Lyhyestä kaava kaunis: 4x12"

|
Image
 

 

Kitaristeille rock-soundi samaistuu mielikuvissa usein umpinaiseen kaiutinkaappiin, jonka kalusteina on neljä 12-tuumaista kartioelementtiä. Vaan onko kaapilla ja kaapilla eroa?

 

Keikoilla, joilla on useampi bändi, käytetään monesti roudauksen helpottamiseksi mahdollisimman paljon samaa backlinea. Tyypillinen tilanne on että kitaristit tuovat omat vahvistinnupit, mutta käyttävät samoja kaiutinkaappeja. Tästä johtuen olen soittanut keikoilla monenlaisten neljällä kaksitoistatuumaisella elementillä varustettujen kaappien läpi. Joskus soundi on ollut mielestäni loistava, joskus taas aivan asteikon toisesta päästä. Koska soittotilan (akustiikan) merkitys sointiin on hyvin suuri, on kuitenkin vaikea tehdä johtopäätöksiä eri kaiutinkaappien paremmuudesta. Myös kaapin sijoittelu vaikuttaa äänenväriin ratkaisevasti. Jalkoihin puhaltava kovapuhuja kuulostaa paljon leppoisammalta kuin korvantasolla oleva, vaikka joku epäilikin että kitaristeilla on korvat nilkoissa.

Lieventääkseni hämmennystä järjestin testin, jossa nauhoitin studiossa viittätoista eri kitarakaappia siten, että koko signaaliketju pysyy muuten samana, ainoastaan kaappi vaihtuu. Testin tarkoituksena oli tuoda esiin eri kaappien mahdollisia eroja, ei etsiä mahdollisimman hyvää soundia. Live- ja studiotilanne ovat tietysti kaksi aivan eri asiaa. Testi tuo kuitenkin esille mitä kaiuttimen eteen asetettu mikrofoni poimii. Mielestäni kitaristi on vastuussa soundistaan juuri tähän asti. Sen jälkeen kapula annetaan eteenpäin äänimiehelle.
Mukana on myös yksi pienempi 2x12-kaappi (Bogner Oversized 2x12). Tämä siitä syystä, että halusin testata onko kaapin koolla merkitystä lähimikityksessä.
 

 

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 5/2006).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.