SibeliusFirst -nuotinnusohjelma

|
Image
 

Teksti: A-J Syrjänen

 

 

 

– kevyemmällä versiolla on hyvä ponnistaa

First on ensiaskel Sibeliuksen nuotinnusmaailmaan. Se houkuttelee edullisella hinnallaan ja asiallisilla perustyökaluilla.

First tarjoaa monia samoja keinoja nuotintamiseen kuin sen emosofta Professional versio 5. Ominaisuuksia on kuitenkin karsittu ja onhan sen myös hinnan puolesta näin oltava. Jutun tekohetkellä First irtosi kaupasta hieman päälle satasella, kun Pro:n anteihin pääsi kiinni vasta 745 euron sijoituksella.

Siinä missä Professional on kiistatta ammatikseen säveltävän ja/tai sovittavan valinta palvelee First aloittelijan ja harrastelijan pätevänä nuotinnusapuna. Enkä myöskään sulkisi pois ammatikseen soittavaa, jos on tarvetta rustata nopeasti lappuja bändille. Juuri bändiarrien tai pienempien kokoonpanojen sovitusten tekemiseen First on nimittäin perin näppärä vaihtoehto. Selkeän manuaalin avulla intuitiivinen softa on nopeasti hanskassa ja näppäinoikotiet käyvät tutuiksi.

Hyvillä pohjilla jaksaa juhlia

Pro-version tavoin Sibelius First tarjoaa valmiiksi eri kokoonpanoille erilaisia nuottipohjia, joita voi muokata tarpeen mukaan. Viivastojen enimmäismäärä on kuitenkin rajoitettu kahteentoista per partituuri, ja eri soitto-osuuksien kuunteluun on tarjolla vain GM-soundikirjasto. Eri soitinosuuksien balanssit säädetään sopiviksi mikseri-ikkunassa ja realiaikaisen kuuntelun lisäksi koko partituurin voi myös muuntaa itsenäiseksi audiotiedostoksi. Näin voi vaikka sähköpostilla lähetettävän nuottikuvan kylkiäisiksi liittää samalla soivan version. Asiaa!

 

  HUOM! Oheinen katkelma oli vain lyhyt näyte artikkelista, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin painetussa versiossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.