DBX MC6 & PreSonus BlueMax – hyviä tuloksia helpolla

|
 

Kotikäyttöön sopivien tallentimien parantuessa kohdistuu myös oheislaitteisiin yhä suurempaa kysyntää. Erityisesti helppokäyttöisillä vermeillä on nyt vientiä ja tämän ovat huomanneet myös Dbx ja PreSonus. Kummaltakin on putkahtanut hiljattain markkinoille peruskompressori, jonka käyttöön pääsee kiinni, vaikka laitetyyppiä ei entuudestaan tuntisikaan. Vilkaistaanpa...

Kumpikin mylly on tarkoitettu pääasiassa stereoäänen työstöön. Toki laitteilla voi prässätä mainiosti myös monosignaalia, mutta kummassakaan vermeessä kokonaisuutta ei saa jaettua toiminnallisesti kahdeksi itsenäiseksi yksiköksi.

Molemmissa laitteissa toiminta on pyritty muutenkin pelkistämään mahdollisimman yksinkertaiseksi. Edistyneemmälle käyttäjälle passeleiden erillissäätöjen ohella molemmat tarjoavat lisäksi pikavalintoja, joilla saa käypää jälkeä, vaikka ei kompressoreihin olisi aiemmin juuri perehtynytkään.

Dbx MC6 tarjoaa kytkimellä aktivoitavaa automatiikkaa, jonka avulla laite säätää ohjelmamateriaalin perusteella sopivat tartunta- ja hölläysajat itse. Valittavana on joko laululle tarkoitettu ja hitaammin reagoiva vaihtoehto tai nopeampi, instrumenttikäyttöön sopiva toiminta.

PreSonus BlueMax on puolestaan varustettu kiertokytkimellä, jonka avulla käyttöön poimitaan jokin 15 sopivasta preset-ohjelmasta. Nämä tehtaalla laaditut asetuskokonaisuudet on suunniteltu kukin tietyntyyppiseen muokkaukseen ja käyttökohteet sekä esiasetusten arvot löytyvät erinomaisesta käyttöohjeesta.

Pöydälle vai räkkiin?

Dbx MC6 on rakennettu pöytämalliseen muovikoteloon ja asetukset tehdään kansilevyyn upotetuilla liukusäätimillä. Tilanteen tarkkailuun on varattu kaksi kahdeksanportaista led-pylvästä, jotka näyttävät joko tulo- tai lähtösignaalin tasoa sekä kompression määrää. Mittarointitavan sekä automatiikan ja prosessin ohituksen valinta tapahtuu kytkimillä, joille on varattu omat merkkiledinsä. Myös kynnystason ylittymiselle on varattu oma ledinsä.

Edellä mainitun toimintanopeuksien automatisoinnon ohessa laite soveltuu myös kokonaan käsisääteisesti käytettäväksi. Kynnystason ohella voi määrittää puristussuhteen sekä tartuntanopeuden ja hölläysajan asetukset. Lähtötason säätö löytyy luonnollisesti sekin.

Ääniliitäntöjen puolesta MC6 on lähes kaikkiruokainen ja hyväksyy sisuksiinsa yhtä hyvin instrumentti- kuin linjasignaalinkin. Käyttövirtansa laite ottaa hieman tavallisuudesta poikkeavasta 9,75 voltin AC-virtalähteestä.

PreSonus BlueMax on rakennettu puolikkaan räkkiyksikön metallikoteloon ja säätimet on sijoitettu laitteen naamatauluun. Toimintaperiaate nojaa kiinteään kynnystasoon, joten kompression määrää säädellään suoraan tulotason hanikalla: mitä lujempaa signaali ohjataan laitteeseen, sitä enemmän se kompressoituu. Itse prosessia pääsee kuitenkin säätelemään tutuilla puristussuhteen, toimintanopeuksien sekä lähtötason säädöillä. Tilanteen tarkkailuun PreSonus on varannut kaksi kahdeksanportaista led-riviä, joista toinen näyttää tulo- tai lähtötasoa valinnan mukaan ja toinen ilmaisee kompression määrää. Prosessin voi toki ohittaa myös kokonaan.

BlueMax sopii niin ikään suoraan instrumentti- tai linjasignaalin muokkaukseen. SideChain-liitännän avulla laitteen saa toimimaan myös vaikkapa duckerina tai s-limitterinä.

Voimanlähteenä PreSonus on päätynyt käyttämään laitteen sisään rakennettua virtalähdettä.

Rinta rinnan

Dbx MC6 ja PreSonus BlueMax tavoittelevat saman joukon suosiota ja varsin pitkälle yhtenevin avuin. Kummassakin on mallikkaat perustoiminnot ja erinomainen äänenlaatu. Dbx on näistä kahdesta hieman edullisempi ja se näkyy lähinnä ulkoisesti laitetta tarkasteltaessa. PreSonuksen hankkija saa lisämarkoillaan metallikuoren, sisäisen virtalähteen ja SideChain-liitännän. Toisaalta Dbx:n valttina ovat balansoidut liitännät, PreSonuksen luottaessa balansoimattomiin.

Molemmat laitteet soveltuvat kuitenkin peruskompression osalta samanlaiseen käyttöön ja ne tarjoavat ääniuran alkumetreillä tallustavalle kätevän tavan totutella kompressoinnin saloihin. PreSonus vie omalla sarallaan kuitenkin asian koulutuspoliittisesti tarkasteltuna hiukan pitemmälle. Käyttöohjetta ja valmiita preset-ohjelmia tutkimalla pääsee jyvälle peruskäytön saloista sangen kätevästi.

Käytännössä Dbx:n käyttö tuntui aluksi hiukan vierailta, sillä minkäänlaisia asteikoita ei ole painettu säätimien viereen. Loppujen lopuksi asetukset tehdään kuitenkin kuuntelun perusteella, joten asian kanssa tulee toimeen. BlueMaxin selkeät asteikot helpottavat kuitenkin esimerkiksi muistiin merkittyjen asetusten kaivamista uudelleen esiin myöhempää käyttöä varten.

Kaksikon erot ovat pieniä, ja pitkälti maku- tai tottumuskysymyksiä. Hintaansa nähden nämä ovat varsin näppäriä ja hyvältä kuulostavia laitteita kumpainenkin.

 

 

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 1/1998).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

 Paluu lehteen