Monimutkainen onkin yksinkertaista – Mårten Hagström ja Meshuggahin oudot koukerot

|
Image

Ruotsalaisryhmä Meshuggah harhauttaa kuulijansa varsin ovelasti: he saavat meidät uskomaan, että bändin kokeellisen metallinen musiikki on omituisen matemaattista ja polyrytmistä, kappaleiden rakenteet tuntuvat säännöttömiltä ja matalavireisillä kitaroilla louhitut rankat riffit ovat kuin sattumanvaraisten sävelten pudottelua. Onneksi bändin kitaristi Mårten Hagström korjaa moisen harha-ajattelun oikeille raiteille.

Hagströmin osuus Meshuggahin biisien kirjoittamisessa on muodostunut keskeiseksi ja esimerkiksi bändin uusimman albumin Kolossin sävellyksistä suunnilleen puolet on hänen käsialaansa. Koska mies ei omien sanojensa mukaan juurikaan tarvitse lämmittelyaikaa ennen keikkaa, meillä on hyvä tilaisuus jutteluun odotellessa bändin nousua Pakkahuoneen lavalle Tampereella.
– Biisinteosta on kasvanut minulle aina vain luonnollisempi juttu, mikä sopii minulle, koska minulla on aina ollut tarve kirjoittaa paljon biisejä. Musiikin teoria ei niinkään ole kiinnostanut, vaikka sen tunteminen onkin arvokas työkalu. Onneksi tässä bändissä intuitiolla on tärkeä merkitys, Hagström kertoo.

 

Lue Timo Koskisen toimittama haastattelu Riffi-lehden painetusta numerosta 4-2013, tai digitaalisena versiona Lehtiluukku-palvelusta.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio on ostettavissa Lehtiluukkupalvelusta