SIB – A-luokan efektipedaaleita Ameriikasta

|
Image
 

SIB-efektipolkimet ovat USA:ssa käsintehtyjä ja erittäin custom-henkisiä pelejä, joita valmistaa Sonic Machine Factory (SMF) -niminen firma. Suomeen SIB-efektejä tuo Kitarapaja ja kokeiltavaksi otettiin hinnakkaasta putkilaitevalikoimasta Varidrive-, Fatdrive- ja Echodrive-vermeet, sekä edullisempaan, ilman putkia toteutettuun jokamiesluokkaan sijoittuvat mr. Echo- ja Nick Nitro Fuzz -pedaalit.

 

SIB Varidrive on A-luokan kytkennällä toteutettu säröpedaali, jossa kaikki kuultava särö tuotetaan kannen tuuletusaukoista vienosti hohtavalla 12AX7-putkella. Verme on kooltaan huomattavan suuri ja olemukseltaan erittäin tukeva musta metallinen mötikkä, jossa on virtalähde itsessään. Nettiä tonkimalla selviää, että sisäinen virtalähde on senkin vuoksi perusteltu, että SIBin vermeissä putkia ajetaan niin sanotusti korkeilla jännitteillä.

Särön määrää ja äänenvoimakkuutta hallitaan Varidrivessa drive- ja volume-säätimillä, ja sävyn muokkaukseen on tarjolla kolmialueinen passiivinen ekvalisointi. Lisäksi pedaalin kyljessä on gain-nappula jolla voi valita täysi- tai puoliannostuksen putkisäröä tarpeen mukaan. Pedaalissa on ns. true bypass -kytkentä, jonka ansioista signaali ohittaa laitteen kokonaan silloin, kun säröä ei ole polkaistu päälle. Siinä ulkoinen kuvaus, eipä sitten muuta kuin piuhat kiinni ja menoksi.

Aluksi kokeilin Varidrivea PRS Singlecut -kitaralla ja tuloksena oli mehukas paksu särö. Soundi lauloi mukavasti ja pitkät nuotit vibratolla todella soivat pitkään. Yläpää oli siisti ja mielekäs, koko sävytyksen ollessa hyvin lämmin. Käytin referenssinä Engl Screamer -kombon särökanavaa, jota olen pitänyt melkoisen onnistuneena. SIBin soundi oli selkeästi muhkeampi ja kolmiulotteisempi, tuoden soundiin tuntuvasti syvyyttä ja mehukkuutta lisää.

Kolmialueinen korjain käyttäytyy musikaalisesti: siitä saa irti monipuoliset sävyt eikä missään asennossa kuulosta pahalta. Soundi on kautta linjan erittäin terve.
Pedaalin kylkeen sijoitettu gain-nappula on kätevä, ja sillä saa näppärästi vaihdeltua miedomman ja rankemman särömaailman välillä.

Yksiääninen soolokitara soitto sujuu Varidrivella mainiosti. Se reagoi soittotatsiin luontevasti ja sävyjä löytyy oman fraseerauksen, dynamiikan ja tatsin mukaan hienostuneesta aggressiivisempaan. Pedaali noteeraa soiton nyanssit aika herkästi ja on luontevan oloinen. Myös särösoinnut kvintein ja kvartein soivat selkeästi, mehukkaasti ja paksusti. Humbucker-kitaralla pedaali oli aivan erinomainen!

Teksti: Jarmo Hynninen, Kuva: Pekka Väänänen

 

 

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 5/2004).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.