Taidokas valaistus luo hienon tunnelman, osa 2: värjäys on oma lajinsa

|
Image
   Edellisessä numerossa kävimme läpi valolaitteiston ylimalkaista rakennetta, erilaisia heittimiä sekä yksinkertaisen pikkusetin kokoonpanoa. Tässä numerossa ihmettelemme erilaisia valoon ja väriin vaikuttavia tarvikkeita ja niiden kanssa toimimista.

Ylivoimaisesti yleisin tapa väriin vaikuttamiseen on värikalvon käyttö. Kalvon toiminta perustuu siihen, että se laskee lävitseen ainoastaan tietyt valon aallonpituudet. Esimerkiksi sininen kalvo imee itseensä kaikki muut aallonpituudet paitsi sinisen. Tämä ominaisuus aiheuttaa kalvolle varsin kuumat oltavat, sillä suodattaessaan pois tarpeettomaksi katsomansa spektrin osat se tulee imuroineeksi itseensä myös kaiken niissä piilevän energian. Tummimmat kalvot laskevat lävitseen alle viisi prosenttia kaikesta valosta, lopun kärventäessä sitä itseään. Tarkoitus on tässä vakuutella, ettei heittimen eteen ole aiheellista laittaa mitään koulumuovia, vaan ainoastaan tarkoitusta varten valmistettua tavaraa.

Materiaalinsa puolesta kalvoa on tänä päivänä kahta tyyppiä. Yleisempi on polyesteripohjainen, toinen vaihtoehto on polykarbonaattipohjainen ns. HT-kalvo (High Temperature), joka on kuitenkin edellistä selvästi kalliimpaa. HT-kalvon etuna on parempi kuumuuden sietokyky, kalvo kestää pitempään palamatta puhki. Toisaalta se kutistuu voimakkaasti, mikä voi aiheuttaa vuoto-ongelmia valon pujahtaessa kutistuneen kalvon ohitse omille teilleen.

Värikalvojen sävyt ilmaistaan numeroina. Kuluttajan riemuksi numerointi ei noudata mitään järjellistä logiikkaa. Numerointi on lisäksi valmistajakohtainen, joten numerosta ei voi päätellä värin sävyä. Lievää helpotusta tuo se, että eurooppalaiset valmistajat (Lee, Arri, ProColor, ym.) käyttävät periaatteessa keskenään yhtenäistä numerointia, samoin amerikkalaiset (esim. Rosco). Värit voivat kuitenkin olla näennäisestä samankaltaisuudestaan huolimatta hieman erilaisia, joten tarkan paikan tullen kannattaa asia varmistaa.

Kuvat: Mika Tertsunen, Pekka Väänänen, laitevalmistajat

 

 

Oheinen näyte on ote Mika Tertsusen kirjoittamasta artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan Riffi-lehden numerossa 2/2000.

Lehteä myyvät Rautakirjan toimipisteet sekä hyvin varustetut kirja- ja musiikkikaupat ympäri maata. Irtonumeroita voi tilata myös suoraan toimituksesta esimerkiksi tämän sivuston tilauslomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla.