Gibson Les Paul – historia hallussa

|
   Les Paul on soittimena ehdoton klassikkomalli ja eittämätön kulmakivi sähkökitaran historiassa. Vähäisemmästä virkaiästään huolimatta Tokai on sekin jo vanha kettu laadukkaiden soittimien valmistajana. Kun nämä kaksi tekijää summataan yhteen, saadaan tulokseksi vuosikertasoittimen ominaisuuksia rivisoittajankin budjettiin sopivissa raameissa.

Kaikkihan Paulin tuntevat ja lisäksi mallia puitiin perusteellisesti Riffin Extra-numerossa 1/98 julkaistussa vertailussa, joten ei paneuduta rakenneseikkohin sen syvällisemmin tässä yhteydessä. Todetaan vain, että Tokai seurailee ilmiasullaan sekä rakenteellaan tiukasti klassikon perinteitä, lopputuloksen ollessa herkullinen. 

Kannen kiemuraiset loimukuviot ovat todella kauniita, ja syvän ruskea sunburst-viimeistely vielä entisestään korostaa vaikutelmaa. Viimeistely on mallikasta ja ainoa huomautuksen aihe löytyy Les Paul -malleille tyypillisestä paikasta. 

Otelaudan ja kannen liitoskohdassa lakkapinta on paksuhko sekä hieman kupruileva ja samea, kuten niin monesti myös mallin luoneen tehtaan omissa sekä esikuvansa vaikutteita poimineiden verstaiden soittimissa on.

Näppituntumaltaan varsin tuhti, mutta silti lievän V-profiilin ansiosta helpposoittoinen kaula liittyy runkoon soitinmallille tuttuun tapaan. Suhteellisen kookkaiden nauhojen istutus ja kiillotus vastaavat nekin soittimen muuta tasoa. Päät eivät pilkistele esiin ja kiilto on kuosissaan.

Oheinen teksti on ote Antti Sorasalon kirjoittamasta artikkelista, joka julkaistiin kokonaisuudessaan Riffi-lehden numerossa 4/2000.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa

Sähköposti: asiakaspalvelu@riffi.fi