Blackstar Unity 120 – bassosoundin kolmet eri kasvot

|
Image

Blackstarin uuteen Unity-sarjaan kuuluu viisi mallintavaa bassokomboa sekä yksi aktiivinen lisäkaappimalli.

 

Unity Bass -sarja on brittimerkki Blackstarin uusin aluevaltaus. Kiinassa valmistetuissa bassokomboissa hyödynnetään nykyaikaista teknologiaa – esimerkiksi neodyymikaiuttimia ja D-luokan päätevahvistimia – minkä ansiosta mallien hinnat saatiin rivimuusikoille ystävällisiksi ja vahvistimien painot mukavan kevyiksi.

 


Keikkailevan basistin työpari

Unity 120 on sarjan komboista keskimmäinen. Se on sekä kooltaan että ominaisuuksiltaan kuin luotu paljon keikkailevan basistin työjuhdaksi.
Suhteellisen leveään ja syvään koteloon on upotettu 120 watin päätevahvistin sekä Blackstarin toiveiden mukaan kehitetty 12-tuumainen Eminence Opus -kaiutin.
Jos tarvitsee isompia keikkoja varten enemmän tehoa, voi kytkeä kombon takapaneeliin Unity-sarjan lisäkaiuttimen. Lisäkaiuttimesta tekee erikoisen se, että Unity 250ACT on perinteistä poiketen aktiivikaiutin, jossa on 15-tuumaisen Eminencen ajoon oma 250-wattinen pääte.

 

Kolme persoonallisuutta

Mallintavassa Unity 120 -kombossa on kolme vahvistinmoodia.
Näistä Classic tuo vahvasti mieleen 1970-luvun Ampeg SVT -vahvistimet, ja sen soundissa on aimo annos lämpöä ja vahvasti esiin tulevaa keskirekisteriä.
Modern puolestaan on nimensä mukaisesti nykyaikainen valinta, joka soi positiivisen neutraalilla äänellä.
Basson särösoundit ovat tällä hetkellä muodissa, eikä vain metallibasistien piireissä. Overdrive-moodi vastaa tähän huutoon maukkailla säröillä, joissa bassokitaran luonnollinen potku säilyy ehjänä.

Moodien soundeja pystyy muokkaamaan Unity 120:n oivalla EQ-osastolla, jossa on kiinteille taajuusalueille ankkuroitujen basso- ja diskanttisäätimien lisäksi keskialueen korjain säädettävällä keskitaajuudella.

 

Image

 


Kaksi efektiä

Blackstar-kombon etupaneelin oikealta puolelta löytyy kaksi minikytkintä chorusta ja kompressoria varten. Unityn chorus on erittäin hyvin toimiva efekti, joka sopii kuin nakutettuna esimerkiksi Jaco Pastorius -tyyliseen soolosoittoon tai Pino Palladinon inspiroimille nauhattoman basson soundeille.

Kombon kompressori kuulostaa sekin todella hyvältä – se ei pumppaa, vaan tasoittaa signaalia juuri sopivaksi. Lisäksi kompressori nostaa myös tuntuvasti signaalin volyymia.


Toimiva kokonaisuus

Jo pelkästään ominaisuuksiensa, päätetehonsa ja soundinsa perusteella on Blackstar Unity 120 erittäin mielenkiintoinen uutuus. Kombo kuulostaa terveeltä, ja sen etuvahvistimesta löytyy runsas kattaus maukkaita bassosoundeja.

Rakenteeltaan Unity 120 vaikuttaa jämäkältä ja kombo saa minulta lisäpisteitä säädinpaneelin selkeydestä.

 

Image

 

Pubi- ja baarikeikoille Blackstarin 120 watin teho rittää hyvin. Yleisin kommentti, jota keikkaileva basisti anniskelupaikoissa saa kuulla on se, että basso soi liian kovaa.
Isoja lavoja varten voi joko hyödyntää Unityn balansoitua XLR-lähtöä ja soittaa PA:n kautta, tai sitten hankkia sarjan lisäkaiuttimen kokonaisen stäkin rakentamista varten.

Blackstar Unity 120 -kombon suuri yllätys on kuitenkin laitteen edullinen hinta, joka tekee tästä bassovahvistimesta kiinnostavan myös oppilaitoksille tai bändikerhoille.

 

Blackstar Unity 120

Mallintava bassokombo

• nimellisteho 120 W
• 12-tuumainen Eminence Opus -kaiutin
• kolme vahvistinmoodia – Classic, Modern, Overdrive
• kolmialueinen EQ puoliparametrisella keskialueella
• kaksi efektiä – chorus ja kompressori
• overdrive ja chorus voidaan kytkeä jalkakytkimellä (lisävaruste)
• linkkiliitäntä Unity-sarjan aktiiviselle lisäkaiuttimelle (U250ACT: 469 e)
• MP3/linjatulo
• XLR- ja linja-/kuulokelähdöt omalla tasosäädöllään
• ground lift -kytkin XLR-lähdölle
• hintaluokka 400 euroa

Lisätiedot: Into-Luthman

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.