Les Misérables – klassikkomusikaali Tampereen Teatterissa

|
Image

Tampereen Teatterin Les Misérables on kauden komeimpia musikaalituotantoja. Wavemark-yhtiö oli urakoimassa produktion ääntä ”avaimet käteen” -periaatteella – kaiutinvalinnasta taiteelliseen äänisuunnitteluun.

Wavemarkin perustaja Stanley Lönnquist vastasi tamperelaisen Les Misérablesin äänisuunnitelmasta yhdessä projektin ulkopuoliseksi vahvistukseksi pyydetyn Sakke Kiiskin kanssa, ja Timo Liski puolestaan äänisuunnitelman edellyttämän infrastruktuurin pystyttämisestä, hankkeen koordinoinnista ja äänentoiston virittämisestä. Teatterin oma laitteisto ei sellaisenaan soveltunut produktiolle ja laitteiston ostaminen yhtä tuotantoa varten olisi ollut kohtuuttoman iso kustannus. Päädyttiin laitteiston vuokraamiseen.
– Pelkistetysti piti laittaa pystyyn koko vuokrasetti kaiuttimineen, miksereineen ja langattomineen ja varmistaa että kaikki toimii yhteen, Liski niputtaa oman osuutensa tehtävänjaossa. 

Santtu Sipilä hoiti iskuun langattomat mikrofonit sekä äänijärjestelmän signaalinkuljetukset ja prosessointipuolen.
– Eli vastasimme Liskin kanssa siitä, että äänisuunnittelijat
Stanley ja Sakke pääsevät aloittamaan työt, Sipilä tiivistää.
Kaiutinsijoittelulle asetettiin tiukat raamit, sillä äänentoisto piti suunnitella niin ettei se häiritsisi musikaalin taiteellista toteutusta – esitys kun leviää ajoittain ympäri katsomoa.
Liskin valinta osui LjudDesign Scandinavian pilarikaiuttimen hyväksi. Osasyynä pilariratkaisuun oli katsomon syvä parveke, jonka alle ei päässyt tähtäämään linjasäteilijällä, ja suuri osa permannon katsojista olisi jäänyt viivekaiuttimien varaan. Lisäksi LDS:n pilarin elementin poikkeuksellisen kapea pystysuuntainen avauskulma mahdollistaa kaiuttimien sijoittamisen alas näyttämötasolle ilman pelkoa siitä, että eturiveissä korvat
joutuvat koville.
Teknisten ominaisuuksiensa rinnalla kattauksen valtteja teatterikäytössä on kapea ja korkea muoto, joka ei haukkaa näyttämökuvaa eikä estä valon kulkureittejä.

 

Oheinen teksti on alkuosa Tommi Saarelan kirjoittamasta artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 7/2013).

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla 

Taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta