuodesta 1996!