Budjetin puitteissa

|
Image
 

 

Perinteikäs mikrofonimerkki AKG seuraa aikaansa – yhä kasvavalle iteäänittäjien joukolle pitää nykyisin pystyä tarjoamaan myös halpoja vaihtoehtoja, jos mielii pysyä markkinoilla. Perception 200 ja hiukan varusteiltaan karsitumpi Perception 100 ovat uusimmat mallit, joilla AKG pyrkii koti- ja pienstudioiden kalustolistoille.

 

Periaate on yksinkertainen: jos tavara halutaan myydä halvalla, se on valmistettava halvalla. Ja sellainen onnistuu Kiinassa. Mutta yhtä yksinkertainen tosiasia on, että erottuakseen muista täytyy olla erilainen. Sen vuoksi AKG on itse suunnitellut nämäkin mallinsa ja valmistuttaa tuotteet omassa valvonnassaan sen sijaan, että kävisi ostoksilla jonkin ns. OEM-valmistajan luona ja leimauttaisi sitten vain oman logonsa jonkin valmiin ja muillekin merkeille myytävän mikrofonin kylkeen.
Ulkoisesti tavoite omaperäisyyteen on verraten hankala haaste, sillä mikrofonien muotoilu on hyvin vakiintunutta ellei peräti konservatiivista ja harva merkki menestyy mielikuvituksellisilla luomuksilla. Niinpä Perception-sarjan mikrofonitkin ovat tutun oloisia: halkaisijaltaan reilun viiden senttimerin paksuisen, putkimaisen metallirungon yhdessä päässä on XLR-liitin johtoa varten ja toisessa päässä kylkiin uurretut laajat aukot, joista ääni pääsee liikuttamaan halkaisijaltan yhden tuuman kokoista mikrofonikalvoa.

Mallit Perception 100 ja -200 poikkeavat toisistaan vain siten, että jälkimmäinen tarjoaa kaksi pikkuista vipukytkintä, joilla voi aktivoida bassoleikkurin (bass cut) tai koko taajuuskaistaan vaikuttavan vaimennuksen (pad). Bassovaimennus alkaa verraten korkealta (<300Hz), mutta toisaalta sen vaikutus on miellyttävän loiva (-12 dB/oktaavi) ja siten korkeahko rajataajuuskin on ihan perusteltu seikka.
Kumpainenkin malli on suuntakuvioltaan hertta ja mainittuja kytkimiä lukuunottamatta itse mikrofoni on muutoin tismalleen sama.
Perception 100 myydään muovikotelossa ja kiinteän telineadapterin kera, kun taas Perception 200 toimitetaan alumiinisalkussa ja mikrofonin mukaan kuuluu kehtomainen joustoripustus. Kumpikin kannakemalli kiinnitetään kierteellä mikrofonin kantaan ja rakenne on näiltäkin osin jämäkkä.

 

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 4/2006).

 

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa