Fender Sting Signature – presiis kuin se aito!

 

Kadunmiehet tunnistavat Stingin laulajana, lauluntekijänä ja ehkä jopa Police-yhtyeen keulahahmona. Muusikoille Sting näyttäytyy myös loistavana basistina, jonka käsi viihtyy luontevasti kitarankin kaulalla. Ei siis ihme, että Fender tunsi kiinnostusta luoda mallistoonsa nimikkomallin, joka perustuu Stingin omaan Precision-bassoon vuodelta 1955.

Japanissa valmistettava Stingin nimikkobasso kuuluu Fenderin Artist-sarjaan, ja tätä nimenomaista mallia tullaan rakentamaan vain rajoitettu määrä. Esikuvana oleva Stingin oma soitin on sikäli mielenkiintoinen tapaus, että vuosien 1954-56 Precision-bassot olivat vasta päänavaus sähköbasson valtakaudelle ja itseasiassa nykyisin tunnettava Precision-malli sai lopulliset tunnistettavat muotonsa vasta 1957 tehdyn uudistuksen myötä.

Fenderin Custom Shop on jo aiemmin valmistanut Stingin omaan käyttöön vuosien varrella kertyneitä kulumajälkiä myöten täydellisen kopion miehen alkuperäisestä bassosta, mutta Artist-sarjan lähestymistapa on tyystin toisenlainen. Kun soitinkotelon avaa, putkahtaa päivänvaloon ihka uusi basso, jonka erottaa äkkiseltään vuoden 1954-mallista vain kahdennentoista nauhan upotuksesta: Stingin nimikirjoitus luonnollisesti, kuinkas muutenkaan.

Soittimen runko on Fenderin tapaan valmistettu kahdesta saarnilankun pätkästä ja kaula on veistetty vaahterasta. Erillistä otelautaa ei ole, vaan nauhat on upotettu suoraan kaulapuuhun. Rakenteessa on noudatettu alkuperäistä linjaa niin muodon kuin varhaisten Kluson-virittimien ja melko alkeellisen tallakonstruktionkin osalta. Intonaation säätö on tässä mallissa kompromissi, mutta niin se oli alkuperäisessäkin.

Vuonna 1954 Precision-bassoa oli jo ehditty valmistaa joitakin vuosia ja kitarapuolella Fender esitteli julkisuudessa uuden mallin, Stratocasterin. Oli aika myös uudistaa Precisionia ja tässä yhteydessä runkoon veistettiin soittomukavuutta parantavia loivennuksia. Samalla Telecasterista kopioitu musta pleksi (oikeammin bakeliittilevy) korvattiin valkoisella muovilla ja rungon värityskin vaihdettiin kermanvaaleasta kaksiväriseksi.

Myös mikrofoni suunniteltiin uudelleen. Aiemmin käytössä oli suoraan Telecasterin tallamikrofonista bassolle juonnettu versio, mutta nyt tasakorkeudelle sijoitetut magneettien napapalat porrastettiin otelaudan kaarevuuden mukaisesti, jotta kielten välinen balanssi olisi parempi. Passiiviset potentiometrit voimakkuuden ja sävyn säätämistä varten kiinnitettiin edelleen erilliseen metallilevyyn ja jakki omaan metallikuppiinsa rungon alakaarteeseen.

Laatupeli kerrassaan

Tällaisena esittäytyy myös Artist-sarjan Sting-nimikkomalli, josta voi heti kättelyssä sanoa, että työn jälki on laadukkuudessaan reilusti keskimääräistä tehdasvalmisteista soitinta korkeammalla tasolla. Kaula on tuhti, mutta ei ylimitoitetun tanakka, ja nauhatyöt on tehty huolella. Erikoista kyllä, testisoittimen kaulassa oli neljännen nauhan paikkeilla, E-kielen alla, läpi puun kulkeva kapea tumma solmukohta, joka muistutti hieman puun sisään kasvuvaiheessa surkastuneen oksan muistoa, mutta kyseessä lienee enemmänkin kauneusarvoihin liittyvä asia kuin varsinainen lujuus- tai kestävyysseikka.

Mikäli kookas valkea pleksi tuntuu häiritsevältä niin kannattaa huomioida, ettei sitä oikein voi omatoimisesti poistaa Pastorious-tyyliin kuten Jazz-bassossa. Pleksin alle on nimittäin piilotettu kaksi jyrsimellä uurrettua koloa. Näistä pienempi on aivan kaulan tyvessä ja se on tarkoitettu kaularaudan säätöavainta varten. Suurempi ura johtaa mikrofonilta potentiometreille päin ja selitys on yksinkertainen: tuohon aikaan Fenderin tehtailla ei ollut välineistöä, jolla olisi voinut porata puuhun riittävän pitkän tunnelin, jota myöten johdot olisi sitten pujotettu.

Me pysytään yhdessä

Soittomukavuudeltaan Stingin nimikkomalli on kuin tyypillinen vanha Fender. Painoa on kohtuullisesti ja kaula kuin unelma, jos vain lakattu pinta nimittäin miellyttää.

Sen verran voinee etukäteen kertoa, että oikean käden soittotekniikkaa on ehkä tarpeen tarkistaa. Alkuperäisen mukaisesti mikrofoni on nimittäin rakenteeltaan avoin eli myöhempien vuosien umpinainen muovikuori ei vielä kuulunut tuohon aikaan kuvioihin. Niinpä peukalon tukeminen mikrofonin nurkkaan painaa suoraan levyä, jonka läpi magneettipalat on pujotettu. Vaikka rakenne ei varsinaisesti heiveröinen olekaan, ei kovin voimakas nojaaminen ainakaan edistä mikrofonin palveluiän karttumista. Niinpä peukalolle on syytä hakea tukea vaikka soittimen kannesta, ellei sitten ratkaise asiaa opettelemalla Stingin soittotyyliä, joka on sovellettu suoraan klassisen kitaran käsittelystä. Luohan peukalon sekä etu- ja keskisormen käyttöön perustuva näppäily sitäpaitsi aivan omanlaisensa soundin, jota on turha jäljitellä millään muulla soittotekniikalla.

Testisoittimen akustinen sävy on lähes identtinen vaahterakaulalla varustettuun vakioprecisioniin verrattuna. Soinnissa on samaa räväkkää potkua ja rehevyyttä. Soitto vahvistimen kanssa osoittaa, miten mullistava vaikutus mikrofonilla voi toisinaan olla. Vakioprecisionin muhkean murinan sijasta ilmoille kantautuu huomattavasti kirkkaampi ja dynaamisempi sointi. Tuntuukin melkein siltä, että Leo Fender oli jälleen kerran aikaansa edellä: tämän basson äänessä on paljon sellaista selkeyttä ja voimaa, jota myöhemmin on etsiskelty aktiivielektroniikan avulla. Ainoa varjo kirkkaalla sointitaivaalla onkin yksikelaisen mikrofonin alttius häiriöille - pulma, jota ei voi oikein mitenkään ratkaista menettämättä samalla luonteenomaista sointia. Eikä yksikelaisuus toisaalta ole hidastanut Stingiä itseänsäkään, joten tuskinpa ongelmat ylitsepääsemättömiksi kehkeytyvät.

Jos melko hinnakasta pakettia haluaisi vielä jotenkin parantaa, niin kunnollinen kova laukku tai ainakin topakka pussi pitäisi ehdottomasti saada nivottua mukaan. Ja mihin unohtui Chris Rea -Stratocasterin yhteydessä diggaillun erinomaisen opetusvideon tapainen lisähyödyke: kyllä Stingin bassottelun saloja tutkisi ja opettelisi aivan yhtä mieluusti kuvallisen opastuksen kera! Muutoin Fenderin Artist-sarjan Sting-malli on mitä loistavin tapa osoittaa arvostusta monipuoliselle ja ehdottoman kunnioitettavalle muusikolle. Soitin on huolella rakennettu ja soinnillisesti raikkaan persoonallinen.

 

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 3/2001).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Paluu lehteen

 

 

 

21.07.2009
|
Martin Berka
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy